//Masi
Tulikettu vaihtoi painoa käpälillään ja huokaisi syvään viileän ilman ympäröidessä leiriä. Hän oli asettunut pienelle kohoamalle leirin reunamalla katsellakseen ympärillä tapahtuvaa hälinää. Oli loukkaantuneita kissoja löytynyt läheltä leiriä hyvinkin paljon, ja toisaalta kansojen tilanne hieman painoi varajohtajan mieltä. Voisiko piankin syttyä suurempi sota? Olisivatko kaikki pulassa, kun tällaiset pienet kansojen yhteenotot alkoivat olla yhä useammin arkipäivää. Oranssi naaras nuolaisi rintaansa pari kertaa, ja kohottaessaan päätään hän huomasi Risatähden astelevan häntä kohden, ilme tulkitsematon. Naaras räpäytti violettia silmäpariaan, nyökäytti päätään tervehdykseksi ystävälleen ja kutsui toista sitten viereensä, kuullessaan tuon ajatukset.

“Tietysti minulla on aina aikaa puhua kanssasi”, hän naukaisi ystävällisesti ja teki tilaa pienelle kohoumalle, joka oli erillään rakennetuista pesistä sekä yleisistä oleskelupaikoista. He voisivat olla hetken kaksin, pois niin sanotusti kansalaisten silmistä. “Mitä on mielenpäälläsi?” Tulikettu tokaisi lopulta katsellessaan Risatähden musta valkeaa turkkia korvanpäistä varpaisiin. Olisiko hänellä jotain pahoja ajatuksia jaettavana? Kenties epäilyksiä, tai vain neuvojen tarvetta Aurinkotuulessa. Vaikka Risatähti oli ollut yllättävä valinta Aurinkotuulen uudeksi johtajaksi, oli hän ottanut tehtävänsä hyvin vastaan, ja vielä saanut kansalaisten hyväksynnän aika äkkiä. Ei varajohtaja nähnyt enää kissoja, jotka olisivat katseellaan epäileväisiä naarasta kohtaan. Ja varmasti Tulikettu rinnallaan, olivat kansalaisetkin hieman varmempia omasta johtajastaan. Oranssi naaras kääräisi paksuhkon häntänsä käpälilleen ja tarkkaili Risatähteä odottavaisesti, kuitenkin tyyni sekä vastaanottava hymy kasvoillaan.

//Heli//

Tiikeriruusu jäi toistaiseksi äimistyneenä katsomaan Liekkivarjon perään, kunnes sai taas tassunsa liikkumaan ja hän päätti suunnistaa Savuruoskan ja tämän pentujen perään. Hän ei tarkalleen tiennyt mistä olisi kyse, muttei hän antaisi minkään vaaraan saattaa naarastakaan. Mutta ennen kuin hän voisi auttaa, hänen olisi saatava Savuruoska ymmärtämään, että hän oli ystävä eikä vihollinen, eikä se välttämättä olisikaan kovinkaan helppo työ tehtäväksi. Tiikeriruusun piti myös saada selvennys sille, miten Savuruoska voisi selittää kansalleen muutaman päivän vanhat pennut, mutta mikä tämän juoni tai idea olisikaan, Tiikeriruusu voisi ehkä auttaa siinä.
Soturi lähti kiireesti naaraan perään, mutta joutui jo pian hidastamaan askeleitaan, koska alkoi empiä, kun erotti Savuruoskan hahmon kulkemasta eteenpäin. Tuon matkanteko näytti vaikealta kaksi pentua suussaan ja Tiikeriruusu pysähtyi korvat luimussa murheellisena katsomaan toisen päämäärätietoista, mutta myös huteraa kulkua. Pian kuitenkin kuului terävä miukaus, kun toinen pennuista oli livennyt Savuruoskan otteesta ja muljahti märkään maahan (?). Naaras pentu kiljaisi inhosta, kun hänen turkkinsa muuntautui multaiseksi ja Tiikeriruusu kiirehti paikalle auttaakseen.
''Minä voin auttaa, odota hieman'', hän naukui Savuruoskalle, joka käänsi valpastuneen (?) katseensa Tiikeriruusuun, joka noukki naaraspennun hampaisiinsa ja katseli varovasti Savuruoskaa. ''Kerro vain mihin haluat minun kantavan hänet, haluan olla apunasi'', Tiikeriruusu naukui hiljaa, tuijottaen Savuruoskan ehkä uhkaavaakin tuijotusta ehkä peräti jopa anovasti.

//Heli//

Risatähden ja hänen ryhmänsä palauttua takaisin leiriin mukanaan kaksi pahoin loukkaantunutta vierasta kissaa, jotka puhuivat sekavasti jostakin Hahtuvaroiskeen laumasta ja sen tuhoutumisesta. Päällikkö partionsa kanssa saattoi nämä kissat parantajien hoiviin, Koivumyrskyltä ja Kohtalontassulta samalla pyytäen, että kaikki tieto, jonka kissat kertoisivat parantajille, nämä kertoisivat siitä päällikölle tai varapäällikölle. Voisi olla mahdollista, että olisi vielä lisää kissoja, jotka olisivat vaarassa ja lähistöllä tarvitsemassa apua, tai tekemässä hidasta ja kiduttavaa kuolemaa. Risatähti katseli leiriä parantajienpesän edustalta murheellisena ja pysäytti sitten katseensa mustaan kissaan, joka istui saaliskasan vieressä.
Sen siniset silmät tuijottivat uhkaavasti takaisinpäin, ja sen ruma arpinen naama kiilsi auringonvalossa. Ruoskatähti! Siitä ei ollut liikaa aikaa, mutta tarpeeksi aikaa, että Risatähti oli jo hetkeksi ehtinyt unohtaa esi-isänsä jatkuvan ja piinaavan läsnäolon. Viimeksi Ruoskatähti oli vaatinut häntä palaamaan takaisin kotiin, puhdistamaan Hallavarjon vääräuskoisista ja unohtamaan rakkautensa Syystähteen, ja niin myöskin Tulikettuun, joka ei voisi koskaan Risatähteä tehdä onnelliseksi Ruoskatähden mielestä. Mutta jokin oli kuitenkin muuttunut. Ruoskatähti tuntui lopulta olleen ihan tyytyväinen siihenkin, että Valkeatähden suku, eli Ruoskatähden veljen suku pystyisi suojelemaan Aurinkotuultakin, muttei hän tainnut hyväksyä sitä, että Risatähti johtaisi tätä kansaa. Risatähti oli pimeyttä, siinä missä Valkeatähden sukulaiset olivat valoa. Naaras puristi tiukasti silmänsä kiinni, jotta kadottaisi Ruoskatähden kuvajaisen tästä hetkestä.
Kuitenkin silmät avatessaan kolli oli siirtynyt hänen naamaansa kiinni ja henkäisi kylmäävän henkäyksen häntäpäin, joka sai päällikön karvat kohoamaan hetkeksi, ennen kuin tuulen mukana Ruoskatähden hahmo katosi. Kylmä henkäys muistutti Hallavarjon viimaisaa maastoa, vaikka synkät puut olivatkin sitä yrittäneet suojella. Kylmä maa, kylmät sielut ja kylmät kissat mieliltään ei kuitenkaan ollut vain muisto menneisyydestä. Risatähti painoi hetkeksi päätään alemmas, mutta kohotti sen yhtä nopeasti, kun hän huomasi Tuliketun.
Olisikohan naaraalla aikaa jutella hänen kanssaan syvällisempiä? Risatähti kohosi jaloilleen ja kulki Tulikettua kohden, joka näytti vartioivan leiriä, ehkä tämänkin ajatuksissa pyöri se, voisiko jostakin olla tulossa lisää apua tarvitsevia. Syystähti olisi ottanut kaikki kissat huomaavansa, eikö? Pitäisikö Risatähdenkin? Oliko se keino puhdistaa omatuntoa vai mainettaan, vai saada kansaansa lisää jäseniä? Miten Syystähti mahtoi voida henkisesti?
''Olisiko sinulla aikaa jutella kanssani, vaikka ihan pieneksi hetkeksi? Haluaisin vaihtaa jonkun kanssa ajatuksia'', päällikkö naukui tasapaksulla äänellä, mutta tuon katseesta saattoi päätellä, että nyt ei olisi kyseessä mitkään päällikön tai varapäälikön tehtävät, vaan enemmänkin halu puhua. Ihan vain puhua ja kysyä, niinkuin ystävä ystävältä.

