//Heli//

Liekkivarjo kohotti katseensa Savuruoskaan, kun sisar saapui hänen luokseen. Tuon silmät näyttivät huolestuneilta, mutta olemus naaraalla oli syyttävä. Soturi veti häntänsä tassujensa päälle ja tarkkaili Savuruoskaa, jolla näytti olevan jotakin taka-ajatuksena tai mielenpäällä. Kuitenkin sisaren koko olemus sai Liekkivarjon varpailleen, epäluottavaiseksi toisen aikeista. Ihan kuin toinen olisi kävellyt hänen luokseen valmiina sotaan. Liekkivarjo ei kyennyt ymmärtämään sitä, joten hänen hännänpäänsä alkoi hiljalleen nykiä.
''Olen käynyt metsästämässä-'', Liekkivarjo aloitti kummastuneena, kun sisar sihahti hänelle kysymyksensä hänen puuhailuistaan. Mutta toinen jatkoikin hyvinkin pian syyttävällä kysymyksellä, saaden Liekkivarjon höristämään korviaan ärtyneenä. Naaras antoi katseensa valua kehoaan pitkin Savuruoskan tuijotuksen mukaisesti.
''Ahminut?'', naaras toisti ärtyneenä ja siristi silmiään toiselle. Luoden sisarensa hännänpäästä korvanipukoihin tuohtuneen katseensa. ''Sano sinä minulle, jos kerta tiedät jotakin, mitä minä en tiedä. Vai syytätkö minua jostakin, mitä olet itse tehnyt?'', Liekkivarjo heilautti häntäänsä happamasti, siristäen silmiään toisen pyöreydelle. Päiviä sitten Savuruoska oli ollut isohkompi kuin tällä hetkellä.
Mitä naaras häntä tuli arvostelemaan siitä, että hän oli pyöreä? Savuruoskahan näytti samalta! Liekkivarjo pörhisti ärtyneenä turkkiaan ja antoi sitten sen silottua, mulkoillen Savuruoskaa.
Liekkivarjo oli laiskotellut, ja vasta viime päivinä ottanut elämänsä takaisin haltuunsa. Hän oli laiskotellut, syönyt ja tuskin käynytkään ulkona maailmalla. Ja nyt kun hän yritti toimia kansansa parhaaksi, hän sai kimppuunsa Savuruoskan? Olisi naaras silloin tullut hänelle piikittelemään, kun Liekkivarjo ei jaksanut ja kyennyt tekemään mitään! Silloin hän olisi tarvinnut kipakoita sanoja, että hän olisi herännyt maailmastaan.
Liekkivarjo veti tuohtuneena henkeä.
''En halua riidellä kanssasi, en jaksa sellaista. Kerro suoraan, mitä sinä ajattelet ja haluat minun kuulevan'', Liekkivarjo veti syvään henkeä ja yritti koota itsensä, jotta voisi keskustella aikuismaisesti sisarensa kanssa.

//Masi
Savuruoska hymähti huvittuneena Tiikeriruusulle tuon kertoessa tapahtuneesta Sysitassun kanssa. Aina olisi oppilailla vauhtia ja menoa, ja kiviä sekä piikkejä tulisi löytymään kaikkialta vielä koulutuksen alussa. Muisti Savuruoska myös, miten hän oli Tammihaukan kanssa käynyt metsällä ja harjoittelemassa taisteluliikkeitä, ja puolin ja toisin oli kissat saaneet jos jonkinlaisia ruhjeita käpäliinsä. Tuo huokaisi syvään ajatellessaan kollia, mutta kiinnitti sitten katseensa takaisin soturittareen vierellään.

“Olet varmasti hyvä mestari. En ole yhtään yllättynyt, että sait näin äkkiä omaan oppilaan. Aikamoinen kunnia jos jotain”, tämä leikkisästi hännällään näpäytti ystäväänsä olalle, ennen kuin Risatähti loikkasi puhujanpaikalle kertomaan kokoontumiseen lähtijät. Hän oli yllättynyt, ettei häntä sekä Liekkivarjoa nimetty mukaan, mutta hän oli silti iloinen veljensä sekä Tiikeriruusun puolesta.

“Muista pitää kivaa, ja säästä kaikki juorut sitten minulle!” hän hihkaisi toisen perään ennen kuin pieni kehräys kurkustaan hän jäi katselemaan, miten partio poistui leiristä, Liekkivarjon kuitenkin siristellen silmiään toisella puolen aukiota. Huolestuneena naaras kohosi käpälilleen ja asteli oranssin sisarensa rinnalle.

“Mitä sinä olet touhunnut?” hän sihahti toiselle silmät huolesta pyöreinä. “Etkö yhtään tiedä mitä on meneillä”, hän tiiraili Liekkivarjoa korvista hännänpäähän jääden tuijottamaan tuon pyöristynyttä vatsaa. “Oletko ahminut ruokaa suruusi vai onko jotain mitä piilottelet”, tämä hiljempaa sihahti toiselle hännänpään vääntyillen puolelta toiselle. Mitä Liekkivarjo olisi mennyt tekemään?

//Wilma, Masi
Korppisydän katseli epäileväisenä Veritähden puhetta hänelle sekä Valkeaverelle luodusta tehtävästä nimittää uusi parantaja, tai ehdottaa uutta oppijaa kansalle. Tuo väräytteli korviaan epäileväisenä, samalla kun katseli elototona Saukonsilmän ruumista aukiolla, ennen kuin tämän katse kohosi Jaguaarintassuun, joka asteli voimakkaan näköisenä veljensä takaa liittyäkseen kokoontumispartioon. Korppisydän nielaisi palan kurkustaan yrittäessään pidättää niskakarvojaan nousemasta. Mitä kollille oli käynyt?! Tämä näytti voivan hyvin vain tuon silmää sekä rinnassa olevaa kuivunutta verta lukuunottamatta. Veritähti olisi varmasti asialla, tai Kuolo senkin puolesta. Mutta kuitenkin. Kolli ei näyttänyt siltä, että olisi edes selvinnyt hengissä. Korppisydän päästi ilmoille yllättävän haukotuksen sitten kuitenkin lähtien partion perään Valkeaveren tönäistessä häntä olalla(?). Hänen olisi tehtävä kaikkensa pysyäkseen hereillä kaiken tämän jälkeen. Matkatessaan kohti kokoontumispaikkaa Veritähti oli kutsunut kenraalin sekä varajohtajan vierelleen, kertoen tahtovansa tietää ehdokkaan ennen puheensa alkua. Miten siinä ajassa pitäisi ehtiä edes käymään kaikki kissat läpi? Ei hän tiennyt edes Kuutiikerin kissoista moniakaan. Tämä nyökäytti vain päätään tomerasti ja jäi sitten pienen matkan päähän Veritähdestä kulkeakseen Valkeaveren kanssa rinta rinnan.

