//Heli//

Paahdekobra kierähti sivuun Korppisydämen hyökkäykseltä, sekä hypähti iskeäkseen toista selkään, upottaakseen kyntensä syvälle tämän lihaksiin, antaen myrkyn virrata toisen verenkiertoon. Mutta Paahdekobran kynnet ehtivät raapaista vain ihon pintaa Korppisydämestä, kun tämän kylkeen tömähti nuori, mutta voimakas Jaguaarintassu. Pienehkö Paahdekobra menetti takajalkojensa pidon maassa ja jäi kieppumaan, sekä kierimään Jaguaarintassun voimakkaassa otteessa, vuorotellen pienen, mutta pitkän ja notkean Paahdekobran ollessa päällä, ja toisella hetkellä vielä kasvava, leveälapainen mutta raivollaan itsensä voimakkaaksi tekevä Jaguaarintassu päällä. Paahdekobra päästi äkkiä irti, kun ymmärsi sen olevan hänen oma poikansa, mutta Jaguaarintassu upotti hampaansa naaraaseen, painoi tämän itseään vasten ja alkoi raastaa tämän kylkiä, selkää, vatsaa ja kasvoja. Paahdekobra rääkäisi raivostuneena ja järkyttyneenä poikansa vastahyökkäyksestä, sekä vihan kohtaamisesta, ja iski voimakkaasti Jaguaarintassua kynsillä vasempaan silmäkulmaan, sekä upotti hampaansa silmän alle.
Jaguaarintassu riuhtaisi heidät irti toisistaan, jonka seurauksena Paahdekobra lennähti kyljelleen lumeen Kuutiikerin putouksen harjanteella, pörhistäen turkkiaan.
''Mitä sinä teet? Korppisydän on meidän kohteemme!'', Paahdekobra raivosi, Jaguaarintassun pudistellessa voimakkaasti päätään, sillä hitaasti hän alkoi huomata, että hänen puolet kasvoistaan tuntuivat veltoilta. Hän ei tuntenut kasvojensa liikettä, eikä hänen silmänsä näkö ollut ennallaan. Jaguaarintassu heilautti raivostuneena häntäänsä ja haukkoi henkeä. Hän ei vaivautunut puhumaan tai selittämään, hän hyökkäsi heti uudelleen emonsa kimppuun. Paahdekobra yritti pinkaista toisen sivulta pakoon, mutta Jaguaarintassu ehti lyödä tämän maahan eteensä ja upotti vihaisena hampaansa tämän selkään, raastaen voimakkaasti toisen selkää kynsillään.
''Jaguaarintassu, lopeta!'', Saarnitassu henkäisi ja loikkasi pian Jaguaarintassun selkään, huiskien toista korville, jotta toinen rauhottuisi. Oppilas päästi irti Paahdekobrasta, mutta kiskaisi Saarnitassun alas selästään, nyppäämällä tätä voimakkaasti etutassusta, Saarnitassun säikähtäneenä lentäessä reunalle.
Jaguaarintassu heilutteli edelleen päätään, yrittäessään tarkentaa vasemman silmänsä näköä, mutta kaikki oli sumeaa. Paahdekobra henkäisi kauhistuneena ja kyyristyi harjanteen ylitse nostamaan Saarnitassua, jonka saikin ylös nostettua nopeasti.
Jaguaarintassu kuitenkin ärähtäen syöksyi puolisokeasti eteenpäin ja työnsi Paahdekobran alas reunalta, Myrkkysuon naaraan huudon kiljuessa pitkään kuohunnan ylitse. Jaguaarintassun hengitys muuttui tiheäksi jännityksestä kuin odottaen, että toinen kohoaisi takaisin ylös tai ettei tämä itsekään täysin ymmärtänyt tekonsa seurausta.
''Mi-Mitä sinä olet tehnyt?'', Saarnitassu kuiskasi, tassut täristen. Jaguaarintassu kohotti leukaansa, pudistaen taas päätään, ihan kuin se palauttaisi hänen näkönsä ja poistaisi tunnottomuuden vasemmalla puolella kasvoa.
''Synkkävarjo ei kaipaa kaltaisianne pettureita riveihimme'', Jaguaarintassu sihahti ja painoi nopeasti otsansa pienemmän Saarnitassun otsaa vasten, saaden veljensä säpsähtämään toisesta kauemmas. ''Pidän huolen, että sinäkin kuolet tai katoat, jos yrität vielä astua tielleni'', Jaguaarintassu sylkäisi toista naamaan ja kääntyi sitten pois tuon luota, askeltaen Korppisydämen luokse.
Tumma naaras oli enemmänkin märkää turkkia kaikesta lumessa pyörimisestä, eikä vakavia vammoja näyttänyt olevan. Hivenen syvempi haava alaselässä, muttei myrkky ollut levinnyt verenkiertoon. Jaguaarintassu tapitti hetken toista ilmettömänä, ilmeettömästi tarkistaen toisen olevan kunnossa ja sitten tämä loi lapansa ylitse katseensa Saarnitassuun, joka kutsui itkuisena Paahdekobran nimeä pudotuksesta.
''Marrastassu? Mitä me nyt teemme? Meidän pitää hakea emomme ja auttaa häntä. Hän ei välttämättä ole kuollut'', Saarnitassun ääni värisi, ja tämä haki itkuisilla silmillään tukea Marrastassusta, joka vaikutti empivältä.
''Synkkävarjon kissoilla on täällä käynnissä sota. Marrastassulla ja minulla riittää tekemistä kansatoveriemme rinnalla'', Jaguaarintassu murahti, astellen Marrastassun vierelle, joka siirteli katsettaan maahan, haluamatta kohdata Saarnitassun epätoivoa, mutta myöskään Korppisydämen katsetta (?).
Saarnitassu räpytteli kyyneliään, pörhisti turkkiaan ja paljasteli kynsiään kuin aikoisi hyökätä, ja kostaa. Mutta tämä raivokkaana huusi, sillä sanoja ei ollut sanottavaksi ja tämä loikkasi putouksen kivikoille, lähtien vihaisena yksin emonsa perään. Jaguaarintassu heilautti oikeaa korvaansa huvittuneena, sillä hänen vasen korvansakin tuntui puutuneelta ja tunnottomalta.