//Heli, Sara, Wilma//

Veritähden palauttua takaisin reviirille ja leiriin Synkkävarjoon mukanaan Valkeaveri ja Korppisydän, Surmavarjon ollessa vastuussa leiristä heidän poissaollessaan, päällikkö kohosi jälleen heti puhujanpaikalle. Kuitenkaan ennen kuin päällikkö ehti aloittaakaan puhettaan, kissat tekivät tilaa, kun Kuulammelle lähtenyt Pakkassäteen partio palasi juuri paikalle. Pakkassäde nyökkäsi päällikölle sen merkiksi, että oppilaat olisivat saaneet enteensä tulevaisuudestaan Kuulammella ja olisivat valmiita ansaitsemaan nimensä sotureina. Jaguaarintassu istuutui Marrastassun ja Lakkatassun väliin, ja Veritähden täytti hetkeksi tyytyväisyys siitä, että kansalaiset edistyisivät, vaikka usea kansa oli yhdistetty yhdeksi. Kaikki hänen lapsensa olisivat samassa paikassa ja ensimmäisiä murhia ja niiden yrityksiä saisi vain odottaa, vaikka Veritähti toivoikin saavansa seuraajansa tekemään yhteistyötä, enemmän kuin kilpailemaan keskenään.
''Myrskyvaahteran kanssa kävimme puhumassa ja olemme aloittaneet yhteistyön heidän kanssaan. Siniperho on tällä hetkellä Hiirenpolun oppilaana ja jäänyt nyt Myrskyvaahteraan. Hän palautuu keskuuteemme, kun päättää koulutuksensa Hiirenpolun avustuksella. Olemme antaneet heidän käyttöönsä Hallavarjon reviirin ja ensimmäiset ryhmät Myrskyvaahterasta siirtyvät sinne tämän päivän aikana Utupöllön ja Helmitassun johdolla'', Veritähti ilmoitti, kuten oli Myrskyvaahteran kissoille luvannutkin. ''Myrskyvaahtera tarvitsee kuitenkin apuamme lumen saamisessa pois reviiriltään ja mahdollisesti lumen tuhonneiden pesien uudelleen rakentamisen kanssa. Nyt kuitenkin ensimmäinen tehtävämme on auttaa heitä saamaan lumen pois pesien päältä ja aukiolta, jotta kadonneet voidaan löytää. Seuraavat kissat lähtevät mukaani avustamaan kaivuutöissä: Routanauru, Fanalokavarjo, Vatukkaveri, Nokkostiikeri ja Valkeaveri'', Veritähti katseli kissoja läpi, eikä todellakaan kovinkaan moni näyttänyt kovinkaan innokkaalta tulevasta tehtävästä. Hän halusi tehdä varapäälliköstään tunnetumman kasvon myös Myrskyvaahteran kissojen silmissä, jotta huhu Valkeaverestä lähtisi liikkeelle.
''Korppisydän, muodosta sinä partio, joka auttaa Myrskyvaahteran kissoja leiriytymään Hallavarjon entiselle reviirille. Kunnostakaa pesiä ja metsästäkää, kun Myrskyvaahteran kissat saapuvat ja nämä tehtävät on hoidettu, vahvistakaa Hallavarjon reunimmaiset rajat muiden kansojen kuin Myrskyvaahteran rajojen kanssa ja palatkaa Synkkävarjon leiriin'', Veritähti nyökkäsi naarasta kohden. Hän jättäisi myöhemmin Korppisydämen vastuulle Hallavarjon alueen, sillä naaras olisi siellä jo monia muita pidempään kulkenut, mutta toistaiseksi alue kuuluisi Myrskyvaahteran kissoille.
''Surmavarjo, sinun tehtävänäsi on ottaa Kuutiikerin entisestä reviiristä vastuualueesi. Kokoa sinne lähtevät perheet ja jäsenemme ja aloittakaa kunnostustyöt, jotta voitte olla sillä osa-alueella valvomassa mahdollisia rajojen ylityksiä, vahvistakaa rajojen hajut ja tehkää Synkkävarjon vahvuus näkyväksi'', Veritähti ilmoitti.
''Ja lopuksi minun on ilo saada nimetä kansallemme uusia sotureita. Jaguaarintassu, Marrastassu, Aamuntassu ja Lakkatassu, astukaa eteenpäin'', Veritähti kehotti nelikkoa, samalla kun laskeutui puhujankiveltä pitkin askelin alas kohtaamaan nelikon.
'' Minä Veritähti, Synkkävarjon päällikkö, pyydän esi-isiäni kääntämään katseensa näihin oppilaisiin. He ovat opiskelleet kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on heidän vuoronsa tulla sotureiksi. Jaguaarintassu, Lakkatassu, Marrastassu ja Aamuntassu, lupaatteko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä kansaa, jopa henkenne uhalla?'', Veritähti lausui muodollisuuksia, vaikkei niitä kohtaan osoitetulla totuudella tai valheella ollut hänelle väliä. Kansan suojelemisella toki, mutta soturilaki oli toisarvoinen Veritähdelle.
Neljän oppilaan suusta kuului erilaisella volyymin voimakkuudeella lupaus.
''Siinä tapauksessa, esi-isien voimien kautta, annan teille soturinimenne. Tästä hetkestä teidät tunnetaan Jaguaarinraivona, Lakkapantterina, Marraskauhuna ja Aamunkolibrina! Esi-isät kunnioittavat teidän rohkeuttanne, uskollisuuttanne ja luotettavuuttanne, ja hyväksymme teidät Synkkävarjon täysiksi sotureiksi!'', Veritähti naukui juhlavasti, kissojen alkaessa kutsua uusia sotureita heidän uusilla nimillään. Nelikolla olisi edessään leirin valvominen sinä yönä, joka sopisi hyvin, kun päällikkö ja varapäällikkö olisivat poissa leiristä.
Kun Veritähti laskeutui alas puhujanpaikalta, hän suuntasi kohden Pakkassädettä, joka kohotti toiseen katseensa.
''Sinulle minulla on erityinen tehtävä'', Veritähti hymähti ja tarkkaili hetken Pakkassädettä. Vaatiko Veritähti jopa jo liikaa työtä uskollisimmilta seuraajiltaan? Olisiko Pakkassäde edes sitä? Ehkä ei, tämä oli ollut kuitenkin hänen tyttärensä varapäällikkö, mutta sillä ei ollut väliä Veritähdelle. ''Haluan sinun arvioivan kansalaistemme uskollisuutta, voimakkuutta ja jonkinlaista.. arvokkuutta. Haluan sinun nimeävän minulle ne kissat, jotka mielestäsi ansaitsevat enemmän arvostusta tai eräänlaista .. voimaa lavoilleen'', Veritähti hymähti.
Sitten hän kuitenkin naurahti itsekseen.
''Kissoja, jotka voisit nähdä seisovan itsesi rinnalla suuressa sodassa voittajina. Niin. Sellaisia kissoja toivon sinun ilmoittavan minulle, kun Myrskyvaahterasta palaan. Olet vapaa kulkemaan pitkin reviirejämme ja tehtäviämme, arvioi ja lepää'', Veritähti nyökkäsi ja astui sitten Pakkassäteen ohitse, kutsuen Myrskyvaahteraan lähtevän partion mukaansa.

