Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kaikki roolit kokoontumisissa ovat 10kp


Masi: +72ap +363kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp tarinoissa ja rooleissa käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin ja tarinoihin
• Taimiorava, Usvajoen parantajaoppilas +40kp +20kp +10ap +2ap
• Jääsielu, Synkkävarjon soturi +40kp +20kp +10ap +2ap
• Apilakarhu, Myrskyvaahteran soturi +20kp +10kp +5ap +1ap
• Tomutähti, Usvajoen päällikkö +73kp +20kp +15ap +3ap
• Rikkotähti, Myrkkysuon päällikkö +20kp +10kp +5ap +1ap
• Kuurasusi, Kuutiikerin varapäällikkö +20kp +10kp +5ap +1ap
• Risatähti, Aurinkotuulen päällikkö +20kp +10kp +5ap +1ap
• Raadelmatähti, Myrskyvaahteran päällikkö +20kp +10kp +5ap +1ap


Heli: +40ap +120kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Usvapolku, Myrskyvaahteran soturi +40kp +20kp+10ap +2ap
• Syystähti, Taivaanliekin päällikkö +40kp +20kp +10ap +2ap
• Hurmelampi, Myrkkysuon varapäällikkö +20kp +10kp +5ap +1ap


Chabi: +2ap +20kp
• Kynsitähti, Ruskatammen päällikkö +10kp +1ap
• Mäyrätähti, Kuutiikerin päällikkö +10kp +1ap


Nuge +1ap +20kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +10kp tarinoissa ja rooleissa käytössä.
• Lokkitassu, Taivaanliekkien parantajaoppilas +10kp +10kp +1ap


Jake +1ap +14kp
• Martti, Kotikisu 14kp +1ap

// Martin tarinoita osa 1: Maan synty //

Martti havahtui tuttuun kolahdukseen ja käännähti nousematta ylös katsomaan äänen suuntaan piilopaikastaan. Hänen luitaan kolotti viileällä lattialla kaksijalkojen pehmeän vihreän puhujankiven alta. Kaksijaloista möreä-äänisemmällä oli tapana rojahtaa siihen kailottamaan kovaäänisesti pidellen jonkinlaista neliskulmaista hohtavaa kiveä korvaansa vasten. Martti vääntäytyi pystympään ja ryömi varovaisesti ääntä kohti haistellen ilmaa tottuneesti vaarojen varalta. Hän tunsi vain kahden kaksijalan tukahduttavat hajut ja oli tyytyväinen, sillä kaksijaloilla joskus oli pesässään vieraita kaksijalkoja, jotka eivät älynneet kunnioittaa vanhusta, vaan saivat oppia asian Martin kynsien opettamana. Voimakas kalan kaltainen haju tuli edempää ja sumeassa näkökentässään Martti näki kaksijalan kyykistyvän hänen ruokapaikkansa viereen.

Syötyään Martti pääsi tavan mukaisesti pihalle puutarhaan johtavasta aukosta, jota normaalisti peitti jonkinlainen näkymätön voima, johon Martti oli törmännyt ensimmäisen kerran yrittäessään ulos. Hän oli onneksi saanut koulutettua kaksijalat tarpeeksi hyvin ruokkimaan hänet ennen auringonlaskua ja päästämään hänet sitten ulos. Häntä ei mihinkään kaksijalkojen hiekkakasaan saisi tekemään tarpeitaan. Kun hän pääsi omalle paikalleen männyn oksalle olikin jo pari kissaa saapunut paikalle. Hänellä ei tosin ollut aikomustakaan avata suutaan ennen kuin olisi saanut kunnolla keskittyä ja valmistautua tarinan kertomiseen. Marttia ei kiinnostanut oliko kuulioita yksi vai sata, kunhan vain kaikki olisivat hiljaa ja antaisivat hänen kertoa rauhassa.

Illan mittaa lisää kissoja saapui paikalle ja Marttia alkoi kylmä tuuli jo hieman hytisyttämään. Olisi aika aloittaa. Hän avasi sameat silmänsä ja silmäili paikalle saapuneita tunnistamatta ketään. Muutamia kotikisuja ja erakoita hajun perusteella. Ehkä jotain metsäkissojakin, mutta Martti ei ollut varma eikä häntä varsinaisesti kiinnostanut selvittää. Yleisö näytti tällä kertaa tietävän ettei vanhus puhuisi ennenkuin olisi tarpeeksi hiljaista. Martti ryhtyi kertomaan tasaisella käheällä äänellä.

//tarina alkaa//

Tuntemamme maailman arvellaan olleen olemassa jo kauan ennen kuin ensimmäiset kissat jättivät maahan tassunjälkensä. Tuskin edes metsäkissojen "esi-isät", joihin he itsepintaisesti uskovat, tietävät tarkemmin maailman äärettömyydestä. Kaikkein vanhin käsitys maailman luonteesta on, että kaikki maat, metsät, pellot ja vuoret ovat yhteydessä toisiinsa, mutta jos kävelee tarpeeksi kauas voi nähdä loputtomiin jatkuvan suolalta maistuvan veden. Tämä vesi ympäröi maan, upottaa ja kuluttaa maata pikkupala palalta. Asuttamamme maa ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa loputtoman suolaveden ympäröimä maa. Miten kaikki tämä on saanut alkunsa? Tuskin kukaan elossa oleva kissa on kuitenkaan kuullut tapahtumista, jotka johtivat kaiken tämä syntyyn. Minäkään en väitä tietäväni lähellekkään koko totuutta, mutta kerron nyt teille mitä olen matkoillani saanut kuulla.

Vanhimpien tarinoiden mukaan maailma syntyi, kun maaemo sukelsi taivailta turkissaan mutaa ja siemeniä ja pyydysti kalan, joka oli syönyt tähtien valoa. Tähtien valo vapautui veteen ja kalan ruodosta syntyi maailman selkäranka. Maaemo kehräsi aterioituaan voimakkaasti ja merestä nousi vavahdellen kivipaasi, johon hän jäi lepäämään. Hänen siinä nukkuessaan suuri lintu kävi nokkimassa siemeniä hänen turkistaan. Linnun sittemmin lennellessä äärettömän suolaveden päällä tämä päästeli tarpeensa veteen ja osa siemenistä oli säästynyt linnulta ja upposi veden syviin pohjamutiin. Siemenet kasvoivat vuosien ajan ja muodostivat lopulta kalat ja vesikasvit.