//Masi
Korppisydän päästi kynsistään vinkuvan soturin keskellä Kuutiikerin leiriä kissojen huutojen sekä uhkauksien noustessa ilmoille. Hän olisi lähtenyt huutavan soturin perään antaakseen tälle kunnon opetuksen, mutta hänen yllätyksekseen eteen astelikin Paahdekobra, jonka silmissä oli jotain mitä ei Korppisydän voinut tulkita.

“Paahdekobra? Etkö osallistu sotaan?” Korppisydän sihahti katsellen ympärilleen miten muut kissat painivat keskenään tai pakenivat leirin muurit heiluen. Mutta Paahdekobra rinnalle asteli vain Saarntassu, jonka katse oli ilmeetön. Lopulta kuitenkin hänen soturiystävän sanat saivat Korppisydämen kynnet liukumaan ulos ja korvat painumaan alas. “Mitä sinä puhut?” hän huudahti ja karjahti sitten kivulle sekä yllätykselle, kun sekä Paahdekobra että joku hänen takaansa iskeytyi hänen turkkiinsa kiinni. Nopeammin kuin Paahdekobra hänen niskassaan olikin Saarnitassu, jonka kipeät hampaat porautuivat hänen korvaansa, ja toisen pennun, tai jo oppilaan kynnet raapivat hänen peräänsä pitäen tiukasti kynsillään kiinni, vaikka Korppisydän yritti pukittaa näitä alas ja heilutteli kehoaan saadakseen ylimääräisen karistettua. Kahdesta kirpusta huolimatta Korppisydän yritti pitää katseensa Paahdekobrassa, joka tässä taistossa olisi vaarallisin kaikista kolmesta. Lopulta oppilaiden otteiden heikentyessä Korppisydän heittäytyi selän kautta ympäri ja vielä kynsillään repi Marrastassun tutun turkin perästään heittäen tämän vähän kauemmas itsestään nuoren kollin keräillessä itseään Jaguaarintassun rinnalta. Saarnitassun hampaat kuitenkin olivat vielä hänen korvassaan ja veren lämmin tunne alkoi olla huomattavaa hänen päälaellaan. Sihahdellen hän yritti kynsiä karvaa tai oppilaan koipia niskastaan, kuitenkin saaden mukaansa vain tämän karvaa. Joten Korppisydän lakkasi yrittämästä ja syöksähti vauhdilla pää painettuna alas kuin härkä kohti Paahdekobraa juosten niin lujaa kuin lyhyellä ja lumenpeittämällä maalla vain pääsi.

