//Masi, Usvajoki on poistunut kokoontumisesta
Tuulenkapina oli kuunnellut rauhallisesti muiden päälliköiden puheita, eikä väräyttänyt kasvoillaan minkäänlaista tunnetta Rikkotähden puhuessa Yötaivaan kissojen tietäessä tietysti sodasta. Totta kai heitä olisi selvinnyt, jonka myötä myös kertomassa tapahtuneesta. Mutta harmaa raitainen naaras vain kääri häntänsä käpälilleen ja kuunteli tarkkaavaisesti, kunnioittaen jokaisen tilaa ja antaen näille kaiken isomman oikeuden, kuin mitä hänellä vielä olisi. Lopulta naaras kohosi käpälilleen muiden jälkeen ja poistui hiljaa kiveltä, katseellaan etsien jo kissojen joukosta sotureitaan. Lopulta hän tunnisti tututkin naamat, ja lähti näitä kohden hymyhuulin. Mutta silloin hänet pelästytti takaa askelet, ja hännän kosketus kyljessä. Tuulenkapina hätkähti käpälillään, pörhisti häntäänsä ja käänsi äkkiä terävän katseensa vierelleen saapuneeseen kolliin. Vaahterakynsi! Kollin herttainen katse sekä välittävä hymy saivat naaraan vastaamaan yllättävänkin äkkiä tämän hymyyn. Se sai myös samalla usvajoen naaraan pysähtymään paikoilleen, ja hän katseli kollia ja antoi tämän hännän kosketuksen herättää jokaisen karvan kyljestään siitä kohtaa, mistä kolli oli mennyt. Eikö heillä tällä kertaa olisi aikaa puhua? Ei varmastikaan. Kun Tuulenkapinan oli pakko olla puhumassa kansoille. Lämmin sekä innokas hymy alkoi pikkuhiljaa laantua, kun ruskean punertava kolli lopulta kaikkosi hänen luotaan jättäen hänet vain haistelemaan toisen tuoksua ja painamaan mieleensä tuon muotoja. Jokin tuossa kollissa veti häntä puoleensa, vaikkei siinä olisi mitään järkeä edes. Hänellä oli kumppani jo, ellei naaras väärin muistanut. Ja hän olisi vielä toisessa kansassa. Äkkiä nopeat askelet vierellään herättivät naaraan ajatuksistaan, kun Revontulikukka oli saapunut hänen vierelleen jo odottaen kotiin pääsyä.

“Mennäänkö jo?” hän hihkaisi ja veti viimein Tuulenkapinan mukanaan muiden luo, ja varajohtaja katseli kissoja jättäen viimeisenä katseensa Riitasointuun. Hänen hymynsä palasi kasvoilleen, kun naaras hymyili nyt säkenöiden kissojensa edessä.

“Hyvin puhuttu”, Alppiaskel naukaisi ystävälleen ja nyökäytti tuolle vielä päätään hymyillessään. Tuulenkapinan häntä taittui kippuraan, kun hän patisti heitä lähtemään kotiin kertomaan kaikesta.

//Masi
Savutassu purskahti nauruun viikset väristen, yrittäen kuitenkin äkkiä hillitä itsensä.

“Miten hiirenaivoista!” hän tuhahti hiljempaa kohti Liekkitassua, ja tönäisi toista lempeästi lavallaan kylkeen. Jokin Liekkitassun selityksessä tuntui oudolta, mutta Savutassu suurin piirtein uskoi Liekkitassun oksentavan tämän hajusta. “Onneksi meidän ei tarvitse tottua kalan hajuun. Sitä en koskaan haluaisi tuoda mukanani nukkumaan”, hän irvisti ja heilautteli häntäänsä takanaan. Tulikettu kasasi ripeästi kansan kasaan puhuttuaan Risatähden kanssa, ja tämän mukana olikin joku kellertävän musta kissa. Punasilmäinen oppilas kallisti päätään ja maisteli ilmaa tunnistaakseen tämän, mutta ei hän kyennyt kuin hajusta päättelemään, että kissa olisi jostain metsäkansasta. Ehkä Synkkävarjosta? Kun näytti niin ilkeätä. Tuulisydän oli myös mennyt tervehtimään tätä, mutta lopulta oranssi varajohtaja lähti johdattamana heitä pois kokoontumisesta.

“Varo sitten, ettet näytä hänelle niin kovaa että sinut alennetaan pennuksi! Kyllä hän mieluummin saisi jäädä kuukauden pidemmäksi aikaa siivoamaan vanhinten punkkeja jos jotakin”, naaras luimisti korviaan ajatukselle hiirensapesta sekä sen kanssa toimimisesta. Ehkä he selviäisivät yön, ja sitten voisivat kerätä uudet pehmeämmät makuualuset itselleen. Hirveä Kobrantassu! “Ruusunpiikit kuulostava jo ihan hyviltä, ellet ensin pistele itseäsi niillä liikaa”, Savutassu irvaili ja näytti kieltään Liekkitassulle kirien sitten vauhtia muun partion perässä.

//Synkkävarjo on poistunut kokoontumisesta
Korppisydän katseli Sitrusvarjon sekä Tuliketun kohtaamista hetken aikaa epäillen, mutta lopulta laskeuduttuaan kuulemaan asiaa, hän rauhoitti itsensä sekä mielensä, ja tervehti näitä kuten myös pian paikalle saapuvaa Risatähteä. Kun Aurinkotuulen johtaja antoi parantajaoppilaalle hyväksynnän lähteä näiden mukaan, painoi myös Korppisydän päätään nyökkäykseen, että asia olisi hyvä niin. Kyllä hän tahtoi parantajien auttavan toisiaan, sekä voivan auttaa muita kansoja esteettä. Mutta ehkä hieman hänen mielessään kävisi mitä muut kissat sanoisivat. Eivät hekään kuitenkaan voisi parantajan tekosiin paljoa kajota. He kulkivat omaa polkuaan, jossa sotaa ei tiedetty. Tai useimmiten parantajat olisivat hyvissä väleissä keskenään, ja auttaisivat sodissa vain siitä kärsineitä. Korppisydän vielä hymyili lopulta paikalta poistuvalle Tuliketulle sekä Sitrusvarjolle, jolle hän toivotti myös hyvää matkaa. Sitten oranssin valkea naaras kutsui Synkkävarjon muut kissat kokoon ja hän poistui ripeästi aukiolta, kuten he olivat sinne saapuneetkin.