Maaemo näki levottomia unia, koska jo kaipasi kumppaninsa luokse, ja pyöriskeli hurjasti unissaan muokaten kivipaaden allaan maailmaksi, jonka pintaa me nykyäänkin kulutamme tassunpohjiamme. Herättyään maaemo ravisteli viimeisetkin pisarat turkistaan, josta syntyivät joet ja suuret vesialtaat. Sitten hän päätti hypätä takaisin kumppaninsa luokse taivaalle ja hänen jälkeensä jäi tupoittain karvaa, joka yhdessä tähtien valon kanssa muodosti ensimmäiset eläimet, linnut ja hyönteiset. Suurimmat eläimet olivat aluksi valtavia kuin nykyaikaiset puu, mutta pikkuhiljaa niiden jälkeläiset pienenivät. Maaemon turkkiin jääneet siemenet kasvattivat sekä valtavat taivaan peittävät puut kuin pienen pienet kallioiden kuivat sammalet. Kaksijalat ilmeisesti syntyivät kalan kuteesta, joten he eivät syntyneet tähtien valosta. Sen takia ne katkerina haluavat valloittaa kaiken itselleen ja repiä Maaemon aikaansaannokset.

Edelleen Maaemo katselee päivisin alas maahan vartioden ja lämmittäen maailmaa. Öisin hänen kumppaninsa vartioi vuorostaan. Jotkut kissat väittävät, että edesmenneet kissat matkaavat Maaemon kumppanin mustaan turkkiin metsästämään ja heidät voi erottaa yötaivaan tähtien valona.

// tarina loppuu //

Martti pyristeli itsensä horroksenomaisesta tilastaan ja venytteli jäseniään makeasti haukotellen. Oli aika palata kaksijalkojen luokse, jossa vietti vanhuuden päiviään. Hänellä ei ollut enään aikomustakaan lähteä seikkailemaan, vaan hän halusi kuolla rauhassa lämpimässä ja hyvin syötettynä mielummin kuin nääntyneenä ja kylmettyneenä petojen repimänä. Hänen noustessaan ylös alkoi puheensorina käymään villisti yleisössä. Hän erotti sieltä täältä ihailua kauniista sanoista ja toisaalta tuhauduksien säestämää pilkkaa. “Ei ollut ehkä mikään helpoin tarina mahtaileville metsäkissoille tänä iltana” Martti pohti mielessään astellessaan takaisin puutarhaansa. Vaivautumatta vastaamaan kenenkään tiedusteluihin seuraavasta tarinasta.