//Heli, Sara, Aaduska//

Jaguaarintassun kadotettua todellisuus ja lukkiuduttuaan uneensa, tämä näki alkuun vain pelkkää pimeyttä, ennen kuin hän raotti silmiään. Kimaltava tähtimaa peitti hänen ympärystäänsä ja hän kohosi rauhallisesti jaloilleen, ottaen varovaisia askeleita eteenpäin, tähtien kimalluksen kadotessa ja tassunjälkien jäädessä hänen takanaan pimeiksi ja kalman routaisiksi läiskiksi. Nuori kissa yritti tavoittaa jotakuta, joka voisi kertoa hänelle enteensä. Hän ei tiennyt, mikä häntä voisi pimeydessä odottaa, mutta vaikutti siltä, että pitkäänkin yksinään tepastellessaan hän olisi yksin pimeydessä.
Pian hän erotti verisiä askeleita kulkevan edellään, niitä ilmestyi kerta toisensa jälkeen hänen eteensä, muttei hän nähnyt, kuka ne askeleet jätti. Nuorukainen lähti seuraamaan askeleita ja lopulta hän päättyi lammen rannalle, jossa pinta väreili, vaikka ilma tuntui olevan tyyni. Maailma oli rauhallinen, hiljainen ja tyyni, mutta lammen vesi kupli ja pyöri. Jaguaarintassu istuutui lammen rantaan ja jäi katselemaan sen poreilevaa käytöstä silmiään siristäen.
Hänen toinen silmänsä näki pitkästä aikaa todella hyvin esi-isien valtakunnassa, vaikka hän oli jo ehtinyt tottua sen sumeaan katseeseen. Hän oli saanut pahan myrkytystilan taistelussa Kuutiikerin vallankaappauksessa, kun Paahdekobra oli valannut kyntensä myrkyllä ja Jaguaarintassu oli syöksynyt auttamaan Korppisydäntä pulasta. Hän ei varsinaisesti ollut päättänyt koskaan astua emoaan, veljeään tai ketään vastaan, muttei myöskään sitä kenen puolella hän olisi. Mutta se kaikki oli muovannut hänelle vahvemman tulevaisuuden, kun Veritähti oli antanut hänelle ikuisen elämän, jonka avulla Jaguaarintassu oli vielä elossa. Kyseisen elämän vahvuuden tuntiessaan hän ei olisi koskaan voinutkaan uskoa, että hän pääsisi tähtikimalteisella maaperälle, mutta hän uskoi, että hän kulki kahta polkua ja Kaiku yrittäisi vielä kaikkensa, että nuori, vahva ja voimakas soturi puhdistaisi sydämensä ja käyttäisi kykyjään pelkkään hyvään.
Jaguaarintassu halusi kuitenkin valtaa, ja metsän kuninkuuden, mutta näyttäisi siltä, että vain Veritähti voisi tarjota sen avun hänelle, jonka hän tarvitsisi. Hänen valtansa ei tulisi jäämään Synkkävarjoon, kun hän jonakin päivänä sen saisi, mutta koska hän oli vielä nuori ja kokematon, hän tarvitsisi jonkun näyttämään hänelle suuntaa ja opettamaan häntä käyttämään suurissa lavoissaan olevaa voimaa edukseen.
Jaguaarintassu kallisti päätään pidemmälle vettä ja kykeni erottamaan kuvajaisen, jossa tuijotti häntä nuori ja hämmästyttävän komea punertava kolli. Kissan silmät olivat siniset, mutta kylmästi tuijottavat. Tuon silmien ympärys oli tummempi kuin lammen pohja ja turkki pitkä, paksu ja pörröinen, haavaton ja naarmuton, vailla karvankaan katkaisua. Hän ei tunnistanut nuorukaista, joka häntä tervehti takaisin, mutta hänet valtasi enemmänkin halu vastata siihen kylmään katseeseen ja olla suurempaa kuin tuo olisi koskaan ollutkaan.
''Et tunne pelkoa, eikä sinulla ole rakkauttakaan. Mutta onko aikeesi suojella metsää vai hallita sitä?'', nuorukainen kysyi yllättävän matalla äänellään Jaguaarintassulta, joka heilautti korviaan karkoittaakseen toisen synkän äänen korvistaan.
Jaguaarintassu ei siihen ehtinyt edes vastaamaan, kun hän aisti liikehdintää lammen toiselta puolen, vastarannalta.
Hän erotti punertavan ruskeaan suuren kollin, jonka selkää pitkin meni ainakin kolme syvää arpea ja tämän vierellä seisoi pieni verenpunainen kolli, joka katseli suurempaa kollia vakavana ja mietteliäänä.
''Tulee vielä päivä, jolloin sinä otat paikkani Synkkäklaanin sankarina'', vanhemman kollin äänen Jaguaarintassu kykeni juuri ja juuri erottamaan. Nuorempi kissa räpäytti hiljaa silmiään ja kääntyi sitten katsomaan kohti Jaguaarintassua, silmät tuijottaen kylminä ja valkeina häntä. Jaguaarintassu huomasi kavahtavansa sitä murhan- ja kostonhimoista katsetta.
Heidän välisensä katsekontaktin kuitenkin rikkoi se, kun lammen pinta sylkäisi kuumaa ja polttavaa sylkeä Jaguaarintassua kohti. Kolli hypähti taaemmas ja paljasti kyntensä, mutta lammen pinta oli täyden liekkimeren pauloissa, nostaen savua korkealle ilmaan ja jättäen Jaguaarintassun katsomaan liekkimerta sanattomana, tuntiessaan poltteen kärventävän hänen turkkiaan.
Hän ei tiennyt, miten liekkimeri ja metsän sankarina oleminen voisivat määritellä hänen tulevaisuutensa, kun hän säpsähti hereille Kuulammella, haistaen palaneen karvan katkeran löyhkän nenässään.