//Kuutiikeri poistuu kokoontumisesta
Belladonnanviilto kuunteli Kivijalkaa haikeiden muistojen palautuessa hänen mieleensä Yötaivaasta. Joskus sieltä oli löytynyt myös iloa sekä hienoja hetkiä. Siellä oli kaunista, ja kivi käpälien alla oli vain kotoista. Nyt se olisi kaikki pyyhitty pois. Tai voisi naaras varmaan käydä vanhassa leirissä, mutta varmasti kansan johtaja ei katsonut sitä hyvällä. Musta valkea raitainen naaras painoi hieman korviaan, kuitenkin pitäen pientä ystävällistä hymyä kasvoillaan.

“Eiköhän isovanhempiemme suku saa vielä kunniaa sekä pitkälle jatkua. Jos teitä elää Taivaanliekissä jo noin paljon, se ei voi kuin lähteä vielä nousuun ja palauttaa kaikkien mieleen isovanhempamme”, Belladonnanviilto takelteli sanojaan, sillä ei voinut enää mitenkään nähdä itseään osana tätä sukua, ei sillä tavoin kuin Kivijalka ajatteli. Ei Sirpalekasvo tai Salviavirta olisi hänen vanhempiaan, ei koskaan tulisi olemaan. “Ja onhan siellä jossain vielä Paahdekobra sekä Kuutamokajo. Ties heistä, millaisen tien he löytävät”, nuorehko naaras naukaisi kohotessaan samalla jaloilleen harmaan kollin viereltä. Oli hyvä idea, sekä onni, käydä puhumassa Kivijalalle. Hän sai tietää paljon niin vanhan kansansa kohtalosta, kuin myös palautti hänet maanpinnalle siitä, että toiset kissat vielä mieltävät hänen vanhemmikseen aivan toiset kissat.

“Toivottavasti näemme vielä useissa kokoontumisissa Kivijalka. Kiitos kaikesta, mitä kerroit minulle. Arvostan sitä suuresti”, hän painoi vielä päätään vanhemmalle kokeneelle kollille, joka mahdollisesti voisi katsoa hänen nuoruuden tekojensa ohitse. Heillä oli lämmin kohtaaminen, ja siitä varajohtaja oli mielissään. Kaikki oli sujunut yllättävän hyvin. Kun Kivijalka poistui, katseli Belladonnanviilto miten punertava Pakkassäde nyökäytti päätään johtajalleen ja alkoi kerätä pian sotureita kokoon. Kuitenkin Myrkkysuon kissan mieleen jäi entisen Imperiumin kissan ehkä rohkaiseva kuonon tönäisy Kuurasuden lapaan. Belladonnanviilto pyöräytti silmiään itsekseen, sillä tiesi itse hyvin, ettei saisi koskaan sellaisia välejä Rikkotähteen, vaikka kolli olikin hänelle suonut tällaisen tehtävän. Naaras lähti nopeasti muun ryhmän luokse ja nyökäytti päätään johtajalleen ollen valmiina lähtöön heti Kuutiikerin kansan poistuttua pensaikkojen suojiin.

//Masi
Syystähti osittain paljasteli kynsiään, kun hän odotti puhujanpaikan takana Risatähteä, joka oli poistunut kiven päältä puhumaan Tulikettu. Se ajatus taas myrkytti hänen ajatuksiaan, ja naaras irvisti itsekseen, ennen kuin alkoi kuulla kissojen poistumista kiveltä, sekä aukiolta. Pikkuhiljaa kuu alkoi lipua kohti vastarantaa, ja kissojen äänet hiljenivät, kunnes lopulta Risatähden mustan valkea turkki astui esiin kiven toiselta puolen. Muutamaksi sekunniksi Syystähden katse jäätyi toiseen ja tämän eleet jäätyivät, kunnes Aurinkotuulen johtaja otti askelia häntä kohden. Kuin he olisivat aivan tuntemattomia. Niin kuut heidät oli vain erottaneet. Kyynel oli lähellä karata oranssi silmäisen naaraan silmäkulmasta, mutta hän ennen sitä painoi päänsä voimakkaasti Risatähden kaulaa sekä lapaa vasten. Pöllähdys naaraan nummimaiseksi muovautunutta hajua tulvahti hänen nenäänsä, ja lähes sai hänet aivastamaan, mutta Syystähti vain painoi kuononsa syvemmälle toisen turkkiin. Tätä hänen oli niin ikävä. Taivaanliekin johtajan sydän alkoi pamppailla kovempaa, kun hän lopulta huokaisi syvään ja hitaasti vetäytyi Risatähden turkilta pitäen katseensa edessään maassa. Pitäisikö hänen edes sanoa mitään? Hänen oli niin kurja olla kaukana toisesta, ja vain kokoontumisissa he voisivat nähdä toisen turkin edes vilaukselta, kun olisi kadottava taas oman kansan luo. Miten hän olikaan valinnut tämän tien itselleen? Jos hän vain olisi odottanut, lähtenyt edes etsimään. Hän olisi voinut löytää Risatähden ja he olisivat kaksin voineet juosta kauas pois. Olla, ja elää yhdessä.

“Minä..”, Syystähti naukaisi niin hiljaa, kuin edes tuulahdus olisi päässyt hänen hampaidensa välistä. Naaras rutisti silmänsä kiinni ja avasi ne lopulta kohottaen ne kohti toisen silmäparia. Suu tiukkana viivana kilpikonnakuvioinen ei voinut kuin vain katsoa toista. Lopulta hänen hännänpäänsä heilahti huolestuneena ja Syystähti käänsi korvansa vasten päätään.

“Minä rakastan sinua yhä”, hän tokaisi hiljaisuuden rikkoakseen ja käänsi katsettaan hieman ohitse toisesta. “Enkä pääse siitä tunteesta eroon mitenkään”, tuo huokaisi sanansa ulos ja sulki silmänsä surkeaksi hetkeksi. Hänen oli niin paha olla yksin. Vaikka kansa tarvitsi häntä, tämä oli hänelle vain tuskaa, elää jokainen päivä erossa toisesta. Se olisi vain väärin yrittää Risatähden kanssa jotain, mutta miksi ihmeessä hänellä yhä oli näin voimakkaita tunteita aina toisen tavatessaan? Oranssit silmät lopulta hiljalleen palautuivat kohti toista naarasta, vaikka tämän mielenpäällä jo hermoili surkea itkupilli vaikka laukaisijaa.