“Uskoisin, että Kuukäpälä olisi ihan hyvä ehdokas, mutta kuten Veritähti juuri sanoi hän olisi aivan liian vanha”, naaras aloitti kankeasti katsellessaan maata tassujensa edessä. “Siniperho taas olisi ehkä hyvä idea, hän on ainakin rohkea ja uskoisin että tahtoo pyrkiä vaikuttavaksi kissaksi kansassa. Oma siskoni taas olisi ihan hyvä ehdokas, mutta en tiedä voisiko perheellinen kissa ryhtyä tähän ehkä väliaikaiseen tehtävään kuitenkaan”, naaras tokaisi ja vilkaisi Valkeavereen, josko tällä olisi ideoita. Kissoja olisi paljon, mutta olisi myös varmasti hankalaa löytää oikeanlainen, sekä aktiivinen vaihtoehto. “Olisi nuorimmaiset oppilaatkin tai soturit vielä hyviä mukautujia, kuten Aamuntassu tai Lakkatassu? ”, tämä tuumasi mutta antoi sitten hiljaisuuden laskeutua kaksikon välille.

// Heli, Wilma, Sara //

Revontulisuden palattua leiriin ennen muuta partiota, tämä ohjeistettiin Veritähden luokse parantajienpesään, jossa Jaguaarintassu makasi Veritähden jalkojen juuressa pedissä. Tuon kivulias murina ja kärsimys oli päättynyt, nuori oppilas hengitti rauhallisena kyljellään, rinta verisenä. Elinvoima virtasi nuoreen oppilaaseen, joka oli selvästi kohdannut pimeyden ja antanut sielunsa voimalle. Revontulisusi pysähtyi hetkeksi, tarkasteli näkyä, aikeenaan ensin kai huutaa apua, ennen kuin hän näki, että Jaguaarintassu olikin toipumassa myrkytyksestä.
''Mitä sinä teit hänelle?'', Revontulisusi kysyi varovasti, näkikö Veritähti toisen silmissä ihailua? Punertava kolli hymähti ja asteli tuon edellä ulos pesästä ja istuutui alas.
''Hän toipuu. Missä Korppisydän on?'', Veritähti murahti lopulta nuoremmalle, joka muistikin yllättäen, että hän oli ollut tehtävällä muun partion kanssa.
''Löysimme Saukonsilmän, Korppisydän pyysi minua saapumaan edeltä leiriin kertoakseni, että parantaja löytyi elottomana'', Revontulisuden äänen hiljalleen hiipuessa sitä mukaan, kun tämä pääsi lauseensa loppuun. Veritähti tarkensi yllättyneenä katsettaan soturiin, mutta pian leiriin saapuivatkin jo Valkeaveri, Korppisydän, sekä muut näiden mukana olevat kissat. Veritähti kohosi jaloilleen ja vaitonaisena askelsi katsomaan, kun soturit laskivat Saukonsilmän ruumiin aukiolle. Tunnetusti Veritähden parantajat eivät olleet pitkäikäisiä, uskolliset seuraajat ehkä olivatkin. Muttei Veritähdellä erityisesti ollut ketään parantajaa vastaan mitään ollut, paitsi isoäitiään Yölintua kohtaan, sen huterasti vielä kyeten muistamaan.
''Tänä yönä on kokoontuminen'', Veritähti murahti katsellessaan kuollutta parantajaa. Tällä ei ollut päällepäin näkyviä vammoja, tämä näytti kuin olisi iän myötä nukkunut pois, muttei toinen ollut vielä niin vanha, että sen pitäisi olla olettamus.
''Meillä ei taida olla ketään parantajataitoista hoitamaan loukkaantuneita tai edustamaan parantajiamme?'', Veritähti kohotti katseensa kissoihin, joiden silmissä loisti pelko siitä, ettei kansalla ollut parantajataitoista kissaa. Ei ensimmäistäkään. Veritähti hymähti mietteliäänä ja heilautti häntäänsä.
''Korppisydän ja Valkeaveri. Valitkaa itsenäisesti joku kansamme jäsenistä, soturi tai pyytäjä, jota voisitte suositella minulle, joka olisi mielestänne kykenevä parantajaksi tässä hädän hetkellä. Löydämme kyllä keinon kouluttaa hänet parantajaksi'', Veritähti hymähti, kissojen silmien laajentuessa. ''Sen ei tarvitse olla lopullinen polun vaihto'', hän hymähti, katsellen varapäällikköään ja kenraaliaan. Korppisydän tekisi päätöstä tarkasti harkiten ja pohtien, Valkeaveri vailla tunnetta, sillä ei tuntenut kissoja. Hän mielellään kuuntelisi kummankin ehdotuksen.
''Jos ideasi on mielestäsi hyvä, mikset valitse itse?'', haastavastasi Vatukkaveri murahti. Veritähti kuitenkin katsahti entiseen Kuutiikerin jäseneen huvittuneena, jota oli jo aikoinaan katsonut pentuna, kun oli johtanut Kuutiikeriä. Mikään ei ollut muuttunut, hänen alaisensa olivat vain nyt lähempänä häntä kuin koskaan ennen.
''Hyvä on. Olisiko Siniperho vapaaehtoinen? Ehkä laitammekin Surmavarjon tehtävälle? Täällähän ovat kaikki valmiita tekemään mitä tahansa kansansa puolesta, vai mitäpä tuumit, Vatukkaveri?'', Veritähti naurahti huvittuneena, kyyristyen sitten Vatukkaveren ylle. ''Tai sitten henkensä säästääkseen. Sen voi kukin valita vapaasti'', punertava kolli naurahti ja astui toisen ylitse kohden uloskäyntiä.
''Kaiku ja Kuolo valvokoot, että parantajamme Saukonsilmä saa juuri toivomansa vastaanoton. Leiriin jäävät saavat valmistella hänen valvojaisensa, liityn niihin, kun kokoontuminen on päättynyt'', Veritähti hymähti, luoden pitkän katseen parantajan haalistuneeseen hahmoon. Vieläkö parantajalla oli ollut profetiaa varten annettuja voimia? Veritähti oli nähnyt niitä monilla sodassa.
''Kokoontumiseen lähtevät Korppisydän, Valkeaveri, Surmavarjo, Kuukäpälä, Jaguaarintassu ja Marrastassu!'', Veritähti ulvahti komennon.
''Mutta eihän Jaguaarintassu ole kyvykäs liikkumaan-'', Revontulisusi henkäisi, kunnes säpsähti, kun näki Jaguaarintassun kääntävän sähäkän katseensa naaraaseen Marrastassun takaa. Tuon silmissä paloi elinvoimaa, rinnassa ollen edelleen kuivunutta verta, sekä silmän yli kulkevat haavat osittain avonaisina, mutta vuodon tyrehtyneinä. Tuon silmä oli myrkyn sekoitteisena edelleen oudon värinen, mutta oppilas virnistäen lähti kulkemaan Marrastassun mukana muun partion perään.
Veritähti loi katseensa kissojen ylitse, jotka häntä seurasivat ja antoi sitten komennon lähteä liikkeelle.
Hän tekisi tästä kansasta vielä voittamattoman! Kuolemattomien armeijan, joka voisi valloittaa koko metsän! Hän kykeni jo maistamaan huulillaan anovien veren ja kyynelten täytteisten sielujen pentumaisen ominaistuoksun.
Hän kutsui varapäällikkönsä ja kenraalinsa vierelleen kärkeen.
''Ilmoittakaa minulle ehdokkaanne ennen puheeni alkamista. Minulla on tunne, että löydämme kyllä tähän kaikkeen ratkaisun, kunhan vain saamme ehdokkaakseemme kansansa puolesta aktiivisen hahmon. Älkää ehdottako liian vanhaa kissaa, eiväthän he ehdi parantaa enää itseäänkään. Oppilas, pyytäjä tai soturi, ellette itse halua kokeilla'', hän naurahti itsekseen.
Se voisi olla väliaikaista, mutta Veritähti koettelisi vaikka koko maailmaa järistäen jokaisen uskollisuutta. Olihan hänkin tehnyt uhrauksia yhteisenhyvän puolesta, miksei kukaan muu voisi uhrautua? Vaikkei saisikaan siitä itse päättää. Kuolema ottaisi kaikki vastustajat mielellään vastaan. Veritähti kiihdytti askeleitaan ja johti kissat kohden kokoontumista silmät valkeina kiiluen.