//Heli//

Paahdekobra oli vallannut kyntensä Ivakyyneleen oppien mukaisesti, jolta oli saanut Jäätähden lisäksi paljon opetusta myrkkyihin liittyen Myrkkysuossa. Hän oli valmiina sotaan ja taistelemaan oikeuksistaan, mutta rehellinen ollakseen hän ei juurikaan ollut kiinnostunut koko Kuutiikeristä ja sen voittamisesta. Näytti siltä, että Veritähti yritti vain saada syyn sotaan ja patoi omat ongelmansa koko kansan murheiksi.
Paahdekobra katseli hetken, miten kissat jakautuivat sodassa taistelemaan rinnatusten vastustajia vastaan, kunnes hän löysi kohteensa. Jaguaarintassun oltiin revitty pois taistelemasta, kun taas Marrastassu ja Saarnitassu olivat helpommalla keskittyneet emonsa ohjeistukseen. Heidän kohteenaan oli kaataa Korppisydän, kostaa tälle, että naaras oli ottanut Paahdekobran arvon kenraalina!
"Marrastassu ja Jaguaarintassu, te hyökkäätte takaa ja minä, sekä Saarnitassu eri suunnista edestä. Kynsikää ja upottakaa hampaanne, me tapamme hänet nopeasti", Paahdekobra heilautti katkerana häntäänsä takanaan. Jaguaarintassu virnuili ja lähti Marrastassun kanssa kiertämään Korppisydäntä, joka paini Kuutiikerin soturin kanssa. Kuutiikerin soturi vinkuen pakeni Korppisydämen kynsistä, kun Paahdekobra asettui Korppisydämen eteen ja paljasti kyntensä.
"On aikasi kohtaa minut Korppisydän. Minun ja perheeni ylitse ei kukaan kävele, et sinä, ei Veritähti, eikä kukaan muu", naaras irvisti Korppisydämelle, Saarnitassun kylmien silmien tuijottaessa kenraalia ja kasvojen ollessa ilmeettömät.
"Tapetaan hänet!", Paahdekobra huusi ja lumen pöllytessä hän hyökkäsi Korppisydämen kimppuun, naaraan sähähtäessä hänelle yllättyneenä, kun kaikki tapahtui niin nopeasti (?). Paahdekobra etsi kohtaa johon iskeä myrkyn löyhkäämillä kynsillään, mutta toistaiseksi vain karvojen leijuessa ilmassa. Saarnitassu loikkasi emonsa yli Korppisydämen kimppuun, upottaen hampaansa toisen korvaan ja pian selän takaa tömisteli yksi pennuista, hyökäten Korppisydäntä kohden, kenraalin ollessa piiritettynä.
Paahdekobra ei kuitenkaan huomannut, että Jaguaarintassu oli jäänyt vain tarkkailemaan tilannetta silmiään siristäen.

Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, että Siniperho ei voinut kuin vain seistä paikoillaan ja siristellä silmiään kauhistuneena ympärilleen. Veritähti ja tuon joukko oli saapunut Kuutiikeriin ja julistanut sodan naaraan kansaa kohtaan, mutta antanut silti Kuutiikerin kissoille tilaisuuden liittyä hänen riveihinsä. Kaaos oli kirjaimellisesti vyörynyt kansaan, eikä Siniperho osannut muuta kuin seisoi paikoillaan hämmentyneenä sekä osin peloissaan etsien katseellaan omaa perhettään. Mitä hän tekisi? Olisiko naaras valmis kuolemaan Kuutiikerin takia vain liittyisikö hän Synkkävarjoon, joka ei kuitenkaan ideana tuonut lohtua.
Naaras kampesi nopeasti tassuilleen ja etsi hätäisesti katseellaan omaa perhettään. Hän ei osannut tehdä valintaa, hän kulkisi perheensä mukana ainakin siihen asti, että löytäisi jotain tärkeämpää. Ideana kutsua itseään Synkkävarjon kissaksi, ei naarasta houkuttanut yhtään enempää, mutta olisiko tuo valmis kuolemaan Kuutiikerin takia? Naaras hetkeksi sulki silmänsä ja koitti rauhoittaa omaa hengitystä sekä pyytää apua Kaiulta. Miten kaikki oli yhtäkkiä mureutunut palasiksi tuon tassuissa? Kaunis päivä oli muuttunut äkkiä sihinään ja veren roiskumiseen.
"Liitytkö vai kuoletko?" Joku sihisi Siniperhon korvaan samalla, kun hyökkäsi täysin puolustuskyvyttömän naaraan kimppuun. Siniperho huudahti sekä avasi silmänsä. Synkkävarjon uusin kissa, jonka tuo oli huomannut tulleen Veritähden rinnalla paikalle, oli hyökännyt paljon pienemmän naaraan kimppuun. Valkeaveri painoi tuon maata vasten ja asetti kyntensä tuon kurkulle tuntien varmasti, kuinka naaraan sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kun tuo pelkäsi oman henkensä edestä. Sanatkaan eivät tulleet suusta, kun tuo veti ilmaa keuhkoihinsa valmiina tuntemaan suuremman kollin kynnet kurkussaan.
Ennen kuin Valkeaveri ehti kuitenkaan tappaa naarasta, paino katosi Siniperhon yltä. Naaras suostui avaamaan silmänsä ja vilkaisi ympärilleen nähden, kuinka joku Kuutiikerin kissa oli hyökännyt uuden Synkkävarjon jäsenen kimppuun. Siniperho ei itse sen enempää jäänyt odottamaan omaa vuoroaan, vaan kampesi itsensä takaisin tassuilleen ja lähti etsimään perhettään.

// Aaduska

Kohtalo siristeli erivärisiä silmiään tyynesti päällikölle sekä varapäällikölle sekä loi noille jopa kohteliaan omaisen hymyn, joka kuitenkin kääntyi nopeasti irvistykseksi toisen kipujen takia. Yrtit olivat vieneet pahimmat kivut pois, mutta kyllä tuo siltikin tunsi sen väreilevän vielä pitkin kehoa. Päällikön ja tuon seuraajan seurassa nuori kolli halusi kuitenkin näyttäytyä vahvana, vaikka senkin kuvan pyyhki varmasti tuon hämähäkinseiteillä teipattu kehonsa sekä väsyneet eriväriset silmät, jotka tutkivat kuitenkin osin uteliaana ympäristöä. Risatähti oli antanut kollin jäädä ainakin toistaiseksi, joka sai kollin heilauttamaan häntäänsä tyytyväisen omaisesti. Ei tuo ollut vielä tehnyt mitään päätöksiä tulevasta, mutta oli kiitollinen toiselle kuitenkin, että saisi edes jäädä lepäämään kansaan ja saamaan ajatuksensa kasaan. Ainakin hetkeksi tuolla oli turvapaikka, ja kolli voisi miettiä seuraavia askeleitaan.
"Kiitos Risatähti, puhutaan myöhemmin", Kohtalo naukui vielä toisen perään ja painoi päänsä kunnioitettavasti rintaansa, vaikka siristelikin silmiään noiden perään tyytyväisen oloisesti. Kollia väsytti, mutta hän oli samaa aikaa kaikesta huolimatta hyvin innoissaan sekä utelias tulevaan. Mieluummin tuo keskittyisi nyt tulevaisuuteensa, kuin menneeseen.
"Taisit olla Koivumyrsky, vai mitä?" Kohtalo kysyi ja kääntyi vuorostaan kansan parantajan suuntaan, jolle siristeli uteliaana silmiään. Naaras ei ollut paljoa mitään sanonut, mutta Kohtalo oli kuitenkin osin kiinnostunut tuon työstä sekä arvosta kansalleen. Tuo kuitenkin muistutti tuota hyvin paljon omasta isoäidistään, joka oli toiminut toisen kansan sekä myös Imperiumin parantajataitoisena kissana. Koivumyrsky periaatteessa olisi siis elävä esimerkki siitä, mitä kollin isoäiti nuorempana oli tehnyt. Mahdollisesti jopa tuleva roolimalli kollille.
"Olen kiitollinen, että pelastit minut. Ymmärrän kuinka tärkeää tehtävää teet kansalle"