//Myrskyvaahtera lähtee kokoontumisesta//

Raadelmatähti laskeutui puhujanpaikalta ja Seittisiiven avustuksella he kokosivat Myrskyvaahteran kissat kokoon. Myrkkysuo ehti jo lähteä ja Kuutiikerikin näytti Aurinkotuulen tavoin tekemäään lähtöään.
Raadelmatähti varmisti vielä, että kaikki olivat kasassa ja merkistään Myrskyvaahteran kissat lähtivät kokoontumisesta. Hänen mieltään jäi pohdituttamaan Usvajoen edustajan sanat kiitoksesta, sekä myös Myrkkysuon paljastama näiden hyökkäys Yötaivaan kissojen kimppuun. Voisiko Tuulenkapinan sanat viitata siihen, että Usvajoen seuraavana kohteena olisi Myrskyvaahtera?
Myrskyvaahteran päällikkö olisi voinut tarjoutua kulkemaan samaa matkaa Usvajoen tai Synkkävarjon kissojen kanssa, mutta nyt hän halusi varmistaa, ettei leirissä olisi kutsumattomia vieraita. Mitä jos Tomutähti olisi voinut hyökätä sillä aikaa, kun tämä olisi laittanut Tuulenkapinan edustajaksi? Myös naaraan yllättävä puheen parantuminen hämmästytti Raadelmatähteä, hän ei ollut toista nähnyt Kaiun valitsimissa kissoissa, joten mitä voimaa naaraan tassuissa voisikaan olla?

//Heli
//Kuutiikeri on lähtenyt kokoontumisesta//

Kivijalka havahtui hivenen, kun Kuurasusi asteli heidän ohitseen Pakkassäteen luokse.
''Lähden hakemaan elämiäni, vie sinä Kuutiikerin kissat takaisin leiriin, tulen mahdollisimman pian itsekin. Kun olen palannut, haluan päästä puhumaan kanssasi Imperiumin tilanteesta'', Kuurasudella oli toisiinsa sopimattomat sävyt, silmät viestivät kuin tämä tietäisi enemmänkin Imperiumista ja olisi näistä huolissaan, mutta ääni oli hapan. Auttoiko Kuutiikeri Imperiumia vai halusiko se muiden tavoin Imperiumista eroon? Kivijalka kuuli myös Rikkotähden kutsuvan kissoja lähtemään kokoontumisesta, joten Kivijalalle ja Belladonnaviilolle tuli kiire saattaa heidän keskustelunsa loppuun ennen kuin Myrkkysuon kissat huomaisivat varapäällikön puuttuvan.
Kivijalka tunsi pientä ylpeyttä Belladonnaviillon sanoista, kun tämä onnitteli myös häntä varapäällikön tehtävistä ja arvosta. Niin kauan rampa oli halunnut päästä osoittamaan taitonsa ja viimein oli tullut hänen vuoronsa. Hän myös nyökkäsi olevansa samaa mieltä siitä, ettei Kivijalkakaan koskaan ollut osannut ajatella Yötaivaan tuhoa. Mutta Tomutähteä oli kohdeltu ainakin Usvajoen uuden päällikön mukaan aina siellä huonosti, vaikka tuo olikin luopio. Ei Kivijalka tai kukaan muukaan olisi silti osannut kuvitellakaan, että tuo janoaisi tuhoavaa kostoa koko ikänsä.
''Näin Paahdekobran vielä, kun lähdimme taistelusta. Hän elää, kuten myös Kuutamokajo. Mutta Sumuhalla kuoli sodassa'', Kivijalka sanoi hiljaa, katsellen varapäälliköitä ympärillään, jotka hyvästelivät toisiaan ja lähtivät omaa kansaansa kohden. ''Myös vanhempasi kuolivat, Salviavirta ja Sirpalekasvo. Meidän yhteinen sukumme on lähes kokonaan tuhottu, Kettupisara, Ruusuloiste, Sysinaamio, Tähtimötaivas, Joutsenkuiskaus, Hämäränlumo, Ruostetiikeri, Helmeri, Villilaulu, Rastassiipi, Saukkojuova, Hiljaisuudenusko..'', Kivijalka ummisti silmänsä tuskasta. Sitten hän katsahti veljensä Sirpalekasvon tyttäreen. ''Vain sinä, minä, Sarastuksenliljan lapsenlapset, Paahdekobra ja Kuutamokajo olemme elossa ja ylläpidämme sukumme kunniaa. Uskoin aina, että Aamunkajon sukua ei tuhoa mikään, meitä oli niin paljon, mutta nyt-'', Kivijalka huokaisi ja pudisti päätään itsekseen.
''Toivon, että saan tavata vielä sinut Belladonnaviilto. Rohkeutesi ja itsenäisyytesi muistuttavat minua aina Sirpalekasvosta, olet kuin isäsi'', Kivijalka hymyili, mutta katseli sitten Myrkkysuon sotureita, jotka alkoivat kerääntyä heidäno ohitseen kohti Rikkotähteä. ''Toivottavasti kuut ovat sinulle suotuisia, mene nopeasti, Rikkotähti osaa katsoa kieroon, kun Yötaivaan kissat kohtaavat Myrkkysuon jäseniä'', Kivijalka hipaisi hännällään veljensätyttären lapaa, ja kiirehti sitten itse ennakoiden jo kokoamaan Taivaanliekin kissoja, jotta kun Syystähti olisi valmiina lähtöön, ryhmä olisi jo kasassa.
Hän huomasi Vaahterakynnen kulkevan Tuulenkapinan ohitse ja liu'uttavan häntäänsä tuon kylkeä vasten, tervehtien toista välittävällä ja kunnioittavalla hymyllä, mutta kiirehtien sitten Kivijalan kutsusta muiden luokse.

//Heli, Aaduska
//Myrkkysuo on lähtenyt kokoontumisesta//

Rikkotähden ääni kutsui Myrkkysuon kissat lähtemään kokoontumisesta, samalla kun kokoontumisen Syystähti ilmoitti olevan ohitse saatesanoillaan. Liekkitassu oli pyrkinyt keskittymään parhaansa mukaan kokoontumiseen, mutta se oli osoittautunut vaikeaksi, tavallistakin vaikeammaksi, kun hänelle oli tapahtunut niin paljon kokoontumisessa. Pitäisiköhän hänen yrittää puhua asiasta Leijonaliljan kanssa? Olisikohan tällä vastauksia hänen tilanteeseensa? Liekkitassu huomasi Tuliketun olevan kasaamassa ryhmää, jotta nämä voisivat lähteä ja oppilas lähtikin muiden Aurinkotuulen kissojen ryhmää kohden yhdessä Haukkatassun ja Savutassun kanssa.
''Tuulenkapina on aivan sekopää, luuli minua joksikin toiseksi ja yritti koskea minuun'', Liekkitassu suurensi silmiään Savutassulle ja irvisti kärsivästi. ''Meinasin oksentaa hänen päälleen, kun hän haisi niin voimakkaasti mädältä kalalta, että oli pakko juosta pois'', Liekkitassu ilkkui Savutassulle, vaikka tunsikin tuon epäilykset turkillaan.
''Mutta nyt me onneksi pääsemme takaisin kotiin ja pääsen tekemään lopun siitä, minkä Kobrantassu ehti aloittaa'', Liekkitassu virnisti Savutassulle. ''Hän oli kajonnut meidän esineisiimme ja koko pesä haisee hiirensapelta, ei sellaista voi antaa vain olla. Pitäisikö meidän levittää hänen petiinsä ruusunpiikkejä? Tai kertoa hänen mestarilleen tästä, ettei hänestä tehtäisikään soturia? Kyllä hänen pitää maistaa oikeuden käpälän iskua'', Liekkitassu puuskutti jälleen omana itsenään sisaruksilleen, asettuessaan Aurinkotuulen ryhmään.