n. 690 sanaa

//Elämien haku tarina//

Raadontomu oli aasettunut hyvään asentoon kunnostetulla Kuulammella, asetteli hännänpäänsä peittämään kasvojaan. Hän ei tiennyt, mikä häntä odottaisi, tai odottaisiko kukaan. Hän tiesi, ettei olisi Kaiun uskomuksen arvoinen, mutta hän oli jo pitkään lykännyt elämiensä hakua siinä pelossa, että Pakkastähti olisi häntä vastassa. Jos Imperiumin kissoja olisi paljon häntä odottamassa ja vastassa olisi vain pikimustaa pimeyttä, eikä ketään halukasta kannustamaan häntä hänen omalle polulleen. Hän ymmärtäisi kyllä senkin ratkaisun, kaikilta esi-isiltä. Ei hän ollut esimerkillinen koskaan ollutkaan, mutta ei hän pohjimmiltaan ajatellut itsensä erityisen paha olevan. Hän oli turhankin tietoinen kuitenkin siitä, ettei hän ollut erityisesti mitään hyvääkään koskaan tehnyt tai mihinkään hyvään pyrkinytkään.
Raadontomun viikset värisivät värisevän hengityksen mukana, kun tämä keräsi omahyväisyyttään ja omatuntoaan kasaan rohkeuden tueksi, jotta hän voisi avata silmänsä. Hän raotti silmiään, muttei erottanut tähtiturkkista kimmellystä, kauniita niittyjä, kukkivia puita, lentäviä pikkulintuja tai kirkasta taivasta. Sellaisia tarinoita hän oli Kaiun valtakunnasta kuullut pentuna isältään Varistähdeltä. Raadontomu ei silti ollut erityisen pettynyt synkkyyteen, joka häntä tervehti hänen ympärillään. Olihan kolli osannut sen jokseenkin jo arvatakin.
''Tervetuloa Kuolon valtakuntaan, Raadontomu'', sarkastisen naaraan ääni supatti hänen korvaansa, Raadontomun loikatessa jaloilleen, kääntyessä ympäri ja heittäytyessä naaraan kimppuun. Naaras karjaisi pelästyneenä, kun Raadontomu välittömästi vailla pienintäkään sympatiaa takoi toisen turkkia leijuviksi karvatupoiksi ilmaan.
Naaras potkaisi suuremman kollin irti ja kierähti henkeään haukkoen sivuun.
''Tulitähti'', Raadontomu murisi, kynnet paljastettuina ja niskakarvat pystyssä. Naaras tuhahti itsekseen, ja pyyhki tomua lavoiltaan, puhaltaen irtokarvoja irti turkiltaan.
''Emme me kaksi sitten niin erilaisia olleetkaan'', Tulitähti myhäili, Raadontomun väläyttäessä toiselle hampaitaan. Hän ei olisi ollenkaan samanlainen kuin Tulitähti! Hän ei alistanut heikompiaan ja sortanut eriarvoisuutta propagandan omaisella paineella! Tulitähti näytti siltä, että tämä olisi kuullut Raadontomun ajatukset, sillä naaras loi tuomitsevan katseen Usvajoen uuteen tulevaan päällikköön.
''Rauhoittukaa'', Jäätähti hykersi huvittuneena, kun tämä askelsi seitsemän muun Kuolon kissan kanssa paikalle. ''Tulitähti myönnä tappiosi, ikävä nähdä, että hävisit näinkin vanhalle ja raihnaiselle kollille taistelusi. Mutta nyt hän on täällä, hakemassa yhdeksää päällikön elämäänsä ja me aiomme tukea häntä sillä polulla'', Jäätähti vieläkin piikitteli kaikkia, Tulitähden puuskahtaessa.
Raadontomu katseli suurta naarasta, mutta happamasti korjasi ryhtinsä suoraksi.
''Ensimmäisellä elämälläsi minä Mutaturkki, aion antaa sinulle ylpeyttä. Olet tehnyt monenlaisia käännöksiä polullasi ja sinun tulee kyetä kantamaan menneisyytesi mukanasi ylpeydellä, sillä se tekee sinusta sinut'', Mutaturkki naukui Jäätähden annettua tälle merkin, että seremonia voisi alkaa, kun esi-isät olivat saapuneet. Mutaturkin antama elämä tuntui voimakkaalta, lämmittävältä ja vapaannuttavalta aaltona. Tomutähti keirsi häntänsä korkeammalle ja mutkalle, katsellen muita jopa alistavasti alapuolelleen asettaen jopa esi-isät.
Hän ei tuntenut kissoja, jotka hänelle elämiä antoivat. Muttei kolli oikeastaan siitä ollut edes kovinkaan kiinnostunut, hän halusi tulla vahvaksi päälliköksi, sellaiseksi jota Usvajoki tarvitsisi. Tai ainakin itsensä ja Hohdonkaiun takia.
Paholaisentähden elämänä oli oma etu, Ruutiturkin antamana elämänä oli katkeruus, joka poltti hänen sydäntään piinaavasti pitkään, sen tuntuessa siltä, että sydän voisi pysähtyä siihen kipuun.
Ohdakekynsi antoi armottomuutta, Ikijää voimakkuutta, Varjokuiske taitoa kuunnella ja sitten Raadontomun siirtäessä katseensa seuraavaan, hän pidätti ankarasta ilmeestään huolimatta hengitystään. Hänen eteensä oli astunut Dennee, hänen ystävänsä Umbran laumasta, jonka kanssa kolli oli viettänyt paljonkin aikaa. Hän ei tiennyt, että tuo ylpeä, voimakas ja itsenäinen naaras olisi kuollut.
Mutta vaikka Raadontomu oli jättänyt lauman ja pettänyt sen, sekä Imperiumin, Dennee ei näyttänyt siitä katkeralta. Päinvastoin enemmänkin huvittuneelta. Naaraan elämänä kollille oli vapaus, ja naaraan jälkeen Tulitähden ruma naama tuli Raadontomun luokse, entisen Usvajoen päällikön antaessa hänelle moraalittomuutta. Raadontomu ei halunnut sitä elämää ottaa käyttöönsä, hän olisi halunnut saattaa Tulitähden pois Kuolostakin. Mutta suuremman katkeruuden sijasta, Tulitähti vaikutti tyytyväiseltä.
''Viimeisenä elämänäsi annan sinulle kuolleen varjeluksen'', Jäätähti asettui sokeiden kiiltäen silmiensä kanssa Raadontomun eteen, tarttuen tämän etukäpälään ja viiltäen äkkiä, sekä varoittamatta tätä tassuun, saaden Raadontomun säpsähtämää ja sähähtämään. ''Tulet käyttämään sen varmasti vielä hyvin'', Raadontomu olisi halunnut tietää, mitä elämä tarkoitti, mutta Jäätähti nuolaisi toisen veret kynsistään ja itsekseen hykertäen astui kauemmas.
''Tervehdimme sinua nyt uudella päällikön nimelläsi, Tomutähti. Kuolon väki tukekoon sinua, päätöksiäsi ja matkaasi'', Jäätähden silmät kiilahtivat pimeydessä, Tomutähden silmien rävähtäessä auki Kuulammella.
Kollin kohotessaan jaloilleen, hän tunsi sen ylimielisen ja kurittoman vapauden voiman sisällään, joka sai monien kuiden jälkeen hänen päänsä asettumaan ylpeästi harteille ja hännän kohoamaan ylpeästi ylös. Hän nuolaisi suupieliään ja poistui Kuulammelta, jättäen lumisiin tassunjälkiin verisiä pisaroita jälkeensä.

Sanamäärä: 681
Pisteet: Kenelle saa mahtumaan

//Myrskyvaahtera lähtee kokoontumisesta//

Raadelmatähti ja Seittisiipi olivat kasanneet lähtijät ja alkoivat johdatella jo kissoja poismenoa kohden. Mutta Raadelmatähti pysähtyi, kun huomasi apean Apilakarhun ja murtuneen Usvapolun saapuvan vasta muita kohden. Raadelmatähti seurasi suuntaa, josta kaksikko oli tullut muun ryhmän luokse ja erotti Aurinkotuulen kissojen keskuudesta tutun turkin; Tuulisydän! Kuitenkin kolli osasi jo kuvitella, minkä sävytteinen keskustelu oli isän ja tyttären välillä ollut, sillä mitä ikinä Tuulisydämelle olisikaan tapahtunut ennen ja jälkeen katoamisen, tämä ei näyttänyt olevan tulossa takaisin. Ehkä Myrskyvaahteran päällikkö oli kieltämättä utelias ja olisi halunnut saada tietää syyn tälle itsekin, ei hänen kansastaan ponnistettaisi kohti uutta elämää noin vain ja käytettäisi Myrskyvaahteran kissoja ponnahduslautana. Päällikkö siristi silmiään, huomaten Hiirenpolun katselevan myöskin Tuulisydäntä.
Parantajakissan sokea katse ja koko olemus oli vakava, mutta vaikkei tämä nähnytkään mitään, tuon nenä oli suunnattu kohden Tuulisydäntä.
''Mennäänhän sitten Hiirenpolku, ettemme jää muista jälkeen'', Apilakarhu lempeästi ohjeisti parantajaa Usvapolun seurassa kohti muita kissoja.
''Minulla ei ole enää päällikköä'', Hiirenpolun värisevä ääni kuiskasi, kun tämä hiljaa kääntyi ja olemus kylmettyneenä tämä askelsi sisarensa tyttären vierellä muita kohden.
Raadelmatähti asettui ryhmän ensimmäiseksi ja Myrskyvaahtera alkoi lähteä muiden tavoin leiriä kohden. Kokoontuminen olisi ohi.