//Heli, Aaduska, Wilma//


Tiikeriruusu heilautti hivenen yllättyneenä häntään, kun Savuruoska vastasi hänelle, ettei Liekkivarjo olisi puhunut edes naaraalle. Omalle sisarelleen? Eivätkö nämä olleetkaan niin läheisiä, kun kaksikko oli matkalla antanut ymmärtää. Tietysti, Liekkivarjon kanssa oli kieltämättä vaikeaa tulla toimeen, sitä oli haastavaa edes harkita kieltävänsä. Ainakin, jos Tiikeriruusulta kysyttiin.
''Sysitassu on hivenen kömpelö. Tämän päiväinen harjoittelu keskeytyi hänen saamiinsa kivikon murusiin, jotka upposivat hänen polkuanturoihinsa'', Tiikeriruusu hivenen huvittuneena vastasi Savuruoskalle, kun tämä kohteliaasti tai sitten oikeasti halukkaana tutustua paremmin kyseli Sysitassusta. ''Mutta kieltämättä, olen edelleen häkeltynyt siitä, että minut nimitettiin näin pian jonkun mestariksi veljesi kanssa. Kyllähän nuorien kanssa tulen hyvinkin toimeen, mutta-'', naaras kohautti huvittuneena lapojaan.
Hänen vaikutuksensa nuoriin ei yleensä ollut paras mahdollinen. Hän oli omanlaisensa mestari ja kissa kansassa ylipäätänsä. Kuitenkin Risatähden kutsuhuuto havahdutti naaraat keskustelustaan.
''Tänä yönä on kansojen kokoontuminen! Kokoontumiseen tällä kertaa lähtevät Tulikettu, Koivumyrsky, Kohtalontassu, Tuulenjuoksija, Haukkakynsi ja Tiikeriruusu! Valmistautukaa, lähdemme aivan tuota pikaa'', Risatähti naukui juhlavasti, innokas hymy kasvoillaan, jota kuitenkin peitti jonkinlainen varjo.
Tiikeriruusu ei ollut uskoa heti korviaan, kun kuuli oman nimensä. Haukkakynsi varmasti oli enteensä myötä tehnyt vaikutuksen Risatähteen, sekä partiossa, mutta Tiikeriruusu oli väkisin tunkenut itsensä mukaan pelastuspartioon, ja nyt hän oli soturi, hänellä oli jo oppilas ja hän pääsisi mukaan vielä kokoontumiseenkin! Ehkä Tulikettu oli aikoinaan ollut oikeassa siinä, että kansa tulisi olla ensimmäinen.
''Kun palaan, toivottavasti toivomasi lämpimämpi päivä olisi aamuinen'', Tiikeriruusu hymyili Savuruoskalle innokkaana kuitenkin ja mielessään jo juoksien kokoontumisessa. Kohtalontassun ottaminen mukaan oli soturille yllätys, mutta toisaalta tuoreen parantajaoppilaan olisi saatava tutustua muihin kaltaisiinsa, jotta voisi ymmärtää paremmin kansojen toimintaa ja ylipäätänsä tehtäväänsä. Vaikeuksien tullessa jonakin päivänä Kohtalontassu olisi parantaja ja silloin hän voisi kääntyä muiden parantajien puoleen vaikeina aikoina.
Tiikeriruusu hyvästeli Savuruoskan ja katsahti vielä Liekkivarjoon, jonka silmät siristyivät, kun häntä ei nimitetty mukaan.Tiikeriruusu asettui varapäällikön taakse mukaan matkalaiseksi ja Risatähden komennuksesta he lähtivät liikkeelle.

// Heli

Kolli nyökkäsi kunnioittavasti Veritähden suuntaan, kun kolli myöntyi varapäällikkönsä ehdotuksesta. Samalla tuo käänsi katseensa kauempana olevaan Korppisydämeen, joka lopulta määräsi muutaman muun mukaansa, ennen kuin koko partio oli jo ripein askelin poistumassa leiristä kohti kuulampea. Valkeaveri otti vahvoin askelin nuoremman naaraan kiinni ja lähti tuon rinnalla kohti kuulampea. Kollia kiinnosti ajatus kuulammesta, jota ei ennen ollut nähnytkään. Samaa aikaa tuota hiukan myös kiinnosti ajatus kaiusta, vaikka siltikin pelkkä ajatus suuremmasta voimasta ja kuolleista sukulaisista sai tuon pyöräyttämään silmiään ja hymähtämään. Voi muita, jotka uskoivat aivan kaikkea.
--
Valkeaveri pääsi ripein askelin Korppisydämen rinnalla kuulammelle. Tuon jäänsiniset silmät tutkailivat koko paikkaa hitaasti, kun partio nousi polkua pitkin kuulammelle. Jonkinlainen kutina tuntui leikkivän kollin turkilla, kun hän asteli hitain, mutta osin jopa varovaisen askelin lähemmäs kuulampea. Paikka oli kaunis, sen kolli pystyi myöntämään. Hän ei kuitenkaan siltikään mitenkään ymmärtänyt sitä hehkutusta, jonka kissojen keskuudessa oli. Tälläkö parantajat kävivät näkemässä enteitä? Tai päälliköt hakemassa elämiä? Ei Valkeaveri nähnyt mitään erikoista.
Tai kolli ei nähnyt mitään erikoista, mikä viittaisi esi-isiin. Tuon katse kuitenkin tarttui nopeasti lammen vieressä makaavaan kissaan, jonka Valkeaveri oli ehtinyt näkemään ohimennen leirissä ennen sotaan lähtemistä. Kolli huokaisi, kun kenraali vielä totesi Saukkosilmän olleen kuolleen ja nopeasti sen jälkeen lähetti Revontulisuden etukäteen palaamaan leiriin, jotta tuo pystyisi varoittamaan päällikköä tulevasta.
"Olen pahoillani parantajan puolesta", Valkeaveri naukaisi kunnioittavasti, kun hän lopulta uskaltautui ottamaan askeleita lähemmäs ruumista. Kolli ei itse oikeastaan tuota sen enempää tuntenut, mutta uskoi sanoillaan olevan merkitystä kahdelle muulle synkkävarjon kissalle.
"Meidänkin on kuitenkin parempi palata", tuo huomautti ja siristeli silmiään kohti suuntaan, josta he vasta hetki sitten olivat tulleet. "Tule Tuhkamurhe, autetaan Saukkosilmän ruumis takaisin leiriin", tuo murahti toiselle, joka nyökkäyksen saattelemana saapui parantajan luokse. Valkeaveri auttoi parantajan kehon toisen soturin selkään, vilkaisi vielä Korppisydäntä jotenkin pahoittelevasti, mutta viittoi silti naarasta mukaansa palaamaan kohti leiriä. Parantaja olisi parempi saada takaisin kansansa pariin, vaikka Valkeaveri ei sen enempää mihinkään kuoleman jälkeiseen elämään jaksanut uskoa.