//Heli

Risatähti oli nähnyt Syystähden silmistä pyynnön seurata häntä, jokin sai hetkeksi päällikön epäröimään. Ehkä se oli se totuus, että hän oli nähnyt Ruoskatähden kissojen joukossa ja halusi olla isoisänsä tavoin voimakas ja vahva päällikkö, mutta Risatähdestä oli alkanut tuntua, että hänen intohimonsa ikuiseen sotaan oli laantunut. Ehkä hän oli saavuttanut sen mitä oli halunnut, vaikka kansa olikin väärä. Mustavalkea naaras kuitenkin vilkaisi hivenen epäröiden kohden Tulikettua ja Sitrusvarjoa, joiden luokse Korppisydän oli kokoontumisen päätyttyä laskeutunut (?)
Risatähti laskeutui näiden kissojen luokse, kuullen osittain, että Synkkävarjon parantajaoppilas pyysi lupaa lähteä Aurinkotuuleen vierailulle Korppisydämeltä, sillä tämä olisi nähnyt enteen, josta olisi apua Leijonaliljalle. Risatähti epäili, haluaisiko Synkkävarjo oikeasti auttaa Aurinkotuulta, nämä kansat eivät olleet tuskin koskaan tekemisissä. Ehkä se voisi olla Surutähden kosto, että Risatähti oli selvinnyt valtauksesta? Epäilykset heräsivät, mutta päällikkö kovetti itsensä ja kohtasi rauhallisena kaikkien naaraiden katseita.
''Kuten Tulikettu sanoikin, otamme mielellämme apusi vastaan Sitrusvarjo'', Risatähti vilkaisi Korppisydäntä, joka vaikutti -toisinkuin Havuhalla ja Surutähti, omaavan jotakin järkeä päässäänkin, vaikkakin pohtivan sitä, mitä kansassa ajateltaisiin. ''Saatamme hänet vielä yön aikana takaisin rajoille ja hän palaa ennen auringonnousua takaisin'', Risatähti vastasi Korppisydämelle, kun huomasi nuoremman naaraan punnitsevan sitä, miten Havuhalla, Paahdekobra tai Haihammas pitäisivät tästä.
Korppisydän lopulta rauhallisesti nyökkäsi (?), eihän kuitenkaan olisi kenenkään kansan omaista, että estäisi parantajia toimimasta keskenään.
''Parempi, että kiirehdit Aurinkotuulen kissojen ja Sitrusvarjon kanssa jo edeltä leiriin, Tulikettu. Haluan vielä nopeasti jutella muutaman päällikön kanssa kaksijaloista, siitä voi olla meille etua tietää tarkemmin kaksijalkojen sijainteja'', Risatähti sanoi hiljaa loput toiselle ja kääntyi sitten Korppisydämen ohitse takaisin kohti puhujanpaikkaa, etsien katseellaan Syystähteä, mutta ei huomannut tätä enää puhujanpaikalla. Naaraan tuoksua seuraamalla tämä kuitenkin paikansi pian Syystähden ja jäi kaipaavasti hetken matkan päähän katselemaan toisen silmiä, ennen kuin rauhassa askeltaen saapui toisen luokse, tietämättä mitä hän voisi sanoa.

//Masi, Aaduska
Valkean naaraan lopulta säikähdytti Liekkitassun omahyväinen naukuna läheltä, kun liekin sävyinen naaras olisi saapunut yhtäkkiä jostain ivailemaan taas sisarilleen. Liekkitassu asettui istumaan hänen sekä Haukkatassun seuraan, ja Savutassu silmiään siristäen tuuppasi leikkisän voimakkaasti helisevän korvakorun omistamaa oppilasta, niin että tämä heilahti istuessaan käpälillään.

“Itse pingoit juuri pois toisen luota jonnekin, mistä me emme löytäneet sinua!” Savutassu huokaisi syvään ja pyöräyttäen silmiään tämä tarkkaili lopulta viirusilmin siskoaan. “Miksi ihmeessä sinä edes hänelle puhuit? Tai mistä tiesit hänen nimensä”, nyt kulmiaan kurtistaen Savutassu tunki nenänsä vasten Liekkitassun, ja etsi tämän katseesta jotain, mikä paljastaisi toisen. Kyllä kansan keskuudessa voisi nimet johtajista sekä varajohtajista kulkeutua, mutta jos naaras oli heti partion saavuttua lähtenyt puhumaan toisen kansan varajohtajalle, oli siinä jotain outoa sisaren mielestä. Punertavat silmät viiruina hän tutkaili toista, kunnes Tuulisydän hännällään veti Savutassun irti Liekkitassusta ja vielä pyyhkäisi naarasta korville vihreällä katseellaan viestien näitä käyttäytymään. Kun kolli käänsi selkänsä heille Savutassu näytti toiselle kieltään ja kääntyi sitten taas Liekkitassua kohti.

“Et kai sinä nyt Kobrantassua mieti enää? Se karvapallo lentää kohta ulos koko kansasta jos jatkaa tuollaista käytöstä soturienkin pesässä. Kyllä sinä hänen nenilleen pääset vielä näyttämään. Mutta jos hankit verta nenästäsi toisen kansan varajohtajalta alan vakavasti huolestumaan mielenterveydestäsi”, Savutassu puuskahti asettuessaan nyt istumaan Liekkitassun toiselle puolelle mulkoillen tätä silti kulmiensa alta mietteliäänä.

