//Owa, Kuutiikerin kissat
Kapteeni katseli piittaamattomana sivusilmällä kuulusteluissa istuvia kissoja, kun Väretassu pyöri näiden edessä tiukasti seuraillen seinämällä olevia kissoja. Härmäntassu oli ottanut pienen tauon ensimmäisen osuutensa jälkeen antaen Hallavarjosta tulleet kissat Väretassun tassuihin. Varmasti toinen selviäisi toisista, eikö? Äkkiä savunmustan kollin yllätti Väretassun käpälänsivallus erään kissan edustalla, joka lopulta veren purskahtaessa ilmaan kaatui maahan toisen naaraan pelosta huutaen. Härmäntassu huokaisi syvään ja asteli Väretassun vierelle katselemaan kollia, joka makasi maassa.

“Oliko sinun pakko saada se toinen huutamaan?” konemainen kolli huokaisi vain syvään ja potki sitten nuoren pelokkaan naaraan eteenpäin, jotta Kalmanveri voisi viedä tuon takaisin tuoden loput kissat mukanaan kuulusteltaviksi. Härmäntassu oli hieman kuunnellut tarkalla korvallaan Imperiumin leirissä tapahtuvia muutoksia, ja oli kuulevinaan Pakkastähden julistavan jotain, mutta ei oikein saanut selvää mitä se oli. Ehkä kolli näkisi lisää sitten palattuaan tehtävältään, tai Kalmanveri voisi kertoa heille pikaisesti mitä itse olisi kuullut. Haalean virneen pysytellessä kollin suupielissä tämä tarkkaili sisäänkäyntiä, kun Kalmanveri lopulta toi sisään kolme kissaa. Olisiko tässä loput? Vai olisiko vielä lisää. Härmäntassu katseli kun kissat vavisten astelivat kuulustelu paikalle nostellen tassujaan lattialla olevassa veressä. Joku sotilas oli hakenut ruumiin pois, varmaan odottamaan siirtoa syötettäväksi vangeille. Kolli kohotti omaan suupieleensä vienon hymyn ja nousi sitten tassuilleen astellen kohti kissoja. Ainoa kolli nopeasti kohosi tassuilleen ja yritti esittää vahvaa hieman vanhempien naaraiden edessä, mutta Härmäntassu vain kallisti tälle päätään.

“Satutko olemaan se punainen kissa, jonka pitäisi tuhota meidät?” hän naukaisi toiselle, saaden kollin väräyttämään korviaan epäluuloisena. Tuo otti askelen taaksepäin ja katseli Härmäntassua ihmetellen. “Ettekö kuulleetkin siitä punaisesta kissasta?” kapteeni nyt vilkaisi kohti naaraita, jotka vaihtoivat epäileväisiä katseita ja sitten pudistelivat päätään. “Älkää nyt huijatko, Väretassu kokeiletko sinä”, nuorempi kolli tokaisi rikoskumppanilleen joka nopeasti lukaisi kissojen ajatukset sitten vain kohauttaen olkiaan ja huokaisten syvään.

“Miksi olette kaikki noin turhia?” Härmäntassu huokaisi ja iski kyntensä nuoren kollin rintaan, saaden naaraat kiljahtamaan. Rauhattomana kolli syöksähti vanhemman naaraan päälle purren tuon kaulan valtimon poikki, tämän naamalle pärskähtäessä verta. Toinen naaras vain pyörtyi nähdessään tapahtuman ja Härmäntassu jätti tuon avuttoman rottelon Väretassun hoideltavaksi, joka otti vastuun toisesta tapostaan ja lopulta sotilaat keräsivät ruumiit pois Kalmanveren lähtiessä hakemaan viimeistä sakkia. Niin ainakin Härmäntassu uskoi. Savunmusta kapteeni käytti aikaa hyväkseen puhdistaeksaan naamaansa sekä rintaansa, kun selvästi isomman ryhmän haussa kesti hetkisen.

Kissojen ryhmä saapui luolaan ja Härmäntassu joutui oikein nousemaan seisomaan väistääkseen suurempien, tai suuren, kissan tieltä. Suuri, punainen, oikeastaan valtava kolli tuotiin, tai siis hän asteli vain paikalle, seinämän vierelle, pienempien kissojen seuratessa häntä. Härmäntassu kallisti päätään ja silmäili kissoja, miten joku voisi olla noin suuri, ja loput näin pieniä. Ne pienimmät karvapallot olivat ehkä Härmäntassun ikäisiä, kun olivat hänen kokoisiaan, mutta loput ylittivät nuoren kapteenin odotukset.

“Saitko sinä tuon itse liikkeelle vai joutuiko koko Imperiumi hänet raahaamaan luolan suulle?” nuori kolli naukaisi kohti Kalmanverta, sitten kääntäen katseensa takaisin kohti kollia. Oliko tämä se Veritähti? Kapteeni päätti pitää oman turvavälinsä, sillä tuo hirviö voisi liiskata hänet yhdellä sormellaankin. Ei tarvittu edes yhtä käpälää. Nuorimmaiset asettuivat erään vanhalta näyttävän kollin vierelle, joka taas katseli rauhallisesti kohti nuoria kapteeneja. Härmäntassu vilkaisi kohti Väretassua, toivoen, että naaras lukisi näiden ajatukset ennen kuin he tekisivät jotain. Itse savunmusta kolli joutui nielaisemaan palan kurkustaan, ennen kuin kohensi ryhtiään ja pörhisti karvojaan näiden kissojen edessä. Heidän auransa tuntui jotenkin samankaltaiselta kuin Imperiumin väki. Olisivatko he sopeutuneet niin hyvin, vai olisiko tämä jostain kansasta, joka uskoi myös Kuolon tapoihin? Se hänelle tuli ensimmäisenä mieleen.

“Tämä kissa kyllä vahvasti näyttää siltä ennusteen kissalta”, Härmäntassun nielaisi katsellessaan oletettua Veritähteä, jonka yksi tassu oli nuoren oppilaan kokoinen, ja koko muu olemus niin suuri, että hyvä jos mahtuisi luolaan ollenkaan. Jopa konemaisesta kollista hän oli pelottava, liian suuri ollakseen täällä, ollakseen edes kissa. Äkkiä hän räpäytteli silmiään pari kertaa ja sitten heilautti häntäänsä rauhallisesti takanaan. “Joku teistä on varmasti saanut jotain tietoa punaisen kissan ennusteesta eikö?” Härmäntassu naukaisi nyt vahvasti ja kuuluvasti katsellen nuoria kissoja, joiden korvat kääntyivät kohti kapteenia uteliaana.

“Mihin te sellaista tarvitsette?” nuori naaras kallisti päätään ja räpytteli punaisia silmiään kapteenille.

“Olet siis kuullut siitä, eikö vain?” Härmäntassu naukaisi kallistaen päätään sekä oranssia virnettään, joka sai selvästi nuoren oppilaan ikäisen kissan enemmän iloitsemaan tällaisesta kohtaamisesta. Miksei hän tutissut jo housuissaan ja sännännyt tuon oletetun isän jalkojen suojaan?

