//Heli, Wilma, Aaduska, Sara//

Kokoontumisessa olleiden palattua takaisin leiriin, Veritähti kohosi puhujanpaikalle. Hän nyökkäsi sen merkiksi, että oli kuunnellut Valkeaveren jakamat kaksikon ajatukset ja tietäisi nyt kenet valitsisi. Valinta oli sinällään helppo, sillä Veritähti ei laittaisi parantajaksi kissaa, jolla olisi jo pentuja. Parantajan arvoinen oli ehkä ainoa kissa kansoissa, jonka edessä Veritähti pysähtyi aina kuuntelemaan ja ottaisi toisen ajatukset vastaan, sekä pitäisi kyntensä sivussa. Parantajan puuttuminen oli rehellisesti Veritähdelle isompi asia kuin hän ehkä antoi ymmärtää, mutta hän luotti siihen, että häntä nuoremmat osaisivat paremmin laskelmoida heidän tulevaisuutensa parantajan suhteen. He tunsivat paremmin kissat, Veritähdelle kansalaiset olivat usein vain numeroita riveissä.
Veritähti kutsui kansalaiset kuulemaan hänen sanojaan, jotta he saisivat heti tietoonsa kokoontumisessa tapahtuneen. Olipa ollutkin kokoontuminen, sellainen johon viimeinen ääni ei ollut edes käyttänyt arvoaan ja asemansa tuomia etuuksia. Muut kansat olivat keksineet ihan tarpeeksi tekemistä kokoontumiseen ilman hänen arvoaan tai puuttumistaan mihinkään.
''Kokoontuminen on jälleen ohitse. Myrskyvaahterassa seisoi puhujanpaikalla heidän parantajansa Hiirenpolku, joka kertoi Raadelmatähden ja Usvapolun jääneen mahdollisesti muidenkin kissojen kanssa lumivyöryn alle jumiin. Heidän leirinsä on lumen peitossa ja näin rehellinen ollakseni Synkkävarjolle siinä tilaisuuden saada mahdollisen väliaikaisen liittolaisen meille. Synkkävarjolla ei ole tällä hetkellä parantajaa, eikä parantajaoppilasta, jonka seurauksena tarjosin Hiirenpolulle Synkkävarjon apua sillä vastapalveluksella, että hän kouluttaa meidän keskuuteemme parantajan jostakin omasta jäsenestämme. Autamme heitä lumitöissä, pelastamaan kansalaisiaan, kaivamaan tunneleita, sekä jaamme heille heidän käyttöönsä väliaikaisesti Hallavarjon entisen reviirin'', Veritähti räpäyttämättä silmiään luetteli aikeensa kansalaisilleen, jotka kuuntelivat silmät suurina ja hämmentyneinä.
''Reviiri antaa heille suojaa siihen asti, että he saavat apumme jälkeen leirinsä kunnostettua ja syödäkseen. Kun he voivat palata takaisin reviirilleen ja ovat pelastaneet kansalaisensa, meidän jäsenemme on saanut koulutuksensa parantajana ja voimme palata normeihimme'', Veritähti tiivisti lopputuleman, joka sai tyytyväisiä nyökkäyksiä. Ilman parantajaa, he olisivat vielä pahemmassa pulassa kuin osaisivat odottaakaan.
''Valkeaveri, Korppisydän ja minä olemme pohtineet, että paras mahdollinen kissa uudeksi parantajaksemme olisi Siniperho. Otan vastaan ajatuksesi asiasta, mutta mikäli kieltäydyt uudesta tehtävästäsi, saat tehdä niin, heti kun sinut on koulutettu parantajaksemme. Sen jälkeen jaat oppisi oppilaallesi ja voit halutessasi palata pyytäjien tehtäviin, mikäli koet, ettei parantajantehtävä oli se, miten haluat palvella uutta kansaasi ja turvata toveriesi tulevaisuuden'', Veritähti käänsi nopeasti katseensa Routanaurun ja Lakkatassun välissä istuvaan Siniperhoon. Siniperho oli varmasti monille Synkkävarjon kissoille tuntematon, mutta varmasti Synkkävarjon jäsenistä enemmistö oli vain helpottunut, ettei ainakaan he joutuisi heittämään kaikkea oppimaansa roskiin, ja aloittamaan uutta tehtävää pysyvästi tai väliaikaisesti. ''Siniperho lähtee minun, Valkeaveren ja Korppisydämen mukaan aamulla tapaamaan Hiirenpolkua ja tämän seuraajia, kuulemaan heidän päätöksensä'', Veritähti heilautti tuuheaa häntäänsä.
Ei hän pakottaisi Siniperhoa jäämään tehtävään, jos tämä ei sitä todella haluaisi. Mutta kieltämättä, hän itsekin näki naaraassa potenttiaalia parantajaksi.
Hän pitäisi vielä huolen siitä, että oli sitten kissa taustoiltaan Hallaklaanista, Synkkäklaanista tai Kuutiikeristä, nämä vielä kietoutuisivat toisiinsa ja kansasta tulisi vahvempi kuin koskaan.
''Muuna tietona kokoontumisesta Rikkotähti on Myrkkysuossa jättänyt arvonsa Belladonnatähdelle. Sekä Usvajoki ja Taivaanliekki ovat ajautumassa keskenään suurempiinkin välienselvittelyihin, sillä Taivaanliekki uskoo Usvajoen tappaneen soturinsa, heidän autettuaan Usvajoen luonaan turvaan ja saamaan apua, kun kaksijalat hyökkäsivät heidän kansaansa. Usvajokea johtaa nykyään Tuulentähti'', Veritähti hymähti, hetkeksi istuutui alas ja mietti, olisiko jotakin muuta olennaista ollut kokoontumisessa. Risatähti oli ollut hiljainen, Aurinkotuuli oli kai ainoa, joka oli rauhassa vailla kaaosta tai ongelmia.
''Höyhenkynsi avasi kanssani keskustelun ennen kokoontumiseen lähtöä ja hänen mukaansa on Jaguaarintassun sekä Marrastassun aika vaeltaa Kuulammelle saamaan ennustuksensa tulevaisuudestaan. Joukossamme on kuitenkin muitakin oppilaita, jotka ovat viivästyneet koulutuksestaan kansojen vaihtojen ja puuttuvien loppuarviointien, sekä enteidensä seurauksena. Sen seurauksena myös Lakkatassu ja Aamuntassu lähtevät Kuulammella hakemaan enteensä. Pakkassäde, Höyhenkynsi, Nokkostiikeri ja Ruiskyy lähtevät näiden oppilaiden mukaan huomenna Kuulammelle'', Veritähti käänsi peräti jopa tyytyväisen katseensa kohden Pakkasnaurua.
''Viimeisenä tiedotteenani, Synkkävarjo tulee jakamaan omiaan jokaiseen kolkkaan reviiriämme, joissa toimii niin sanotusti linnakkeen johtajana joku kenraaleista tai varapäällikkö. Emme halua havaita, että nyt kun meillä on niin paljon reviiriä ja olemme keskittyneet vain Synkkäputouksen entiselle reviirille kaiken huomiomme, että muut kansat valtaavat reviirejämme tai varastavat meiltä. Jokainen saa alustavasti pohtia mihin kolmeen alueelle haluaa pesänsä pystyttää ja missä asustella yksin, perheensä tai läheistensä kanssa. Kaikki kolme aluetta tulevat toimimaan yhdessä, tulemme jatkossa kulkemaan pitkiäkin matkoja päiviemme aikoina alueilta toiselle, keräten tarvittaessa muihinkin alueille riistaa ja partioidemme kulkiessa välimatkoja yhdessä'', Veritähti hymähti. ''Sitä voitte pohtia yön yli, palaan tähän asiaan huomisen jälkeen'', päällikkö nousi ylös, virnisti huvittuneena itsekseen Synkkävarjon mahdista ja kääntyi sitten poistuakseen pesäänsä.