//Heli, Aaduska, Sara//

Jaguaarintassu oli lähtenyt seuraavan päivän harjoittelujen jälkeen yhdessä Nokkostiikerin, Höyhenkynnen, Ruiskyyn, Aamutassun, Marrastassun ja Lakkatassun kanssa kohden Kuulampea, heiden ryhmänsä johtajana toimiessa Pakkassäde. Iso ryhmä kulki rauhallisesti keskenään keskustellen eteenpäin, mutta Jaguaarintassu puhkui jo tarmoa, sekä intoa. Hän saisi muiden oppilaiden tavoin tulevaisuudestaan ennustuksen, vaikkakin hän oli kuullut, että Kuoloon uskovat Aamutassu ja Lakkatassu näkisivätkin ennustuksensa sijaan pahimman painajaisensa, joka heidän tulisi voittaa. Mitä se sitten ikinä tarkoittikaan, Jaguaarintassu oli hivenen siitä kateellinen. Hän ei tuntenut pelkoa, hän muutti epävarmuutensa raivoksi ja iskisi vaikka karhun kimppuun! Mutta ennen kaikkea hän oli saanut erityisen lahjan ja uuden mahdollisuuden Veritähdeltä. Nuoren Jaguaarintassun rinnassa koristi rastin mallinen arpi, sillä tämä oli meinannut kuolla ilman parantajaa sodassa saamaansa myrkytykseen. Mutta Veritähden kirouksen avulla hän oli enemmän elossa kuin koskaan.
Pakkassäde oli tainnut muutaman kerran kulkea lähelle ainakin Kuulampea, jos ei koskaan sinne asti, mutta perille he selviytyivät. Kuulampi tuntui saavan Kuutiikerin entisten jäsenten karvat hivenen kohoamaan, sillä näiden usko oli niin vahvaa Kuoloa kohtaan, ettei Kaiun muovaama Kuulampi tuntunut heistä kotoisalta. Mutta Kuulampi oli myös keino pitää yhteyttä heidän esi-isiinsä.
Jaguaarintassu marssi Nokkostiikerin perässä Kuulammelle ja Höyhenkynsi opasti nuoria, että heidän tulisi juoda lammen vettä, päästäkseen uneen. Jaguaarintassu ei ollut meinata malttaa vuoroaan juoda lammesta ja kiertyä kerälle, hän halusi nähdä ja kokea jo kaiken! Hän käpertyi suurelle ja pörröiselle kerälle Marrastassun ja Lakkatassun väliin.
Ja lähes heti kun hän sulki silmänsä, uni kaappasi hänet mukaansa.

// Masi, Heli

Naaras alkoi pikkuhiljaa löytää jonkinlaista paikkaa Synkkävarjosta, vaikka silti koki edelleen kylmät väreet, kun sivussa katseli Kuutiikerin ja Synkkävarjon jakaumia. Jotkut pystyivät jo viihtymään toistensa kanssa, mutta kyllä naaras pystyi heti huomaamaan, että jonkinlaista mahdollista katkeruutta oli ilmassa. Olihan se oletettavaa, olihan Synkkävarjo oikeastaan tunkeutunut ja tuhonnut heidän kotinsa ja vaatinut liittymään joukkoonsa tai menettäisi päänsä. Aivan kuten Kuuratähdelle oli käynyt. Pelkästään se muisto naaraan mielessä sai hänet nielaisemaan, kun Siniperho oli liittynyt sisarustensa väliin kuuntelemaan uuden päällikön puhetta kokoontumisesta. Kauempana istui Valkeaveri Korppisydämen rinnalla, jonka näkeminen sai myös naaraan valppaaksi. Olihan kolli oikeastaan melkein tappanut tuon, kun Synkkävarjo oli hyökännyt. Se kuvitelma oli edelleen syvällä naaraan mielessä, melkein jopa niin syvällä, että tuo ei tahtonut alkuun ymmärtää Veritähden päätöstä.
Siniperho suostui vasta oman nimensä kuultuaan nostaa katsettaan punaiseen paholaiseen, vaikka tuntui, että hän painui enemmän vain kasaan päällikön, varapäällikön ja muiden kansalaisten katseiden alla. Hän parantajaksi? Mitä nuo korkeammalla asemalla olevat olivat ajatelleet? Ehkä se oli Valkeaveren tapa pyytää anteeksi, vaikka naaras ei halunnut uskoa oikeastaan mitään hyvää näiltä kissoilta. Olisiko hänen nimeämisensä parantajaksi joku juoni? Ei Siniperho halunnut nauttia uudesta arvostaan ennen kuin tietäisi, että se ei ollut vain joku suunnitelma hänen ja entisen Kuutiikerin päänmenoksi. Kyllä arvo oikeasti kiinnosti tuota, enemmän kuin naaras uskalsi näyttää, vaikka ei voinutkaan välttää pientä hymyä nousemasta kasvoille, kun tuo uskaltautui vaisujen onnittelujen saattelemana nostaa leukaansa korkeammalle. Olisiko parantajien polku se, mitä hänen oli oikeasti määrä kulkea? Vaikka se olikin niin sanotusti paholaisen ja tuon kätyreiden päättämä.
---------------
Siniperho oli hetken ehtinyt levähtämään, ennen kuin Valkeaveri oli tullut herättelemään tuota. Naaras venytteli ja kipitti paljon suuremman kollin perässä aukiolle odottamaan muita. Veritähti oli kertonut kokoontumisessa, että he sekä myös Korppisydän matkaisivat yhdessä rajojen tuntumaan näkemään Myrskyvaahteraa, jossa he puhuisivat sopimuksestaan. Siniperho uuden arvonsa kanssa saisi koulutuksen Myrskyvaahteran Hiirenpolulta, kun taas toinen kansa saisi siirtyä entisen Hallavarjon reviirille siihen asti, että heidän leirinsä tulisi kuntoon lumivyöryn jäljiltä.

Pakkassäde katseli leirissä silmät viiruina tapahtuvaa puhetta, kun Veritähti kertoi tahtovansa Siniperhosta uuden parantajan. Punainen naaras vilkaisi entisten Kuutiikerin kissojen välissä istuvaa naarasta, pohtien siinä lomassa miten Routanauru voisi. Asettuisiko hän kansaan? Entä miten naaras itse voisi asettua? Näkisikö hän enää koskaan Kuuratähteä tai muita? Toisaalta tuntui paremmalta asettaa käpälänsä Synkkävarjon maille, mutta silti jonkinlainen ehkä epävarmuus tai epätietoisuus velloi hänen sisällään. Musta hännän pää nyppien naaras ei huomannut, että Veritähti oli katsahtanut häneen jonkinlainen virne naamallaan. Korviaan höristäen hän otti selvää, että lähtisi vanhempien oppilaiden kera Kuulammelle hakemaan ennustukset. Kyseisen tajuamisen jälkeen naaraan katse valui kohti vaaleaa nuorta kollia, joka istui parantajien pesän vierellä veljensä kanssa. Uusia mahdollisia sotureita pian. Pakkassäteen katse lopulta siivilöi läpi Synkkävarjon kissojen, kun Veritähti päätti puheensa, että pian kansa jakautuisi kolmeksi linnakkeeksi eri reviirien yli. Varmasti se asettaisi omia haasteitaan, mutta ehkä Synkkävarjolla olisi niin hyvä ote metsän kansoista, eikä ainakaan heidän yli noin vain käveltäisi. Kuten oli Kuutiikeri musertunut. Sinne maalle hän ei haluaisi palata. Ehkä hänen jatkonsa olisi parasta pitää Synkkävarjon mailla. Turkoosisilmäisen katse värähteli kansalaisesta toiseen, kun kissat alkoivat keskustella tapahtuneista ja osa näytti käyvän ehkä onnittelemassa Siniperhoa. Olihan se kansan pelastus, että huomenna aamulla heillä olisi parantajaoppilas, joka voisi pian kouluttaa sitten oman oppilaansa. Voisiko Synkkävarjo löytää vielä omaa oppilasta parantajan rinnalle? Hurjia sotureita näytti löytyvän, voimaa olisi aina, mutta pärjäisikö suuri kansa lopulta yhdellä tai kahdella parantajalla. Myrskyvaahterassa niitä näytti olevan kyllä kuin muille jakaa aina välillä. Pakkassäde hymähti itsekseen ja nuolaisi pariin kertaan rintaansa.