//Masi
Belladonnanviilto antoi Kivijalalle tilaa, kun tämä hieman kaarsi poispäin lähestyneestä naaraasta. Musta valkea naaras asettui käpälillään paremmin ja katseli rinta suorana kohti turkoosi silmäistä naarasta, jonka piirteet näyttivät viekkailta, sekä silmät erittäin tarkoilta, sekä lävistäviltä. Tästä kyllä hehkui Veritähden olemus, ainakin turkin sävyn sekä silmien myötä, mutta ehkä ne oli vain peritty vanhemmilta. Varajohtaja kuunteli vaitonaisena Kivijalkaa, ja lopulta nyökytteli päätään hiljakseen tämän kertomukselle, josta oli kiitollinen. Kivijalka lopulta käänsi katseensa häneen ja jopa väläytti vienon rennon hymyn naaraalle, johon Belladonnanviilto vastasi.

“Kiitos Kivijalka. Hänestä tuli vain erikoinen tunne, ajattelin että voisit tietää hänet, kun olet kulkenut kansojen seurassa pidempään”, tuo sanahti hiljaa ja vielä painoi päätään kunnioittaessaan kuntoutunutta varajohtaja toveria, joka oli viimein ansainnut paikan mikä hänelle olisi pidemmän aikaa jo kuulunut. Äkkiä kuitenkin harmaa kolli vaihtoi aihetta hänen sisareensa, sekä Yötaivaan tuhoon, johon Belladonnanviilto vastasi luimistamalla korviaan murheellisten varjojen täyttäessä hänen silmänsä. Hän kuunteli taivaanliekin kollia sanattomana, ja lopulta käänteli katsettaan aukiolla voidakseen nähdä selvinneitä Yötaivaan kissoja, tai tunnistaa edes sisariaan. Olisiko kukaan näistä hengissä? Paahdekobra varmasti olisi, hän selviäisi kaikesta paholaisen lähettämästä tapauksesta. Pieni viha sisartaan kohtaan alkoi nykiä naaraan hännässä, kunnes Kivijalka töytäisi häntä lavaan leikkisästi onniteltuaan toista varajohtaja paikasta. Viha pyyhkiytyi hänen mielestään ja Belladonnanviilto käänsi sinisen katseensa kolliin hymyillessään tuolle ystävällisesti.

“Kiitos, ja onnitteluni myös sinulle. Olet vihdoin kohonnut sinne, minne sinun piti päästä jo kuita sitten”, hän säihkyvin silmin vastasi toiselle ja oli oikeasti iloinen kollin puolesta. Ehkä hänen polkunsa oli vain toisessa paikassa, kuin Yötaivaassa. Ehkä toisaalta kansan tuho oli muuttunut onneksi hänelle. Belladonnanviilto kääräisi häntänsä vierelleen niin, että se hieman hipoi Kivijalan häntää, muttei hän yrittänyt tällä eleellä sanoa kollille kuin että olisi hyvä nähdä toinen voivan hyvin, sekä ystävällisenä eleenä.

“On kauhistuttavaa kuulla Yötaivaan tuhosta”, hän lopulta lisäsi ja käänsi hymynsä taas murheelliseen apeaan katseeseen. Ääntään madaltaen hän tarkkaili Kivijalan arpista turkkia, ja kohtasi sitten tämän silmät. “En olisi koskaan uskonut, että Yötaivaalle koittaisi loppu. Jotenkin olen nähnyt sen aina niin yhtenäisenä sekä ystävällisenä kansana, ettei kukaan tahtoisi siihen kajota. Mutta selvästi Tomutähden mietteet tekivät siitä lopun äkkiä”, Belladonnanviilto huokaisi ja hänen mieleensä palasi Viiltokynsi, sekä myös Paahdekobra.

“Paahdekobra siis selvisi? Entä muut sisareni, tiedätkö heistä?” Nielaistuaan palan kurkustaan Belladonnanviilto kysyi kollilta anova pyyntö silmissään, toivoen pientä tiedon jyvää tältä. Vaikka mustan valkea naaras vihasikin ehkä siskoaan, hänen perheensä oli hänelle rakas. Murheellista oli kuulla koko entisen kodin tuhoutuneen, mutta myös surua aiheuttaisi kuulla perheensä tuhosta. Ei hän kasvattivanhemmistaan niin välittänyt, sillä tiesi, kuka hänen oikea emonsa sekä isänsä olisi, ja millainen elämä heillä olisi voinut olla. Välittävät vanhemmat, sekä mahdollisesti myös paremmat sisarussuhteet olisivat voineet syntyä. Mutta se kaikki oli vähintään nyt toden teolla kadotettu.

//Masi
Tulikettu kuunteli korvat tarkkaavaisina ylöspäin kohti johtajien uutisia, joista osa aiheutti suurta huolta naaraan sisällä. Kansoja olisi tuhoutunut, sekä erilaiset ongelmat alkoivat taas vallata metsää kaksijaloista alkaen. Oli hyvin huolestuttavaa, jos jonkinlainen suuri ongelma sekä vääryys taas piinaisi heitä rauhattomuuksia mukanaan. Oranssi naaras huokaisi ja katseli hetken aikaa Belladonnanviiltoa sekä Kivijalkaa, jotka supattivat keskenään jotain. Itse Aurinkotuulen kissan ajatukset keskeytti paikalle saapuva yrtintuoksuinen naaras, joka esitteli itsensä Sitrusvarjoksi, Synkkävarjon parantajaoppilaaksi. Violetti silmäinen arpikasvoinen naaras kääntyi ympäri nähdäkseen kokonaan keltamustan naaraan, ja voidakseen keskustella tälle kunnolla. Lämmin hymy huulillaan tämä painoi päätään tervehdykseksi, sekä tarkkaili tätä vielä päästä varpaisiin ennen kuin toisen lopetettua hän kykenisi vastaamaan.

“Mukava tavata Sitrusvarjo, olen iloinen että olet innokas tarjoamaan apuasi ennustuksen myötä meille”, hän kunnioittavasti naukui toiselle arvostaen tämän parantajan polkua sekä ennustuksen esiintuontia, jonka olisi toinen selvästi nähnyt. Hetkisen aikaa Tulikettu mittaili toista ja pohti, olisiko hänen päätettävissään päästää naaras heidän luokseen, tai olisiko se edes hyvä ajatus. “Jos suot minulle hetken, että voin vielä kysyä asiaa johtajaltani. Uskon, että olet kyllä tervetullut parantajan asioista keskustelemaan Leijonaliljan kanssa. Vaikka Koivumyrsky on kokoontumisessa nyt kanssamme, uskon, että tahdot tiedon välittää suoraan vanhemmalle shamaanillemme”, hän hymyili tälle ja heilautti häntäänsä vierellään. Tulikettu tahtoisi vain muodollisuuksien puolesta kysyä vielä asiaa Risatähdeltä, jolle ei kuitenkaan hän uskonut tällaisen olevan ongelma. Kyllä Risatähti ymmärtäisi, että parantajat jakaisivat tietojaan sekä taitojaan myös parantajien kokoontumisten ulkopuolella.