// Masi ja Heli

Kokoontuminen oli ohi, ja kansa oli alkanut palailemaan kohti leiriä. Valkeaveri tutkaili muita varapäällikköjä, jotka keräsivät omat joukkonsa ja lähtivät oman päällikön perässä kohti omia rajojaan. Kolli itsekin oli yrittänyt hännällään viitata omia kansalaisiaan kokoontumaan yhteen, vaikka se oli osin tuntunut kummalliselta. Hänen kansansa oli kuitenkin sen verran omatoiminen, että ei kollin tarvinnut paljoa tehdä. Veritähden lähtiessä eteenpäin, kaikki muut seurasivat tuota punaista paholaista. Kokoontuminen ei itsessään ollut Valkeaverta mitenkään ihmettänyt, vaikka olihan tuo hänen ensimmäinen kertansa. Kansan hyvin pystyivät olevaan sovussa, vaikka kolli ei ollut sen enempää mitään tehnyt, kuin liittynyt Korppisydämen sekä Surmavarjon seurassa muiden varapäälliköiden seuraan, koittanut pitää katseensa yllä, kun Veritähti ilmoitti hänen asemastaan kansassa sekä miettinyt päätöstä, jonka sama päällikkö oli kaksikolle antanut ennen kokoontumiseen lähtemistä.
Veritähti jättäytyi Korppisydämen ja Valkeaveren seuraan kuulemaan kaksikon päätöstä. Kolli vilkaisi ensin Korppisydämeen, mutta käänsi katseensa kuitenkin takaisin Veritähteen. He eivät olleet virallista päätöstä muodostaneet, mutta olivat kuitenkin tietynlaiseen yhteisymmärrykseen päätyneet.
"Päädyimme muutamaan vaihtoehtoon, jotka mielestämme voisi eri ominaisuuksien takia sopeutua siihen tehtävään. Ajattelimme ensin Kuutikeristä mukaan tulevaa Siniperhoa. Hän varmasti olisi hyödyllisempi muualla, kuin taistelutilanteissa, mahdollisesti jopa itse voisi mieluummin haluta sitä", Valkeaveri totesi viileästi ja siristeli silmiään pitäen taukoa, jotta pystyi vilkaisemaan uudelleen Korppisydäntä, että olisiko hän loppujen lopuksi varapäällikön kanssa samaa mieltä ideoista.
"Toinen vaihtoehto on Kirouksenkukkanen. Hän on Synkkävarjolainen, mutta tosin emo. Sopisi varmasti tehtävään, mutta en tiedä haluaako hän ennemmin keskittyä perheeseensä", Valkeaveri huomautti ja kohautti vain lapojaan osiin välinpitämättömästi. Ei hän tuntenut noita kissoja, eikä varmasti Veritähti loppujen lopuksi kuitenkaan kysellyt. Varmasti ketä tahansa taipuisi tuon päätökseen, kun vain tarpeeksi venyttäisi.

//Heli //

Liekkivarjo antoi sisaren asettua viereensä, tuntien tämän aikuisuuden karhentaman turkin omaansa vasten. Viimeksi he olivat ehkä istuneet näin lähekkäin, pehmoisine turkkeineen kun he olivat olleet pentuja. Naaraan kasvot hiljalleen pehmenivät ja hän alkoi tarkastella sisarensakin rauhoittunutta olemusta tarkemmin. Kuinka paljon isän kuolema ja Haukkakynnen ennustus olikaan kaksikkoa vetänyt erilleen? Savuruoska oli hetki sitten vielä tuntunut täysin tuntemattomalta, kissalta jonka Liekkivarjo vasta olisi kohdannut.
Sisaren asetellessaan varovasti ja huolellisesti sanojaan, selvästi yrittäen välttää voimakasta tunnemyrskyä, jollaisiin Liekkivarjolla oli turhankin usein tapana sortua, naaras säpsähti kuitenkin toisen sanoja. Liekkivarjoko näytti siltä, että hän saisi pentuja? Naaraan häntä pörhistyi, mutta kasvoille levisi enemmänkin hämmennys, mutta myös tulevaisuuden pelko.
''E-ei minulla ole ketään ollut'', Liekkivarjo hämmentyneenä kuiskasi.
Liekkivarjo alkoi nyt tarkastella itseään pelästyneenä ja hermostuneena, raivo ja viha toisen ajatuksesta olivat kuitenkin kauimmaisia tunteita ja ajatuksia.
''Olen kerännyt ajatuksiani, voinut kieltämättä huonosti ja on ottanut oman aikansa, että olen jaksanut palata takaisin soturintehtäviin Tuulisydämen kuoleman jälkeen.. Mutta. Tiedäthän sinä itse, ettei minulla ole ketään ollut'', Liekkivarjon ääni alkoi kadota ja tämä pudisteli epäuskoisena päätään.
''Uskoin olevani mieleltäni hetken ajan sairas, mutta toipuvani siitä kyllä. Voisinko minä olla jotenkin muuten sairas'', Liekkivarjo vinkaisi, ja kohotti katseensa kohden Kohtalontassun ja Koivumyrskyn pesää. ''Ehkä, ehkä minun on parasta vierailla heidän luonaan'', Liekkivarjon silmistä loisti pelko siitä, mikä voisi olla pielessä hänen vointinsa kanssa. Hän ei kyennyt uskomaan, että hän voisi odottaa pentuja.
''Savuruoska, haluatko kuulla juorut!'', Tiikeriruusu palasi Risatähden ja muiden mukana kokoontumiseen lähteneestä partiosta ja naukui naarasta luokseen, mutta huomattuaan tämän Liekkivarjon seurassa, joka oli jo kohonnut korvat ärtymyksestä nykien, kun pelkästään Tiikeriruusun näki, Tiikeriruusu pehmeästi hymyili ja peruutti toiseen suuntaan kaksikosta. ''Puhutaan myöhemmin!'', hän naukui.
''Pysy kaukana tuosta naaraasta. Hän osaa varmasti olla mukava, mutta tiedät itse, miten ajattelematon hän osaa olla ja myrkyttää ajattelemattomuudellaan puoli kansaa'', Liekkivarjo hiljaa sanoi, muttei kuitenkaan omaan itsensä tapaan. Ankarasti, raivokkaasti tai uhkaavasti. Ei edes niin uskottavasti, että sitä voisi ottaa valppaana kehotuksensa. Nyt ääni oli täynnä huolta, joka kuin hyvästelläkseen pyysi Savuruoskaa pitämään huolta itsestään.
Soturi kuitenkin kosketti vielä varovasti Savuruoskan lapaa ja lähti murheellisena askeltamaan kohden parantajienpesän varjoja.
Mutta niissä varjoissa hän pysähtyi, istuutui silmiltä piilossa alas ja painoi vaisusti tassunsa vatsaansa vasten. Jos mahdollinen tiineys näkyisi hänestä jo niin hyvin, voisiko hän tuntea pennut? Voisiko hän oikeasti odottaa pentuja vai olisiko hän sairas? Hän oli kuullut juttua kasvaimista , joista vanhimmat olivat kertoneet että kaksijalkojen leikkaajat poistivat niitä. Mutta hermostuneisuuden ollessa yllä, Liekkivarjo tunsi voimakkaita potkuja vatsastaan ja pysähtyi niille sijoilleen, tuijottaen maassa olevaa paleltunutta kasvia shokissa.