//Masi, Wilma
Korppisydän palasi raskaasti askeltaen Kuutiikerin entiseltä reviriiltä sotapartion kera takaisin kohti Synkkävarjon havumetsää. Kodintuoksu lämmitti hänen sydäntään, mutta silti raskas pelko Paahdekobrasta, sekä kaikista uusista kissoista saivat hänet väsyneeksi, sekä ehkä vähän säikyksi. Kyllä hän tiesi olevansa vahva ja kansalle arvoinen soturi, mutta miten kaikki tässä nyt kääntyisi? Korppisydän oli asettunut pesemään turkkiaan ja tutkimaan haavojaan aukiolle, kun Veritähti teki uusia nimityksiä. Surmavarjo siirtyisi kenraaliksi ja Valkeaverestä tulisi uusi varajohtaja. Naaras oli yllättynyt, mutta kuitenkin onnitteli uutta varajohtajaa huutaen tuon nimeä muiden kissojen mukana. Selvästi osa Kuutiikerin kissoista oli asettunut hieman erilleen, varsinkin oranssin valkea kenraali huomasi suuren punaisen kissan istuvan varjoissa turkoosi katse vähän jopa hermostunut, tai ehkä pelokas. Ei Korppisydän tuon nimeä muistanut, mutta kohotti lopulta takaisin katsettaan Veritähteen, joka kysyi häneltä Paahdekobrasta. Pelko loikkasi hänen kurkkuunsa ja vihersilmäinen vilkaisi kohti Marrastassua sekä Jaguaarintassua, mutta nyökkäsi sitten. Olihan sentään tumma vihainen kolli pelastanut hänet, mutta jotain tilanteessa oli mätää. Kuitenkin lopulta Veritähti käski hänet käymään Kuulammella valitsemiensa kissojen kera etsimässä Saukonsilmää. Se hänelle kelpasi. Saisi vähän raitista ilmaa muuallakin kuin vain leirin ulkopuolella, tai soisella taistelutantereella. Vaikka väsy painoikin hänen käpäliään, hän voisi lopulta levätä sitten illalla. Korppisydämen katse kohtasi Valkeaveren kanssa, kun kolli ilmoittautui halukkaaksi tulemaan myös. Hän yllättyneenä kohotti kulmiaan ja katsahti Veritähteen, joka myöntyikin tuon ideaan. Jaguaaritassu oli äkkiä kaatunut maahan ja Marrastassu tuon vierellä näytti kauhistuneelta, tämän turkki oli pystyssä ja katse pelästynyt, vaikka muuten tuon olemus olikin jokseenkin rauhallinen. Mutta Korppisydän tahtoi noudattaa Veritähden käskyä.

“Revontulisusi, Tuhkamurhe tulkaa mukaani. Lähdetään heti”, naaras käski ja heilautti häntäänsä vielä vienosti hymyillen kohti Valkeaverta partion sitten poistuen maa täristen leiristä kohti Kuulampea. Soturilla oli paha tunne heidän löydöstänsä, mutta hän tahtoi uskoa parasta.

--

Valkeaveri rinnallaan Korppisydän oli näyttänyt tietä Kuulammelle ja varmisteli koko ajan, että soturit heidän mukanaan pysyivät myös matkassa.
“Jos sinulla on kysyttävää, kysy vain, kiva että lähdit mukaan”, naaras tokaisi kollille katsellen tuon punertavaa turkkia ja sinisiä silmiä. Voisiko hänestä tulla joskus Synkkävarjon johtaja? Eläköitysikö Veritähti koskaan, vai olisiko hän metsässä aina? Tuntui kuitenkin jollain tapaa oudolta, jos Veritähti ei olisi koskaan missään kansassa mukana. Naaras kuitenkin vei ajatuksensa muualle ja alkoi kohota kohti Kuulammelle johtavaa polkua. Hiljaisuus oli läsnä lammella, ja jonkinlainen omituinen kauhunsekainen hämmennys ehkä kietoi kissoja lammen mystisyyteen. Mitä täällä oli tapahtunut? Kun oranssin valkea naaras lopulta kohosi lammen polun päälle, hän henkäisi kauhistuneena. Kuulammen veden äärellä kivellä makasi yksi hahmo, joka näytti siltä kuin se olisi yhteydessä kiveen ympärillään. Hento lumikerros oli valunut kollin kehon päälle, mutta mikään hänen ympärillään ei liikkunut.
“Onko hän-?” Revontulisusi huokaisi kauhistuneena hänen viereltään, ja Korppisydän varovasti lähti laskeutumaan pyhälle maalle. Eivät he täällä voisi liian kauaa aikaa viettää. Kenraali katseli hetken parantajaa, ja sitten kokeili tämän jääkylmää nenänpäätä, sekä kuunteli tuon hengitystä, jota ei kuitenkaan ollut. Hän huokaisi syvään ja toivoi Saukonsilmän löytävän Kaiun tuoman rauhan.

“Hän ei ole enää kanssamme”, Korppisydän lopulta tokaisi vahvistaakseen Revontulisuden luulot ja katsahti apeana kohti partiota. “Parasta viedä hänet heti takaisin leiriin”, Korppisydän kertoi katsoen Valkeavereen sekä Tuhkamurheeseen, voisiko suuremmat kollit kantaa parantajan heikon kylmän ruumiin takaisin.

“Mutta meillä ei ole parantajaa! Voimmeko käydä pyytämässä apua jostain kansasta?” Revontulisusi parkaisi polun päältä ja luimisteli korviaan. Korppisydän pudisti päätään.
“Parasta kysyä ensin Veritähden mielipide. Mitähän parantaja on siitä mieltä, jos saapuu veriseen leiriin paikkaamaan sekä Synkkävarjon että Kuutiikerin kissoja”, kenraali naukui ja pohti ikävästi. “Voit juosta jo leiriin varoittamaan Veritähteä”, hän nyökäytti lopulta päätään naaraalle, joka hetken käpäliään painellen sinkosi alas kohti järveä ja Synkkävarjoa.