“Voisi myös varmaan olla hyvä, jos kertoisit lähdöstäsi omalle partion johtajallesi? Jos pysyttelet puhujankiven lähellä ennen lähtöä, noudan sinut mukaamme kun Risatähti on valmis poistumaan”, oranssin valkea naaras kohteliaasti pyysi toiselta ja räpäytti tälle vielä silmiään kiitollisena avusta. Varmaan Leijonaliljalla olisi myös jonkinlainen oma aistinsa sekä visio kanisairauden selättämiseksi, mutta joskus heidän olisi vain parempi tehdä yhteistyötä. Ei Tulikettu ainakaan nähnyt tätä huonona merkkinä tai eleenä. Varajohtaja kohosi jo tassuilleen ja Syystähden lopetettua puheensa käänsi oranssi naaras katseensa kohti johtajia, toivoen voivansa tavoittaa Risatähden, kun tämä laskeutuisi kiveltä.

//Masi
Syystähti oli tyytyväinen siihen, millainen hänen suhteensa oli Myrkkysuon johtajaan. Hymy levisi hänen kasvoilleen, kun kaksi kansan johtajaa tervehtivät toisiaan arvokkaalla päännyökkäyksellä. Taivaanliekin johtaja katseli hetken aikaa toisen ryhmän perään, ennen kuin keskitti katseensa kokoontumisaukiolle, jonne oli jo moni kansan johtaja tuonut kissansa. Salamointi jatkui taivaanrannassa hieman kauempana, mutta Syystähti uskotteli itselleen kokoontumisen kuitenkin pysyvän rauhallisena. Ehkä teki vain hyvää kerrankin loimuttaa taivasta ja pelotella pentuja. Hymyn kaarre käväisi naaraan huulilla, kun hän kissojen ohitse käveli rauhallisesti lopulta loikkien puhujankivelle, jossa häntä jo odotti moni johtaja. Syystähti jokaiselle nyökäytti päätään tervehtien kissoja ja asettui sitten lopulta suuren Veritähden toiselle puolen. Kilpikonnakuvioista naarasta ihmetytti, miten Usvajokea johti näiden varajohtaja, sekä Mäyrätähden sijaan paikalla oli Kuurasusi. Myös joukosta lopulta puuttui Yötaivas, sekä Ruskatammi. Huolestuneena tuo räpäytti oransseja silmiään ja katseli myös mietteliäästi Synkkävarjon lopulta saapunutta johtajaa. Tämä kissa oli myös Imperiumin sodassa yhdessä muiden kanssa, miksi hän olisi nyt Synkkävarjon edustajana? Naaras päätti antaa itsensä odottaa ja kuulla, mitä siinä kirotussa kansassa olisi nyt tapahtunut. Toisaalta häntä helpotti, ettei Surutähti ollut paikalla, mutta myös pelko sekä ahdistus alkoivat kaihertaa häntä sisältä. Mitä jos naaras olisi nyt hyökkäämässä Taivaanliekkiin? Tämän häntä alkoi nykiä rauhattomasti, kunnes Syystähden silmät osuivat Aurinkotuulen johtajaan, joka saapui puhujankivelle yhdessä varajohtajansa kanssa. Äkkiä naaraan vatsaa kouraisi uudenlaisella tavalla, joka sai hänen henkensä jopa salpautumaan hetkeksi. Näky, Risatähdestä niin lähekkäin varajohtajansa kanssa, antoi hänelle hetkellisesti erilaista ajateltavaa. Kyllä hän tiesi, että varajohtaja yleensä olisi läheinen johtajan kanssa, mutta se oli taas se omituinen tunne, joka oli alkanut Risatähden seurassa, joka nyt nyki hänen vatsaansa. Syystähti veti syvään henkeä ja huokaisi lopuksi, kääntäen katseensa pois sekä painaen korviaan hieman. Hänen sydämensä kaipasi musta valkean kissan viereen, eikä hän tuntenut oloaan kovin hyväksi istuessaan kivellä tällä hetkellä. Sentään hänen ei tarvinnut istua toisen vieressä ja kuvitella samoja asioita. Mutta hänen oli myös vaikea katsoa kohti naarasta.

Kun lopulta tuli Risatähden aika puhua, Syystähti kuunteli korvat tarkkana ja jopa katseli naaras kaihoten, mutta piti kasvoillaan neutraalin lämpimän hymyn, jos toinen häntä kohden katsoisi. Risatähti perääntyi takaisin omalle paikalleen ja Korppisydämen hahmo kohosi seuraavaksi käpälilleen kertoakseen, miksi olisi johtamassa Synkkävarjoa. Tämän myötä naaraan oranssi katse kääntyi Risatähdestä kohti nuorempaa naarasta, joka kertoi Surutähden kadonneen. Taivaanliekin johtajan korvat kohosivat pystyyn ja hän kuunteli toista vähän epäuskoisena. Havuhalla ei kuitenkaan ollut saapunut johtamaan kansaansa. Se sai naaraan pohtimaan, miten toisella menisi. Nousisiko veli johtoon, ja tekisi kansalle paremmin mitä Surutähti teki? Vaikka jokin tuntui repivän johtajaa rinnasta, hän silti tunsi iloa sekä jonkinlaista jännitystä siitä, että Havuhalla voisi olla seuraava seuraaja Surutähdelle. Hymy jäi toisen kasvoille, kun naaras seurasi lopulta miten Veritähti avasi suunsa Surutähdestä Synkkävarjon sanantuojalle. Juuri ja juuri toisen lähettyvillä istuva naaras kuuli suuremman kenraalin sanat, vaikka hän jäikin niitä pohtimaan mietteliäästi itse, katsellessaan samalla Rikkotähden punaista turkkia. Voisiko siis Surutähti olla hengissä? Vai olisiko hän viimein kadonnut maan päältä. Mietteliäs katse ajautui lopulta hiljalleen kohti Risatähteä, jonka kasvoilta johtaja yritti etsiä merkkejä, josko Risatähti olisi kuullut Veritähden sanat. Olisiko tämä iloinen asiasta? Voisiko hän iloita enää? Jos Aurinkotuulesta sekä Tuliketusta olisi tullut hänelle niin tärkeitä, muistaisiko hän enää Hallavarjoa, sekä häntä? Syystähti lopulta pudisti päätään ja katseli rauhattomana Rikkotähden puhetta, joka sitten perääntyi Kuurasuden tieltä. Uuden punertavan naaraan puhetta Taivaanliekin johtaja kuunteli korvat käännettyinä tätä kohden, ja lähettikin myös mielessään siunauksensa Yötaivaan entisille jäsenille, sekä niille, jotka Ruskatammesta jatkoivat elämäänsä muualla. Hän oli onnekseen saanut Ruskatammen kissoista vahvistusta omiensa joukkoon, kuten myös Yötaivaan kissoista. Oranssi silmäisen naaraan katse oli lipunut kissa joukkoon odottaessaan Kuurasuden poistumista, ja kun hän oli aikeissa kohota tassuilleen pienen hiljaisuuden jälkeen, oli Kuurasusi sekä Veritähti kinastelemassa hänen vierellään. Vähän pelästyneenä kaksikon rämistelyä Syystähti luimisti korviaan, kun tunsi jopa kiven jyrähtävän allaan joko Veritähden äänenkorotuksesta, tai salaman iskusta, mutta kuitenkin. Ei kulunut kuitenkaan kauaa, kun Veritähti oli siirtänyt lempeät silmänsä Syystähteen kehottaen tätä kohoamaan puhumaan kansansa asioista. Nielaisten hämmentyneen katseensa kasvoiltaan taivaanliekkiläinen nyökäytti päätään hymyillen Veritähdelle.