//Heli, Wilma, Sara//

Synkkävarjon palatessa kohden leiriä, Veritähti jättäytyi kuitenkin kulkemaan Valkeaveren ja Korppisydämen seuraan.
Hän jätti ryhmän johtamisen leiriin Surmavarjolle, joka loi hetkeksi katseen ryhmän taakse asti, jotta kaikki muut varmasti pysyisivät mukana, kunnes komensi kaikki jatkamaan matkaa (?). Veritähden jättäydyttyä varapäällikkönsä ja Korppisydämen seuraan askeltamaan raskain ja pitkin askelin, hänen tassujensa levittäytyessä lumen päälle kuin ilveksellä, niiden kantaessa häntä sulavasti ja tukevasti lumella.
''Kuka on teidän valitsemanne kissa parantajaoppilaaksemme?'', Veritähti hymähti kaksikolle, kuitenkaan luomatta oikeastaan kumpaankaan erityistä katsetta. He tarvitsisivat jonkin aktiivisen kansansa jäsenen, oli sitten kuinka vahva soturi tai soturinalku kyseessä. Mutta mitä aktiivisempi kissa ja tietäisi voivansa vielä palata soturioppilaan tai pyytäjäoppilaan tehtäviinsä, tämä varmasti haluaisi oppia äkkiä paljon, jotta voisi ottaa seuraajan ja jatkaa omaa koulutustaan.
Ei kaikkeen päätökseen tarvittaisi Kaiun merkkejä, voisihan kansa päättää selviytymisestään muillakin keinoin.
Vaikkakin sitten kiristämällä tai lahjomalla toista kansaa.
''Aamulla me kolme ja valitsemanne oppilas menemme tapaamaan Myrskyvaahteran rajalle Hiirenpolkua ja tämän kissoja. En odota heidän haluavan tuhlata liikaa aikaansa, enkä usko sotaankaan lumivyöryn keskellä, vaikka miten kovasti parantaja yrittikin kokoontumisessa vakuutella heidän taistelukuntoaan. Joka tapauksessa, Synkkävarjon kohtaloksi voi kääntyä parantajamattomuus, joten ollaan valppaina ja tarkkoina, muttemme liian uhkaavia tai hyökkääviä. Emme aio pelotella heitä, mutta varmasti käymme heidän kimppuunsa, mikäli he uskaltavatkin kieltäytyä'', Veritähti jakoi avoimesti ajatuksensa kaksikolle, naurahtaen sitten lopuksi.
Hän tekisi mitä vain tässä metsässä, että hänen oma kansansa selviäisi. Etenkin kun heidän kansansa oli nyt metsän suurin. He tarvitsisivat hyötyjä muista, mutta myös heillä olisi reviiriä väliaikaisesti kauppatavaraksi. Heillä oli mainio etulyöntiasema moniin muihin kansoihin nähden. Sitä paitsi Myrskyvaahterassa väliaikaisesti johtaja parantaja olisi helposti puhuttavissa auttamaan. Parantajien omien pyhien sääntöjen mukaan, ketään kansaan tai arvoon katsomatta ei jätettäisi pulaan.
''Eli, kenet te olette valinneet?'', Veritähti murnahti nauravaisesti ja katsahti nyt ensin Korppisydämeen, joka tunsi kansalaiset paremmin. Sitten Valkeavereen odottaen tuon muita kohtaan tuntematonta suhdetta omaavaa, ehkäpä halua enemmän selviytyä ja tehdä sen pohjalta päätöksiä kuin kietoutua tunnesiteisiin.

//Masi
Valkea naaras painoi lopulta pahoittelevasti päätään sekä korviaan, hän luikerteli Liekkivarjon vierelle ja painoi turkkinsa toista vasten. Ei hänen olisi pitänyt olla niin karu, ei hän tietäisi mitä kaikkea olisi sisar käynyt läpi mielessään tai muutenkaan elämässään. Edelliset päivät, viikot olisivat olleet heille raskaita kuitenkin. Punasilmäinen naaras huokaisi itsekin ja kietoi häntänsä toisen häntään, vilkaisten aukiota, josko kukaan olisi heitä kuulemassa.

“Olen vain niin hämmentynyt, en tiedä mikä minuun tuli”, tuo pahoitteli käytöstään ja kohtasi sitten Liekkivarjon katseen etsien sieltä ehkä jonkinlaisia vastauksia. Olisiko siskoksilla sellaisia salaisuuksia, joita ei voisi jakaa edes toiselle? Ajatukselle Savuruoska painoi korviaan ja katsahti käpäliinsä. “En tiedä mitä muut ovat sinulle sanoneet tai ovatko huomanneet. Mutta-”, tämä huokaisi ja katsahti kohti siskoaan. “Sinä näytät odottavan pentuja Liekkivarjo”, Savuruoska kuiskasi äärettömän hiljaa ja huolehtivaisella sekä apealla katseella kohtasi Liekkivarjon oman, toivoen, ettei toinen räjähtäisi asiasta keskellä hiljaista leiriä. Itse hän ei ollut koskaan nähnyt Liekkivarjoa olevan niin lähekkäin kenenkään Aurinkotuulen kissan kanssa. Tämä oli viettänyt päiviään ehkä yksin, jossain leirin ulkopuolella monesti. Mutta ei ollut Savuoruoskakaan siitä ollut kiinnostunut. Harvinaiset päivät Sudenliljan kanssa olivat tarpeeksi hämmentäviä, kun vielä Tammihaukkakin oli tahtonut viettää hänen kanssaan aikaa. Hänellä olisi paljon mahdollisuuksia, mutta kaikki tuntui kuitenkin niin epävarmalta ja huonolta vaihtoehdolta. Valkea naaras pörhisti turkkiaan viileässä yöilmassa kuitenkin nauttien Liekkivarjon lämmöstä. Ainakin toistaiseksi.