//Heli//
Kokoontumisesta lähteneet kansat: Usvajoki, Aurinkotuuli, Synkkävarjo, Yötaivas, Myrkkysuo, Ruskatammi, Kuutiikeri

Risatähti ei kokenut oloaan jostakin syystä kovinkaan mukavaksi Syystähden lähellä, ei hän tiennyt, olisiko hänen kylmässä sydämessään ollut tilaa omatunnolle ja oliko se alkanut naputtaa seinämiä, joka väreili ajatusmaailmaan asti. Jokin vaivasi Risatähteä, eikä tämä oikeastaan osannut ottaa Syystähden sanoja mikseenkään. Risatähti oli edelleen murtunut ja pettynyt siihen, etteivät hänen kykynsä olleet riittäneet Surutähteä vastaan. Olisiko Ruoskatähdenkään riittäneet? Risatähti kohotti sen kysymyksen heitettyään mieleensä katseensa Syystähteen. Miten hän kykenikään edes epäilemään isoisänsä kykyjä?
''Kuulin kaiken alkaneen jostakin ennustuksesta'', Risatähti kuiskasi Syystähdelle, jottei tämä pitäisi itsestään selvänä valtauksen myötä alkanutta taistelua. ''En tiedä, onko se enne tosiaan tullut Kaiulta, mutta sodassa kuulin, kuinka soturit huokailivat helpotuksesta, että onneksi Synkkäputous ehti hyökätä ennen kuin enne olisi käynyt toteen'', Risatähti kohautti lapojaan, mutta kykeni muistamaan niiden soturien helpottuneet äänet päässään, kun hänet ja monet muut oli raahatta järven rantaan ja heitetty veteen kaloille ruuaksi.
''Mutta älä syytä itseäsi, sinulla oli metsä pelastettavanasi. Minä epäonnistuin, mutta oli minulla seuraajia ja tukijoita Hallavarjon puolesta myös todella vähän'', Risatähti huokaisi jälleen, pudistaen ja roikottaen päätään.
''Olen pahoillani siitä, että kuulostan nyt tylyltä. Mutta luulen, että meidän on parempi tavata salaa kahden ja jutella. Nyt olemme kaikkien kansojen silmätikkuina, ja vaikka minä edelleen välitän ja rakastan sinua, en voi antaa uudelle kansalleni sellaista kuvaa, että minä yhä olisin sinun varapäällikkösi. Hallavarjoa ei enää ole, mutta vaikka en koskaan aio sinua sulkea ulos elämästäni, en voi myöskään antaa kansalleni tunnetta, että olisin liittoutunut kanssasi'', Risatähti heilautti varovasti ruoskamaista häntäänsä. ''Ja sinun on tehtävä samoin Taivaanliekkien kanssa, me herätämme liikaa epäilyjä näin'', Risatähti jatkoi hiljaisella äänellään.
''Minä en tiedä, missä kansanne sijaitsee. Mutta jos haluat tulla tapaamaan minua, minä lupaan kahden yön jälkeen odotella sinua järven tuntumassa, Aurinkotuulin rajoilla katsoessa'', Risatähti varovasti kosketti hännällään toisen häntää, hymyili hetken ja vetäytyi sitten toisen luota. Hän katseli hetken ajan lapansa ylitse toista, kunnes veti syvään henkeä, kokosi itsensä ja ryhtinsä ja liittyi Tuliketun seuraan kokoamaan Aurinkotuulen kissoja kokoon, jotta he voisivat palata takaisin.
''Olet ahkeroinut hyvin, kiitos Tulikettu. Aurinkotuuli, lähdetään!'', Risatähti naukui kuuluvasti.

//Nugetti//

Mustesydän oli jotenkin etäinen, arka ja sulkeutunut, eikä Jääsielu pitänyt siitä tavasta, mutta koki jonkinlaista mahdollista ymmärrystä. Olisihan Jääsielukin varmasti toiminut toisin, jos nämä olisivat hänen omia sukulaisiaan, eikä omalla tavallaan hänen aiemmassa elämässään turhia kissoja. Jääsielu kuitenkin kuuli Surutähden kutsun, kun suuri naaras Haihampaan ja Havuhallan kanssa kokosi kissoja jo joukoksi.
''On valitettavasti meidänkin aikamme nyt poistua kokoontumisesta. Kiitoksia teille seurastanne ja rauhallisia, sekä lämpeneviä kuita molemmille. Toivottavasti saamme mahdollisuuden vielä joskus istuutua alas ja keskustella toistekin'', Jääsielu kohteliaasti päätti ryhmän keskustelua, luoden viimeisen katseen Lumiapilaan ja Myrskysieluun, ennen kuin kevyeen nyökkäyksen kanssa hyvästeli kaksikon. Kolli kiersi häntänsä Mustesydämen lavan kautta selän yli ja lähti johdattamaan vaientunutta neitiä kohti muuta ryhmää, josta he lähtivät Surutähden johdolla takaisin kohti Synkkävarjoa.
Jääsielu oli jo kertaalleen yrittänyt udella Mustesydämen ajatuksia, mutta toistaiseksi naaras ei ollut vaikuttanut kyvykkäältä tai halukkaalta keskustelemaan, joten jatkuvan utelun sijasta, Jääsielu vain kulki naaraan vierellä ja teki tyynillä olemuksellaan tilaa toiselle.

//Nugetti, Aaduska//

Taimiorava röyhisti kehujen edessä rintaansa, kevyen punan levitessä tämän kasvoille, kun Lokkitassu kehui häntä 'tietämykselliseksi' ja 'tarkkaavaiseksi'. Usein parantajaoppilas oli saanut kuulla olevansa ainoastaan hölmö ja että hänen pitäisi keskittyä enemmän, lopettaa laiskotellu ja kömpelyytensä. Se lämmitti nuoren neidin sydäntä oikein suurella teholla ja tämä väristikin hetkeksi vielä viiksiään, onnellisuuden sykkiessä hänen pienessä sydämessään.
''Viilto, aijaa. Sekös hänen nimensä olikin'', Taimiorava maiskutteli erikoisen lyhyttä nimeä ja nyökytteli hymyillen.
Taimiorava hihitti, kun Lokkitassu kuvaili heitä kaloiksi joessa.
''Ehkä enemmänkin kuin saukot vedessä, kalat kuitenkin ovat yleensä vaarattomia uiskentelijoita, ja me kuitenkin pyydystämme vesistöissä paljon. Mutta olet hyvinkin kartalla siitä, minkälaista meillä on'', Taimiorava olisi halunnut kertoa Lokkitassulle tarkemmin, mutta kuuli Tuulenkapinan ja Tomutähden jo kasaavan Usvajoen kissoja kasaan. Harmistunut parantajaoppilas heilautti korviaan kahdelle uudelle ystävälleen.
''Anteeksi, minun täytyy nyt mennä. Kiitos, kun sain keskustella kanssanne'', naaras naukui ja nyökkäsi syvään kaksikolle hyvästiksi, ennen kuin Nokkoskobran vierelle kiitäen, kaksikko asteli muiden Usvajoen kissojen seuraan ja pian he lähtivät Tuulenkapinan johdolla kotia kohti.