//Heli, Sara//

Routanauru ei ollut uskoa ympärillään tapahtuvaa kaaosta, mutta samalla hänen suonensa sykkivät innokkuudesta. Synkkävarjon kissoja rynni aina vain lisää ja lisää leiriin, ja kolli yritti havaita hyvän ja pahan väliltä, ketkä olivat hyökkäämässä ja ketkä puolustamassa. Mutta Veritähti tuntui tekevän sanoillaan ja lupauksillaan enemmistöön vaikutuksen. Routanauru paljasti kyntensä ja yritti löytää isänsä Opaalikuiskauksen, jotta olisi saanut jonkinlaisen vahvistuksen siitä, kenen tai millä puolella he olisivat tulevaisuudessa.
Kuuratähti väisteli parhaansa mukaan Veritähden ripeitä ja suuria iskuja sivummalla, ollen itse paljon uupuneempi kuin vanhus. Routanauru ei rehellisesti tiennyt, kokisiko hän enemmän kuuluvansa Synkkävarjoon vai Kuutiikeriin, mutta sotaan hän halusi osallistua. Hän ei vain tiennyt, kenen puolella hänen kuuluisi olla.
Pian tumman naaraan johtamasta ryhmästä suurikokoinen kissanalku loikkasi Routanaurua kohden, soturin ehtiessä pyörähtää ympäri toista kohden ja kaksikko kohtasi toisensa takajaloille nousten ja tassut vastakkain. Nuorukaisen pyöreät kasvot kertoivat, ettei tämä ollut paljoa oppilasta vanhempi, mutta tuon suusta valui jo verta ja tämä oli selvästi kohdannut ensimmäisen kamppailunsa kaikella voimalla, jota hänestä vain irti lähti.
''Jaguaarintassu, meidän tulee aloittaa suunnitelmamme!'', Paahdekobra ärähti jostain lähistöltä, mutta Jaguaarintassun silmät hohkasivat verenhimoisina ja punertavina. Tuo väänsi ensin otettaan oikealle, sitten vasemmalle, sylkäisi vasten Routanaurua ja loikkasi kokeneemman soturin päälle. Routanauru tunsi hetkellistä pelkoa oppilaan voimasta ja raivosta, mutta ennätti potkaista toista leukaan ja kierähtää pakoon.
Jaguaarintassu ärähti kovaa ja loikkasi soturin perään, joka pienikokoisuutensa ansiosta ehti kammeta jaloilleen nopeasti, ja väisti toisen syöksyn. Paahdekobra kuitenkin puraisi poikaansa hännästä ja Jaguaarintassu kiepsahti ympäri valmiina iskemään, mutta tunnistaessaan jotenkin vielä emonsa, tämä pysähtyi.
Routanauru tasasi hengitystään ja jännitti lihaksensa, mutta Paahdekobra osoitta kohti Korppisydäntä, ja hänen pentunsa kerääntyivät hänen ympärilleen. Kuutiikerin soturi jäi hämmentyneenä katsomaan vihollisensa kääntymistä, mutta samalla hänen silmiinsä pisti valkomusta kolli, jonka Routanauru oli nähnyt ennenkin. Hän kykeni muistamaan toisen nimenkin vielä; Sange!