//Heli + esi-isät + profetiakissat//

Seuraavan aamun sarastaessa matkalaiset olivat saaneet syödä lauman luona, ja Arpitähti oli saanut viettää paljon aikaansa Hohdonkaiun seurassa. Fuuga pyöritteli itsekseen silmiään, muut ryhmäläiset olivat vaikuttaneet aidosti kiinnostuneilta kyseisestä laumasta, josta ei paljoa mitään vielä oltu kuultu. Jonka menneisyyttä ja tapoja ei tunnettu, ja Taivaan liekkien lauman vieraanvaraisuus oli tehnyt moniin suuren vaikutuksen, mukaanlukien Fuugan, vaikka lauma olikin hänelle jo entuudestaan tuttu. Fuuga katseli, miten Kivijalka ja Sarastuksenlilja vielä kerran puskivat toisiaan, ja luopio kuuli, miten Kivijalka lupasi välittää lämpimät terveiset Kettupisaralle. Fuuga heilautti korviaan mielessään tuhahtaen, että miten kolli voisi olla niin varma, että tulisi rampana selviytymään tästä matkasta, mutta Taivaspennun saapuminen hänen luokseen sai Fuugankin ajatukset pysähtymään.
''Kiitoksia vieraanvaraisuudestanne, kiitos kaikkien puolesta ja kaikille'', Fuuga naukui, kun seurue alkoi kokoontua hänen lähistölleen. Kivijalka haikeasti hyvästeli sisarensa, mutta palasi sitten Revontulikukka vierellään muiden matkalaisten luokse. Fuuga hymyili myös johtajalle hetken, ennen kuin lähti johtamaan ryhmää.
''Arpitähti..'', Kivijalka huokaisi hänen lähellään ja Fuuga vilkaisi lapansa ylitse, miten maireasti Arpitähti jutteli edelleen Hohdonkaiun ja tämän pojan kanssa.
''Emmekö voisi vain hylätä häntä tänne?'', Fuuga murahti itsekseen, mutta samaisella hetkellä Arpitähti jo hyvästelikin seuralaisensa ja muutamalla loikalla oli jo saavuttanut hidastaneen ryhmän. Fuuga pyöritellen silmiään jatkoi ryhmän edistämistä.
''Seuraavaksiko menemme Myrkkysuohon?'', hän varmisti, Yötaivaan kaksikon värähtäessä ja hivenen neniään nyrpistäen. Arpitähti nyökytteli vain naaraalle ja jatkoi sitten huvittuneen hilpeästi keskustelujaan Taivaspennun kanssa, joka vaikutti olevan innoissaan, kun pääsisi näkemään sisaruksensa. Olisiko tuon sisaruksia valittuna, jonka takia Taivaspentu pääsisi saattajaksi? Fuuga hymyili toisen puolesta.
''Voisimme toisaalta kulkea ensin Aurinkotuuleenkin'', Arpitähti tuumaili, Fuugan puuskahtaessa ärtyneenä. Eihän he pääsisivät yhtikäs mihinkään, kun suunta pitäisi muuttaa kokoajan!

//Heli//

Kaaosharha ei huomannut, että oli alkanut pidättää hengitystään, kun äkkäsi oman nimensä Naakkatähden lauseiden joukosta. Hän ei tiennyt, olisiko hän ylpeä itsestään, hän kuitenkin tunsi olonsa enemmän petturiksi. Hän koki pettäneensä sisarensa, kun ei ollut ehtinyt suojella tätä Riitasoinnulta, eikä hän ollut uskaltanut edes kertoa kaikkea totuutta naaraasta. Kaaosharha oli jämähtänyt niille sijoilleen, katsellen Naakkatähteä, joka ohjeisti hänet alkuun tehtävässään, keskittyä paranemiseen ja vähemmän leiristä ulos säntäilyyn. Kaaosharha osasi vain nyökytellä varovasti päätään, samalla kun Salamavuoren johtaja askelsi häntä kohden ja kertoi haluavansa tiedon, kun Kaaosharha olisi enemmän käytettävissä.
Kaaosharha ymmärsi vasta päästessään hetkeksi pois Naakkatähden silmien polttavasta katseesta, joiden poltto taisi tulla ylpeydestä, mutta se tuntui syyllisyydeltä Kaaosharhan turkilla. Hän ymmärsi, että mikäli Naakkatähti ei saisi enää pentuja tai ainakaan esikoispoikaansa, Kaaosharha voisi olla tuleva seuraavan suvun pää. Kaaosharha räpytteli silmiään äimistyneenä, jopa sittenkin ylpeänä.
Hän voisi kohota joksikin oikeasti, tehdä muutoksia ja kääntää kansaa uuteen suuntaan.
''Kiitos Naakkatähti, lupaan olla sanojeni mittainen'', Kaaosharha kosketti ihailemansa isoveljensä lapaa, hetken ajan katsellessa tuon turkkia itsekseen hymyillen, kun aurinko sai turkin karvat tanssimaan lumesta huolimatta liekkeinä. Hän saisi olla Naakkatähden seuraaja, profetiakissa Naakkatähden. Kaaosharha hymyili vaisusti ja käänsi sitten kuononsa kohti parantajanpesää.
Mitä Salviapääsky ajattelisi tästä? Hänen ja parantajaoppilaan tulevaisuuden pennut voisivat periä hänen asemansa johtajana jonakin kuuna, jos Naakkatähti ei ottaisi uutta kumppania. Sitä asiaa Kaaosharha kuitenkin epäili, sillä hän oli nähnyt veljensä aina uskollisena menehtyneelle kumppanilleen.
Sitrusvarjo kuitenkin silmiään mietteliäästi siristellen tarkkaili kaksikkoa, mutta Kaaosharhan vilkaistessa emojenpesään siirtynyttä naarasta kohden, tuo väläytti pehmeän ja tuttavallisen hymyn uudelle varajohtajalle.

//Masi
Ruskean oranssi kolli astui lopulta hiljaisena takaisin leiriin, kun kansa oli käynyt hyvästelemässä Orkideahämyn viimeiselle levolleen muiden haudattujen kansalaisten joukkoon. Hautuumaa oli kasvanut kissoissa, mutta he silti eläisivät aina heidän muistoissaan. Naakkatähti heilautti häntäänsä yhdentekevänä ja loikkasi lopulta hiljaa puhujankivelleen, kutsuen sitten lopulta kissoja kuulemaan itseään kivikon alle. Hän odotti rauhassa hiljaisten surevien kissojen saapuvan kuulemaan, ihmetellen kuitenkin, miten ei nähnyt Tunturikukkaa ei niin hautajaistilaisuudessa, kuin nytkään leirissä. Oliko naaras lähtenyt pitkällekin kävelylle tällä välin? Vaikka tiesi, että hautajaiset olisivat hyvin pian. Ruhtinas kuitenkin sivuutti yhden läsnäolon ja vilkaisi kansalaisiinsa, nähden Kaaosharhankin voivan jo hieman paremmin Salviapääskyn sekä Sumukadotuksen hoidon myötä. Kolli korjasi kurkkuaan ja kohotti sitten ylväästi päätään katsellessaan alas kohti heimolaisiaan.

“Vaikka olemme juuri hyvästelleet kansalaisemme ikuiselle levolleen, haluan jatkaa heimon normaaleja rytmejä. Olen huomannut, että poikani Huuhkajaharha on kadonnut joukostamme eikä hän ole ollut täyttämässä tehtäviään seuraajanani. Myös toinen poikani Merivinha on näyttänyt jättäneen jälkeensä heimomme, mistä olen hyvin pettynyt”, Naakkatähti naukaisi tuhahtaen ärtyneenä perään, miten hänen oma jälkipolvensa ei täyttänyt tehtäviään kunnolla. “Joten otan nyt ruhtinaan oikeudet ja nimitän kansallemme uuden vasallin, joka pystyy toimimaan tehtävässään ja täyttää kansan tarpeen toisena johtajana. Esi-isiemme silmien alla nimitän uudeksi Salamavuoren heimon vasalliksi Kaaosharhan!” Naakkatähti naukaisi jylhästi ja laski lopulta katseensa valkeaan kolliin. “Vaikka olet ollut loukkaantuneena, olet osoittanut Salamavuoren kissan vahvuutta sekä jaksamista. Näen sinussa hyvää potentiaalia seuraajanani, ellen tule saamaan pian potentiaalisia vahvoja pentuja kansalle”, hän tuhahti muistellessaan kumppaninsa poismenoa, kuitenkin sitten nyökäyttäen päätään syvään Kaaosharhalle, kun kansa huusi hänen nimeään.

“Kun kuntosi antaa myöden toimit täysivoimaisena ritarina sekä vasallina, mutta toistaiseksi hoidat vain vasallin käskytoimet, etkä osallistu täysin voimin ritareiden toimintaan. Kuuntelet ensisijaisesti yrttitaitoisten ohjeita”, Naakkatähti vielä lisäsi loikaten sitten alas kiveltä astellen Kaaosharhaa kohden nyökäyttäen tälle vielä päätään ja räpäyttäen silmiään. “Haluan oitis tietää kun yrttitaitoiset antavat sinulle luvan palata täysivoimaisesti tehtäviisi”, kolli murahti vasallilleen katsellessaan toista hieman ylpeänä, sekä luottavaisena. Ehkä heimo kokisi vielä pientä nousua saadessaan vahvempia ritareita, sekä pian uusia pentuja.