//Heli

Valkeaveri oli partion sekä Saukonsilmän ruumiin kanssa palannut leiriin osin jopa haikein tunnelmin, vaikka siitä nopeasti Veritähti jo nimitti kokoontumiseen lähtijät sekä myös samalla määräsi hänelle sekä Korppisydämmelle erikoistehtävän. Kolli hiukan siristeli silmiään, mutta oli kuitenkin tyytyväinen siitä, että pääsisi kokoontumiseen, ja vielä Synkkävarjon uutena varapäällikkönä. Ei tuo tietenkään intoa näyttänyt, mutta kohotti leukaansa, tönäisi keveästi Korppisydäntä ja naaraan rinnalla lähti päällikön perässä kohti kokoontumista. Tuo välillä vilkaisi naarasta rinnallaan, ehkä osin varmistaen tuon kunnon sekä tietenkin miettien sitä, mitä mieltä naaras oli kaikesta. Olihan Korppisydän synkkävarjon kasvatti ja tunsi kansan kissat, tai näin ainakin Valkeaveri ajatteli.
”En tosiaankaan tunne vielä oikein ketään, mutta ehkä järkeviten ajatella sen pitäisi olla Synkkävarjon kissa, tai sitten jokin niin sanotusti heikompi kissa. Emme kuitenkaan halua kostoa siitä, että valtasimme heidän kotinsa”, Valkeaveri naukaisi lapojaan kohottaen, koska koitti tilanteessa löytää mahdollisimman loogisen valinnan. Korppisydän voisi taas sanoa mielipiteensä siihen, ketä siihen oikeastaan sopisi. Eihän Valkeaveri vielä todellakaan tuntenut ketään.
”Vaihtoehtosi ovat kuitenkin hyviä. Siniperho ei ainakaan pärjännyt taistelussa, ja ainakin tuntuu haluavan saada yhteyttä tuonne yläilmoihin, ehkä hänen kauttaan emme saisi kostoa”, kolli hymähti muistaen naaraan heikon rakenteen tassujensa alla, kun Valkeaveri oli valmis tappamaan tuon kuutiikerin leirissä. Samalla tuota huvitti nuoren naaraan jonkinlainen rukoileminen, jonka tuo oli jo sotatantereella huomannut.
”Muutenkin tuntuu, että monet oppilaat ovat kunnianhimoisia nousemaan johtoon. Voiko kissa olla lopulta hyvä parantaja kansallemme, jos häntä ei ollenkaan kiinnosta se? Ei Veritähti kysy mielipidettä, mutta ennemmin antaa paikan kissalle, joka voisi edes ajan saatossa kiinnostua siitä”, Valkeaveri huomautti, mutta tutkaili silti katseellaan naaraan suuntaan koittaen arvailla tuon mielipidettä koko asiaan. Päätös oli kuitenkin hankala, olihan parantajan arvosta tullut hetkessä sodan jälkeen yksi tärkeimmistä.
”Mitä mieltä siskosi asiasta olisi? Pystyisikö hän täysin keskittymään niihin haasteiseen, joita parantajana joutuu kokemaan? Kuukäpäläkin tuntuu siltä, että ehkä kaipaisi elämäänsä jotain muuta kuin soturin tuoman kaaoksen, mutta hän tosiaan on vanhempi”, Valkeaveri jopa huokaisi ymmärtäen vasta sen, kuinka haastava tehtävä olisi valita kansan parantaja. Ei tuo halunnut kuitenkaan huonoakaan valintaa tehdä, kolli kuitenkin halusi todistaa oman arvonsa ihan pelkästään itsensä takia. Olihan tuo pitkän ajan jälkeen vihdoin löytänyt paikan, missä tunsi itsensä hetki hetkeltä kuuluvammaksi.
”Tai sitten vain Veritähti pakottaa Vatukkaveren asemaan, ehkä hän oppisi hiukan kunnioitusta”, kolli lopulta huomautti, ehkä osin keventääkseen tunnelmaa vaativan tehtävän tieltä, verraten samalla sanoillaan nuoren naaraan aikaisempaan niskurointiin.

//Heli//

Liekkivarjo kohotti katseensa Savuruoskaan, kun sisar saapui hänen luokseen. Tuon silmät näyttivät huolestuneilta, mutta olemus naaraalla oli syyttävä. Soturi veti häntänsä tassujensa päälle ja tarkkaili Savuruoskaa, jolla näytti olevan jotakin taka-ajatuksena tai mielenpäällä. Kuitenkin sisaren koko olemus sai Liekkivarjon varpailleen, epäluottavaiseksi toisen aikeista. Ihan kuin toinen olisi kävellyt hänen luokseen valmiina sotaan. Liekkivarjo ei kyennyt ymmärtämään sitä, joten hänen hännänpäänsä alkoi hiljalleen nykiä.
''Olen käynyt metsästämässä-'', Liekkivarjo aloitti kummastuneena, kun sisar sihahti hänelle kysymyksensä hänen puuhailuistaan. Mutta toinen jatkoikin hyvinkin pian syyttävällä kysymyksellä, saaden Liekkivarjon höristämään korviaan ärtyneenä. Naaras antoi katseensa valua kehoaan pitkin Savuruoskan tuijotuksen mukaisesti.
''Ahminut?'', naaras toisti ärtyneenä ja siristi silmiään toiselle. Luoden sisarensa hännänpäästä korvanipukoihin tuohtuneen katseensa. ''Sano sinä minulle, jos kerta tiedät jotakin, mitä minä en tiedä. Vai syytätkö minua jostakin, mitä olet itse tehnyt?'', Liekkivarjo heilautti häntäänsä happamasti, siristäen silmiään toisen pyöreydelle. Päiviä sitten Savuruoska oli ollut isohkompi kuin tällä hetkellä.
Mitä naaras häntä tuli arvostelemaan siitä, että hän oli pyöreä? Savuruoskahan näytti samalta! Liekkivarjo pörhisti ärtyneenä turkkiaan ja antoi sitten sen silottua, mulkoillen Savuruoskaa.
Liekkivarjo oli laiskotellut, ja vasta viime päivinä ottanut elämänsä takaisin haltuunsa. Hän oli laiskotellut, syönyt ja tuskin käynytkään ulkona maailmalla. Ja nyt kun hän yritti toimia kansansa parhaaksi, hän sai kimppuunsa Savuruoskan? Olisi naaras silloin tullut hänelle piikittelemään, kun Liekkivarjo ei jaksanut ja kyennyt tekemään mitään! Silloin hän olisi tarvinnut kipakoita sanoja, että hän olisi herännyt maailmastaan.
Liekkivarjo veti tuohtuneena henkeä.
''En halua riidellä kanssasi, en jaksa sellaista. Kerro suoraan, mitä sinä ajattelet ja haluat minun kuulevan'', Liekkivarjo veti syvään henkeä ja yritti koota itsensä, jotta voisi keskustella aikuismaisesti sisarensa kanssa.

//Masi
Savuruoska hymähti huvittuneena Tiikeriruusulle tuon kertoessa tapahtuneesta Sysitassun kanssa. Aina olisi oppilailla vauhtia ja menoa, ja kiviä sekä piikkejä tulisi löytymään kaikkialta vielä koulutuksen alussa. Muisti Savuruoska myös, miten hän oli Tammihaukan kanssa käynyt metsällä ja harjoittelemassa taisteluliikkeitä, ja puolin ja toisin oli kissat saaneet jos jonkinlaisia ruhjeita käpäliinsä. Tuo huokaisi syvään ajatellessaan kollia, mutta kiinnitti sitten katseensa takaisin soturittareen vierellään.

“Olet varmasti hyvä mestari. En ole yhtään yllättynyt, että sait näin äkkiä omaan oppilaan. Aikamoinen kunnia jos jotain”, tämä leikkisästi hännällään näpäytti ystäväänsä olalle, ennen kuin Risatähti loikkasi puhujanpaikalle kertomaan kokoontumiseen lähtijät. Hän oli yllättynyt, ettei häntä sekä Liekkivarjoa nimetty mukaan, mutta hän oli silti iloinen veljensä sekä Tiikeriruusun puolesta.

“Muista pitää kivaa, ja säästä kaikki juorut sitten minulle!” hän hihkaisi toisen perään ennen kuin pieni kehräys kurkustaan hän jäi katselemaan, miten partio poistui leiristä, Liekkivarjon kuitenkin siristellen silmiään toisella puolen aukiota. Huolestuneena naaras kohosi käpälilleen ja asteli oranssin sisarensa rinnalle.

“Mitä sinä olet touhunnut?” hän sihahti toiselle silmät huolesta pyöreinä. “Etkö yhtään tiedä mitä on meneillä”, hän tiiraili Liekkivarjoa korvista hännänpäähän jääden tuijottamaan tuon pyöristynyttä vatsaa. “Oletko ahminut ruokaa suruusi vai onko jotain mitä piilottelet”, tämä hiljempaa sihahti toiselle hännänpään vääntyillen puolelta toiselle. Mitä Liekkivarjo olisi mennyt tekemään?