//Heli//

Aurinkotuulen ollessa palaamassa takaisin leiriin kokoontumisesta, Risatähden joukot kuitenkin pysähtyivät, kun kaikkien korviin kohosi raskasta hengitystä ja valitusta. Verenhaju löyhkäsi Aurinkotuulen rajoilla ja Risatähti ehti jo nähdä mielessään, miten Syystähti olisi tehnyt emonsa kaltaisen tempauksen ja kokoontumisen aikana määrännyt hyökkäyksen toiseen kansaan itsekkäistä syistä. Mutta Risatähti viittosi muita pysymään matalina ja hiljaa partio hiipi lähemmäs katsomaan nummien monttuja, joissa yhdessä makasi kaksi kissaa, toinen kyljellään ja toinen selällään, kerrassaan vaarattoman oloisina, kerta toinen oli paljastanut vatsansakin. Mutta molemmat verisinä ja lopen uupuneina.
''Keitä te olette?'', Risatähti murahti ja partio kaarsi montun ympärille, kissojen ponkaistessa pelästyneinä jaloilleen, kun iso määrä Aurinkotuulen kissoja olivat piirittäneet heidät, ja heidän karvansa kohosivat.
''Tämä on jonkun reviiriä!'', toinen kissa henkäisi kauhistuneena, mutta toinen suoristi ryhtiään ja katseli lujana, mutta samalla kunnioittavasti heidät piirittäneitä kissoja.
''Olemme paenneet taistelusta, jossa monet toverimme ovat kuolleet. Tuntematon kissajoukko hyökkäsi Hahtuvaroiskeen lauman kimppuun ja saatamme olla ainoat eloonjääneet, vaikkakin Kirvayö on vakavasti loukkaantunut. Minä olen Ampiaisroihu'', kolli naukui. Peräti ehkä molempien katseissa oli pelkoa, kyyneliä ja surua, mutta myös armoa aneleva katse. Risatähti vilkaisi Tulikettua mietteliäänä.
''Autetaan heidät leiriin ja Kohtalontassu, sekä Koivumyrsky saavat katsoa heidät kuntoon. En tiedä laumoista, joista he puhuvat, mutta on parempi ottaa heidät mukaansa, sillä tämä pelkotuoksu ja verenhaju voivat houkutella kettuja taas reviirillemme'', päällikkö naukaisi ja katseli, miten kissat laskeutuivat auttamaan kaksikkoa kohomaan tassuilleen.
Osa heistä olikin jo mennyt edeltä leiriin, kuten Tiikeriruusu, joka ei tunnetusti noudattanut kovinkaan maarittelevasti normeja.