//Masi
Savuruoska oli pessyt turkiltaan pesän jättämiä pölypalloja ja ikäviä piikkejä, kunnes äkkiä hänen korviinsa kantautui lähestyvät käpälän askelet. Yllättyneenä hän kohotti päätään odottaen joko Liekkivarjoa tai Haukkakynttä, mutta Tiikeriruusun näkeminen sai toisen silmät siristymään hetkeksi. Ei toisessa mitään vikaa ollut, mutta hänelle oli jäänyt pitkäaikainen tunne tästä, että aina olisi kepposia mielessä olisi naaras hyvällä mielellä tai ei. Mutta ystävällisesti Savuruoska tervehti toista ja laski lopulta käpälänsä takaisin maahan, jolla oli pessyt korvantaustojaan. Ensin soturitar meinasi vastata toiselle, kun Tiikeriruusu oli kysynyt häneltä, miten olisi jaksanut, mutta ennen kuin hän tuohon vastata oli Tiikeriruusu jo kysynyt, koska Liekkivarjon laskettu aika olisi. Oitis Savuruoskan silmät muuttuivat viiruiksi ja hän vilkaisi soturittaren ohi kohti sisartaan, joka kummastuneena katseli Ilveskynnen perään. >Kaiun pimeimpien metsien kautta mitä?!< naaras parkaisi mielessään, mutta pudisteli päätään hätäisesti ja sitten korjasi kurkkuaan.

“En tiedä, hän ei ole puhunut minulle asiasta”, naaras yritti tokaista mahdollisimman normaalisti, kohauttaen vielä olkiaan. Olihan hänenkin tilansa ollut niin omituinen, olisiko edes Liekkivarjo tiennyt asiasta. Mutta tämä veti valkean soturin aivan sanattomaksi. “Eihän minulla tässä mitään erikoista. Alan jo kyllästyä lumeen ja toivoisin auringon sulattavan kaiken viimeisenkin pois, jotta ruoho pääsisi kasvamaan ja nummi kuivaisi”, hän sanahti ja paineli maata käpäliensä alla. Kenen kanssa Liekkivarjo oli viettänyt niin paljon aikaa? Ja vaikka huoli naaraasta olikin niin sydäntä puristava, oli Savuruoska väsynyt sekä ahdistunut isänsä poismenosta, mutta myös omasta kokemuksestaan pentujen keskenmenosta. Kaikki oli vain ollut niin väärin, niin uuvuttavaa sekä sekalaista. Vaikka Aurinkotuulessa oli kaikki hyvin, selvästi sisarilla oli vähän erilaiset ikävät polut edessä.
“Miten sinä jaksat? Miten Sysitassun kanssa menee?” punasilmäinen naaras yritti piristyä sanojensa kera ja katseli odottavaisena ehkä ystäväksi kutsuttua soturitarta kohden. Kai Tiikeriruusu hänelle oli ystävä, eikä pelkkä pesätoveri. Vaikka tuo välillä hankala osasikin olla.

//Wilma, Heli //

''Ki-kiitos Kohtalontassu'', Sysitassu naukaisi takeltevasti ja painoi hivenen päätään alas. Tiikeriruusu siristi hetkeksi ärtyneenä silmiään, mitä hän kehittäisi pölvästille karvapallolle, jos tuo ei voisi muutamaan päivään tehdä juurikaan mitään, kun tämän pitäisi varoa tassuaan. Tiikeriruusu huokaisi ja nyökkäsi parantajaoppilaalle kuitenkin. Hän tiesi miten dramaattinen Sysitassu osasi olla, tuo varmasti parkuisi ja valittaisi kolme seuraavaa päivää oppilaidenpesän edustalla, eikä suostuisi liikkumaan mihinkään.
''Huomenna aamulla saat auttaa vanhempia oppilaita puhdistamaan vanhustenpedit. Tehtävänäsi on kantaa asioita muille oppilaille, ei itse siivota pesiä'', Tiikeriruusu naukaisi oppilaalleen, kun he lähtivät vetäytymään pois päin parantajienpesältä. Sysitassu naukaisi kimakan ja tylsistyneen vastalauseen. ''Saat myös huolehtia leirissä siitä, että kaikki tulevat ruokituksi. Et lähde metsästämään, mutta sen vähäisen riistan, jonka kylmyydestä metsästäjät ja soturit tuovat, saat auttaa kantamaan ja jakamaan riistaa'', Tiikeriruusu jatkoi tiukasti.
Sysitassu oli pohjimmiltaan ihan fiksu nuorukainen, mutta ei kovinkaan innokas auttamaan kansaansa ja täyttämään velvollisuuksia.
''Kun tassusi paranee, me voimme aloittaa taisteluharjoitukset, joten yritä saada lepuutettua sitä tai muuten joudun harjoittelemaan sisaruksiesi kanssa yksin'', mestari nenäkkäästi näpäytti, Sysitassun ilmeen mennessä kauhistuneeksi.
''Et varmasti joudu! Minä paranen tosi pian!'', oppilas henkäisi ja osittain pinkoi, mutta osittain kolmella jalalla pomppien hän kiirehti pois mestarinsa näköpiiristä. Tiikeriruusu sulki silmänsä ja pudisteli päätään.
Hän huomasi Liekkivarjon soturienpesän lähellä aterioimassa ja jäi vaisusti katselemaan toista. Miten soturi olikin niin pyöreän näköinen, keskelle lehtikadon aikaa? Tiikeriruusu katseli hiljaisella katseellaan ympäri leiriä mietteliäänä ja yritti keksiä, kenen kollin seurassa olisi nähnyt Liekkivarjon viime aikoina. Mutta ainoa kolli olisi ollut tämän oma veli, Haukkakynsi. Tiikeriruusu kurtisti mietteliäänä otsaansa ja huomattuaan Savuruoskan lähistöllä, tämä askelsi tätä kohden.
''Tervehdys Savuruoska. Miten olet jaksanut?'', Tiikeriruusu kysyi heilauttaen häntäänsä. Hän tiesi naaraan olevan poissaoleva ollut pidemmän aikaa, ehkä se johtui naaraan isän kuolemasta. Hän oli myös kuullut, että toinen oli siirtynyt pentutarhalle tai siirtymässä, mutta alkoi juuri miettiä, että Savuruoskan näyttäessä hoikemmalta, olisiko juoru sekoittanut Liekkivarjon ja Savuruoskan keskenään. Olivathan nämä siskoksia? ''Oletko kuullut milloin Liekkivarjon laskettu aika on?'', Tiikeriruusu kysyi uteliaasti, nyökäten kohden Liekkivarjoa, joka jäi mulkoilemaan Ilveskynttä, joka sanoi hänelle jotakin.