//Heli//
Kokoontumisesta lähteneet kansat: Usvajoki, Ruskatammi & Synkkävarjo

Tomutähti laskeutui varapäälliköitä kohden puhujanpaikalta ja katseli jonkin aikaa sivummalta Tuulenkapinan ja Vaahterakynnen keskusteluja. Kolli huomasi kaksikon häntien kosketuksen, muttei nähnyt Vaahterakynnen kehonkielessä minkäänlaista uutta reaktiota, jonka takia Tomutähti ei uskonut Tuulenkapinan paljastaneen kykyään. Vaan enemmänkin näki jotakin muuta kiinnostavaa kaksikon välillä, mutta se katkesi, kun Ruskatammen päällikkö Kynsitähti halusi lähteä kokoontumisesta. Vaahterakynsi hymyili Tuulenkapinalle, Tomutähti ei kuullut tämän sanoja, mutta päätteli toisen toivovan tapaavansa Tuulenkapinan tulevaisuudessa myös seuraavassa kokoontumisessa.
Tomutähti kiirehti tyttärensä luokse, painaen häntäänsä tyttärensä lavalle ja katsellen Ruskatammen varapäällikön perään, kun kolli asettui Kynsitähti vierellään keräämään Ruskatammen kissoja kasaan, vaikka näyttikin siltä, että varapäällikkö suoritti tehtävän yksin. Ruskatammi lähti liikkeelle pian sen jälkeen ja poistui kokoontumisesta, Tomutähden vetäen rauhallisesti henkeä ja hymyillessä Tuulenkapinalle.
''Taisit löytää jotakin tuosta kollista?'', Tomutähti kohotti toista kulmaansa, mutta päätti jättää asian sikseen. Ei se hänelle kuuluisi, mutta hän halusi asetella kysymyksen siten, että naaras ymmärtäisi isänsä tukevan häntä kaikissa tilanteissa. Eihän Tomutähdellä olisi varaa tuomitakaan.
''Minun pitää kokoontumisen jälkeen lähteä hakemaan virallista päälliköllisyyttäni Kaiulta. Lähden heti, joten pyydänkin sinua viemään Usvajoen kissat takaisin leiriin, sekä kertomaan kansalaisille tämän yön tapahtumista kokoontumisessa'', Tomutähti ohjeisti toista, räpäyttäen rauhallisesti silmiään.
Tomutähden ja Tuulenkapinan kerätessä kansalaisia kasaan, Surutähti, Haihammas ja Havuhalla keräsivät myös kansalaisia kasaan. Synkkävarjo ehti ennen heitä poistumaan kokoontumisesta, Tomutähden lopulta sanottua heipat tyttärelleen ja kansalaisille, varmistaen näiden lähdön alkavan hyvin, ennen kuin hän kääntyi omille teilleen ja lähti kohoamaan kohti vuoria, siirtyen kohti Kuulampea.

//Heli

Kuurasusi kuuli, miten Veritähti jo kasasi Kuutiikerin väkeä kasaan, jotta he voisivat alkaa lähteä takaisin leiriä kohden. Joko kokoontuminen oli päättymässä, aika kokoontumisessa oli mennyt niin nopeasti, että naaraasta tuntui, etteivät he olleet todellakaan vielä lopussa Kanjoniudun kanssa keskusteluissa. Naaras oli tästä apea, vaikka tämän olemus pysyikin rauhallisena ja asiallisena, kun hän katseli naarasta, johon hän oli kiintynyt palavasti.
''Toivottavasti kaikki nyt Mäyrätähden johdolla, ja Pakkastähden kukistuttua kääntyisi tosiaan parempaan ja rauhallisempaan päin. Mutta myös sinun ja minun välille'', Kuurasusi yllättäen sanoi, katsellen vielä mietteliäänä tuon kahta oravaa. Eikö kukaan yrittäisi syödä Kanjoniudun pieniä ystäviä? Kuuran ja Kanjonin? Miksi noilla oli ne nimet?
''Kaikkea hyvää nyt sinulle, sekä ystävillesi, että kansallesi. Mikäli me näemme vielä, meidän on oltava varovaisia, sillä asemani vaikeuttaa varmasti tapaamisiamme, kun minun on oltava tehtäväni ja arvojeni mukainen. Mutta en halua sinusta luopua, ellei olisi aivan pakko'', Kuurasusi madalsi ääntään kuiskaukseksi, ja enemmänkin Kanjoniudun piti lukea hänen huuliltaan hänen sanansa, sillä niin äänettömästi Kuurasusi puhui.
Kaiken kokemansa jälkeen oli helpottavaa saada olla lähellä Kanjoniutua.
''Minun on nyt mentävä, voi hyvin prinsessani'', Kuurasusi väläytti kevyen hymyn, hipaisi toisen häntää omallaan ja kääntyi sitten juosten jo Kuutiikerin väkeä kohden, mennen auttamaan isäänsä, jotta kansa voisi olla kasassa ja lähteä kotiin. Mäyrätähti ja Veritähti johtivat kansan takaisin leiriin, Kuurasuden astellessa perässä ja tarkistaessa kaikkien olevan mukana ja pysyvän vauhdissa.