//Heli, Wilma, Aaduska, Sara//

Kokoontumisessa olleiden palattua takaisin leiriin, Veritähti kohosi puhujanpaikalle. Hän nyökkäsi sen merkiksi, että oli kuunnellut Valkeaveren jakamat kaksikon ajatukset ja tietäisi nyt kenet valitsisi. Valinta oli sinällään helppo, sillä Veritähti ei laittaisi parantajaksi kissaa, jolla olisi jo pentuja. Parantajan arvoinen oli ehkä ainoa kissa kansoissa, jonka edessä Veritähti pysähtyi aina kuuntelemaan ja ottaisi toisen ajatukset vastaan, sekä pitäisi kyntensä sivussa. Parantajan puuttuminen oli rehellisesti Veritähdelle isompi asia kuin hän ehkä antoi ymmärtää, mutta hän luotti siihen, että häntä nuoremmat osaisivat paremmin laskelmoida heidän tulevaisuutensa parantajan suhteen. He tunsivat paremmin kissat, Veritähdelle kansalaiset olivat usein vain numeroita riveissä.
Veritähti kutsui kansalaiset kuulemaan hänen sanojaan, jotta he saisivat heti tietoonsa kokoontumisessa tapahtuneen. Olipa ollutkin kokoontuminen, sellainen johon viimeinen ääni ei ollut edes käyttänyt arvoaan ja asemansa tuomia etuuksia. Muut kansat olivat keksineet ihan tarpeeksi tekemistä kokoontumiseen ilman hänen arvoaan tai puuttumistaan mihinkään.
''Kokoontuminen on jälleen ohitse. Myrskyvaahterassa seisoi puhujanpaikalla heidän parantajansa Hiirenpolku, joka kertoi Raadelmatähden ja Usvapolun jääneen mahdollisesti muidenkin kissojen kanssa lumivyöryn alle jumiin. Heidän leirinsä on lumen peitossa ja näin rehellinen ollakseni Synkkävarjolle siinä tilaisuuden saada mahdollisen väliaikaisen liittolaisen meille. Synkkävarjolla ei ole tällä hetkellä parantajaa, eikä parantajaoppilasta, jonka seurauksena tarjosin Hiirenpolulle Synkkävarjon apua sillä vastapalveluksella, että hän kouluttaa meidän keskuuteemme parantajan jostakin omasta jäsenestämme. Autamme heitä lumitöissä, pelastamaan kansalaisiaan, kaivamaan tunneleita, sekä jaamme heille heidän käyttöönsä väliaikaisesti Hallavarjon entisen reviirin'', Veritähti räpäyttämättä silmiään luetteli aikeensa kansalaisilleen, jotka kuuntelivat silmät suurina ja hämmentyneinä.
''Reviiri antaa heille suojaa siihen asti, että he saavat apumme jälkeen leirinsä kunnostettua ja syödäkseen. Kun he voivat palata takaisin reviirilleen ja ovat pelastaneet kansalaisensa, meidän jäsenemme on saanut koulutuksensa parantajana ja voimme palata normeihimme'', Veritähti tiivisti lopputuleman, joka sai tyytyväisiä nyökkäyksiä. Ilman parantajaa, he olisivat vielä pahemmassa pulassa kuin osaisivat odottaakaan.
''Valkeaveri, Korppisydän ja minä olemme pohtineet, että paras mahdollinen kissa uudeksi parantajaksemme olisi Siniperho. Otan vastaan ajatuksesi asiasta, mutta mikäli kieltäydyt uudesta tehtävästäsi, saat tehdä niin, heti kun sinut on koulutettu parantajaksemme. Sen jälkeen jaat oppisi oppilaallesi ja voit halutessasi palata pyytäjien tehtäviin, mikäli koet, ettei parantajantehtävä oli se, miten haluat palvella uutta kansaasi ja turvata toveriesi tulevaisuuden'', Veritähti käänsi nopeasti katseensa Routanaurun ja Lakkatassun välissä istuvaan Siniperhoon. Siniperho oli varmasti monille Synkkävarjon kissoille tuntematon, mutta varmasti Synkkävarjon jäsenistä enemmistö oli vain helpottunut, ettei ainakaan he joutuisi heittämään kaikkea oppimaansa roskiin, ja aloittamaan uutta tehtävää pysyvästi tai väliaikaisesti. ''Siniperho lähtee minun, Valkeaveren ja Korppisydämen mukaan aamulla tapaamaan Hiirenpolkua ja tämän seuraajia, kuulemaan heidän päätöksensä'', Veritähti heilautti tuuheaa häntäänsä.
Ei hän pakottaisi Siniperhoa jäämään tehtävään, jos tämä ei sitä todella haluaisi. Mutta kieltämättä, hän itsekin näki naaraassa potenttiaalia parantajaksi.
Hän pitäisi vielä huolen siitä, että oli sitten kissa taustoiltaan Hallaklaanista, Synkkäklaanista tai Kuutiikeristä, nämä vielä kietoutuisivat toisiinsa ja kansasta tulisi vahvempi kuin koskaan.
''Muuna tietona kokoontumisesta Rikkotähti on Myrkkysuossa jättänyt arvonsa Belladonnatähdelle. Sekä Usvajoki ja Taivaanliekki ovat ajautumassa keskenään suurempiinkin välienselvittelyihin, sillä Taivaanliekki uskoo Usvajoen tappaneen soturinsa, heidän autettuaan Usvajoen luonaan turvaan ja saamaan apua, kun kaksijalat hyökkäsivät heidän kansaansa. Usvajokea johtaa nykyään Tuulentähti'', Veritähti hymähti, hetkeksi istuutui alas ja mietti, olisiko jotakin muuta olennaista ollut kokoontumisessa. Risatähti oli ollut hiljainen, Aurinkotuuli oli kai ainoa, joka oli rauhassa vailla kaaosta tai ongelmia.
''Höyhenkynsi avasi kanssani keskustelun ennen kokoontumiseen lähtöä ja hänen mukaansa on Jaguaarintassun sekä Marrastassun aika vaeltaa Kuulammelle saamaan ennustuksensa tulevaisuudestaan. Joukossamme on kuitenkin muitakin oppilaita, jotka ovat viivästyneet koulutuksestaan kansojen vaihtojen ja puuttuvien loppuarviointien, sekä enteidensä seurauksena. Sen seurauksena myös Lakkatassu ja Aamuntassu lähtevät Kuulammella hakemaan enteensä. Pakkassäde, Höyhenkynsi, Nokkostiikeri ja Ruiskyy lähtevät näiden oppilaiden mukaan huomenna Kuulammelle'', Veritähti käänsi peräti jopa tyytyväisen katseensa kohden Pakkasnaurua.
''Viimeisenä tiedotteenani, Synkkävarjo tulee jakamaan omiaan jokaiseen kolkkaan reviiriämme, joissa toimii niin sanotusti linnakkeen johtajana joku kenraaleista tai varapäällikkö. Emme halua havaita, että nyt kun meillä on niin paljon reviiriä ja olemme keskittyneet vain Synkkäputouksen entiselle reviirille kaiken huomiomme, että muut kansat valtaavat reviirejämme tai varastavat meiltä. Jokainen saa alustavasti pohtia mihin kolmeen alueelle haluaa pesänsä pystyttää ja missä asustella yksin, perheensä tai läheistensä kanssa. Kaikki kolme aluetta tulevat toimimaan yhdessä, tulemme jatkossa kulkemaan pitkiäkin matkoja päiviemme aikoina alueilta toiselle, keräten tarvittaessa muihinkin alueille riistaa ja partioidemme kulkiessa välimatkoja yhdessä'', Veritähti hymähti. ''Sitä voitte pohtia yön yli, palaan tähän asiaan huomisen jälkeen'', päällikkö nousi ylös, virnisti huvittuneena itsekseen Synkkävarjon mahdista ja kääntyi sitten poistuakseen pesäänsä.

// Masi ja Heli

Kokoontuminen oli ohi, ja kansa oli alkanut palailemaan kohti leiriä. Valkeaveri tutkaili muita varapäällikköjä, jotka keräsivät omat joukkonsa ja lähtivät oman päällikön perässä kohti omia rajojaan. Kolli itsekin oli yrittänyt hännällään viitata omia kansalaisiaan kokoontumaan yhteen, vaikka se oli osin tuntunut kummalliselta. Hänen kansansa oli kuitenkin sen verran omatoiminen, että ei kollin tarvinnut paljoa tehdä. Veritähden lähtiessä eteenpäin, kaikki muut seurasivat tuota punaista paholaista. Kokoontuminen ei itsessään ollut Valkeaverta mitenkään ihmettänyt, vaikka olihan tuo hänen ensimmäinen kertansa. Kansan hyvin pystyivät olevaan sovussa, vaikka kolli ei ollut sen enempää mitään tehnyt, kuin liittynyt Korppisydämen sekä Surmavarjon seurassa muiden varapäälliköiden seuraan, koittanut pitää katseensa yllä, kun Veritähti ilmoitti hänen asemastaan kansassa sekä miettinyt päätöstä, jonka sama päällikkö oli kaksikolle antanut ennen kokoontumiseen lähtemistä.
Veritähti jättäytyi Korppisydämen ja Valkeaveren seuraan kuulemaan kaksikon päätöstä. Kolli vilkaisi ensin Korppisydämeen, mutta käänsi katseensa kuitenkin takaisin Veritähteen. He eivät olleet virallista päätöstä muodostaneet, mutta olivat kuitenkin tietynlaiseen yhteisymmärrykseen päätyneet.
"Päädyimme muutamaan vaihtoehtoon, jotka mielestämme voisi eri ominaisuuksien takia sopeutua siihen tehtävään. Ajattelimme ensin Kuutikeristä mukaan tulevaa Siniperhoa. Hän varmasti olisi hyödyllisempi muualla, kuin taistelutilanteissa, mahdollisesti jopa itse voisi mieluummin haluta sitä", Valkeaveri totesi viileästi ja siristeli silmiään pitäen taukoa, jotta pystyi vilkaisemaan uudelleen Korppisydäntä, että olisiko hän loppujen lopuksi varapäällikön kanssa samaa mieltä ideoista.
"Toinen vaihtoehto on Kirouksenkukkanen. Hän on Synkkävarjolainen, mutta tosin emo. Sopisi varmasti tehtävään, mutta en tiedä haluaako hän ennemmin keskittyä perheeseensä", Valkeaveri huomautti ja kohautti vain lapojaan osiin välinpitämättömästi. Ei hän tuntenut noita kissoja, eikä varmasti Veritähti loppujen lopuksi kuitenkaan kysellyt. Varmasti ketä tahansa taipuisi tuon päätökseen, kun vain tarpeeksi venyttäisi.