//Wilma, Masi
Korppisydän katseli epäileväisenä Veritähden puhetta hänelle sekä Valkeaverelle luodusta tehtävästä nimittää uusi parantaja, tai ehdottaa uutta oppijaa kansalle. Tuo väräytteli korviaan epäileväisenä, samalla kun katseli elototona Saukonsilmän ruumista aukiolla, ennen kuin tämän katse kohosi Jaguaarintassuun, joka asteli voimakkaan näköisenä veljensä takaa liittyäkseen kokoontumispartioon. Korppisydän nielaisi palan kurkustaan yrittäessään pidättää niskakarvojaan nousemasta. Mitä kollille oli käynyt?! Tämä näytti voivan hyvin vain tuon silmää sekä rinnassa olevaa kuivunutta verta lukuunottamatta. Veritähti olisi varmasti asialla, tai Kuolo senkin puolesta. Mutta kuitenkin. Kolli ei näyttänyt siltä, että olisi edes selvinnyt hengissä. Korppisydän päästi ilmoille yllättävän haukotuksen sitten kuitenkin lähtien partion perään Valkeaveren tönäistessä häntä olalla(?). Hänen olisi tehtävä kaikkensa pysyäkseen hereillä kaiken tämän jälkeen. Matkatessaan kohti kokoontumispaikkaa Veritähti oli kutsunut kenraalin sekä varajohtajan vierelleen, kertoen tahtovansa tietää ehdokkaan ennen puheensa alkua. Miten siinä ajassa pitäisi ehtiä edes käymään kaikki kissat läpi? Ei hän tiennyt edes Kuutiikerin kissoista moniakaan. Tämä nyökäytti vain päätään tomerasti ja jäi sitten pienen matkan päähän Veritähdestä kulkeakseen Valkeaveren kanssa rinta rinnan.

“Uskoisin, että Kuukäpälä olisi ihan hyvä ehdokas, mutta kuten Veritähti juuri sanoi hän olisi aivan liian vanha”, naaras aloitti kankeasti katsellessaan maata tassujensa edessä. “Siniperho taas olisi ehkä hyvä idea, hän on ainakin rohkea ja uskoisin että tahtoo pyrkiä vaikuttavaksi kissaksi kansassa. Oma siskoni taas olisi ihan hyvä ehdokas, mutta en tiedä voisiko perheellinen kissa ryhtyä tähän ehkä väliaikaiseen tehtävään kuitenkaan”, naaras tokaisi ja vilkaisi Valkeavereen, josko tällä olisi ideoita. Kissoja olisi paljon, mutta olisi myös varmasti hankalaa löytää oikeanlainen, sekä aktiivinen vaihtoehto. “Olisi nuorimmaiset oppilaatkin tai soturit vielä hyviä mukautujia, kuten Aamuntassu tai Lakkatassu? ”, tämä tuumasi mutta antoi sitten hiljaisuuden laskeutua kaksikon välille.

// Heli, Wilma, Sara //

Revontulisuden palattua leiriin ennen muuta partiota, tämä ohjeistettiin Veritähden luokse parantajienpesään, jossa Jaguaarintassu makasi Veritähden jalkojen juuressa pedissä. Tuon kivulias murina ja kärsimys oli päättynyt, nuori oppilas hengitti rauhallisena kyljellään, rinta verisenä. Elinvoima virtasi nuoreen oppilaaseen, joka oli selvästi kohdannut pimeyden ja antanut sielunsa voimalle. Revontulisusi pysähtyi hetkeksi, tarkasteli näkyä, aikeenaan ensin kai huutaa apua, ennen kuin hän näki, että Jaguaarintassu olikin toipumassa myrkytyksestä.
''Mitä sinä teit hänelle?'', Revontulisusi kysyi varovasti, näkikö Veritähti toisen silmissä ihailua? Punertava kolli hymähti ja asteli tuon edellä ulos pesästä ja istuutui alas.
''Hän toipuu. Missä Korppisydän on?'', Veritähti murahti lopulta nuoremmalle, joka muistikin yllättäen, että hän oli ollut tehtävällä muun partion kanssa.
''Löysimme Saukonsilmän, Korppisydän pyysi minua saapumaan edeltä leiriin kertoakseni, että parantaja löytyi elottomana'', Revontulisuden äänen hiljalleen hiipuessa sitä mukaan, kun tämä pääsi lauseensa loppuun. Veritähti tarkensi yllättyneenä katsettaan soturiin, mutta pian leiriin saapuivatkin jo Valkeaveri, Korppisydän, sekä muut näiden mukana olevat kissat. Veritähti kohosi jaloilleen ja vaitonaisena askelsi katsomaan, kun soturit laskivat Saukonsilmän ruumiin aukiolle. Tunnetusti Veritähden parantajat eivät olleet pitkäikäisiä, uskolliset seuraajat ehkä olivatkin. Muttei Veritähdellä erityisesti ollut ketään parantajaa vastaan mitään ollut, paitsi isoäitiään Yölintua kohtaan, sen huterasti vielä kyeten muistamaan.
''Tänä yönä on kokoontuminen'', Veritähti murahti katsellessaan kuollutta parantajaa. Tällä ei ollut päällepäin näkyviä vammoja, tämä näytti kuin olisi iän myötä nukkunut pois, muttei toinen ollut vielä niin vanha, että sen pitäisi olla olettamus.
''Meillä ei taida olla ketään parantajataitoista hoitamaan loukkaantuneita tai edustamaan parantajiamme?'', Veritähti kohotti katseensa kissoihin, joiden silmissä loisti pelko siitä, ettei kansalla ollut parantajataitoista kissaa. Ei ensimmäistäkään. Veritähti hymähti mietteliäänä ja heilautti häntäänsä.
''Korppisydän ja Valkeaveri. Valitkaa itsenäisesti joku kansamme jäsenistä, soturi tai pyytäjä, jota voisitte suositella minulle, joka olisi mielestänne kykenevä parantajaksi tässä hädän hetkellä. Löydämme kyllä keinon kouluttaa hänet parantajaksi'', Veritähti hymähti, kissojen silmien laajentuessa. ''Sen ei tarvitse olla lopullinen polun vaihto'', hän hymähti, katsellen varapäällikköään ja kenraaliaan. Korppisydän tekisi päätöstä tarkasti harkiten ja pohtien, Valkeaveri vailla tunnetta, sillä ei tuntenut kissoja. Hän mielellään kuuntelisi kummankin ehdotuksen.
''Jos ideasi on mielestäsi hyvä, mikset valitse itse?'', haastavastasi Vatukkaveri murahti. Veritähti kuitenkin katsahti entiseen Kuutiikerin jäseneen huvittuneena, jota oli jo aikoinaan katsonut pentuna, kun oli johtanut Kuutiikeriä. Mikään ei ollut muuttunut, hänen alaisensa olivat vain nyt lähempänä häntä kuin koskaan ennen.
''Hyvä on. Olisiko Siniperho vapaaehtoinen? Ehkä laitammekin Surmavarjon tehtävälle? Täällähän ovat kaikki valmiita tekemään mitä tahansa kansansa puolesta, vai mitäpä tuumit, Vatukkaveri?'', Veritähti naurahti huvittuneena, kyyristyen sitten Vatukkaveren ylle. ''Tai sitten henkensä säästääkseen. Sen voi kukin valita vapaasti'', punertava kolli naurahti ja astui toisen ylitse kohden uloskäyntiä.
''Kaiku ja Kuolo valvokoot, että parantajamme Saukonsilmä saa juuri toivomansa vastaanoton. Leiriin jäävät saavat valmistella hänen valvojaisensa, liityn niihin, kun kokoontuminen on päättynyt'', Veritähti hymähti, luoden pitkän katseen parantajan haalistuneeseen hahmoon. Vieläkö parantajalla oli ollut profetiaa varten annettuja voimia? Veritähti oli nähnyt niitä monilla sodassa.
''Kokoontumiseen lähtevät Korppisydän, Valkeaveri, Surmavarjo, Kuukäpälä, Jaguaarintassu ja Marrastassu!'', Veritähti ulvahti komennon.
''Mutta eihän Jaguaarintassu ole kyvykäs liikkumaan-'', Revontulisusi henkäisi, kunnes säpsähti, kun näki Jaguaarintassun kääntävän sähäkän katseensa naaraaseen Marrastassun takaa. Tuon silmissä paloi elinvoimaa, rinnassa ollen edelleen kuivunutta verta, sekä silmän yli kulkevat haavat osittain avonaisina, mutta vuodon tyrehtyneinä. Tuon silmä oli myrkyn sekoitteisena edelleen oudon värinen, mutta oppilas virnistäen lähti kulkemaan Marrastassun mukana muun partion perään.
Veritähti loi katseensa kissojen ylitse, jotka häntä seurasivat ja antoi sitten komennon lähteä liikkeelle.
Hän tekisi tästä kansasta vielä voittamattoman! Kuolemattomien armeijan, joka voisi valloittaa koko metsän! Hän kykeni jo maistamaan huulillaan anovien veren ja kyynelten täytteisten sielujen pentumaisen ominaistuoksun.
Hän kutsui varapäällikkönsä ja kenraalinsa vierelleen kärkeen.
''Ilmoittakaa minulle ehdokkaanne ennen puheeni alkamista. Minulla on tunne, että löydämme kyllä tähän kaikkeen ratkaisun, kunhan vain saamme ehdokkaakseemme kansansa puolesta aktiivisen hahmon. Älkää ehdottako liian vanhaa kissaa, eiväthän he ehdi parantaa enää itseäänkään. Oppilas, pyytäjä tai soturi, ellette itse halua kokeilla'', hän naurahti itsekseen.
Se voisi olla väliaikaista, mutta Veritähti koettelisi vaikka koko maailmaa järistäen jokaisen uskollisuutta. Olihan hänkin tehnyt uhrauksia yhteisenhyvän puolesta, miksei kukaan muu voisi uhrautua? Vaikkei saisikaan siitä itse päättää. Kuolema ottaisi kaikki vastustajat mielellään vastaan. Veritähti kiihdytti askeleitaan ja johti kissat kohden kokoontumista silmät valkeina kiiluen.

