//Heli, Wilma, Sara, Jake //

Veritähti kulki kohden Kuutiikeriä, vailla pelkoa tai juurikaan edes jännitystäkään. Hän oli utelias, hän tuskin malttoi odottaa, että voisi katsoa Kuuratähteä silmiin ja nähdä niissä mittaamatonta pelkoa. Sen ajatteleminen sai hänen suupielessä nykimään kohti hymyä.
Valkeaveren rinnalla kaksikko asteli rajan ylitse, muiden ryhmien siirtyessä omille paikoilleen varjoihin. Verenhimo ja adrenaliini varmasti kohisivat jo enemmistöllä suonissa ja korvissa. Taistelunhimo oli läsnä Veritähdelläkin, vaikkakin hän pyrki luomaan tällä hetkellä armeijastaan metsän suurimman kansan. Kostonhimo Kuuratähden omahyväisyyttä kohtaan ei ollut kuitenkaan laantunut ja tuskin olisi edes heti laantumassa.
Partiota tai muitakaan vartioita ei ollut näkyvissä, Kuutiikeri ei osannut odottaa heidän tuloaan. Toisaalta se oli hyvä asia, toisaalta Veritähteä raivostutti se, että Kuuratähti uskoi Paholaisen jättävän itsensä ja Kuutiikerin rauhaan. Etteikö hänen isällään olisi kykyjä murskata, vallata ja hallita? Keneltä naaras oli oppinsa saanut? Katkeruus ei ollut kuitenkaan Veritähden ominainen piirre, enemmänkin tekosyy kostolle ja halulle saada kunnioitusta, ehkä herättää myös pelkoa. Kunnioitusta pelkokin olisi.
Leiriin saavuttuaan kissat käänsivät yllättyneitä ja osa peräti ilahtuneita katseita Veritähteä kohti. Entistä päällikkö oli osa osannut kuitenkin odottaa, ja osa ehkä pelätä. Hälytyksen Veritähden ja Valkeaveren tulosta teki nuori oppilas, joka pinkaisi heti Kuuratähden pesään, jossa naaras oli puhumassa Pakkassäteen kanssa.
Punertavien naaraiden saapuessa ulos pesästä, Kuuratähden silmät suurenivat, kun Veritähti ilmi elävänä seisoi aukiolla.
"Veritähti! Mitä sinä haluat?! '', Kuuratähti sähähti ja asteli aukiolle niskakarvat pörhöllään.
Naaras oli korkea, muistutti kovasti leveällä naamallaan vuorileijonaa ja leveät, sekä vahvat lavat kalliota. Tuo väläytti uhkaavasti ja varoittavasti hampaitaan isälleen.
"Synkkävarjon päällikkönä haluan ilmoittaa, että me otamme reviirini hallintaamme. Mutta ollakseni suopea, annan kaikille halukkaille mahdollisuuden poistua sodasta tai liittyä riveihimme", Veritähti naurahti. Kuuratähti siristi silmiään ja vilkaisi tuon vierellä olevaa vierasta kollia.
"Synkkävarjon päällikkönä? Synkkävarjo ei ikinä ottaisi sinua päällikökseen, heillä on Havutähti", Kuuratähti murisi pilkkaavasti, mutta omahyväinen virne kohosi Veritähden kasvoille.
Luumarja viittoi heti innokkaana perhettään astumaan sodasta sivuun ja kissat asettuivat hiljaa seisomaan Veritähden ja Valkeaveren rinnalle. Kuuratähden kasvoilla hetken ajan ehti näkyä kauhistus, kun Luumarjan perhe asettui Veritähden puolelle.
"Tästä ette hengissä selviä, petturit", Kuuratähti murisi Pakkassäteen viereltä, ja pörhisti niskakarvojaan.
Veritähti taittoi päätään alas ja kajautti ilmoille sotahuudon, johon hyvin pian Korppisydämen johdolla ensimmäinen ryhmä vastasi.
Tassut tömisivät aukiolle ja viiden kissan ryhmä ulvoi kannatuksensa sodalle. Veritähti ei jäänyt odottamaan vaan syöksyi silmät innosta roihuten Kuuratähden kimppuun, naaraan ehtiessä juuri ajoissa kompuroida jaloilleen sivuun.
Veritähti kohtasi ylpeällä katseellaan Pakkassäteen, joka yritti vielä ymmärtää mitä oli tapahtumassa.
"Kuutiikerin kissat, seuratkaa Synkkävarjoa, jolloin voitte aloittaa uuden elämänne sekä ikuisen loistonne!", Veritähden nauru kaikui Kuutiikerin aukiolle, kun Korppisydämen kutsun kaikuessa Surmavarjon ryhmä rymisteli uutena aaltona sotaan.