//Masi
Ruskea naaras oli hyvillään tilanteesta. Hän aisti Kivijalan oikean läsnäolon, sekä tästä hehkuvan hyvänmielen. Se ei ehkä kuulunut kollille, sillä tämän aura tuntui naaraasta muuten kylmältä sekä ikävältä. Mutta nyt se olisi edes hieman lämpimämpi. Kivijalan yllättävät sanat lopulta Kaiun suomasta voimasta sai naaraan kurtistamaan kulmiaan sekä höristämään korviaan. Mitä hän puhuisi kuvittelemisesta? Lopulta Kivijalan hetken hiljaisuuden jälkeen jotain kirkasta avautui naaraan edessä. Hän ei edes tunnistanut sulkevansa silmiään tai muuta, vaan yhtäkkiä hänen eteensä avautui kirkas lampi, öinen kuu, Kivijalan hahmo, kaikki mitä hänen ympärillään voisi koskaan olla. Keisarinna henkäisi ilosta, kohotti suupieliään hymyyn ja kurkotti päällään ympärilleen nähdäkseen kaiken, mitä näkisi nyt Kivijalan kanssa yhdessä. Hän pystyi näkemään tämän kaiken aina unissaan, mutta nyt oikeasti? Tuo käänsi kirkkaan katseensa Kivijalkana ja ynähti ikävästä, kun tämä näki tutun Kivijalan hahmon, vaikka tämä oli kasvanut roimasta, hankkinut itselleen arpia ja muutenkin saanut lihasta sun muuta. Tuon hymy oli kirkas sekä ikävöinyt, hänen katseensa oli surullinen kaikesta kadonneesta ajasta, mutta myös erittäin kiitollinen tilaisuudesta. Hän nyökäytti vain hiljaa päätään toiselle, keskittyessään sitten kuuntelemaan, sekä katselemaan Kivijalkaa vierellään, tämän kertoessa Yötaivaasta. Sarastuksenliljan hymy hyytyi apeaksi, kun hän kuuli mitä kaikkea Tomu oli saanut aikaan. Hän muisti isoimmat sisarensa, ja he olisivat nyt kuolleet? Kuitenkin ennen Kettupisaraa? Ruskea naaras laski katsettaan tassuihinsa, muistellessaan suurta perhettään, silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Lopulta hän kohotti katsettaan kuullessaan uudesta johtajasta, sekä tämän varajohtajasta, joiden hahmoja pian juoksi heidän ohitseen illuusiossa. Sarastuksenlilja hymähti ja naurahti katsellessaan hahmoja, tunnistaessaan Sirpalekasvon. Ehkä hän näkisi viimein kaikki sitten Kaiussa, kun itsekin sinne päätyisi mahdollisesti hyvinkin pian. Naaras käänsi katseensa rauhallisesti Kivijalkaan, hymähtäen sitten pienen hymyn kaaren suulleen. Hän oli aloittamassa kertomustaan Liekkipurosta, mutta sitten suuret silmät tervehtivätkin Kivijalkaa, kun naaras sai kuulla Kivijalan kumppanista.

“Kivijalka tuo on erinomaista!” naaras henkäisi ihannoiden, miten kolli oli saanut itselleen oikein Enkelitähden tyttären! “Toivottavasti pääset palaamaan pian, hän varmasti odottaa sinua”, tuo kehräsi iloisena veljensä onnesta. Sitten rauhoittuen itse ja kääntäen katseensa järveen, jota hetken ihaili hiljaa.

“Liekkipuro ei kauaa päässyt nauttimaan lauman ilon hetkistä. Olin juuri hetki sitten saanut oman tyttäreni, Liekkililjan, hän oli vielä nuori pentu silloin. Mutta eräänä päivänä Pakkastähti saapui laumaamme”, tuo sanahti hiljaa kääntäen katseensa Kivijalkaan.

“Hän oli etsimässä Tomua. Vain pari päivää ennen tätä, Fuuga oli saapunut laumaamme etsimään Tomua ja varoittamaan tätä. Silloin Tomu lähti. Ja Pakkastähti saapui. Punainen kissa ei saanut mitä halusi, ja lähti Liekkipuron hengen vietyään”, hän huokaisi syvään painaen korviaan alas. “Sen ei olisi pitänyt olla Liekkipuro. Mutta hän puolusti laumaamme, minua sekä tytärtäni. Ja nyt Liekkililja jatkaa Liekkipuron tehtävää Liekkitanssijana”, Sarastuksenlilja henkäisi, vaikka kuitenkin lempeästi. Hän oli ylpeä tyttärestään, vaikka kaipasi erittäin suuresti Liekkipuroa.

“Mutta uskon, että näemme sitten Kaiussa, kuten koko perheenikin näen sitten lopulta siellä”, hän hymähti hymyillen ja katsahti nyt Kivijalkaan. “Olen erittäin iloinen nähdessäni sinut, rakas veljeni”, tuo tokaisi tarkoittaen jokaista sanaansa. Niin näkemisestä kuin oikeasti tuon tapaamiseen. Mikä onni olikaan ollut heidän matkassaan. Tuo laski häntänsä Kivijalan käpälälle, ja lopulta painoi poskensa toisen poskea vasten. “Olen ikävöinyt teitä kaikkia paljon”, Sarastuksenlilja naukaisi ikävöiden, sitten siirtyen hieman kauemmas katsellakseen vielä kunnolla veljeään. “Vie terveiset Kettupisaralle, jooko?” hän vielä naukaisi hiljaa hymyillen.