//Heli, Aaduska, Wilma//


Tiikeriruusu heilautti hivenen yllättyneenä häntään, kun Savuruoska vastasi hänelle, ettei Liekkivarjo olisi puhunut edes naaraalle. Omalle sisarelleen? Eivätkö nämä olleetkaan niin läheisiä, kun kaksikko oli matkalla antanut ymmärtää. Tietysti, Liekkivarjon kanssa oli kieltämättä vaikeaa tulla toimeen, sitä oli haastavaa edes harkita kieltävänsä. Ainakin, jos Tiikeriruusulta kysyttiin.
''Sysitassu on hivenen kömpelö. Tämän päiväinen harjoittelu keskeytyi hänen saamiinsa kivikon murusiin, jotka upposivat hänen polkuanturoihinsa'', Tiikeriruusu hivenen huvittuneena vastasi Savuruoskalle, kun tämä kohteliaasti tai sitten oikeasti halukkaana tutustua paremmin kyseli Sysitassusta. ''Mutta kieltämättä, olen edelleen häkeltynyt siitä, että minut nimitettiin näin pian jonkun mestariksi veljesi kanssa. Kyllähän nuorien kanssa tulen hyvinkin toimeen, mutta-'', naaras kohautti huvittuneena lapojaan.
Hänen vaikutuksensa nuoriin ei yleensä ollut paras mahdollinen. Hän oli omanlaisensa mestari ja kissa kansassa ylipäätänsä. Kuitenkin Risatähden kutsuhuuto havahdutti naaraat keskustelustaan.
''Tänä yönä on kansojen kokoontuminen! Kokoontumiseen tällä kertaa lähtevät Tulikettu, Koivumyrsky, Kohtalontassu, Tuulenjuoksija, Haukkakynsi ja Tiikeriruusu! Valmistautukaa, lähdemme aivan tuota pikaa'', Risatähti naukui juhlavasti, innokas hymy kasvoillaan, jota kuitenkin peitti jonkinlainen varjo.
Tiikeriruusu ei ollut uskoa heti korviaan, kun kuuli oman nimensä. Haukkakynsi varmasti oli enteensä myötä tehnyt vaikutuksen Risatähteen, sekä partiossa, mutta Tiikeriruusu oli väkisin tunkenut itsensä mukaan pelastuspartioon, ja nyt hän oli soturi, hänellä oli jo oppilas ja hän pääsisi mukaan vielä kokoontumiseenkin! Ehkä Tulikettu oli aikoinaan ollut oikeassa siinä, että kansa tulisi olla ensimmäinen.
''Kun palaan, toivottavasti toivomasi lämpimämpi päivä olisi aamuinen'', Tiikeriruusu hymyili Savuruoskalle innokkaana kuitenkin ja mielessään jo juoksien kokoontumisessa. Kohtalontassun ottaminen mukaan oli soturille yllätys, mutta toisaalta tuoreen parantajaoppilaan olisi saatava tutustua muihin kaltaisiinsa, jotta voisi ymmärtää paremmin kansojen toimintaa ja ylipäätänsä tehtäväänsä. Vaikeuksien tullessa jonakin päivänä Kohtalontassu olisi parantaja ja silloin hän voisi kääntyä muiden parantajien puoleen vaikeina aikoina.
Tiikeriruusu hyvästeli Savuruoskan ja katsahti vielä Liekkivarjoon, jonka silmät siristyivät, kun häntä ei nimitetty mukaan.Tiikeriruusu asettui varapäällikön taakse mukaan matkalaiseksi ja Risatähden komennuksesta he lähtivät liikkeelle.