//Heli //

Liekkivarjo antoi sisaren asettua viereensä, tuntien tämän aikuisuuden karhentaman turkin omaansa vasten. Viimeksi he olivat ehkä istuneet näin lähekkäin, pehmoisine turkkeineen kun he olivat olleet pentuja. Naaraan kasvot hiljalleen pehmenivät ja hän alkoi tarkastella sisarensakin rauhoittunutta olemusta tarkemmin. Kuinka paljon isän kuolema ja Haukkakynnen ennustus olikaan kaksikkoa vetänyt erilleen? Savuruoska oli hetki sitten vielä tuntunut täysin tuntemattomalta, kissalta jonka Liekkivarjo vasta olisi kohdannut.
Sisaren asetellessaan varovasti ja huolellisesti sanojaan, selvästi yrittäen välttää voimakasta tunnemyrskyä, jollaisiin Liekkivarjolla oli turhankin usein tapana sortua, naaras säpsähti kuitenkin toisen sanoja. Liekkivarjoko näytti siltä, että hän saisi pentuja? Naaraan häntä pörhistyi, mutta kasvoille levisi enemmänkin hämmennys, mutta myös tulevaisuuden pelko.
''E-ei minulla ole ketään ollut'', Liekkivarjo hämmentyneenä kuiskasi.
Liekkivarjo alkoi nyt tarkastella itseään pelästyneenä ja hermostuneena, raivo ja viha toisen ajatuksesta olivat kuitenkin kauimmaisia tunteita ja ajatuksia.
''Olen kerännyt ajatuksiani, voinut kieltämättä huonosti ja on ottanut oman aikansa, että olen jaksanut palata takaisin soturintehtäviin Tuulisydämen kuoleman jälkeen.. Mutta. Tiedäthän sinä itse, ettei minulla ole ketään ollut'', Liekkivarjon ääni alkoi kadota ja tämä pudisteli epäuskoisena päätään.
''Uskoin olevani mieleltäni hetken ajan sairas, mutta toipuvani siitä kyllä. Voisinko minä olla jotenkin muuten sairas'', Liekkivarjo vinkaisi, ja kohotti katseensa kohden Kohtalontassun ja Koivumyrskyn pesää. ''Ehkä, ehkä minun on parasta vierailla heidän luonaan'', Liekkivarjon silmistä loisti pelko siitä, mikä voisi olla pielessä hänen vointinsa kanssa. Hän ei kyennyt uskomaan, että hän voisi odottaa pentuja.
''Savuruoska, haluatko kuulla juorut!'', Tiikeriruusu palasi Risatähden ja muiden mukana kokoontumiseen lähteneestä partiosta ja naukui naarasta luokseen, mutta huomattuaan tämän Liekkivarjon seurassa, joka oli jo kohonnut korvat ärtymyksestä nykien, kun pelkästään Tiikeriruusun näki, Tiikeriruusu pehmeästi hymyili ja peruutti toiseen suuntaan kaksikosta. ''Puhutaan myöhemmin!'', hän naukui.
''Pysy kaukana tuosta naaraasta. Hän osaa varmasti olla mukava, mutta tiedät itse, miten ajattelematon hän osaa olla ja myrkyttää ajattelemattomuudellaan puoli kansaa'', Liekkivarjo hiljaa sanoi, muttei kuitenkaan omaan itsensä tapaan. Ankarasti, raivokkaasti tai uhkaavasti. Ei edes niin uskottavasti, että sitä voisi ottaa valppaana kehotuksensa. Nyt ääni oli täynnä huolta, joka kuin hyvästelläkseen pyysi Savuruoskaa pitämään huolta itsestään.
Soturi kuitenkin kosketti vielä varovasti Savuruoskan lapaa ja lähti murheellisena askeltamaan kohden parantajienpesän varjoja.
Mutta niissä varjoissa hän pysähtyi, istuutui silmiltä piilossa alas ja painoi vaisusti tassunsa vatsaansa vasten. Jos mahdollinen tiineys näkyisi hänestä jo niin hyvin, voisiko hän tuntea pennut? Voisiko hän oikeasti odottaa pentuja vai olisiko hän sairas? Hän oli kuullut juttua kasvaimista , joista vanhimmat olivat kertoneet että kaksijalkojen leikkaajat poistivat niitä. Mutta hermostuneisuuden ollessa yllä, Liekkivarjo tunsi voimakkaita potkuja vatsastaan ja pysähtyi niille sijoilleen, tuijottaen maassa olevaa paleltunutta kasvia shokissa.

//Heli, Wilma, Sara//

Synkkävarjon palatessa kohden leiriä, Veritähti jättäytyi kuitenkin kulkemaan Valkeaveren ja Korppisydämen seuraan.
Hän jätti ryhmän johtamisen leiriin Surmavarjolle, joka loi hetkeksi katseen ryhmän taakse asti, jotta kaikki muut varmasti pysyisivät mukana, kunnes komensi kaikki jatkamaan matkaa (?). Veritähden jättäydyttyä varapäällikkönsä ja Korppisydämen seuraan askeltamaan raskain ja pitkin askelin, hänen tassujensa levittäytyessä lumen päälle kuin ilveksellä, niiden kantaessa häntä sulavasti ja tukevasti lumella.
''Kuka on teidän valitsemanne kissa parantajaoppilaaksemme?'', Veritähti hymähti kaksikolle, kuitenkaan luomatta oikeastaan kumpaankaan erityistä katsetta. He tarvitsisivat jonkin aktiivisen kansansa jäsenen, oli sitten kuinka vahva soturi tai soturinalku kyseessä. Mutta mitä aktiivisempi kissa ja tietäisi voivansa vielä palata soturioppilaan tai pyytäjäoppilaan tehtäviinsä, tämä varmasti haluaisi oppia äkkiä paljon, jotta voisi ottaa seuraajan ja jatkaa omaa koulutustaan.
Ei kaikkeen päätökseen tarvittaisi Kaiun merkkejä, voisihan kansa päättää selviytymisestään muillakin keinoin.
Vaikkakin sitten kiristämällä tai lahjomalla toista kansaa.
''Aamulla me kolme ja valitsemanne oppilas menemme tapaamaan Myrskyvaahteran rajalle Hiirenpolkua ja tämän kissoja. En odota heidän haluavan tuhlata liikaa aikaansa, enkä usko sotaankaan lumivyöryn keskellä, vaikka miten kovasti parantaja yrittikin kokoontumisessa vakuutella heidän taistelukuntoaan. Joka tapauksessa, Synkkävarjon kohtaloksi voi kääntyä parantajamattomuus, joten ollaan valppaina ja tarkkoina, muttemme liian uhkaavia tai hyökkääviä. Emme aio pelotella heitä, mutta varmasti käymme heidän kimppuunsa, mikäli he uskaltavatkin kieltäytyä'', Veritähti jakoi avoimesti ajatuksensa kaksikolle, naurahtaen sitten lopuksi.
Hän tekisi mitä vain tässä metsässä, että hänen oma kansansa selviäisi. Etenkin kun heidän kansansa oli nyt metsän suurin. He tarvitsisivat hyötyjä muista, mutta myös heillä olisi reviiriä väliaikaisesti kauppatavaraksi. Heillä oli mainio etulyöntiasema moniin muihin kansoihin nähden. Sitä paitsi Myrskyvaahterassa väliaikaisesti johtaja parantaja olisi helposti puhuttavissa auttamaan. Parantajien omien pyhien sääntöjen mukaan, ketään kansaan tai arvoon katsomatta ei jätettäisi pulaan.
''Eli, kenet te olette valinneet?'', Veritähti murnahti nauravaisesti ja katsahti nyt ensin Korppisydämeen, joka tunsi kansalaiset paremmin. Sitten Valkeavereen odottaen tuon muita kohtaan tuntematonta suhdetta omaavaa, ehkäpä halua enemmän selviytyä ja tehdä sen pohjalta päätöksiä kuin kietoutua tunnesiteisiin.