//Uudet parit//

Apilakarhu istuutui aukiolle Lupiiniketun viereen, muidenkin parien tullessa. Nuori orja katseli rauhallisesti kuinka Pakkastähti ja Eedensielu saapuivat puhujanpaikalle, selvästi viedäkseen parit päätökseensä. Apilakarhu ei tiennyt, mitä mieltä hänen olisi asiasta pitänyt olla. Pakkoparitustahan tämä olisi, ja osa kissoista oli hyvinkin pelokkaan ja raivokkaan oloisia. Apilakarhu tunsi kuitenkin Lupiiniketun ottavan hänen häntänsä omaansa ja puristavan sitä hennosti, Apilakarhun siirtäessä pehmeän hymyn kera katseensa naaraaseen. Alku oli ollut erikoinen, eikä Myrskyvaahteran soturi olisi koskaan voinut uskoa päätyvänsä tilanteeseen. Mutta hän oli löytänyt tunteita Lupiinikettua kohtaan, sekä piti tämän pennuista, oikeastaan hänen parempi elämänsä Imperiumissa oli mahdollistunut sen jälkeen, kun Aavetassu oli meinannut hukkua. Apilakarhu oli Kaiun mukaisesti toiminut oikein ja hän oli tyytyväinen tilanteestaan. Vaikkakin oli samalla huolissaan sisaruksistaan, kodistaan Myrskyvaahterassa ja tulevaisuudesta.
''Nämä kissat, jotka tänään asetetaan kumppaneiksi suvumme jäsenille, tulevat kohoamaan heidän vierelleen samaan arvoon. On kumppanien tehtävä pitää heidät ruodussa ja huolehtia suvun jatkuvuudesta'', Pakkastähti kovaanääneen puhui, Lupiiniketun katsellessa Apilakarhua pehmeästi. Ehkä tämä kaikki oli vain hetken huumaa, mutta Apilakarhu tiesi jo vahingon tapahtuneen. Ja se tosiaan oli ollut vahinko, muttei hän voisi enää sulkea elämästään Lupiinikettua. Tämä olisi hänen pentujensa emo, joita naaras odotti jo. Apilakarhu ei tiennyt muiden tietävän asiasta mitään, mitenhän Imperiumi olisi siihen suhtautunut, että Iltahämärän tytär olisi saamassa pentuja orjansa kanssa? Ainakin Lupiiniketun mielestä pennut saisivat vahvat suvut taustoilleen, Vihertähden ja Pakkastähden verta. Apilakarhu kykeni siitä olemaan montaa mieltä, mutta keskittyi kuulemaan marsalkkaa.
''Tuskatiikeri, tämä naaras on Rikkotähden tytär, Armonhalla. Hän on sinun tuleva kumppanisi'', Pakkastähti askelsi kissojen edessä, Tuskatiikerin kulkiessa kollin perässä ja pysähtyessä isänsä kanssa Armonhallan luokse, naaraan värähtäessä hämmästyksestä. Armonhalla painoi korviaan hiljaisesti alas ja vilkaisi vieressään olevaa Hurmelampea, Tuskatiikerin jäädessä istumaan Armonhallan vierelle, kun Pakkastähti asettui Hurmelammen kohdalle, kutsuen seuraavaa Imperiumin kissaa luokseen. ''Tiikerinhäpeä, tämä kolli on Rikkotähden poika, Hurmelampi. Hän tulee olemaan sinun kumppanisi'', Pakkastähti hymähti ylpeästi, Tiikerinhäpeän suupieleen kohoessa viekas hymy. Pakkassäde ja Lakkakallo seuratessa monien muiden tavoin seremoniaa. Kaksikko näytti tyytyväisiltä siitä, että vaikka he olivat menettäneet poikansa Myrkkysuon hyökkäyksessä, heidän tyttärensä tulisi jatkamaan heidänkin osaansa suvussa.
''Tämä naaras on nimeltään Preerialintu, Kärppäkynsi hän on sinun kumppanisi'', Pakkastähti ilmoitti, Opaalikuiskauksen seuratessa poikansa Kärppäkynnen kulkemista Preerialinnun luokse, naaraan tervehtiessä Kärppäkynttä pehmeällä hymyllä. Selvästi eniten vastaanottavaisena tästä ideasta. ''Härmämyrsky, tämä on Neilikkasydän, hän on sinun kumppanisi'', Pakkastähti kutsui nuoren soturin luokseen, Neilikkasydämen itkiessä pelokkaana hysteerisenä, Härmämyrskyn istuutuessa tämän vierelle tuhahtaen itsekseen.
''Lumo, olet toiminut hienosti Sangen perheen orjana. Mutta nyt aikasi on koittanut kohota Sangen pojan Varjojenvaleen kumppaniksi ja astua kohti Imperiumin tulevaisuutta'', Varjojenvale asettui Lumon vierelle, Apilakarhu oli huolissaan sisarestaan, sillä tuon kumppani ei näyttänyt kovinkaan mukavalta. ''Apila, sinä puolestasi olet toiminut Lupiiniketun kumppanina ja hän itse halusi valita sinut kumppanikseen läheisen ystävyytenne seurauksena. Sinunkin polkusi jatkuu Imperiumissa sotilaana'', Pakkastähti hymähti, katsellen sitten pareja tyytyväisenä.
''Rakennetaan yhdessä vahvempaa Imperiumia. Sukumme on määrä jatkua ja olla uskollisia Kuololle, pitäkää huolenne, että kumppaninne löytävät paikkansa Imperiumissa sieltä, mihin he kuuluvat'', Pakkastähti murahti loppuun, astellen sitten pesäänsä kohden Eedensielu mukanaan.
''Meillä ei ole siinä ongelmaa'', Lupiinikettu kehräsi, painaen päänsä Apilakarhun lapaa vasten. Apilakarhun heilauttaessa mietteliäänä korviaan, mutta kääntäen päänsä tarkkailemaan naarasta, joka oli sulkenut onnellisena silmänsä.

Jake oli jättänyt Cloverin seuraavana aamuna nukkumaan. Hän oli itse hiljaa kömpinyt lumiseen aamuun riekaleisen viltin alta, silmissä vielä näkyessä tähtiä eilisen kissanminttuannoksen jäljiltä. Jake haukotteli makeasti, venytteli tassujaan eteenpäin niin pitkälle, että pääkin taipui lopulta taakse, kunnes hän oli valmis. Nälkä sai vatsan murisemaan, ja Jake halusikin käyttää Cloveria ilahduttaakseen klaanikissan taitojaan metsästyksessä. Kolli hymyillen itsekseen hyppelehti lumessa ja heilutteli vuorotellen tassujaan kuivaksi, pörhistäen turkkiaan kylmästä maasta, kylmyyden yrittäessä liueta hänen luihinsa asti. Jake pörhisteli itseään, mutta jatkoi hyppelyään eteenpäin, kunnes erotti kaksijalan aitauksen, jonka päälle kipusi.
Hetkeksi hän istahti alas, pesi tassujaan kuivaksi ja ravisteli jäätä varpaidensa välistä pois, pudisteli turkkiaan ja heilutteli korviaan. Yläpuolella lenteli lintuja, Jake puntaroi mahdollisuuksiaan pyydystää Cloverille aamupalaksi linnun. Vesi kihosi jo nälkäisen nuorukaisen kielelle, kun tämä ajattelikin mehevää ja pulleaa lintupaistia! Mutta miten hän pääsisi noin korkealle? Jake kurtisteli kulmiaan, kunnes äkkäsi aidan kuljettavan hänet kaksijalan pesän reunalle, josta hän voisi hypätä harmaalle liukkaalle pesän katolle. Nuori soturi teki nopeasti suunnitelmansa ja tassut sulavasti sipsuttaen hän jatkoi matkaansa pitkin aitaa, loikaten liukkaalle katolle ja jääden hetkeksi sen reunalle killumaan, kun tassut lipsuivat jäällä. Pian kuitenkin tämän punainen nenä ilmestyi katonharjakselta esiin ja kolli sai kiskaistua itsensä ylös, pörhistäen lyhyttä häntäänsä.
Tämä upotti kyntensä tiukasti jäähän ja lumeen katolla, muistaen kiipeilyntaitoja Lumouksenklaanista, ennen kuin lähti kiipeämään korkeammalle katolle. Tummaa savua puski katolla olevasta reiästä ulos, mikä sai Jaken nyrpistämään pientä nenäänsä hajusta, kun tämä hipsi kyseisen reiän ohitse. Lintujen laulu kuului katon toisesta päästä, mutta Jaken varovasti lähestyessä, linnut hyppelehtivät harjalta puuhun, koputtaen kummallisilla nenillään puuta. Jake kallisti mietteliäänä päätään, mutta lopulta päätti hiipiä lähemmäs arvioimaan hyppymatkaa puuhun ja mahdollisuuksiaan napata edes yhden pullean tipun. Clover olisi varmasti mielissään! Jake kykeni jo kuvittelemaan toisen hymyn, mikä lämmitti hänen sydäntään.
Nuorehko kissa lopulta pinkaisi vauhtiin, paljasti kyntensä uudelleen ja loikkasi kohti puuta, mutta takajalat lipsuivat katolla, ja pieni kissa muuntautui pian kieriväksi lumipalloksi, joka puun sijaan kieri katolta rääkyen kauhusta alas.
Jake makasi pitkään maassa, hänen etutassujaan särki kovasti, vaikka hän olikin tassuilleen pudonnut. Niitä poltti ja kirveli, ja hän oli tainnut kolauttaa myös päänsä. Varovasti tämä kohosi täriseville tassuilleen, suurien korvien ollessa luimussa, kunnes lämmin hönkäys hänen takanaan sai kissan kääntymään karvat pystyssä ympäri. Jake katsoi silmä silmästä kahta tummaa koiraa, jotka väläyttelivät hampaitaan ja olivat ehtineet kissan luokse Jaken huomaamatta. Jaken hengitys karkasi tassuista, tämä puuskutti silminnähden pelosta, rintakehän kohotessa ja laskiessa vauhdilla.
Jake oli pudonnut hyppynsä seurauksena sellaisen kaksijalan pihaan, jossa oli koiria. Hän onnistui ottamaan tärisevän askeleen taaksepäin, mutta koiran haukahtaessa ja kuolan lentäessä pienen kissan ylitse, Jake pinkaisi täyteen juoksuun. Hänen tassunsa sutivat pitkin lunta ja jäätä, ja tämä hyppi lumikasasta toiseen, väistellen koirien innokasta haukuntaa ja louksuvia kitoja.
''Clover, auta!'', Jake kiljui hädissään, yrittäen löytää pakopaikkaa aitauksesta, mutta samassa koira sai hänen takajalastaan otteen, samalla kun toinen loikkasi hänen päälleen. Jake kiljui ja anoi apua, mutta hampaat lävistivät pienen kissan niskan, kaulan ja lopulta koirien aitauksessa makasi kyljellään pieni kissa, lumen värjäydyttyä verestä.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: 26ap +520kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• Tsume, Kotikisu +8ap +160kp
• Kivijalka, Yötaivaan raapija +2ap +40kp
• Pakkastähti, Imperiumin marsalkka +4ap +80kp
• Fuuga, Luopio +4ap +80kp
• Veritähti, Kuutiikerin entinen johtaja +1ap +20kp
• Kalmanveri, Imperiumin kapteeni +2ap +40kp
• Lakkakallo, Imperiumin upseeri +2ap +40kp
• Lasipilvi, Taivaan liekkien lauman soturien baronetti +1ap +20kp
• Umi, Susilauman parantajasusi +1ap +20kp
• Taiji, Susilauman betauros +1ap +20kp