//Heli + Myrkkysuon kissat + Yötaivaan kissat + Kuutiikerin kissat//
Kokoontumisesta lähteneet: Myrkkysuo, Kuutiikeri ja Yötaivas

''Miksi tuhlasit aikaasi Yötaivaan kissan seurassa?'', Rikkotähti halveksivasti murahti vieraan kollin kansan, luoden epäilevän katseensa Hurmelampeen. Miksei hänen poikansa ollut ottanut isänsä neuvoa ja keskustellut varapäälliköiden kanssa? Rikkotähti ei voinut ymmärtää ollenkaan tuollaista käytöstä, että vastoin tietoisesti toisen ohjeistusta toimittaisiin kuitenkin. ''Yötaivaan kissat ovat meidän suurimpia vihollisia tässä metsässä, nyt kun Pakkastähti on kukistettu, eikä tee maineellesi hyvää, että vietät kokoontumisissa aikaasi tuollaisten kanssa'', Rikkotähti murahti itsekseen koko puistatukselle Yötaivaan kissoja kohtaan. Ei niinkään murahdellut Hurmelammelle, vaan joutuessaan sanomaan Yötaivaan kansan nimen. Jos häneltä kysyttäisiin, ei Yötaivasta pitäisi luokitella edes kansaksi.
''Myrkkysuon kissat lähdemme nyt takaisin leiriin!'', Rikkotähti otti kansansa ohjat ja lähti johdattamaan näitä Hurmelampi vierellään pois kokoontumisesta. Myös Veritähti avusti Kuurasutta ja Mäyrätähteä keräämään Kuutiikerin kissoja kokoon, jotta hekin voisivat samalla hetkellä alkaa tehdä lähtöä.
''Kuutiikerin kansa lähtee nyt myös'', Veritähden käsky kuului vielä jo kauemmas ehtineen Rikkotähden korviin, kun Kuutiikerin kissat lähtivät kiertämään Aurinkotuulen rajan ja järven tuntumasta kohti kotia, kun taas Myrkkysuon kissat heittäytyivät veteen uidakseen saarelle.
Koitähden johdolla Paahdekobra oli hyvästellyt ystävänsä Synkkävarjossa, ja koonnut myös lähtijät kasaan.
''Yötaivas, lähdetään!'', Paahdekobra naukui kuuluvasti, kun Koitähti vielä tarkisti jokaisen olevan mukana matkassa (?). Yötaivaan kissat suuntasivat katseensa kohti vuoria ja lähtivät matkaan Koitähden johdolla, Paahdekobran pysyessä hännillä, ettei kukaan jäisi jälkeen. Hänellä oli omia epäilyksiään.

//Owalle tiedoksi
Hurmelampi vilkaisi viimeisen kerran kohti Syvävirtaa, ennen kuin hän lähti äkkiä isäänsä kohden, joka oli jo ripeästi poistunut päälliköiden luota kokoontumisen päätyttyä. Kolli otti ripeitä askelia isäänsä kohden, nuolaistessaan kerran rintaansa ja katsahtaen sitten vielä kohti varajohtajia. Aika oli mennyt nopeasti, ja Syvävirran kanssa juttelu oli vienyt hänet mukanaan. Hän ei ollut viihtynyt varajohtajien seurassa, ei ainakaan tutustunut näihin, kuten Rikkotähti oli kehottanut. Mutta Hurmelampi asteli toista kohden nyökäyttäen päätään tervehdykseksi, katsellen sitten kissoja. Hän oli vain käynyt juttelemassa ystävälleen, siinä kaikki. Hän oli ollut Imperiumissa kauan ja oli hyvä vihdoin päästä näkemään toista.

Hurmelampi oli kuitenkin kertonut kaikki ikävätkin uutiset Syvävirralle. Miten hänen emonsa oli kadonnut, miten Puronhenki oli kuollut sekä miten lopulta hän joutui Imperiumissa jonkin naaraan kumppaniksi pakotetusta, ja lopulta kotiin päästyään kohonnut vielä Rikkotähden varajohtajaksi. Ensin kaikkki oli mennyt Imperiumissa huonosti, mutta kotona hieman kohti parempaa. Kuitenkin heidän kannaltaan Hurmelammen varajohtajuus oli huonompi juttu. Kolli oli päätään painaen kertonut Syvävirralle, ettei voisi tapailla toista enää. Ainakaan samalla tavalla. Vaikka hänellä olikin tunteita toista kohtaan, hänen pitäisi toteuttaa tehtävänsä. Eikä saada isältään korvien ympäri kaiken hoitaessaan huonosti. Ei kolli kuitenkaan ollut kertonut mitään saamastaan pennusta, sillä pentu ei olisi hänen. Hän mainitsi Armonhallan saaneen myös pakkoparituksen myötä pentuja, muttei siitä sen enempää. Hurmelampi ei tiennyt, mitä kaikkea yötaivaalainen kolli haluaisi tietää, tai kiinnostaisiko tätä edes. Sentään oli kertonut kaiken oleellisen itsestään. Sekä siitä, ettei tapaamisia enää tulisi.

Kolli vilkaisi kohti isäänsä ja sitten viileästi käänsi katseensa eteenpäin. Jos ei isä kysyisi, ei hän kertoisi. Syvävirtaa hän tulisi tapaamaan vain kokoontumisissa, ja pitäisi kokoontumisissa tehdä ystäviä myös? Kuten oli Rikkotähti sanonut, tehdä muista varajohtajista ystäviään, mutta ei sitä tiennyt, tulisiko muista kansan sotureista joskus yllättäen johtajia? Ensi kokoontumisessa Hurmelampi kuitenkin käyttäisi aikaansa varajohtajien seurassa. Oli hän jotain keskusteluja seurannut, mutta ei ollut niin mukana, kuin olisi pitänyt. Se oli kollin lupaus itselleen, tehdä paremmin ensi kerralla.

//Masi
Apilakarhu yritti tomerasti työntää kermanvälistä naarasta eteenpäin kohti isänsä hahmoa. Sanat sekä hengitys kuitenkin olivat jäätyneet naaraan kurkkuun, eikä hän oikein tiennyt olisiko tämä hyvä ajatus. Kolli oli oikeassa, Tuulisydän olisi selityksen velkaa, mutta pitäisikö Usvapolku siitä? Hän nielaisten asteli kuitenkin lopulta Apilakarhun rinnalla isänsä hahmon taakse, joka oli visusti yhdessä aurinkotuulen Kukkaiselon sekä joidenkin muiden kissojen kanssa. Apilakarhu tervehti Tuulisydäntä, joka hivenen hätkähtäen taakseen ilmestyneitä kissoja hätkähti tassuillaan ja käänsi lopulta hieman korviaan luimistaen katseensa, sekä lopulta koko kehonsa kohti kaksikkoa. Kukkaiselo poistui hiljaa hännällään koskettaen vielä Tuulisydämen lapaa.

Usvapolku katseli isänsä tummia silmiä, sekä tunteettomia kasvoja, ennen kuin lopulta Tuulisydämen huulille kohosi pieni hymy katsellesssaan tytärtään sekä Apilakarhua.

