Korppisydän syntyi Synkkäputoukseen kansan entiselle raapijalle yllättäen, isättömänä pentuna sisarensa kanssa. Hehkutonkukkasen synnytys alkoi susien hyökkäyksen lomassa, joka yllätti ainakin osan kansasta, kuten itse naaraan, parantajat sekä Korppivarjon. Emo oli epävarma tapahtumista, mutta oli lopulta erittäin onnellinen saadessaan kaksi tervettä pentua, joille Murhetaivas esitti ystävällisesti isää. Korppipentu nimettiin emon sekä isoisän mietteiden mukaan, kuten sitten Kirouksenpentu nimettiin emonemon mukaan. 
Korppipentu kasvoi Korppivarjon oppien sekä viisauksien lomassa, mikä antoi nuorelle intoa kasvaa vahvemmaksi, sekä oppia kaikesta. Hän ihannoi isoisää suuresti, sekä lähes ainoana totteli tämän käskyjä sekä pyyntöjä, lopulta kuitenkin myös hieman rauhoittuen oppilasikää kohden siirtyessä. Ensimmäinen murhe pennun elämässä oli Murhetaivaan kuolema, mikä sai hänet apeaksi, kun emo murtui surullisiin pyörteisiin isän kuoltua. Korppipentu ei tiennyt mitä ajatella tästä, vaikka Murhetaivas oli hänelle isä, ei hän tuntenut tähän sen suurempaa tunteellista vetovoimaa, jonka takia tilanne oli vain emon puolesta surullinen, ja Korppipentu suri emonsa takia.
Korppivarjo eräänä päivänä oli tehnyt pennuille kauniit korut yllättääkseen emon sekä itse pennut. Korppipentu ei voinut päästää silmiään irti kauniista sinertävästä korusta, joka sai hänet hyppimään innosta sekä hymyilemään tuhannen auringon tavoin. Hän oli saanut taas uutta voimaa sekä intoa, vaikka vähän ilkeästi vielä kuunteli vain Korppivarjoa sekä tämän hienoja tarinoita. Kauniit korut kuitenkin piristivät kumpaakin, ja Korppipentu vannoi itselleen pitävänsä korppi korustaan erittäin hyvää huolta, koska se oli itse Korppivarjon tekemä, sekä lahja häneltä.
Eräänä iltana Korppipentu oli lähtenyt vielä toivottamaan Korppivarjolle hyvää yötä, kun hänen ei tehnyt mieli nukkua. Seikkailu oli hieman pelottava pimeän ja synkän leirin takia, mutta naaras halusi käydä vielä kollin puheilla. Tämän pesän saavutettuaan kuitenkin hän huomasi ettei joku olisi ihan kohdillaan, muttei hän tiennyt että mikä. Naaras oli saapunut Korppivarjon pedin äärelle ja yrittänyt puhua toiselle, mutta hän oli nähnyt vain kimallusta tuon kyljen vierellä, eikä isoisä herännyt. Nuori pentu ajatteli, että ehkä hän nukkui jo niin sikeästi, joten pian juoksi pois paikalta antaen toisen levätä kunnolla, kiusaten tätä sitten aamulla. Korppipentu palasi takaisin omalle pedilleen, kuitenkin hieman huolestuneena sekä epäileväisenä, muttei hän kertonut asiasta emolleen. Ehkä aamulla kaikki olisi hyvin.  
Korppitassu kasvoi nopeasti, hän jatkoi vahvana harjoittelua aina innokkaana oppimana sekä tietämään lisää. Hän halusi olla hyvä, parempi, paras. Korppitassu jatkoi raivokkaasti harjoittelua, miettimässä isoisäänsä, sekä miten voisi piristää emoaan. Hän aina piti huolta korustaan, sekä Kirouksentassusta. Ennen soturi-ikäänsä, Korppitassu huomasi eräällä retkellään korpin lentelevän ympärillään. Tai ei se oikea korppi ollut, se oli jonkinlainen punaisen oranssi lintu. Korppitassu pelästyi tätä ensin, mutta korppi lopulta näyttäytyi olevan ystävällinen, ja jopa utelias naarasta kohtaan. Korppi lopulta pysähdyttyään osoittautui olevan tulinen korppi, sen ilmapiiri näytti hehkuvan, sekä olemus oli liekkimäinen. Korppitassu ei ollut uskoa silmiään. Pian tämän jälkeen Korppitassu näki Kaiun unen, ja huomasi löytävänsä tulielementin taidon. 
Naaras harjoitteli kovasti ja yritti samalla nousta Synkkäputouksen arvoasteikolla saaden ystäviä, sekä mainetta hyvänä kissana. Korppisydän tahtoi kovasti Surutähden seuraajaksi, sekä Synkkäputouksen johtajaksi joku päivä. Hän oli kertonut lähipiirilleen taidosta, ja lopulta hänet paljastettiin totaalisesti, kun Fuugan partio saapui leiriin hakemaan Kaiun valitsemia kissoja. Naaras oli innoissaan tämmöisestä tehtävästä, ja jopa Surutähti näytti olevan hieman ylpeä nuoresta naaraasta. Sitä hän toivoi. Korppisydän lähti ilomielin matkaan, teki itselleen hieman ystäviä ja sitä enemmän nautti maailman näkemisestä.
Imperiumin taistossa Korppisydän laskeutui luolaan Taivaspennun ryhmän kanssa viidakkomaisen luolan katosta. Hän oli innokkaana, vaikka pelokkaana mukana taistelemassa. Hänellä ei ollut mitään suurta taitoa sotimisesta, mutta hän päätti pysyä ryhmänsä kanssa ja auttaa parhaansa mukaan vähintään voimansa kanssa. Vastaansa naaras lopulta sai luolassa Härmäntassun, joka yritti manipuloida hänen muistiaan unohtamaan voiman käyttötaidon. Kuitenkin itse soturitar oli hieman kokeneempi taistelutekniikoissa nuorempaan oppilaaseen verrattuna, ja täten päihitti nuoren pakenemaan. Lopuksi Korppisydän pelasti Revontulikukan Pakkassäteen kynsistä tulipalollaan.