Heli: +19ap +380kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• Sarastuksenlilja, Taivaan liekkien lauman johtaja +2ap +40kp
• Syystähti, Hallavarjon johtaja +1ap +20kp
• Hohdonkaiku, Taivaan liekkien lauman pyytäjien baronetti +1ap +20kp
• Aallonsydän, Myrkkysuon varajohtaja +6ap +120kp
• Eedensielu, Imperiumin marsalkan kumppani +1ap +20kp
• Iltahämärä, Imperiumin upseeri +3ap +60kp
• Belladonnaviilto, Kansaton +2ap +40kp
• Härmänpentu, Imperiumin kapteeni +1ap +20kp
• Naakkatähti, Salamavuoren johtaja +1ap +20kp
• Opaalikuiskaus, Imperiumin kapteeni +1ap +20kp


Sara: +1ap
• Ei käytössä palkintoja tai pisteytyksien lisiä.
• Achilles, Susilauman alfa +1ap

//Heli//


''En usko, että hän on paha. Tai ainakaan on paha ja tekee pahoja asioita siksi. Vaan enemmänkin, että hän pyrkii osoittamaan olevansa Kaiun arvoinen ja siksi antaa itsestään pahan kuvan, koska toimii niin tarkasti Kaiun puolesta'', Tsume hiljaa sanoi, mutta edelleen samainen katkeruus ja ärtymys äänessään. Hänellä oli kuitenkin ollut useita kuita aikaa sulatella asioita, tapahtuneita ja omia tunteitaan, ja vaikka hän olikin katkera kissa aina ollutkin ja jopa jonkinlaista kostoakin hän toivoi, hän pyrki olemaan tässä keskustelussa rauhallinen. Oli kuitenkin sydäntä lämmittävää kuulla Mutakatseesta, Tsume toivoi, että hän voisi vielä tavata Mudan. Edes sillä tekosyyllä, että saattaisi Aallonsydämen takaisin kotiin, vaikka häntä pelotti ajatus samaan aikaan, samalla sen tuodessa uudenlaista jännitystä.
Selvästi Kaiku johdatti häntä jatkuvasti kansojen keskuuteen tai päinvastoin, joten Tsume uskoi, että jokin kutsuisi häntä metsään ja pitäisi hänet aina otteessaan, vaikka hän pakenisi sitä kaikkea miten kauan tahansa.
''Rikkotähti uhkasi kertoa pennuistani kansalle. Olin hänen mielestään pettänyt kansan, sillä olisin seuraavaksi kohoamassa johtajaksi, kuten myös pentujen isä, Varisjalka, Varistähdeksi. Aloin pelätä sen seurauksena Myrkkysuon ja Yötaivaan tulevaisuutta, mitä kaikkea Rikkotähti keksisi pentujeni kohtaloksi, minun tai kahden kansan välille'', Tsume painoi hiljaa silmänsä kiinni. ''Joten minä annoin hänen voittaa, lähdin ja jätin arvoni, jonka hän sai, kuten oli unelmoinutkin'', Tsume surullisena vilkaisi Aallonsydäntä.
''Ehkä minä sitten jään odottamaan sinun aikakautesi alkua, kokoan perheeni kasaan ja tulemme kaikki Myrkkysuohon, johon me kuulumme'', Viiltokyntenä tunnettu entinen kansalainen väräytteli viiksiään Aallonsydämelle. ''Mutta ehkä Rikkotähden mieli joskus pehmenee ja hän näkee syyn sille, miksi rakastuin henkeni pelastajaan ja miksi sain pentuja kyseisen kissan kanssa. Olin kuitenkin valmis antamaan pentuni Varisjalalle, jotta voin kohota Sädetähden varajohtajaksi, kun olin toipunut kohtalaisesti. Minä, kuten kaikki muutkin naaraat suvussani, valitsin mieluummin johtajan polun, joka koitui ehkä ensimmäistä kertaa suvussani kohtalokseni'', Tsume heilautti hiljaa häntäänsä.
''Ehkä sitä Rikkotähti halusi minun näkevän? Pentujeni todellisen arvon? Olisiko Rikkotähti niin hyvä kissa?'', Tsume siristi silmiään epäilevästi. ''Hän halusi vain minun tilalleni Sädetähden seuraajaksi ja kohota johtamaan, jotta kissat näkisivät hänet, oi suuren Pakkastähden räkänokan'', Tsume shisi itsekseen, niskakarvat pörhistyen ja silmät sirityen. Mutta sitten hän kuin salama kirkkaalta taivaalta leppyi ja hän hymyili Aallonsydämelle.
''On mukavaa, kun voi puhua jonkun ymmärtäväisen kissan kanssa asioista. Kotikisut eivät ymmärrä ja Belladonnakin tulee Yötaivaasta'', Tsume hymyili, vaikka olikin vasta näin vanhalla iällä oppinut tyttärensä arvon omassa elämässään, ja hän pehmeästi hymyillen katsoikin ikkunan toisellapuolella olevaa kissaa.

//Heli//

Kivijalka istuutui Sarastuksenliljan vierelle, usein hiljainen ja vähäsanainen kolli tarttui sisarensa häntään omallaan, ja veti syvään henkeä, kunnellessaan toisen sanoja. Tapahtumia, sokeutta ja kykyjä, johtajuutta. Sarastuksenliljaa oli paljon koeteltu, mutta tässä hän oli. Kivijalka huomasi, että ihaili sisartaan, usein hän oli katkera kaikille, jotka pääsisivät häntä korkeammalle, mutta nyt hän oli aidosti onnellinen toisen puolesta. Kivijalka antoi oman voimansa virrata suonissaan ja lihaksissaan.
''Minulla on Kaiun suoma voima kehossani, sisko. Emme tarvitse unta, jotta voisit nähdä minut, kun voin kuvitella unen tänne'', Kivijalka keskittyi ahkerasti. Hän ajatteli Kaiun valtakuntaa, Sarastuksenliljan nuoren kissan kimaltavia ja kauniita silmiä, lammen ääntä ja kun hän kuuli Sarastuksenliljan henkäisevän, hän uskalsi avata omatkin silmänsä. ''Älä tee hätiköityjä liikkeitä. Olemme edelleen lammen äärellä, tämä on Kaiun suoma voimani. Illuusion muovaaminen'', hän naukui sisarelleen, jonka hännästä päästi irti. Kivijalka oli vieraillut lumpeilla joella Pronssilinnun kanssa vähän ennen hänne lähtöään tehtävälle ja nyt hän olisi turvallisessa paikassa Sarastuksenliljan kanssa, Kaiun kimaltavalla niityllä, vaikka ulkopuolinen joen hiljainen solina kuuluikin. Kivijalka pyrki keskittymään tarkasti, ettei illuusio rikkoutuisi.
''Muut eivät saa selvää puheestamme, mutta mikäli joku koskettaisi minua, minun keskittymiseni saattaisi raueta ja silloin illuusiokin olisi ohitse'', Kivijalka hiljaa sanoi, katsellen sisartaan hymyillen, kun toinen räpytteli hiljaisena silmiään ja tarkkaili vanhentuneen pikkuveljensä arpista kehoa ja tummunutta turkkia.
''Yötaivas kohteli Tomua huonosti, vaikkakin Tomu kohteli Yötaivasta vähintäänkin yhtä huonosti'', Kivijalka lopulta jatkoi murheellisena. ''Sinäkin ehkä muistat Tomun? Hänhän oli erään vanhemman sisaruksemme kumppanina silloin, Oravanmarjan kumppanina ja samaan aikaan vietteli Hohderoihun Usvajoesta. Tomu on kuitenkin katkera Yötaivaalle, ja hänen hajunsa on löydetty kuolleen Okapolun, Salviantaian, Auringonviillon ja Kotkaperhosen ruumiiden luota viimeisten kuiden aikana'', Kivijalka räpäytti surullisena silmiään.
''Hän haluaa murskata koko Yötaivaan, Verikuun sodan aikaan hän tappoi useita Yötaivaan kissoja, kuten oman sisarensa Pihkasiiven'', Kivijalka hymähti. Hän ei itse kyennyt ymmärtämään sellaista kylmyyttä.
''Koitähti johtaa meitä kuitenkin ihan hyvin. Hän on nuori, joskus tunteet ottavat hallinnan ja hän ei tiedä mitä tehdä, mutta hänellä on sähäkkä varajohtaja, Paahdekobra. Paahdekobra on Salvianpääskyn ja veljemme Sirpalekasvon tytär. Ihan ilmetty Sirpalekasvo'', Kivijalka naurahti hymyillen.
Pian Kivijalka kuitenkin tarkensi silmiään Sarastuksenliljaan, kun huomasi, että hänen ajatuksiensa harhaillessa Kaiun maisemissa juoksenteli ajatuksien mukana kissoja. Sirpalekasvo, Paahdekobra, Salvianpääsky.. Kissat katosivat, kun Kivijalka keskittyi Sarastuksenliljaan.
''Missä kumppanisi on? Eikö hän lähtenyt mukaasi? Liekkipuroko hänen nimensä oli?'', Kivijalka naukui hämmästyneenä. ''Enkelitähden tytär, Pronssilintu aloitti kanssani suhteen juuri vähän ennen kuin minä lähdin tälle tehtävälle'', Kivijalka hiljaa huokaisi, äänessään ikävää naarasta kohtaan.