// Masi

Kolli tutki katseellaan yrttejä parantajanpesän syvyyksissä, jotka Koivumyrsky oli asettanut järjestykseen esille. Parantaja oli hävinnyt etsimään lisää erilaisia yrttejä, jonka kolli oli itse ottanut aikana opetella enemmän. Tuo oli koko ikänsä niitä jo opetellut aina jonkun toisen parantajataitoisen kissan kanssa, mutta jotenkin Kohtalontassu tunsi nyt enemmän vielä tunnetta, että hän halusi oppia ja pärjätä. Hän halusi vielä joku päivä kohota Aurinkotuulen parantajaksi. Tuli se sitten siitä, että kansan soturi oli hänet pelastanut tai siitä, että hänellä ei kirjaimellisesti ollut enää mitään muuta, kuin kansassa oleminen. Ei tuo näkisi itseään soturinakaan, vaikka osasi alkeellisesti puolustaa itseään ja metsästää. Silti yrttien tuoksuinen polku soturilain varjossa houkutti ja kiinnosti kollia, vaikka ei tuo ollut se, joka mitään sääntöä kauaa jaksaisi noudattaa. Ajatuskin siitä oli huvittava, mutta sen varjossa hänellä oli ainakin paikka kansassa.
Kohtalontassun ajatukset tuntuivat taas harhailevan, vaikka ne katkesivat nopeasti huhuilusta pesän suulla. Tuo heilautti häntäänsä, mutta lähti reippaasti virnuillen kohti soturia sekä tuon oppilasta, joka surkean näköisenä roikotti tassuaan ilmassa. Näky sai Kohtalontassun hymähtämään huvittuneena, kun tuo liittyi kaksikon seuraan.
"Ensimmäinen päivä ja olette jo täällä? Sen täytyy olla jonkinlainen ennätys", Kohtalontassu naukaisi huvittuneena, mutta nuuhkaisi kuitenkin nuoren oppilaan tassua. Onnettomuuksia tapahtuisi, varsinkin ensimmäisillä harjoittelutuokiolla.
Kohtalontassu palasi kuitenkin ripein askelin yrttien pariin, joista nappasi nopeasti kultapiiskun sekä myös hämähäkinseittiä.
"Tämä voi tuntua hiukan epämiellyttävältä", Kohtalontassu naukaisi, mutta koitti hampaillaan saada pieniä kiviä irti tuon polkuanturoista. Sysitassu irvisteli kivusta koittaen kuitenkin pitää suunsa kiinni, että ei päästäisi mitään ääniä, jotta varmasti mestarinsa rinnalla voisi näyttää urhealta. "Eihän se niin kamalaa ollut", parantajanoppilas hymähti ja vilkaisi Sysitassua, joka näytti vain helpottuneelta tilanteen ollessa ohi. Kolli itse pureskeli kultapiiskusta haudetta, jonka lopulta voiteli oppilaan kipeälle polkuanturalle, ja vielä lopuksi kietoi hämähäkinseittiä sen ympärille, jotta veren tiputus loppuisi.
"Varo muutama päivä tassuasi, en todellakaan aio sitoa sitä uudelleen", Kohtalontassu huomautti, vaikka kaikesta huolimatta hän tarkoitti huumorillaan edes jotenkin hyvää. "Ehkä mestarisi on hiukan rennompi muutaman päivän", tuo vielä huomautti, mutta käänsi katseensa kuitenkin hyvillään Tiikeriruusun suuntaan.

Oranssiturkkinen naaras heilautti korvassaan kilahtavaa korua ja katseli itsekseen huokaisten puron ylitse kohden Usvajokea. Hän kietoi hiljaisena häntänsä tassujensa päälle ja antoi niityn kuihtuneiden kasvien kutittaa turkkiaan, kun ne tuulessa heilahtelivat. Hän lopulta kohosi jaloilleen ja tarkisti, ettei kukaan ollut huomaamassa häntä kummankaan kansan puolelta, kunnes hän solahti järven veteen. Hänen ohitseen kellui jäisiä liuskoja, veden kylmyyden tuntuessa luissa asti. Liekkivarjon silmät kuitenkin kirkastuivat kylmyydestä huolimatta ja tämän pää katosi pian pinnan alle, sitten kohosi ja hän haukkasi henkeä pinnalta niin, että huurre karkasi hampaiden välistä. Hän ravisteli päätään ja kellahti sitten veteen kellumaan selälleen.
Hän ei kuitenkaan huomannut, että hänen ylleen laskeutui varjo.
''Vain todellinen Usvajoen kissa haluaisi uida näin kylmällä'', kuului matala ääni, joka huvittuneena kehräsi loppuun. Liekkivarjon silmät lävähtivät auki ja tämä ponkaisi itsensä selinkellumiselta vatsalleen ja kohdensi katseensa Usvajoen kokeneempaan soturiin, joka huvittuneena väräytti hänelle tervehdykseksi viiksiään. Liekkivarjon kasvoille kohosi pieni hymy ja tämä kauhaisi eteenpäin, kohoten tuota kohden, kivien väliin.
Tomusielu kehräten painoi nenänsä naaraan nenää vasten ja kietaisi sitten nuoremman, sekä pienemmän naaraan hännällään lämpöön suojaan, sukien Aurinkotuulen soturin korvia.
''En ole nähnyt sinua pitkään aikaan'', Liekkivarjo kuiskasi, painaen poskensa kollin rintaa vasten.
''Usvajokeen saapui Myrskyvaahterasta pakolainen, satuin olemaan partiossa joka hänet löysi. Olen pahoillani, että olet joutunut odottamaan. Mutta olet selvästi harjoitellut täällä itsenäisesti uimista'', Tomusielu huvittuneena katseli naarasta, joka pörhisteli turkkiaan kuivaksi, mutta nyökkäsi sitten tyytyväisen jämäkästi. ''Miten olet voinut?'', Tomusielu kysyi, silmäiltyään naarasta jonkin aikaa.
Liekkivarjo katsahti hivenen kummastuneena kolliin. Mitenkä hän oli voinut? Näyttikö hän huonovointiselta?
''Hyvin'', Liekkivarjo naukui kummastuneena.
Tomusielu ehti avata suunsa vastatakseen, mutta sitten kuului partion huutoa, joka huhuili Tomusielua.
''Minun pitää mennä. Paras sinunkin palata, ettet ala palella ja tule sairaaksi'', vanhempi kolli puski nopeasti Liekkivarjon poskea omallaan, kääntyi kannoillaan ja pinkaisi kohti partiota. Liekkivarjo odotteli partion katoavan ja pysytteli piilossa siihen asti kivien väliin, kunnes hyppelehti kiviä pitkin takaisin oman kansansa reviirille.
Hän keräsi maasta aiemmin nappaamansa hiiren ja lähti askeltamaan ripeästi kohti leiriä, että pysyisi lämpimänä ja pisarat kuivuisivat hänen turkillaan. Vielä ennen leiriä hän pesi itsensä huolellisesti, ettei kansa ihmettelisi hänen märkää turkkiaan tai haistaisi Tomusielun hajua hänen turkillaan.
Leirissä oli rauhallista, Liekkivarjo laski hiiren riistakasaan, joka kovan pakkasen takia oli jäinen ja riista vähäinen. Auringonsäteiden laskeutuessa purolle linnut heräisivät ja saapuisivat, mutta siihen menisi vielä aikaa tästä päivästä.
''Oletkin käynyt varhain saalistamassa'', kuului vanhemman kissan ääni, kun Ilveskynsi askelsi Liekkivarjon ohitse saaliskasalla. Naaras nyökkäsi Ilveskynnelle. Hän halusi olla uskollinen kansalleen ja Kaiulle, vaikka eläisikin kaksoiselämää. Hän huolehti, ettei kansa voisi moittia häntä ainakaan laiskottelusta, vaikkei minkäänlainen aktiivisuus kansassa tuottanut juurikaan tyydytystä naaraalle itselleen. Häntä vaivasi hänen oma salaisuutensa, halu uida ja Tomusielu. Hänestä tuntui, että hän eli väärässä kansassa, vaikka välittikin perheestään ja kansasta.
''Sinun olisi varmaan hyvä pian jättäytyä partioista pois ja ilmoittautua Tuliketulle'', Ilveskynsi jatkoi matkaansa, naukuen kehräten Liekkivarjon lavan ylitse.
Liekkivarjo räpäytti silmiään ja jäi hämmentyneenä katselemaan vanhan kollin puoleen.
Näyttikö Liekkivarjo todella kansalaistenkin mielestä huonovointiselta?