“Kiitos Veritähti”, hän väräytti viiksiään huvittuneena ja laski vielä katseellaan jokaisen aiemman päällikön ilmeet ennen kuin kohosi puhujankiven reunalle, asettuen istumaan kauniin hännän kääriessään käpäliensä päälle.

“Taivaanliekki on kukoistanut viimeisen kuun aikana, ja näen pelkkää hyvää tulevaisuudessamme. Metsä on täynnä riistaa sekä kansamme kukoistaa uusien pentujen myötä, vaikka pentujen myötä olemme myös nähneet surua”, hän huokaisi ja katsahti kohti omaa kansaansa. “Olemme menettäneet entisen varajohtajani Hehkukuun, jonka henkeä siunaamme rukouksissamme. Olemme myös joutuneet luopumaan Liekkililjasta, Vaahterakimalteesta sekä Viillosta”, hän naukui kaikkien nimet rauhallisesti ja kohotti sitten katseensa kohti täyttä kuuta, toivoen näiden näkevän heidät tänään tässä kokoontumisessa.

“Taivaanliekin joukkoon on myös saapunut tuhoutuneiden kansojen kissoja, ja toivotan heidät jokaisen tervetulleeksi joukkoomme, ja haluan tarjota näille jokaiselle kirkkaan tulevaisuuden. Tahdon myös kertoa, että Salamavuoren heimo on kokenut kohtalonsa viimeisten kuiden aikana, ja heidän eloonjääneet soturit ovat myös saapuneet Taivaanliekkiin”, naaras vilkaisi kohti muita johtajia ja painoi sitten päätään katsahtaessaan takaisin kissamereen.

“Hehkukuun kuoltua, uutena varajohtajanani toimii Kivijalka, sekä Viillon kuoltua uusi parantajamme on Kanjonivuokko!” naaras naukui iloiten saaden kansalaiset hurraamaan uusia nimiä. “Olemme saaneet myös uusia sotureita sekä pyytäjiä joukkoomme; Usvatuike, Jänisaskel, Päästäiskukka, Hopeakani sekä Mansikkakoi!” Syystähti lopetti räpäyttäen silmiään kirkkaasti ja kohosi sitten käpälilleen katsahtaen taakseen kohti muita johtajia, sekä puhujia.

“Toivotan jokaiselle täyteläitä sekä rauhallisia kuita. Kaiku valaiskoon meidän kaikkien polun!” hän vielä voimakkaasti naukui kohti kissameren jäseniä, jotka alkoivat nopeasti vielä puhua keskenään, ennen kuin johtajat alkaisivat viedä kansojaan mukanaan. Syystähden katse pysähtyi Risatähden keltaisiin silmiin kivetyksellä, ja hän merkitsevästi räpäytti tuolle silmiään, lähtien poistumaan kiveltä alas kohti aluskasvillisuutta, jotte tahtoisi Risatähden vetää mukanaan.

//Heli//

Sitrusvarjon uteliaat käärmemäiset olivat etsineet ripeästi silmäpareihinsa Tuliketun, kun hän oli kuullut Aurinkotuulen kaniongelmasta ja ymmärtänyt, ettei Leijonalilja ollut parantajien joukossa. Entinen Salamavuoren naaras, nyt Synkkävarjon parantajaoppilas lähti askeltamaan varapäälliköitä kohden, seisahtuen kunnioittavasti Tuliketun taakse ja naukaisten tälle kohteliaan tervehdyksen.
''Tulikettu, olen saanut ennustuksen, joka koskee kanisairautta. Haluaisin pyytää teiltä, että voisin tulla kokoontumisen jälkeen parantajaanne Leijonaliljaa'', lempeästi puhuva naaras kysyi, selvästi nyt usein viekkaissa silmissään huolta. ''Minä uskon tietäväni mikä yrtti on kyseessä, mutta minun olisi päästävä puhumaan siitä Leijonaliljan kanssa'', Sitrusvarjo naukui pehmeästi, istuutuen varovasti alas ja katsellen Tulikettua.
''Aivan, anteeksi, en esitellyt itseäni. Olen Synkkävarjon parantajaoppilas, Sitrusvarjo. Parantajanpolkuni valittuani, kuten kaikki muutkin parantajat, haluan auttaa niin paljon kuin mahdollista kaikkia, jotta turhilta henkien lähdöiltä vältytään'', Sitrusvarjo räpäytti murheellisia silmiään.
Sitrusvarjo tunsi kummastuneita katseita turkillaan, mutta toisaalta eivät kissat pitäneet aina niin lempeää, penturakasta ja viehättävää naarasta sinällään outona, että tämä puhui paljon kaikkien kanssa, eikä ollut kenenkään tietämiin aiheuttanut ongelmia koskaan. Olihan naaraalla suuria luurankoja kaapissa, mutta Kuolon kissat olivat hänen ennnustuspalloonsa puhuneet ja heillä olisi vastaus tähän.
Leijonalilja, kuten muutkin, uskoisivat Kaikuun, eivätkä välttämättä koskaan saisi vastausta. Sitrusvarjo ei antaisi saman tapahtua Aurinkotuulelle kuin Salamavuorelle oli tapahtunut ja oikeastaan entinen soturi oli kiinnostunut myös siitä, minkälainen paikka Aurinkotuuli olisi.