//Masi
Valkea naaras painoi lopulta pahoittelevasti päätään sekä korviaan, hän luikerteli Liekkivarjon vierelle ja painoi turkkinsa toista vasten. Ei hänen olisi pitänyt olla niin karu, ei hän tietäisi mitä kaikkea olisi sisar käynyt läpi mielessään tai muutenkaan elämässään. Edelliset päivät, viikot olisivat olleet heille raskaita kuitenkin. Punasilmäinen naaras huokaisi itsekin ja kietoi häntänsä toisen häntään, vilkaisten aukiota, josko kukaan olisi heitä kuulemassa.

“Olen vain niin hämmentynyt, en tiedä mikä minuun tuli”, tuo pahoitteli käytöstään ja kohtasi sitten Liekkivarjon katseen etsien sieltä ehkä jonkinlaisia vastauksia. Olisiko siskoksilla sellaisia salaisuuksia, joita ei voisi jakaa edes toiselle? Ajatukselle Savuruoska painoi korviaan ja katsahti käpäliinsä. “En tiedä mitä muut ovat sinulle sanoneet tai ovatko huomanneet. Mutta-”, tämä huokaisi ja katsahti kohti siskoaan. “Sinä näytät odottavan pentuja Liekkivarjo”, Savuruoska kuiskasi äärettömän hiljaa ja huolehtivaisella sekä apealla katseella kohtasi Liekkivarjon oman, toivoen, ettei toinen räjähtäisi asiasta keskellä hiljaista leiriä. Itse hän ei ollut koskaan nähnyt Liekkivarjoa olevan niin lähekkäin kenenkään Aurinkotuulen kissan kanssa. Tämä oli viettänyt päiviään ehkä yksin, jossain leirin ulkopuolella monesti. Mutta ei ollut Savuoruoskakaan siitä ollut kiinnostunut. Harvinaiset päivät Sudenliljan kanssa olivat tarpeeksi hämmentäviä, kun vielä Tammihaukkakin oli tahtonut viettää hänen kanssaan aikaa. Hänellä olisi paljon mahdollisuuksia, mutta kaikki tuntui kuitenkin niin epävarmalta ja huonolta vaihtoehdolta. Valkea naaras pörhisti turkkiaan viileässä yöilmassa kuitenkin nauttien Liekkivarjon lämmöstä. Ainakin toistaiseksi.

//Heli

Valkeaveri oli partion sekä Saukonsilmän ruumiin kanssa palannut leiriin osin jopa haikein tunnelmin, vaikka siitä nopeasti Veritähti jo nimitti kokoontumiseen lähtijät sekä myös samalla määräsi hänelle sekä Korppisydämmelle erikoistehtävän. Kolli hiukan siristeli silmiään, mutta oli kuitenkin tyytyväinen siitä, että pääsisi kokoontumiseen, ja vielä Synkkävarjon uutena varapäällikkönä. Ei tuo tietenkään intoa näyttänyt, mutta kohotti leukaansa, tönäisi keveästi Korppisydäntä ja naaraan rinnalla lähti päällikön perässä kohti kokoontumista. Tuo välillä vilkaisi naarasta rinnallaan, ehkä osin varmistaen tuon kunnon sekä tietenkin miettien sitä, mitä mieltä naaras oli kaikesta. Olihan Korppisydän synkkävarjon kasvatti ja tunsi kansan kissat, tai näin ainakin Valkeaveri ajatteli.
”En tosiaankaan tunne vielä oikein ketään, mutta ehkä järkeviten ajatella sen pitäisi olla Synkkävarjon kissa, tai sitten jokin niin sanotusti heikompi kissa. Emme kuitenkaan halua kostoa siitä, että valtasimme heidän kotinsa”, Valkeaveri naukaisi lapojaan kohottaen, koska koitti tilanteessa löytää mahdollisimman loogisen valinnan. Korppisydän voisi taas sanoa mielipiteensä siihen, ketä siihen oikeastaan sopisi. Eihän Valkeaveri vielä todellakaan tuntenut ketään.
”Vaihtoehtosi ovat kuitenkin hyviä. Siniperho ei ainakaan pärjännyt taistelussa, ja ainakin tuntuu haluavan saada yhteyttä tuonne yläilmoihin, ehkä hänen kauttaan emme saisi kostoa”, kolli hymähti muistaen naaraan heikon rakenteen tassujensa alla, kun Valkeaveri oli valmis tappamaan tuon kuutiikerin leirissä. Samalla tuota huvitti nuoren naaraan jonkinlainen rukoileminen, jonka tuo oli jo sotatantereella huomannut.
”Muutenkin tuntuu, että monet oppilaat ovat kunnianhimoisia nousemaan johtoon. Voiko kissa olla lopulta hyvä parantaja kansallemme, jos häntä ei ollenkaan kiinnosta se? Ei Veritähti kysy mielipidettä, mutta ennemmin antaa paikan kissalle, joka voisi edes ajan saatossa kiinnostua siitä”, Valkeaveri huomautti, mutta tutkaili silti katseellaan naaraan suuntaan koittaen arvailla tuon mielipidettä koko asiaan. Päätös oli kuitenkin hankala, olihan parantajan arvosta tullut hetkessä sodan jälkeen yksi tärkeimmistä.
”Mitä mieltä siskosi asiasta olisi? Pystyisikö hän täysin keskittymään niihin haasteiseen, joita parantajana joutuu kokemaan? Kuukäpäläkin tuntuu siltä, että ehkä kaipaisi elämäänsä jotain muuta kuin soturin tuoman kaaoksen, mutta hän tosiaan on vanhempi”, Valkeaveri jopa huokaisi ymmärtäen vasta sen, kuinka haastava tehtävä olisi valita kansan parantaja. Ei tuo halunnut kuitenkaan huonoakaan valintaa tehdä, kolli kuitenkin halusi todistaa oman arvonsa ihan pelkästään itsensä takia. Olihan tuo pitkän ajan jälkeen vihdoin löytänyt paikan, missä tunsi itsensä hetki hetkeltä kuuluvammaksi.
”Tai sitten vain Veritähti pakottaa Vatukkaveren asemaan, ehkä hän oppisi hiukan kunnioitusta”, kolli lopulta huomautti, ehkä osin keventääkseen tunnelmaa vaativan tehtävän tieltä, verraten samalla sanoillaan nuoren naaraan aikaisempaan niskurointiin.