// Heli

Kolli nyökkäsi kunnioittavasti Veritähden suuntaan, kun kolli myöntyi varapäällikkönsä ehdotuksesta. Samalla tuo käänsi katseensa kauempana olevaan Korppisydämeen, joka lopulta määräsi muutaman muun mukaansa, ennen kuin koko partio oli jo ripein askelin poistumassa leiristä kohti kuulampea. Valkeaveri otti vahvoin askelin nuoremman naaraan kiinni ja lähti tuon rinnalla kohti kuulampea. Kollia kiinnosti ajatus kuulammesta, jota ei ennen ollut nähnytkään. Samaa aikaa tuota hiukan myös kiinnosti ajatus kaiusta, vaikka siltikin pelkkä ajatus suuremmasta voimasta ja kuolleista sukulaisista sai tuon pyöräyttämään silmiään ja hymähtämään. Voi muita, jotka uskoivat aivan kaikkea.
--
Valkeaveri pääsi ripein askelin Korppisydämen rinnalla kuulammelle. Tuon jäänsiniset silmät tutkailivat koko paikkaa hitaasti, kun partio nousi polkua pitkin kuulammelle. Jonkinlainen kutina tuntui leikkivän kollin turkilla, kun hän asteli hitain, mutta osin jopa varovaisen askelin lähemmäs kuulampea. Paikka oli kaunis, sen kolli pystyi myöntämään. Hän ei kuitenkaan siltikään mitenkään ymmärtänyt sitä hehkutusta, jonka kissojen keskuudessa oli. Tälläkö parantajat kävivät näkemässä enteitä? Tai päälliköt hakemassa elämiä? Ei Valkeaveri nähnyt mitään erikoista.
Tai kolli ei nähnyt mitään erikoista, mikä viittaisi esi-isiin. Tuon katse kuitenkin tarttui nopeasti lammen vieressä makaavaan kissaan, jonka Valkeaveri oli ehtinyt näkemään ohimennen leirissä ennen sotaan lähtemistä. Kolli huokaisi, kun kenraali vielä totesi Saukkosilmän olleen kuolleen ja nopeasti sen jälkeen lähetti Revontulisuden etukäteen palaamaan leiriin, jotta tuo pystyisi varoittamaan päällikköä tulevasta.
"Olen pahoillani parantajan puolesta", Valkeaveri naukaisi kunnioittavasti, kun hän lopulta uskaltautui ottamaan askeleita lähemmäs ruumista. Kolli ei itse oikeastaan tuota sen enempää tuntenut, mutta uskoi sanoillaan olevan merkitystä kahdelle muulle synkkävarjon kissalle.
"Meidänkin on kuitenkin parempi palata", tuo huomautti ja siristeli silmiään kohti suuntaan, josta he vasta hetki sitten olivat tulleet. "Tule Tuhkamurhe, autetaan Saukkosilmän ruumis takaisin leiriin", tuo murahti toiselle, joka nyökkäyksen saattelemana saapui parantajan luokse. Valkeaveri auttoi parantajan kehon toisen soturin selkään, vilkaisi vielä Korppisydäntä jotenkin pahoittelevasti, mutta viittoi silti naarasta mukaansa palaamaan kohti leiriä. Parantaja olisi parempi saada takaisin kansansa pariin, vaikka Valkeaveri ei sen enempää mihinkään kuoleman jälkeiseen elämään jaksanut uskoa.

//Masi, Wilma
Korppisydän palasi raskaasti askeltaen Kuutiikerin entiseltä reviriiltä sotapartion kera takaisin kohti Synkkävarjon havumetsää. Kodintuoksu lämmitti hänen sydäntään, mutta silti raskas pelko Paahdekobrasta, sekä kaikista uusista kissoista saivat hänet väsyneeksi, sekä ehkä vähän säikyksi. Kyllä hän tiesi olevansa vahva ja kansalle arvoinen soturi, mutta miten kaikki tässä nyt kääntyisi? Korppisydän oli asettunut pesemään turkkiaan ja tutkimaan haavojaan aukiolle, kun Veritähti teki uusia nimityksiä. Surmavarjo siirtyisi kenraaliksi ja Valkeaverestä tulisi uusi varajohtaja. Naaras oli yllättynyt, mutta kuitenkin onnitteli uutta varajohtajaa huutaen tuon nimeä muiden kissojen mukana. Selvästi osa Kuutiikerin kissoista oli asettunut hieman erilleen, varsinkin oranssin valkea kenraali huomasi suuren punaisen kissan istuvan varjoissa turkoosi katse vähän jopa hermostunut, tai ehkä pelokas. Ei Korppisydän tuon nimeä muistanut, mutta kohotti lopulta takaisin katsettaan Veritähteen, joka kysyi häneltä Paahdekobrasta. Pelko loikkasi hänen kurkkuunsa ja vihersilmäinen vilkaisi kohti Marrastassua sekä Jaguaarintassua, mutta nyökkäsi sitten. Olihan sentään tumma vihainen kolli pelastanut hänet, mutta jotain tilanteessa oli mätää. Kuitenkin lopulta Veritähti käski hänet käymään Kuulammella valitsemiensa kissojen kera etsimässä Saukonsilmää. Se hänelle kelpasi. Saisi vähän raitista ilmaa muuallakin kuin vain leirin ulkopuolella, tai soisella taistelutantereella. Vaikka väsy painoikin hänen käpäliään, hän voisi lopulta levätä sitten illalla. Korppisydämen katse kohtasi Valkeaveren kanssa, kun kolli ilmoittautui halukkaaksi tulemaan myös. Hän yllättyneenä kohotti kulmiaan ja katsahti Veritähteen, joka myöntyikin tuon ideaan. Jaguaaritassu oli äkkiä kaatunut maahan ja Marrastassu tuon vierellä näytti kauhistuneelta, tämän turkki oli pystyssä ja katse pelästynyt, vaikka muuten tuon olemus olikin jokseenkin rauhallinen. Mutta Korppisydän tahtoi noudattaa Veritähden käskyä.

“Revontulisusi, Tuhkamurhe tulkaa mukaani. Lähdetään heti”, naaras käski ja heilautti häntäänsä vielä vienosti hymyillen kohti Valkeaverta partion sitten poistuen maa täristen leiristä kohti Kuulampea. Soturilla oli paha tunne heidän löydöstänsä, mutta hän tahtoi uskoa parasta.

--

Valkeaveri rinnallaan Korppisydän oli näyttänyt tietä Kuulammelle ja varmisteli koko ajan, että soturit heidän mukanaan pysyivät myös matkassa.
“Jos sinulla on kysyttävää, kysy vain, kiva että lähdit mukaan”, naaras tokaisi kollille katsellen tuon punertavaa turkkia ja sinisiä silmiä. Voisiko hänestä tulla joskus Synkkävarjon johtaja? Eläköitysikö Veritähti koskaan, vai olisiko hän metsässä aina? Tuntui kuitenkin jollain tapaa oudolta, jos Veritähti ei olisi koskaan missään kansassa mukana. Naaras kuitenkin vei ajatuksensa muualle ja alkoi kohota kohti Kuulammelle johtavaa polkua. Hiljaisuus oli läsnä lammella, ja jonkinlainen omituinen kauhunsekainen hämmennys ehkä kietoi kissoja lammen mystisyyteen. Mitä täällä oli tapahtunut? Kun oranssin valkea naaras lopulta kohosi lammen polun päälle, hän henkäisi kauhistuneena. Kuulammen veden äärellä kivellä makasi yksi hahmo, joka näytti siltä kuin se olisi yhteydessä kiveen ympärillään. Hento lumikerros oli valunut kollin kehon päälle, mutta mikään hänen ympärillään ei liikkunut.
“Onko hän-?” Revontulisusi huokaisi kauhistuneena hänen viereltään, ja Korppisydän varovasti lähti laskeutumaan pyhälle maalle. Eivät he täällä voisi liian kauaa aikaa viettää. Kenraali katseli hetken parantajaa, ja sitten kokeili tämän jääkylmää nenänpäätä, sekä kuunteli tuon hengitystä, jota ei kuitenkaan ollut. Hän huokaisi syvään ja toivoi Saukonsilmän löytävän Kaiun tuoman rauhan.

“Hän ei ole enää kanssamme”, Korppisydän lopulta tokaisi vahvistaakseen Revontulisuden luulot ja katsahti apeana kohti partiota. “Parasta viedä hänet heti takaisin leiriin”, Korppisydän kertoi katsoen Valkeavereen sekä Tuhkamurheeseen, voisiko suuremmat kollit kantaa parantajan heikon kylmän ruumiin takaisin.