//Masi
Sarastuksenlilja nyökäytti päätään vain syvästi Fuugalle, kun hän yritti pohtia, olisivatko liikaa vaivaa. Eivät tällaiset hyväntahtoiset kissat olisivat haitaksi, saati vaivaksi tai miksikään muuksikaan. Kaikki olisivat tänne tervetulleita, niin hekin siis nyt. Johtaja kuuli, miten kansalaiset hajaantuivat hajujen lähtiessä erisuuntiin hänestä, kuullen myös hälinää Revontulikukalta sekä Pajutassulta, jotka vihdoin pääsisivät omanlaiseen ryhmäänsä näyttääkseen taitonsa. Sarastuksenlilja hymyili tyytyväisenä, vaikka häntä pelottikin nuorimmaisten puolesta. Ennen kuin ruskea naaras oli valmiina kääntymään takaisin kohti pesäänsä, tuttu Yötaivaan tuoksu valtasi hänet, samoin kuin pala kurkussa kohosi hermostuneena pidättämään hengitystä. Haju oli tuttu, liian tuttu, muttei Sarastuksenlilja osannut reagoida siihen, ei ennen kuin kolli puhutteli keisarinnaa. Yllättävät kyynelet täyttivät naaraan silmät ennen kuin hän ehti edes reagoida siihen. Suuri lämmin hymy valtasi naaraan kasvot, kun hän otti lopulta huteran askelen lähemmäs kollia, ja maistellen tämän hajua sekä auraa, lopulta painoi päänsä veljensä kaulaa vasten.
”Siitä todellakin on kauan, Kivijalka”, hän henkäisi haikeana ja pidätteli itkuaan yrittäen pysyä mahdollisimman fiksun näköisenä tilanteessa uusien kissojen kera. Keisarinna kun lopulta vetäytyi, hän painoi korviaan alas sisäistäessään kaikkea, jota veli oli kerrannut hänelle.
”On ihanaa kuulla miten isä on jaksanut, vaikka emo onkin löytänyt paikkansa taivaasta”, hän huokaisi haikeana laskien päätään hieman surien. Hän olisi halukas näkemään vielä isän, kertoakseen kaiken, ollakseen tytär, joka hänen olisi pitänyt olla. Myös kuullessaan Aamunkajosta, hän tunsi sydämensä pirskahtavan itkuun, väläyttäen kuitenkin vain Kivijalalle vienon hymyn. ”Tomutuulen riesana olosta meinaat, että sisaremme, tai koko kansa on joutunut hänen iskujensa alle?” Sarastuksenlilja yritti lukea Kivijalan kertomuksesta, ollen aivan pihalla kaikesta Yötaivaan menosta.
”Tule kanssani, haluan kuulla kaiken Yötaivaasta”, hän henkäisi tyytyväisenä kuullessaan vihdoin jonkun tutun äänen perheestään, Kivijalan, hänen rakkaan veljensä. Ruskea naaras lähti johdattamaan kollia alas lammen äärelle, jonka pinta väreili rauhallisesti, kuun alkaessa kohota ylös kohti taivasta.
”Onneksi en kuollut siinä tulipalossa. Kärsin vain seurauksia, mutta ehkä se oli Kaiun merkki siitä, että tein jotain väärin”, naaras huokaisi kuitenkin hieman naurahtaen itselleen. ”Tulimme Liekkipuron kanssa kauas pois kansojen luota, ja löysimme vahingossa tänne. Saimme paikan, jossa levätä, ruokaa sekä hoitoa. Ja sitten silmänräpäyksessä minä olin johtajana”, Sarastuksenlilja kertoi nopeasti, miten tarina omissa silmissä meni, kohauttaen olkiaan. Hän käänsi katsettaan kohti veljeään, joka varmasti oli pystynyt jo kaukaa päättelemään, että naaras oli sokea. ”Haluaisin niin kovasti nähdä sinut, veljeni, mutta pelkään että se on vain unessa mahdollista. Pahoittelen jo nyt, jos häiritsen uniasi tänä yönä”, Sarastuksenlilja naurahti hyväntahtoisena. ”Sain kuitenkin vastalahjana sokeutumiselle taidon kulkea muiden unissa tahtoessani”, hän naukaisi hiljaa antaen sitten katseensa valua veljestään lampea kohden, korviaan kuitenkin höristäen.
”Kerro nyt kaikki!”

//Heli + Esi-isät + Lauma//

Kivijalka pidätti hengitystään, hän ei ollut koskaan unohtanutkaan tätä tuoksua. Hän ei ollut kuullutkaan laumasta, ja juttelu Korppisydämen kanssa oli ajanut hänet toisiin ajatuksiin. Mutta katsellessaan kissoja, hän ei tunnistanut kuin yhden ja se yksi oli tärkein. Kivijala tunsi nenänsä epävarmasti värisevän naaraan ominaistuoksun mukaan, surun ja epävarmuuden täyttäessä hänen rintaansa. Kivisydän yritti rauhassa kuunnella Taivaan liekkien lauman ja Taivaspennun keskusteluja, samalla kun Arpitähti nauraen ja selvästi hurmaten askelsi Hohdonkaiun ja Lasipilven mukana aterioimaan. Unohtaen tuttuun tapaansa koko tehtävänsä ja velvollisuutensa, kunhan lähettyvillä olisi hurmaavia neitejä.
''Me mielellämme yöpöyisimme luonanne. Olemme vaeltaneet pitkin metsää ja Pakkastähti ei kuitenkaan katoa yhdessä päivässä mihinkään'', Fuuga hymyili Sarastuksenliljalle, ollessaan mielissään siitä, että kumpikin tunnisti vielä toisensa. ''Jos meistä ei vain liiaksi ole vaivaa'', entinen profetiakissa naukui hymyillen, mutta pyytäjien kannustuksella meni näiden seurassa syömään.
Kaiun valitsemat kissat levittäytyivät leiriin eri kissojen kanssa, Kivijalan hiljaa tervehtiessä Pajutassua ja Revontulitanssia, jotka olisivat täältä mukaan lähteviä kissoja. Mutta Kivijalan askeleet kantoivat hänet kuitenkin Sarastuksenliljan eteen, johtajanaaraan eteen. Se tuntui käsittämättömältä, naaras oli elävänä siinä. Kivijalka oli uskonut, että tämä oli menehtynyt metsän tulipalossa, kun oli tiennyt naaraan tapailevan Synkkäputouksen Liekkipuroa.
''Ilmielävänä'', Kivijalka kuiskasi, Sarastuksenliljan siirtäessä häneen hämmentyneen katseensa (?). ''Sarastuksenlilja, Kivijalka tässä. Siitä on monia kuita'', Yötaivaan raapija kuiskasi, mutta pehmeä hymy pysyi hänen kasvoillaan. ''Olen menettänyt paljon perheestäni, Tomutuuli on ollut Yötaivaan riesana sekä Verikuun sota vei Aamunkajon hengen. Mutta Kettupisara kohosi jopa varajohtajaksi asti, mutta nyt on ikänsä puolesta astunut sivuun'', Kivijalka jatkoi hiljaisella äänellään, uskaltamatta kuitenkaan koskea toiseen.
''Sukumme elää Yötaivaassa vahvana siltikin, mutta läheiset ovat kaatuneet yksi toisensa jälkeen. On helpottavaa nähdä, että sinä löysit elämäsi täältä. Me luulimme sinun kuolleen tulipalossa'', Kivijalka jatkoi hiljaa, muiden alkaessa jo valua lepäämään ateriointinsa jälkeen.