//Heli//

Kuurasusi astui Rikkotähden jälkeen eteenpäin, vaikkakin Yötaivaasta yllättäen saatu tieto sai naaraan hämilleen. Hän oli kyllä tietoinen siitä, että Ruskatammi oli kutistunut muutamaan kissaan, kun se oli kohdannut nälänhädän ja Kynsitähden hylättyä kansansa, Vaahterakynsi oli johdattanut kissat uusiin koteihin. Terälehdenlumo oli Kuurasudelle kertonut aikoinaan taustoistaan ennen kuolemaansa myöhemmin Kuutiikerissä.
''Osanottoni kaikille Yötaivaan kissoille ja sodassa läheisensä menettäneille. Ruskatammi on myös tuhoutunut, vaikkakin siitä onkin tainnut liikkua jo metsässä enemmän juoruja. Muutama Ruskatammen entinen kissa on liittynyt Kuutiikeriin ja kertoneet, että kansaa kohtasi nälänhätä ja lopulta Kynsitähti hylkäsi heidät kaikki, jonka seurauksena Ruskatammen kissoja oli enää jäljellä murto-osa'', Kuurasusi aloitti ikävästi heti, huomatenkin Ruskatammen entisiä kissoja etenkin Taivaanliekin riveissä. Vaahterakynsi oli tarkkaillut Tuulenkapinaa enemmän kuin muita, mutta jättäytynyt myös varapäälliköiden piireistä, vaikka tuo oli meinannut tottuneesti sinne alkuun mennä.
''Kuutiikerissä on alkanut nyt uusi aikakausi, olen Mäyrätähden seuraaja, uusi Kuutiikerin päällikkö ja varapäällikkönäni toimii Pakkassäde. Kuutiikeri on ollut viime kuina vahvempi kuin koskaan, olemme saaneet monia uusia sotureita ja pentuja, kuten Daaliahallan, Villasydämen, Degunlumon, Vatukkaveren, Marjapuron, Pantteriroihun ja Utukorennon, sekä Kuikkapennun ja Herukkapennun! Olemme historialtamme ehkä yksi nuorimmista ellemme jopa nuorin kansa, mutta minulla on ilo ja onni ilmoittaa, että Kuutiikerin kultaiset kuut ovat alkaneet'', Kuurasusi hymyili hetken jopa ainaisen kylmän olemuksensa läpi onnellisena. ''Poistun itse kokoontumisen päätyttyä hakemaan elämäni, jonka seurauksena seuraavassa kokoontumisessa myös minua tulee puhutella Kuuratähtenä'', Kuurasusi sanoi lopulta kuitenkin jämäkästi ja palasi lyhyen, ytimekkään ja tiedon täytteisen puheensa jälkeen isänsä vierelle.
''Aiotko sinä aina nolata meidät tuolla tavalla? Puhua noin-'', Veritähti aloitti heti irvailunsa, Kuurasuden sähähtäessä tälle.
''Mitäpä jos sinä pitäisit huolen omista asioistasi?'', Kuurasusi sihahti.
''Niinhän minä pidänkin, huolehdin metsän rauhasta ja kansani hyvinvoinnista'', Veritähti murahti takaisin.
''Olet pelkkä rotanjäte rinnallani, vanhus. Pidän huolen, että pääsen eroon sinusta ja voin pelastaa Kuutiikerin kansan'', Kuurasusi siristi toiselle silmiään, pitäen äänensä vaisuna.
Veritähti väräytteli viiksiään huvittuneena.
''Mielenkiintoista. Mitenhän ajattelit sen tehdä, kun edes kaksijalat eivät siinä onnistuneet?'', punertava kolli kyyristyi tyttärensä rinnalle uteliaana ja hullunkiiltoisina silmät kiiltäen.
''Minun ei tarvitse tappaa sinua, minä karkoitan sinut'', Kuurasusi mutisi, luomatta enää katsettaan tähän.
''Ja minäkö tottelen sinua ja lähden?'', Veritähti kohotti huvittuneena toista kulmaansa.
Kuurasusi pyöritteli silmiään, muttei enää vastannut toiselle mitään.
Veritähden silmät hiljalleen valuivat mietteliäiksi viiruiksi ja tämä antoi katseensa kulkea kohden Korppisydäntä hyvin mietteihinsä uppoutuneena.
''Luuletko, että sinä ja kansasi pärjäisitte ilman minua? Luuletko todella, että pystyt pelastamaan ja pitämään samaan aikaan järjestystä Kuutiikerissä? Mitä sinä oikein luulet olevasi? Et ole mitään minun rinnallani'', Veritähti ilkkui, Kuurasuden ummistaessa vihaisena ja turhautuneena silmänsä.
''Minun ei tarvitse olla kuten sinä'', Kuurasusi supatti takaisin.
''Varo, kenet päästät lähellesi ja kenet asetat viholliseksesi. Valta ja voima ovat ainoat asiat, joita kissat janoavat. Ja sinulla Kuurasusi, sinulla ei ole mitään'', Veritähti halveksi jälleen, Kuurasuden luodessa liekehtivän katseensa Veritähteen.
''Minulla on antaa koti, perhe, oikeus ja rakkautta, minulla on sydän'', Kuurasusi kivahti takaisin.
''Sinäkin tappaisit suuremman voiman edessä, älä ole lapsellinen. Taskuruoho saisi tuon kuullessaan sydänkohtauksen'', Veritähti hymähti, Kuurasuden väläyttäen nyt hampaitaan.
''Älä koskaan puhu noin hänestä!'', Kuurasusi kivahti.
''Äläkä sinä koskaan uhmaa omaa isääsi!'', Veritähti ärähti kovaanääneen Kuurasudelle, saaden muut päälliköt luomaan kummastuneita tai pelästyneitä katseita punertavaan kolliin.
Pitkään Kuutiikerin kaksikko tuijotti toisiaan, Kuurasuden tuntiessa aitoa pelkoa nyt isäänsä kohtaan, mutta päämäärällisyyttä ja halua oikeudelle se ei murentanut.
''Syystähti, olkaahan hyvä ja kertokaahan, mitä Taivaanliekille kuuluu. Olen hyvin kiinnostunut siitä, minkä puolesta äänestin'', Veritähti oli kuitenkin sormia napauttamalla muuntautunut jo omalle imartelevalle tavalleen ja katseli jopa kiehtovin tai flirttailevin silmiensä kera Syystähteä. Kuten tavallisesti, kun Veritähti halusi siirtää huomionsa, jotta kaikki muutkin siirtäisivät, hän käyttäytyi näin. Kuurasusi antoi vahingossa esille valuneiden kynsiensä palata piiloihinsa ja hän tuijotti aavemaisella tuijotuksella, mutta syvällä vihalla pitkin aukiota.
Mitä ihmettä Kuukäpälä oli nähnyt Veritähdessä?