//Wilma, Heli//

Punertava kolli katseli aloiltaan kohden nimittämäänsä uutta varapäällikköä. Hetkeksi tämän silmien pupillit siristyivät kapeiksi viiruiksi, kun hän tuijotti Valkeaverta. Käytännössä kolli juuri kieltäytyi päällikkönsä käskystä ja aatteesta kohota varapäälliköksi pitkittämällä tilannetta. Mutta aktiivisuus haluta lähteä Kuulammelle auttaakseen Korppisydäntä ja näkemään paikan, se loi jonkinlaista vastapainoa sille, ettei ainakaan Imperiumin ajatusmaailma olisi kovinkaan syvällä Valkeaveressä. Hiljalleen Veritähden silmät rentoutuivat ja niihin tuli huvittuneempi pilke.
''Huolehdin itse varapäällikön tehtävistä siihen asti, että palaat'', Veritähti hymähti. Hän oli päätöksensä tehnyt, eikä sen täytäntöönpano vaatinut lisäehtoja tai muitakaan kompromisseja. Hän johtaisi jonkun kanssa ja tarvittaessa yksin, ja hänen varapäällikkönsä olisi tästä lähtien Valkeaveri, ei enää Surmavarjo.
Hänen huomionsa kuitenkin lipui kohden Jaguaarintassua, jonka askeleet hiljalleen alkoivat vääntyillä ja käännellä, ja tämä pysähtyi voimakkaasti yskien kiveä vasten. Paniikki ei vallinnut nuoressa oppilaassa, mutta tuon vointi oli selvästi huonompi kuin kukaan oli osannutkaan arvioida. Paahdekobra oli selvästi käyttänyt myrkkyä taistelussa kynsissään ja suuret iskuvat nuoreen Jaguaarintassuun tämän koosta huolimatta saattaisivat johtaa kuolemaan.
''Pitäkää kiirettä'', Veritähti hymähti ja lähti askeltamaan oppilasta kohden silmät vakavina, kun hiljalleen oppilaan ote kiveä vasten alkoi vaalua, ja suuri oppilas kellahti kyljelleen. Punertava kolli laski päänsä alemmas ja nuuhkaisi oppilaan kasvoja vahvistaakseen käsityksensä myrkystä. Hän nappasi oppilaan hampaisiinsa ja lähti siirtämään tätä parantajienpesään odottamaan. Pesässä tuoksui vahvasti yrteille, muttei Veritähden kaltainen kissa osannut niistä nimetä kuin marjoista yhden. Hän asetteli märkää sammalta oppilaan viereen ja istuutui toisen viereen mietteliäänä katselemaan, oletettavasti nuoren oppilaan lähestyvää kuolemaa.
Jaguaarintassun kasvoista kohosi lämpöä, myrkky aiheutti verenkierron heikentymisen, sydämen hiljaisemmaksi muuttuvia lyöntejä ja selvästi kuumetta, että myös pahoinvointia. Punertava kolli sulki mietteliäänä silmiään ja siirtyi pesän ulkopuolelle, jääden mietteliäänä katselemaan aukiolla olevia kissoja. Silmissä pilkahteli jotakin, joka voisi vaarantaa tulevina kuina koko metsän turvallisuuden ja tasapainon.

//Wilma//

''Miksi me emme voisi mennä harjoittelemaan uimista!?'', Sysipentu valitti kovaanääneen ja askelsi Tiikeriruusun vierellä. Tiikerikuvioinen naaras pyöritteli silmiään toiselle.
''Koska me juoksemme nummilla tuulen lailla, ei täällä ole vettäkään!'', soturi huvittuneena naukaisi ja katsahti oppilaaseensa. Oliko tuo oikeasti tosissaan?
''Miksi meidän maamme on niin kurjia! Emmehän me lehtikadon aikaan edes pysy niin kanien perässä, kun on niin paljon lunta! Emmekö voisi harjoitella jotakin muuta kuin saalistamista!'', Sysitassu jatkoi uikutustaan.
Tiikeriruusu huokaisi syvään.
''Kansamme näkee tällä hetkellä nälkää, riistaa on liian vähän. Mutta jos et lopeta tuota marisemista, minä vien sinut leiriin riistaksi Risatähdelle'', Tiikeriruusu napautti toista sähäkkäämmin takaisin, saaden Sysitassun oman ensimmäisen oppilaansa kauhistuneena miukaisemaan ja pinkaisemaan heti eteenpäin. Tiikeriruusu pysähtyi katsomaan, kun tämä kohosi nummen lumiselle kokkareelle ja katseli nummea tarkkaavaisesti. Tämä oli oppilaan toinen päivä, heti seremonian jälkeen Tiikeriruusu oli ollut yhtä malttamaton kuin hänen oppilaansakin, ja he olivat kiertäneet reviirin läpikotaisin. Sysitassu jankutti jatkuvasti taisteluliikkeistä, mutta oli silti osannut jo kuunnella tarkasti, maistella, ja havainnoida.
Tämä kiipesi kivelle, asettui lumista pintaa vasten ja Tiikeriruusu kipusi tämän viereen, pitäen korvansakin alhailla.
Tuuli humisi puissa ja pöllytti nummelle lunta.
''Tuolla menee yksi'', Sysitassu kuiskasi ja Tiikeriruusu joutui siristelemään silmiään nähdäkseen lumisateen joukossa valkean kaniinin, joka oli kohonnut takajaloilleen. Se soturin ja tämän oppilaan yllätykseksi lähti siirtymään heidän väijymispaikkaansa kohden, kompastelematta ollenkaan lumessa.
Kanin hypyt kantoivat sitä kevyesti lumella.
''Odota, että se on ihan kohdallamme ja pudottaudu sen niskaan'', mestari kuiskasi viikset väristen jännityksestä.
''Se tulee niin nopeasti'', Sysitassu kuiskasi pelokkaana.
''Pudottaudu niskaan, älä hyppää. Upota hampaasi sen niskaan ja kellauta itsesi kanin kyljelle kynsiesi ja hampaidesi otteen avulla. Se kaatuu ja saamme sen'', Tiikeriruusu ohjeisti.
Kun kani juoksi kiven alla, Sysitassu pudottautui sen niskaan. Kani oli oppilaan kokoinen, ellei jopa hivenen isompikin suurien korviensa takia. Sysitassu kuitenkin menetti nopeasti otteensa hampaillaan ja kynsillään, ja kani heitti oppilaan kiljuen selästään.
Tiikeriruusu kiihdytti heti itsensä juoksuun kivellä ja hyppäsi vauhdikkaasti kanin niskaan, kellauttaen kanin painonsa alle ja viiltäen siltä kurkun auki. Lämmin veri tulvahti hänen suuhunsa. Hän päästi varovasti irti saaliista ja kohotti korviaan, kun Sysitassu nilkutti häntä kohden tuskaisesti, mutta ilahtuneena kun he olivat saaneet kanin.
''Oletko sinä kunnossa?'', Tiikeriruusu siristi silmiään oppilaalleen, joka pyllähti hänen viereensä ja ojensi etutassuaan, johon oli uponnut kalliosta teräviä pikkukiviä. ''Mennään näyttämään tuota parantajille. Pystytkö kävelemään leiriin?'', Tiikeriruusu hymähti, ottaen kanin hampaisiinsa.
--
Leiriin päästessään Sysitassu ja Tiikeriruusu jättivät kanin riistakasaan, ja menivät tapaamaan Koivumyrskyä, sekä Kohtalontassua. Kuitenkaan Koivumyrsky ei ollut sillä hetkellä pesässä (?).
''Sysitassu kaipaisi täällä apua. Kömpelys sai teräviä kiviä polkuanturoihinsa'', Tiikeriruusu huhuili, yrittäen saada silmänsä tottumaan parantajienpesän hämäryyteen, voidakseen puhutella kohden Kohtalontassua. Sysitassu surkeana roikotti etutassuaan, josta tihkui vaisusti verta.