“Mutta meillä ei ole parantajaa! Voimmeko käydä pyytämässä apua jostain kansasta?” Revontulisusi parkaisi polun päältä ja luimisteli korviaan. Korppisydän pudisti päätään.
“Parasta kysyä ensin Veritähden mielipide. Mitähän parantaja on siitä mieltä, jos saapuu veriseen leiriin paikkaamaan sekä Synkkävarjon että Kuutiikerin kissoja”, kenraali naukui ja pohti ikävästi. “Voit juosta jo leiriin varoittamaan Veritähteä”, hän nyökäytti lopulta päätään naaraalle, joka hetken käpäliään painellen sinkosi alas kohti järveä ja Synkkävarjoa.

//Masi
Savuruoska oli pessyt turkiltaan pesän jättämiä pölypalloja ja ikäviä piikkejä, kunnes äkkiä hänen korviinsa kantautui lähestyvät käpälän askelet. Yllättyneenä hän kohotti päätään odottaen joko Liekkivarjoa tai Haukkakynttä, mutta Tiikeriruusun näkeminen sai toisen silmät siristymään hetkeksi. Ei toisessa mitään vikaa ollut, mutta hänelle oli jäänyt pitkäaikainen tunne tästä, että aina olisi kepposia mielessä olisi naaras hyvällä mielellä tai ei. Mutta ystävällisesti Savuruoska tervehti toista ja laski lopulta käpälänsä takaisin maahan, jolla oli pessyt korvantaustojaan. Ensin soturitar meinasi vastata toiselle, kun Tiikeriruusu oli kysynyt häneltä, miten olisi jaksanut, mutta ennen kuin hän tuohon vastata oli Tiikeriruusu jo kysynyt, koska Liekkivarjon laskettu aika olisi. Oitis Savuruoskan silmät muuttuivat viiruiksi ja hän vilkaisi soturittaren ohi kohti sisartaan, joka kummastuneena katseli Ilveskynnen perään. >Kaiun pimeimpien metsien kautta mitä?!< naaras parkaisi mielessään, mutta pudisteli päätään hätäisesti ja sitten korjasi kurkkuaan.

“En tiedä, hän ei ole puhunut minulle asiasta”, naaras yritti tokaista mahdollisimman normaalisti, kohauttaen vielä olkiaan. Olihan hänenkin tilansa ollut niin omituinen, olisiko edes Liekkivarjo tiennyt asiasta. Mutta tämä veti valkean soturin aivan sanattomaksi. “Eihän minulla tässä mitään erikoista. Alan jo kyllästyä lumeen ja toivoisin auringon sulattavan kaiken viimeisenkin pois, jotta ruoho pääsisi kasvamaan ja nummi kuivaisi”, hän sanahti ja paineli maata käpäliensä alla. Kenen kanssa Liekkivarjo oli viettänyt niin paljon aikaa? Ja vaikka huoli naaraasta olikin niin sydäntä puristava, oli Savuruoska väsynyt sekä ahdistunut isänsä poismenosta, mutta myös omasta kokemuksestaan pentujen keskenmenosta. Kaikki oli vain ollut niin väärin, niin uuvuttavaa sekä sekalaista. Vaikka Aurinkotuulessa oli kaikki hyvin, selvästi sisarilla oli vähän erilaiset ikävät polut edessä.
“Miten sinä jaksat? Miten Sysitassun kanssa menee?” punasilmäinen naaras yritti piristyä sanojensa kera ja katseli odottavaisena ehkä ystäväksi kutsuttua soturitarta kohden. Kai Tiikeriruusu hänelle oli ystävä, eikä pelkkä pesätoveri. Vaikka tuo välillä hankala osasikin olla.

//Wilma, Heli //

''Ki-kiitos Kohtalontassu'', Sysitassu naukaisi takeltevasti ja painoi hivenen päätään alas. Tiikeriruusu siristi hetkeksi ärtyneenä silmiään, mitä hän kehittäisi pölvästille karvapallolle, jos tuo ei voisi muutamaan päivään tehdä juurikaan mitään, kun tämän pitäisi varoa tassuaan. Tiikeriruusu huokaisi ja nyökkäsi parantajaoppilaalle kuitenkin. Hän tiesi miten dramaattinen Sysitassu osasi olla, tuo varmasti parkuisi ja valittaisi kolme seuraavaa päivää oppilaidenpesän edustalla, eikä suostuisi liikkumaan mihinkään.
''Huomenna aamulla saat auttaa vanhempia oppilaita puhdistamaan vanhustenpedit. Tehtävänäsi on kantaa asioita muille oppilaille, ei itse siivota pesiä'', Tiikeriruusu naukaisi oppilaalleen, kun he lähtivät vetäytymään pois päin parantajienpesältä. Sysitassu naukaisi kimakan ja tylsistyneen vastalauseen. ''Saat myös huolehtia leirissä siitä, että kaikki tulevat ruokituksi. Et lähde metsästämään, mutta sen vähäisen riistan, jonka kylmyydestä metsästäjät ja soturit tuovat, saat auttaa kantamaan ja jakamaan riistaa'', Tiikeriruusu jatkoi tiukasti.
Sysitassu oli pohjimmiltaan ihan fiksu nuorukainen, mutta ei kovinkaan innokas auttamaan kansaansa ja täyttämään velvollisuuksia.
''Kun tassusi paranee, me voimme aloittaa taisteluharjoitukset, joten yritä saada lepuutettua sitä tai muuten joudun harjoittelemaan sisaruksiesi kanssa yksin'', mestari nenäkkäästi näpäytti, Sysitassun ilmeen mennessä kauhistuneeksi.
''Et varmasti joudu! Minä paranen tosi pian!'', oppilas henkäisi ja osittain pinkoi, mutta osittain kolmella jalalla pomppien hän kiirehti pois mestarinsa näköpiiristä. Tiikeriruusu sulki silmänsä ja pudisteli päätään.
Hän huomasi Liekkivarjon soturienpesän lähellä aterioimassa ja jäi vaisusti katselemaan toista. Miten soturi olikin niin pyöreän näköinen, keskelle lehtikadon aikaa? Tiikeriruusu katseli hiljaisella katseellaan ympäri leiriä mietteliäänä ja yritti keksiä, kenen kollin seurassa olisi nähnyt Liekkivarjon viime aikoina. Mutta ainoa kolli olisi ollut tämän oma veli, Haukkakynsi. Tiikeriruusu kurtisti mietteliäänä otsaansa ja huomattuaan Savuruoskan lähistöllä, tämä askelsi tätä kohden.
''Tervehdys Savuruoska. Miten olet jaksanut?'', Tiikeriruusu kysyi heilauttaen häntäänsä. Hän tiesi naaraan olevan poissaoleva ollut pidemmän aikaa, ehkä se johtui naaraan isän kuolemasta. Hän oli myös kuullut, että toinen oli siirtynyt pentutarhalle tai siirtymässä, mutta alkoi juuri miettiä, että Savuruoskan näyttäessä hoikemmalta, olisiko juoru sekoittanut Liekkivarjon ja Savuruoskan keskenään. Olivathan nämä siskoksia? ''Oletko kuullut milloin Liekkivarjon laskettu aika on?'', Tiikeriruusu kysyi uteliaasti, nyökäten kohden Liekkivarjoa, joka jäi mulkoilemaan Ilveskynttä, joka sanoi hänelle jotakin.