//Masi, Owa, EE
Sarastuksenlilja makoili rennosti ympäristöään kuunnellen pesänsä edustalla, kun aamuauringon ensimmäiset säteet alkoivat hieman lämmittää hänen turkkiaan. Vuodenaikojen vieriessä kylmä saapuisi taas pian, samoin kuin monet muutkin vaarat. Keisarinna oli mielissään siitä, miten helposti uudet tulokkaat olivat asettuneet lauman sekaan, Lasipilvi oli löytänyt Hohdonkaiun luokse, ja Hopeapantteri sisarensa kanssa tutustui helposti muihin kansalaisiin. Kanjoniutu vaikka kuulosti hermostuneelta pyöriessään leirissä, hän ei vielä ainakaan tuntunut haluavansa lähteä uudelle matkalle. Tämän seurassa pyörivän oravan haju oli hieman puoleensa vetävä, vaikka siinä oli jonkinlainen oma etäinen tuoksunsa ehkä.
Keisarinnan kuitenkin lopulta hätkähdytti ajatuksistaan kiljahdus jostain kauempaa, ja pian naaras huomasi leiriin juoksevan pyytäjän, joka kertoi, että partio kissoja oli saapunut heidän mailleen. Naaras kurtisti kulmiaan noustessaan tassuilleen, lopulta maistellessaan ilmaa, kun erikansojen hajuja tulvi hänen nenäänsä, mukaan lukien tutuksi tukeutunut Yötaivaan haju, sekä Fuuga!
”Fuuga, sinäkö siinä?” naaras iloisena tervehti tuttua matkaajaa, joka oli saapunut heidän luokseen pelastamaan Tomua. Keisarinna askelsi tutusti omalla maallaan vaalean harmain silmin tervehtimään kansalaisia, joiden joukossa tunsi leijailevan tähtinen tuoksu. Kissat hänen ympärillään herätessään uuteen aamuun saapuivat myös katsomaan tulokkaita ehkä hieman epäillen, sillä joukosta löytyi kolme tähtipölyistä kissaa.
”Ketä nuo lähes läpinäkyvät kissat ovat?” Liekkililja oli saapunut emonsa vierelle kysymään hiljaa, ennen kuin nuori pieni ruskea pentu loikki etujoukkoon Fuugan rinnalle.
”Olen Taivaspentu! Erittäin mukava tavata teidät! Mukanani on Arpitähti sekä Päiväntähti, yhdessä Fuugan ja hänen ystävän Apollon seurassa tietenkin. Kaiku ei ole päässyt näkemään teistä paljoa pitkän matkan seurauksena, vaikka Kaiku yleensä näkee kaiken”, nuori pentu ensin esittäytyä ja sitten tutkaili innolla lauman ympäristöä, ennen kuin lopulta vilkaisi Fuugasta Sarastuksenliljaan. ”Kansojen Kuulampi on valitettavasti tuhottu Imperiumin häijyjen kissojen toimesta, ja olemme ottaneet nyt tehtävän käsiimme kerätä kaikki Kaiun valitsemat voimakissat”, hän aloitti, Sarastuksenliljan kallistaessaan hieman päätään kuunnellessaan tarinaa.
”Olette selvästi käyneet jo Yötaivaassa?” naaras tokaisi ja yritti maistella kansalaisten tuoksuja, joista ei tunnistanut kuin entisen kotinsa, sekä lopulta Synkkäputouksen, josta Liekkipuro oli kotoisin.
”Olemme keränneet kissoja jo monesta paikasta, ja saavuimme nyt vielä pienellä partiolla tänne, jotta vältämme suurimmat riskit johdattaa tänne muita”, kolli tokaisi vilkaisten sitten kohti Arpitähteä, joka oli halukas askeltamaan heitä kohden, lopulta vaalean harmaan pyytäjän astellessa partion luokse ja tervehtien suurta punertavaa Arpitähteä.
”Saanko näyttää teille Taivaan Liekkien lauman ympäristöä? Tai oletteko kenties halukas asettumaan hetkeksi makuullenne, jos olette pitkään vaeltaneet?” Hohdonkaiku naukui ystävällisesti nyökäyttäen päätään kissoille, tarkoittaen kysymyksensä hieman jokaiselle ryhmän jäsenelle.
”Eikö teiltä löydykin täältä kissoja, jotka ovat huomanneet erikoisten voimien heräämistä?” Taivaspentu naukaisi yrittäessään katsella tunnistaisiko kissoja, jotka varmasti olisivat varttuneet jo niin turkeissaan kuin iässäänkin. Revontulikukka asteli venytellen ylös vartijoiden pesästä huomaten suurehkon partion leirissä Sarastuksenlilja juttusilla. Nuori naaras äkkiä asteli innoissaan lähemmäs, saaden Taivaspennun päännyökkäyksen vastaanottonaan.
”Siinä yksi, mistä mainitsinkin”, hän tokaisi saaden Revontulikukan kurtistamaan kulmiaan, Liekkililjan kääntäessään päätään kohti vartijaa. ”Eikö teillä olekin omituinen voima tassuissanne?” kolli vielä naukaisi kallistaen päätään. Revontulikukka lopulta nyökäytti päätään saaden Taivaspennulta iloisen hymyn. ”Muistikuvieni mukaan, joukostanne löytyisi vielä joku muu”, tuo tokaisi Revontulikukan kääntäessään päätään kohti vartijoiden pesää, sekä lopulta kohti oppijoiden pesää, jossa Pajutassu mahtaisi makoilla. Lotusturkki oli kertonut nuoren naaraan löytäneen tassuihinsa jonkinlaisen voiman, minkä Revontulikukkakin oli löytänyt.
”Ja nämä kissat haluatte mukaanne päihittämään Pakkastähden?” Sarastuksenlilja tokaisi lopulta viileästi, saaden Taivaspennun nyökkäämään.
”Aivan oikeassa olette”, hän naukaisi ja sai Keisarinnan heilauttamaan häntäänsä huolestuneena.
”Voitteko taata kissojen paluun?” Sarastuksenlilja tokaisi ollessaan vieläkin hyvin kiinnostunut Yötaivaan tuoksusta. ”Ja onko teillä kiire lähteä? Haluaisitteko levätä tassujanne, sillä matka jo tänne on hyvin pitkä”, Keisarinna vaihtoi äkkiä ystävällisen lämpimään puhetyyliin, antaen kissojen matkan olla. Ehkä heillä olisi hyvä aika vielä keskustella kaikesta, jos tulokkailla ei olisi kiire. Hän uskoi Revontulikukan sekä Pajutassun pelastavan jo näiden kissojen kanssa paljon, jos muillakin kissoilla olisi voimia tassuissaan. Ehkä Kaiunkin kissat auttaisivat heitä. Sarastuksenlilja kuuli kissojen tervehtivän toisiaan ja Hohdonkaiun esittelevän osalle leiriä sekä ympäristöä. Hän kuitenkin olisi hieman huolissaan nuorimmista, vaikka uskoi näiden pärjäävänkin hyvin.