Kolli oli liittynyt Koivumyrskyn seuraan kuuntelemaan Risatähden puhetta, joka alkoi muutaman oppilaan nimityksellä. Tuon lihakset jännittyivät, koska tuo tiesi tasan tarkkaan myös oman osansa siinä kokouksessa. Ei ollut kauaa, kun Koivumyrsky oli palannut kuulammelta takaisin ja kertonut omasta enteestään, jossa Kohtalontassu oli ollut suuressa roolissa. Kollin haavat olivat aikalailla parantuneet, ja tuo tunsi voimiensa palaavan päivä päivältä. Hänen olisi siis pitänyt jo aika pian päättää, mitä hän olisi elämältään halunnut. Monia öitä parantajien pesässä oleskellessa tuo oli sitä miettinyt. Samalla hän oli hyvin tiiviisti seurannut parantajan tekemisiä sivulta, mutta oli huomannut oppineensa uusia asioita. Jos Kohtalonkahle olisi elossa, tuo olisi varmasti ylpeä tyttärensä pojasta. Ainakin näin kolli halusi ajatella, seurasihan hän isoäitinsä tassunjälkiä parantajanpolulle.
Kun Risatähti lopulta julisti asian koko kansalle, Kohtalontassu röyhisti hiukan rintaansa ylpeästi. Kansa kokoontui onnittelemaan uusia oppilaita, joka sai kollin vain virnuilemaan tyytyväisesti. Hän todistaisi arvonsa Aurinkotuulelle, ehkä niin hän voisi näyttää kiitollisuutensa koko kansalle. Tietenkin myös kiittäen niitä kissoja, joiden ansiosta hän olisi edes ylipäätään elossa tai päässyt Aurinkotuuleen. Ei tuo ehkä osannut sanoin sitä tuoda esille, mutta kyllä Kohtalontassu keksisi jonkun tavan, millä kiittää kansaansa. Ehkä jopa sillä, että vielä jonain päivänä toimisi mahtavana parantajana muille.
"Kiitos paljon, mukava jäädä Aurinkotuuleen", kolli naukaisi osin päällikölle, mutta myös niille kissoille, jotka osin uteliaana, ylpeänä ja jopa hiukan varuillaan tulivat onnittelemaan parantajakaksikkoa.

// Heli, Masi

Valkeaveri oli palannut leiriin lopun kansansa, sekä myös sen uusien jäsenien kanssa. Kolli vilkuili leiriin ympärilleen, missä oli enemmän loukkaantuneita, mutta myös vähemmän. Myös paljon uusia kasvoja, vaikka tuo ei ollut edes koko omaan kansaansa ehtinyt sen enempää tutustumaan. Tuo tunnisti Korppisydämen, oman isänsä sekä myös Veritähden, jonka puhetta siirtyi kuuntelemaan hiukan syrjempään muissa. Uudet kansan jäsenet selkeästi herättivät vanhoissa kuiskaamisen aihetta, vaikka Valkeaveri vain siristeli mitäänsanomattomana silmiään ympärilleen ja tasoitti kielellään omaa turkkiaan, josta löytyi suurinpiirtein vain pintanaarmuja. Kolli oli selvinnyt vähällä, vaikka veri edelleen kohisi tuon korvissa. Melkein jopa niin paljon, että hän ei ensin pystynyt käsittämään Veritähden sanoja. Punertava paholainen julisti Valkeaveren omaksi seuraajakseen, joka sai kollin jopa hiukan hämmentyneenä siristämään jäänsinisiä silmiään. Paholaisesta hän myös vilkaisi omaa isäänsä kauempana, mutta ei suonut toiselle sen enempää omaa katsettaan. Uutinen oli hämmentävä, koska kolli ei ollut kauaa ollut edes kansassa saatika tiennyt paljoa varapäällikkönä tai vielä edes soturina olemisesta.
Ei kolli kuitenkaan kauaa ehtinyt uutta arvoaan pohtia, kun seuraavaksi jo syytettiin Paahdekobraa kansansa pettämisestä yrittäessään tappaa Korppisydämen. Kollin jäinen katse kävi puhujia läpi ajatusten mennessä täysin samaan suuntaan, kuin päälliköllä. Korppisydämen pitäisi käydä näyttäytymässä parantajalla, kuten myös jokaisen loukkaantuneen. Asiat kuitenkin kiihtyivät nopeasti, koska parantajakaan ei ollut palannut kuulammelta. Valkeaveri itse pystyi vain muistamaan sen faktan imperiumin ajalta, että parantaja oli kansassa yksi tärkeimmistä kissoista. Varsinkin tilanteessa, jossa entistä suurempi kansa oli palannut sodasta mukanaan loukkaantuneita.
"Voin lähteä Korppisydämen partion mukaan kuulammelle", Valkeaveri naukui kuuluvaan ääneen kääntäen katseensa kohti päällikköä. Tuon kantava ääni sai kissat osin kääntämään katseensa kollin suuntaan, varmasti myös uteliaisuudesta, koska olihan tuo vielä melko uusi kasvo kansojen keskuudessa. "Kiitos luottamuksesta varapäällikön arvolla, en tuota pettymystä", kolli hymähti, koska tilanne oli edennyt hyvin nopeasti. Tietämättä kuitenkaan paljoa arvosta, koki tuo jonkinlaista pientä ylpeyttä, vaikka sekin jäi kivikasvoisuuden alle. Tuo oli tullut etsimään loppua perheestään tietämättä täysin, mitä oikeasti odottaa. Kolli oli kuitenkin löytänyt selkeästi jotain enemmän, mikä varmisti ajatuksen siitä, että tuo oli tullut jäädäkseen. Vaikka Surmavarjon vastaanotto ei ollut vielä suuria perhetapahtumia herättänyt.
"Surmavarjo varmasti voi vielä päivän jatkaa varapäällikön töitä. Ajattelin, että uutena varapäällikkönä ja vielä melko uutena kansan jäsenenä voisi olla myös tärkeää nähdä tämä kuulampi", Valkeaveri vielä totesi Veritähdelle nyökäten kuitenkin kunnioitettavasti.