//Wilma, Heli, Aaduska//

''Hyvä, että pääsit ketuilta pakoon, Kohtalo'', Risatähti vastasi rauhallisesti, ei erityisen lempeästi, mutta ei kuitenkaan ankarasti tai vihamielisestikään. Tämä tarkkaili hetken toisen hauteisiin ja hämähäkinseittiin kiedottuja haavoja etäältä nopealla katseellaan, eikä hän epäillyt asian todenperää ketuista. ''Ketut eivät ole pitkään aikaan meitä piinanneet täällä, mutta mahdollisesti niitä aina tulee ennen kuin hiirenkorva ehtii palata. Tulikettu, muodosta partiot kulkemaan reviirit läpi heti, sekä päivärytmiimme yksi ylimääräinen partio. Pidetään silmällä mahdollisuuksia havaita kettuja, me emme halua, että ne ehtivät jälleen tekemään pesää lähelle reviirejämme tai pahimmillaan reviireillemme'', Risatähti naukaisi ja nyökkäsi kevyen tervehdyksen Savuruoskalle ja Tiikeriruusulle, jotka kävivät jättämässä Koivumyrskylle siemeniä ja yrttejä. Soturit poistuivat nopeasti pesästä.
''Lepää rauhassa ja toivu omalla painollasi'', Risatähti päätti antaa osittaisen luvan Kohtalolle ainakin oleskella heidän kansassaan, sillä tämä ei tuoksunut muilta kansoilta ja vaikutti olevan harmiton nuori kolli. ''Toivottavasti löydät ikäisistäsi nuorukaisista myös seuraa, että pääset vaihtamaan ajatuksiasi, ettei kettujen hyökkäys saa sinua pelon valtaan. Tietysti Koivumyrskyn lisäksi, hän onkin ollut jo hetken ajan yksinäinen täällä'', Risatähti väläytti kohteliaan hymyn parantajalle, joka oli kääntynyt omiin työtehtäviinsä. Leijonaliljan lähtö varmasti vaivasi tämän oppilasta vieläkin.
''Tule puheilleni, kun haluat lähteä, ellet koe Aurinkotuulen olevan sinulle uuden elämän aloitus. Luotamme saat varmasti turvaa, apua ja rakkaita kissoja ympärillesi, mutta ymmärrän senkin, että maailma on vielä avoimena ja on paljon löydettävää, sekä nähtävää. Tuulenjuoksija on hetki sitten liittynyt meidän riveihimme, hänestä voisi olla myös sinulle seuraksi, jos haluatte vaihtaa ajatuksianne'', Risatähti nyökkäsi.
''Mutta minä poistun nyt häiritsemästä sinua, Kohtalo. Ja tietysti myös sinua, Koivumyrsky'', päällikkö hymähti ja lähti sitten Tuliketun häntää koskettamalla merkiksi lähtemään hänen kanssaan ulos pesästä. Kaksikon astuttua pesästä ulos oli myrsky jo nousemassa ja taivas oli synkkä ja pimeä, mutta suuria vesipisaroita satoi heidän niskaansa.
''Varmaankin voisi olla syytä pyytää myyriä kaivamaan suojaisia paikkoja ja tunneleihin jotakin eristystä vedelle, etteivät ne ala tulvia'', Risatähti tuumasi ja pörhisti kastuvaa turkkiaan.