//Heli, Wilma, Sara, Jake //

Veritähti kulki kohden Kuutiikeriä, vailla pelkoa tai juurikaan edes jännitystäkään. Hän oli utelias, hän tuskin malttoi odottaa, että voisi katsoa Kuuratähteä silmiin ja nähdä niissä mittaamatonta pelkoa. Sen ajatteleminen sai hänen suupielessä nykimään kohti hymyä.
Valkeaveren rinnalla kaksikko asteli rajan ylitse, muiden ryhmien siirtyessä omille paikoilleen varjoihin. Verenhimo ja adrenaliini varmasti kohisivat jo enemmistöllä suonissa ja korvissa. Taistelunhimo oli läsnä Veritähdelläkin, vaikkakin hän pyrki luomaan tällä hetkellä armeijastaan metsän suurimman kansan. Kostonhimo Kuuratähden omahyväisyyttä kohtaan ei ollut kuitenkaan laantunut ja tuskin olisi edes heti laantumassa.
Partiota tai muitakaan vartioita ei ollut näkyvissä, Kuutiikeri ei osannut odottaa heidän tuloaan. Toisaalta se oli hyvä asia, toisaalta Veritähteä raivostutti se, että Kuuratähti uskoi Paholaisen jättävän itsensä ja Kuutiikerin rauhaan. Etteikö hänen isällään olisi kykyjä murskata, vallata ja hallita? Keneltä naaras oli oppinsa saanut? Katkeruus ei ollut kuitenkaan Veritähden ominainen piirre, enemmänkin tekosyy kostolle ja halulle saada kunnioitusta, ehkä herättää myös pelkoa. Kunnioitusta pelkokin olisi.
Leiriin saavuttuaan kissat käänsivät yllättyneitä ja osa peräti ilahtuneita katseita Veritähteä kohti. Entistä päällikkö oli osa osannut kuitenkin odottaa, ja osa ehkä pelätä. Hälytyksen Veritähden ja Valkeaveren tulosta teki nuori oppilas, joka pinkaisi heti Kuuratähden pesään, jossa naaras oli puhumassa Pakkassäteen kanssa.
Punertavien naaraiden saapuessa ulos pesästä, Kuuratähden silmät suurenivat, kun Veritähti ilmi elävänä seisoi aukiolla.
"Veritähti! Mitä sinä haluat?! '', Kuuratähti sähähti ja asteli aukiolle niskakarvat pörhöllään.
Naaras oli korkea, muistutti kovasti leveällä naamallaan vuorileijonaa ja leveät, sekä vahvat lavat kalliota. Tuo väläytti uhkaavasti ja varoittavasti hampaitaan isälleen.
"Synkkävarjon päällikkönä haluan ilmoittaa, että me otamme reviirini hallintaamme. Mutta ollakseni suopea, annan kaikille halukkaille mahdollisuuden poistua sodasta tai liittyä riveihimme", Veritähti naurahti. Kuuratähti siristi silmiään ja vilkaisi tuon vierellä olevaa vierasta kollia.
"Synkkävarjon päällikkönä? Synkkävarjo ei ikinä ottaisi sinua päällikökseen, heillä on Havutähti", Kuuratähti murisi pilkkaavasti, mutta omahyväinen virne kohosi Veritähden kasvoille.
Luumarja viittoi heti innokkaana perhettään astumaan sodasta sivuun ja kissat asettuivat hiljaa seisomaan Veritähden ja Valkeaveren rinnalle. Kuuratähden kasvoilla hetken ajan ehti näkyä kauhistus, kun Luumarjan perhe asettui Veritähden puolelle.
"Tästä ette hengissä selviä, petturit", Kuuratähti murisi Pakkassäteen viereltä, ja pörhisti niskakarvojaan.
Veritähti taittoi päätään alas ja kajautti ilmoille sotahuudon, johon hyvin pian Korppisydämen johdolla ensimmäinen ryhmä vastasi.
Tassut tömisivät aukiolle ja viiden kissan ryhmä ulvoi kannatuksensa sodalle. Veritähti ei jäänyt odottamaan vaan syöksyi silmät innosta roihuten Kuuratähden kimppuun, naaraan ehtiessä juuri ajoissa kompuroida jaloilleen sivuun.
Veritähti kohtasi ylpeällä katseellaan Pakkassäteen, joka yritti vielä ymmärtää mitä oli tapahtumassa.
"Kuutiikerin kissat, seuratkaa Synkkävarjoa, jolloin voitte aloittaa uuden elämänne sekä ikuisen loistonne!", Veritähden nauru kaikui Kuutiikerin aukiolle, kun Korppisydämen kutsun kaikuessa Surmavarjon ryhmä rymisteli uutena aaltona sotaan.