“Hei vain Apilakarhu, onnittelut soturinimestäsi, sekä hienoa nähdä, että olet selviytynyt kotiin”, Tuulisydän herrasmiesmäiseen tapaan tervehti nuorta myrskyvaahteralaista, ennen kuin käänsi lämpimän, mutta myös surumielisen katseensa Usvapolkuun. “Usvapolku”, hän huokaisi hiljaa ja katseli naarasta päänsä varpaisiin. Vielä ei nuori soturitar kyennyt sanomaan isälleen mitään. “Ymmärrän, jos et tahdo puhua minulle, tai uskot sen olevan parempi vaihtoehto. Lähdin sanomatta mitään, sekä katosin elämästäsi. Olen todella pahoillani”, hän painoi päätään ja heilautti hännänpäätään. “En tiedä lähtikö kansa edes etsimään minua?” tuo tokaisi hiljaa ja katsahti tyttäreensä, joka vain hivenen nyökäytti päätään. Kolli väräytti korviaan epävarmana, tietäen, että varsinkin nyt oli tehnyt väärin. Hän huokaisi syvään, ja asettui istumaan kaksikon eteen.

“Tapailin Punatähteä. Se oli väärin niin useasta näkökulmasta”, Kolli huokaisi selvästi apeana. Usvapolku kurtisti kulmiaan ja väräytti häntäänsä ihmetellen. “Hän oli alkanut odottaa minulle pentuja, ja silloisena iltana hän oli tullut katsomaan minua rajalle. Hän loukkasi itsensä, ja hänen synnytyksensä alkoi”, Tuulisydämen ääni alkoi väristä, ja kermansävyinen naaras otti varovaisen askelen poispäin, korvat hieman luimussa, mutta katse surullisena sekä hämmentyneenä. “Punatähti kuoli lopulta verenhukkaan. Hän sai kolme tervettä pentua, jotka jätti minulle hänen poistuessaan maailmastamme”, tuo nielaisi ja kohotti epävarmana katsettaan Apilakarhuun sekä Usvapolkuun. “Muutin heidän kanssaan Aurinkotuuleen. En voinut hylätä heitä. Rakastan heitä, kuten rakastan sinua”, Tuulisydän tokaisi, saaden Usvapolulta kuitenkin tuiman katseen.

“Mutta sinä pystyit vain jättämään minut”, hän sihahti lopulta saaden kollin luimistamaan korviaan.
“Kaiken jälkeen olin hukassa. Huurrehämärän menetettyäni myös, en tiennyt, missä enää oikea polkuni kulkisi. Luulin, että Myrskyvaahterassa olisimme voineet hyvin ja jatkaa elämäämme. Mutta vain sinä sekä Hiirenpolku olette pystyneet siihen”, kolli katsahti merkitsevästi Apilakarhuun. “En oleta sinun luottavasi minuun enää, enkä ole varma, haluatko kutsua minua isäksesi”, Tuulisydän huokaisi. “Mutta toivon, että joku päivä kokoontumisessa voin esitellä sinut pikkusisarillesi; Liekkipennulle, Haukkapennulle sekä Savupennulle”, Tuulisydän räpäytti silmiään Usvapolulle, jonka sydän kuitenkin lämpeni ajatuksesta. Hänellä olisi pikkusisaria! Vihdoin sisaruksia, kun oli koko elämänsä elänyt yksin. Vieno hymy eksyi kermansävyisen naaraan huulille, mutta äkkiä se pakeni korvien luimistuessa taas. Naaras laski katseensa tassuihin, hermostuneena paljastellen myös kynsiään. Tuulisydämen keho lysähti nähtävästi kasaan, kun hän ymmärsi esikoisensa pettymyksen, sekä pahan olon. Ei hän ajatellut, että koskaan tulisi käymään näin. Kaikki kuitenkin Punatähden kanssa oli edennyt niin kovaa, sekä yllättävästi. Tuulisydän huokaisi ja tassullaan räpelsi lumesta esiin nousevaa ruohotukkoa edessään.

“Anteeksi, etten lähestynyt sinua kokoontumisessa. En tiennyt, olisitko mukana. Ja varmasti jos Hiirenpolkua lähestyisin, hän nuijisi korvani takamukseeni”, kolli tuhahti apeana, niin pettyneenä itseensä kuin myös surullisena tilanteeseen. “Toivon, että voisit lähettää Hiirenpolulle terveiseni. Minä voin, sekä me kaikki voimme hyvin. Ja kaipaan häntä, kuten kaipaan sinuakin, Usvapolkuni”, hän naukaisi ja Usvapolku kohotti lämpimänä katsettaan kohti isäänsä. Hän vilkaisi äkkiä Apilakarhua vierellään, sitten ottaen pari askelta kohti isäänsä puskien tätä varovasti rintaan.

“Minä tulen aina kaipaamaan sinua. Mitä teit, oli väärin meitä kohtaan, mutta oikein uusia sisariani kohtaan. Pidä heistä huolta, niin että voimme nähdä tulevissa kokoontumisissa”, hän huokaisi hiljaa perääntyen sitten, ennen kuin Tuulisydän ehti sukaista naaraan korvantaustaa. Tuulisydämen huulilla lepäsi vieno lämmin hymy, ja hän nyökäytti päätään.
“Jos lähetät Hiirenpolulle terveiseni”, oranssi kolli naukaisi, painaen sitten päätään hieman. Usvapolku perääntyi Apilakarhun viereen luimistaen hieman korviaan, kuitenkin lämmin katse silmissään hän nyökäytti toiselle päätään. Sitten Usvapolku kääntyi ympäri ja lähti tassuttelemaan kohti ryhmäänsä, joka pian olisi valmiina poistumaan kokoontumisesta. Naaras oli niin usvaisissa ajatuksissaan, ettei huomannut varmistaa olisiko Apilakarhu hänen perässään.

//Masi
Syystähti ei voinut kuin mielessään kirota Surutähteä, joka ylimielisesti kuten yleensä poistui paikalta. Naaras yritti pitää kyntensä sisällä, ettei tekisi kokoontumisen viime hetkistä yhtään sen kiusallisempia, odottaessaan vain, että voisi poistua paikalta ja olla näkemättä tuon paholaisnaaraan naamaa.