//Ajatuksia lähinnä, reagointia Masin rooliin
Syystähti vilkuili hermostuneena ympärilleen poistuttuaankin Synkkäputouksen leiristä. Miksi ihmeessä heidät olisi haettu ensin, vain vasta sitten siirtyäkseen Synkkäputoukseen. Kylmät väreet kulkivat pitkin naaraan turkkia, vaikka heidän määränpäänsä olisi nyt aivan toisaalla. Korppisydämen poistuttua leiristä kunnioittavasti kumartaen Surutähteä kohden, naaras ei voinut kuin kuvotuksesta yökätä mielessään. Sillä joku oikeasti kannattaisi, sekä uskoisi tuollaiseen johtajaan. Vaikka Surutähden sanat olivat selvästi olleet loukkaavia sekä alentavia, naaraan voimiin sekä taitoihin uskottomia, joku silti uskoisi sekä ihannoisi johtajaansa. Nuori oranssin valkea naaras loikki nyt innoissaan Yötaivaan jäsenien seurassa, yrittäessään tutustua jokaiseen, vaikka piti yllään kylmän viileää kuortaan. Tämän sisar leirissä oli näyttänyt hieman surumieliseltä. Olisi Syystähtikin ollut, jos joku olisi hänen sisarensa valinnut itsensä sijasta johonkin suurempaan. Hallavarjolaisella ei oikeastaan ollut tunteita kohdata veljensä Havuhallan katsetta. Hän oli kerran vilkaisut kolliin, yrittänyt olla vilkaisematta kohti Surutähteä, kenellä ei ollut naaraalle mitään merkitystä enää. Mutta vanhan kodin sekä traumojen ja epävarmuuden lähteen ollessa läsnä, hän ei voinut tuntea oloaan kuin heikoksi, sekä mitättömäksi. Juuri miksi Surutähti oli hänet saanut olonsa tuntemaan. Oli niin inhottavaa olla oman emonsa vihaama, ihan syyttä. Yhtäkkiä Havuhalla oli ollut kaikki kaikessa. Aavetähti mennyttä, sekä Syystähti ilman isää, ilman sisaria, ilman kotia. Kaikki olisi nyt kuitenkin paremmin. Hän ryhdisti ryhtinsä, vilkaisi rohkaisevasti kohti Saukonsilmää, ja jatkoi matkaansa Fuugan sekä muiden perässä.
Synkkäputouksen naaras kuulosti yllättyneeltä vastatessaan Kivijalalle, Yötaivaan soturille tämän uteliaaseen kysymykseen. Johtaja itse ei ollut niinkään innostunut tutustumaan muihin, tuntemaan nimeltä sekä ulkokuorelta, mutta ei sen syvempi yhteys häntä kiinnostanut. Etenkään, kun suurinosa tuntui olevan juuri soturinimensä saaneita. Vähintään nyt Korppisydän.
”Onhan se hieman omituista ehkä, mutta ehkä Kaiku näki niin harvassa potentiaalia sellaiseen, joka oikeasti pystyisi tehtävään”, Korppisydän tokaisi hartioitaan kohauttaen. ”Olisin voinut kysyä samaa isoisältäni, mutta en kerennyt löytämään voimaani ennen hänen poismenoaan”, tuo sanahti surullisena antaessaan tassukorunsa kilistä askeltensa mukana. ”Teillä oli onnea, kun pääsitte yhdessä”, Korppisydän kuitenkin naukaisi lopulta hymyillen Kivijalalle sekä Pronssilinnulle, kuten oli myös Hallavarjosta löytynyt kaksi voiman omistajaa matkalle. Joistain kansoista ei varmasti löytyisi edes ketään, kuten Salamavuoresta, joka ei ollut enää edes kansa. Huvittavaa sinänsä, että kerran kansojen joukossa kulkenut, nyt täysin erakoitunut kansa ei saisi osallistua tällaiseen, mutta lauma, josta hädin tuskin kukaan on kuullut, on saanut osakseen tällaista. Ehkä vain Kaiku näki jotain heissä, keihin ei saanut suoraa yhteyttä maailmastaan. Tai sitten jo Naakkatähden osallisuus entiseen profetiaan Fuugan kanssa oli tarpeeksi heidän heimolleen. Syystähti vain pohti päässään kaikkea saadakseen ajatuksensa riivaavasta emostaan. Arpitähti oli sujauttanut suustaan kaikenlaista häröä oman kansansa nykypäiväiselle johtajalle, ja Syystähti ei pitänyt tästä yhtään. Kuin sanattomia sopimuksia olisi vaihtaneet. Hallavarjolainen ei ollut yhtään varma oman kotinsa turvallisuudesta tänä aikana, ja häntä pelotti erittäin paljon, mihin hän koskaan tulisi palaamaan, jos palaisikaan. Katana hänen kyljessään kuitenkin lohdutti häntä, ja Syystähti toivoi voivansa kulkea turvallisesti Saukonsilmän kanssa.

//Masi, Owa, Sara
Valkean harmaa naaras tarkkaili Lasipilven käytöstä hänen vierellään, kun Sarastuksenlilja kysyi asioita Tomusta. Hohdonkaiku ei niin paljoa kiinnittänyt huomiota siihen, kunhan vain tiesi että kolli olisi vielä hengissä, niin he voisivat vielä tavata joskus. Tuo ei kovinkaan paljoa ollut tämän suunnitelmista halukas kuulemaan, sillä uskoi, että sieltä voisi löytyä kylmiä sekä hyytäviäkin tarinoita kerrottavaksi. Naaras kuitenkin kuunteli tarkkaavaisesti, kun Lasipilvi mainitsi Tomun näkevän sisartaan, Tuulentassua.
”Onko Tuulentassusta tullut varajohtaja Usvajoessa?” Hohdonkaiku huokaisi ylpeänä, katsellessaan kuitenkin samoin ylpein silmin poikaansa, joka oli saapunut emonsa luokse. Se oli yhtä hieno tapahtuma, kuin varajohtajaksi nouseminen. Ja ken tietäisi, mitä Lasipilvestä vielä tulisi kansalleen, uudelle kodilleen. Hohdonkaiku painoi nenänsä Lasipilven korvalle, ja maisteli poikansa tuoksua hetken mielissään, kuunnellen kuitenkin vielä poikaansa rauhallisesti. Tuo tuhahti huvittuneena tälle, kysyessään ehkä hieman epävarmasti, kelpaisiko hän tänne.
”Kultaseni ihan jokainen on tänne tervetullut, varsinkin sinä”, Hohdonkaiku naukaisi ja nuolaisi poikansa poskea pari kertaa. Hän käänsi katseensa kohti ruskeaa naarasta, joka tyytyväisenä hymyillen nyökäytti päätään kohti Hohdonkaikua ja Lasipilveä.
”Lasipilvi on tänne tervetullut, kuten ovat muut Viilto sekä Hopeapantteri myöskin. Jos haluatte, että teitä kutsuttaisiin toisella nimellä, otan ehdotuksia vastaan. Uskon, että jokainen teistä kuitenkin tahtoo jatkaa soturin urallaan, eli kansamme vartijoina?” Sarastuksenlilja naukaisi kuuluvasti kohottaen hieman katsettaan Lasipilvestä sekä Hohdonkaiusta kohti muita kissoja. ”Kansa keisarinnana haluan taata teille hyvän uuden alun elämälle, jonka luo olette saapuneet. Jos tahdotte, että teitä kutsutaan toisella nimellä, voin nimittää teidät aamunkajossa uudestaan, tai jos olette halukas vaihtamaan tehtäväänne, kaikki otetaan huomioon, ja pyrin toteuttamaan toiveenne”, Sarastuksenlilja nyökäytti päätään päättääkseen puheensa, Hohdonkaiun sitten kääntyessä kohti Lasipilveä.
”Mitä sanot, haluatko siirtyä syrjemmälle ruokailemaan, sekä ottamaan kaiken menneestä kiinni?” vaalean harmaa naaras onnesta puhjeten hymyili ja räpytteli kirkkaita vaaleita silmiään pojalleen, joka oli vihdoin saapunut emonsa luokse.