//Wilma, Heli, Aaduska//

''Hyvä, että pääsit ketuilta pakoon, Kohtalo'', Risatähti vastasi rauhallisesti, ei erityisen lempeästi, mutta ei kuitenkaan ankarasti tai vihamielisestikään. Tämä tarkkaili hetken toisen hauteisiin ja hämähäkinseittiin kiedottuja haavoja etäältä nopealla katseellaan, eikä hän epäillyt asian todenperää ketuista. ''Ketut eivät ole pitkään aikaan meitä piinanneet täällä, mutta mahdollisesti niitä aina tulee ennen kuin hiirenkorva ehtii palata. Tulikettu, muodosta partiot kulkemaan reviirit läpi heti, sekä päivärytmiimme yksi ylimääräinen partio. Pidetään silmällä mahdollisuuksia havaita kettuja, me emme halua, että ne ehtivät jälleen tekemään pesää lähelle reviirejämme tai pahimmillaan reviireillemme'', Risatähti naukaisi ja nyökkäsi kevyen tervehdyksen Savuruoskalle ja Tiikeriruusulle, jotka kävivät jättämässä Koivumyrskylle siemeniä ja yrttejä. Soturit poistuivat nopeasti pesästä.
''Lepää rauhassa ja toivu omalla painollasi'', Risatähti päätti antaa osittaisen luvan Kohtalolle ainakin oleskella heidän kansassaan, sillä tämä ei tuoksunut muilta kansoilta ja vaikutti olevan harmiton nuori kolli. ''Toivottavasti löydät ikäisistäsi nuorukaisista myös seuraa, että pääset vaihtamaan ajatuksiasi, ettei kettujen hyökkäys saa sinua pelon valtaan. Tietysti Koivumyrskyn lisäksi, hän onkin ollut jo hetken ajan yksinäinen täällä'', Risatähti väläytti kohteliaan hymyn parantajalle, joka oli kääntynyt omiin työtehtäviinsä. Leijonaliljan lähtö varmasti vaivasi tämän oppilasta vieläkin.
''Tule puheilleni, kun haluat lähteä, ellet koe Aurinkotuulen olevan sinulle uuden elämän aloitus. Luotamme saat varmasti turvaa, apua ja rakkaita kissoja ympärillesi, mutta ymmärrän senkin, että maailma on vielä avoimena ja on paljon löydettävää, sekä nähtävää. Tuulenjuoksija on hetki sitten liittynyt meidän riveihimme, hänestä voisi olla myös sinulle seuraksi, jos haluatte vaihtaa ajatuksianne'', Risatähti nyökkäsi.
''Mutta minä poistun nyt häiritsemästä sinua, Kohtalo. Ja tietysti myös sinua, Koivumyrsky'', päällikkö hymähti ja lähti sitten Tuliketun häntää koskettamalla merkiksi lähtemään hänen kanssaan ulos pesästä. Kaksikon astuttua pesästä ulos oli myrsky jo nousemassa ja taivas oli synkkä ja pimeä, mutta suuria vesipisaroita satoi heidän niskaansa.
''Varmaankin voisi olla syytä pyytää myyriä kaivamaan suojaisia paikkoja ja tunneleihin jotakin eristystä vedelle, etteivät ne ala tulvia'', Risatähti tuumasi ja pörhisti kastuvaa turkkiaan.