“Todella rohkea sekä neuvokas kun lähtee yhdistämään kansoja vain sivuuttaen sen toisen kansa johtajan”, Syystähti sihahti itsekseen Surutähden tassuteltua hänen ohitseen, siirtäen sitten pehmentyneen katseensa kohti Tomutähteä. Kilpikonnaturkkinen naaras räpäytti silmiään kiitollisena Usvajoen johtajalle, katsellessaan sitten miten toinen poistui kohti kansaansa. Tuntui oudolta olla aivan jonkin toisen kansan johtaja, mutta ehkä Kuolontähti kuitenkin hyväksyisi hänet ja pitäisi häntä samana hyvänä tyttärentyttärenään? Hän oli antanut Hallavarjon kadota sekä haihtua Surutähden kynsiin, mutta kai hän silti olisi kelvollinen seuraaja, sekä johtaja tälle uudelle kansalle? Naaras uppoutui ajatuksiinsa, ja lopulta kohotti vasta katsettaan Tomutähden tassun jäljistä kohti Risatähteä, joka oli astellut hänen eteensä, toisen hurmaavan tuoksun täyttäessä hänen päänsä. Hänen oranssi katseensa kirkastui, sekä sydän alkoi pamppailla lujempaa, kun naaras hänen edessään oli iloinen toisen nähdessään.

“Hei Risatähti”, Syystähti oli pakahtua onnesta sekä rakkaudesta, kun näkisi toisen ehkä arpien peittämänä, mutta täysin elävänä, sekä kunnossa, itse johtajana. Syystähti oli yhtä hymyä haluten loikata toisen rintaa vasten, mutta tyytyi vain ojentamaan häntäänsä lähemmäs toista. Eivät he tässä voisi, eikä todellakaan vielä tässä kissojen ollessa läsnä. “On erittäin ihanaa nähdä, että olet selviytynyt”, hän huokaisi ja painoi sitten itsekin lopulta korviaan. “Olen pahoillani, että jätin teidät niin pahaan pulaan. Olisihan se pitänyt arvata”, naaras huokaisi ja heilautti hännän päätään yrittäessään tavoitella Risatähden katsetta.

“Olen ylpeä siitä, että yritit seistä häntä vastaan. Mutta olen myös erittäin helpottunut siitä, että Surutähti ei pakko mestannut teitä kaikkia”, tuo nielaisi hiljaa naukaistuaan ja katseli sitten kohti poistuvia Synkkävarjolaisia. Hän tunnisti turkkeja, muttei voinut uskoa, ettei Hallavarjoa enää oikeasti olisi. “On tärkeämpää, että sinä olet kunnossa”, hän tuhahti lopulta ja hymyili katse täynnä rakkautta kohti Aurinkotuulen uutta johtajaa.

//Heli//

''Ei minulle ole hautapaikkaa varattuna, mutta kyllä, olen ylpeä siitä, että edes minä olin tarpeeksi rohkea ja neuvokas tekemään rauhan kahden kansan välille, jotka polveutuvat loppujenlopuksi kaikki Synkkäklaanista'', Surutähti hymähti Syystähdelle, kun puheet olivat päättyneet, räpäyttäen viekkaita silmiään ja pirullisesti hymyillen. ''Voit unohtaa Hallavarjon, sellaisia kissoja kansassamme ei enää ole, sillä me olemme synkkävarjolaisia'', Surutähti hymähti omahyväisesti, ja tuuhea häntä ylpeästi korkealla tämä asteli toisen ohitse, lähestyen Havuhallaa ja Haihammasta.
''Olen todella ylpeä teistä. Olet todella hyvä päällikkö Taivaan liekkien laumalle, tai nyt tietysti kansalle'', Tomutähti hymyili Syystähdelle, ja laskeutui sitten alas puhujanpaikalta, lähtien kulkeutumaan kohti Usvajoen kissoja, jotka olivat menneet vaihtamaan vielä kieliä Taivaanliekkien kansalaisten kanssa.
Raadelmatähti loikkasi Seittisiiven luokse ja kaksikko alkoi kerätä Myrskyvaahteran kissoja kasaan, jotta he voisivat pian lähteä. Raadelmatähti oli raivoissaan, hänen sisimmässään kiehui. Kun taas Rikkotähti arvokkaasti askeltaen laskeutui paikaltaan ja punertava turkki hohtaen kuunvalossa hän hakeutui Hurmelammetta kohden, joka näytti keskustelevan vieraan Yötaivaan kollin kanssa, eikä varapäälliköiden keskuudessa. Rikkotähti kohotti hivenen toista kulmaansa asialle.
''Hei'', Risatähti hiljaa kuiskasi ja istuutui Syystähteä vastapäätä, katsellen toisen silmiä vaisusti. ''Hienoa nähdä, että olet kunnossa ja elossa'', Risatähti kuiskasi, painaen kuitenkin surkeana leukansa vasten rintaa ja korvat alemmas. Hän oli helpottunut naaraan näkemisestä, mutta samalla tunsi suurta tuskaa häviöstään.

//Heli//

''Mennään puhumaan hänelle'', Apilakarhu kuiskasi saavuttuaan Usvapolun vierelle, kun naaras oli yllättäen pysähtynyt ja lähes lamaantunut katselemaan Tuulisydäntä. Kolli oli ihka elävänä, oikeana ja aitona heidän edessään keskustelemassa joidenkin Aurinkotuulen kissojen kanssa. ''Hän on sinulle selityksen velkaa, tule nyt'', Apilakarhu tomerasti tuumasi ja saattoi sitten hivenen empivän Usvapolun Tuulisydämen luokse (?).
Tuulisydän oli sen verran uppoutunut keskusteluihin, ettei huomannut selkänsä taakse ilmestynyttä kaksikkoa heti (?), jonka seurauksena Apilakarhu kohteliaasti yskäisi ja kuoputti hivenen maata saadakseen entisen Lumouksenpolun päällikön, sekä entisen Myrskyvaahteran soturin huomion heihin.
''Iltaa Tuulisydän. Olemme olleet huolissamme sinusta'', Apilakarhu heilautti korviaan, mutta vaikka tämän olemus yrittikin olla vakava ja vastauksia vaativa, olivat soturin silmät aidosti kaipaavan surumieliset. Ja ehkä jopa pettyneet siitä, ettei toinen ollut heti tullut kertomaan mitä olisi tapahtunut.
Apilakarhu silitti pienesti Usvapolun lapaa, jotta naaras pääsisi omanlaisestaan lamaannuksesta yli ja saisi keskityttyä puhumaan isänsä kanssa.