//Heli//

Sinä aamuna Leopardinpennun maattua häkissä hiljaa itkien perheensä perään oli kaksijalka nostanut häkin, laskenut sen hirviöön sisälle pehmeälle penkille ja lähtenyt öristen ajamaan hirviötä. Leopardinpentu uskoi nähneensä jotakin suurempaa ja jännittävempää kuin kovinkaan moni muu, ja toivoi, että Kaiku suojelisi häntä näin kaukana kotoa, että hän pääsisi vielä kotiin kertomaan kaikesta näkemästään. Hän saattoi jo kuulla Kävynpennun ihailevan äänen, kun hän kertoisi Leopardinpennun seikkailuista. Sen ajatteleminen sai pienelle pennulle hymyn kasvoille ja toivoa elämään. Hän asettui häkissään kerälle, ja yritti nukahtaa, jotta saisi kerättyä voimia mahdollista pakotilaisuutta varten.
Hän kykeni hirviön läpinäkyvästä kyljestä erottamaan taivaanrannan ja taivasta vasten olevat puut. Hän tajusi siinä kohtaa olevansa kaukana kotoa, kun puut vaihtuivat kuusiksi, sitten vaahteroiksi ja lopulta hän erotti punertavia suuria rakennuksia. Hirviöön sisälle kohosi myös erikoisia hajuja, joita nuorukainen ei ollut ennen haistanut Taivaanliekin reviirillä.
Kun hirviö pysähtyi, kaksijalka avasi sen kyljen, hyppäsi ulos ja pian olikin jo avannut kyljen, jonka puolella Leopardinpentu oli yrittänyt nukkua häkissään. Kaksijalka nappasi häkin jälleen tassuihinsa ja ilmassa ja häkissä kiikkuva Leopardinpentu yritti pitää kalteresta kiinni, ettei olisi lennellyt pitkin häkkiä. Hän ehti katsella maalaismaisemia, kaksijalkojen erikoisia eläimiä aidatuilla alueilla, ennen kuin suureen punaiseen latoon kaksijalka kantoi hänet. Häkki laskettiin maahan ja kaksijalka huuteli toista paikalle, kaksikon katsellessa vuorotellen Leopardinpentua.
Pentu yritti painaa asioita mieleensä, mutta näytti siltä, että heinää olisi jokapuolella maassa. Häkkejä oli aseteltuina toistensa päälle pitkin seinustoja ladossa ja Leopardinpennun silmät suurenivat, kun hän näki suuren kilpikonnakuvioisen naaraan, joka löyhkäsi voimakkaasti Synkkävarjolta. Tuosta muutaman tyhjän häkin päässä makasi toinen suuri naaras kissa, kummallisilla tupsuilla ja selvästi haavoittuneena nappaamisesta. Kilpikonnakuvioinen haukotteli rauhallisesti itsekseen, venytteli ja huomasi sitten laiskasti Leopardinpennun.
''Mitä sinä teet täällä?'', Leopardinpentu huudahti toiselle, muttei naaras ollut juttutuulella. Leopardinpentu sai vain häijyn hymyn vastaukseksi ja sitten pää laskeutui takaisin etukäpälien päälle, ja silmät painuivat umpeen. Leopardinpentu nostettiin häkin kanssa ylös ja nyt vieras kaksijalka piteli häntä ilmassa, Leopardinpentu tuijotti tämän ryppyistä naamaa kummastuneena. Mutta vanha mies kääntyikin pois muiden häkkien luota ja avasi oven ladossa olevaan heinän täytteiseen karsinaan, josta tuli lämmin maidon tuoksu. Kaksijalka otti naaraan ulos häkistä ja vaistomaisesti Leopardinpentu upotti hampaansa tuon pahanmakuiseen hanskaan, saaden kuitenkin kaksijalalta vain huvittuneen naurahduksen. Kaksijalka laski hänet heinien joukkoon ja sulki karsinan oven perässään.
Leopardinpentu seisahtui kauhusta niille sijoilleen, kun huomasi viisi muuta pentua, pienempiä ja nuorempia kuin hän, ja kaksi naaras kissaa sillä hetkellä juuri syömässä rouskuvia papanoita ja juttelemassa rauhassa keskenään.
Taivaanliekin pentu ei haistanut näissä kansalaisten mitään ominaistuoksua ja hän hiljaa peruutti yhteen nurkkaan ja käpertyi tassujensa päälle, huolestuneena vieraita naamoja katsellen. Miten hän pääsisi täältä pois? Viisi pentua kuorsasivat isona yhteisenä kasana, eivätkä olleet tietoisiakaan uudesta tulokkaasta.
''Mikäs sinun nimesi on pikkuinen?'', kurnahti hetken hiljaisuuden jälkeen toinen naaras kissa kipon luota ja katseli häntä lempein silmin.
''Olen Leopardinpentu'', naaras vastasi hiljaa takaisin.
''Leopardinko pentu? Aika hurjaa'', toinen naaras hihitti.
''Älkää kiusatko häntä, hän on sellainen villikissa'', kuului pian käheä ja vanha ääni, jostakin seinän toiselta puolelta. Leopardinpentu heilutteli korviaan ja naaraat vilkaisivat toisiaan pahoittelevasti.
''Mikä on villikissa?'', Leopardinpentu kuiskaten kääntyi seinää vasten.
''Sellainen kuin sinä, ja minäkin joskus olin'', vanha ääni jatkoi ja pian ohrat sekä heinät siirtyivät karsinoiden alta sivuun, ja toisesta karsinasta kiskoi itsensä karsinan ali pentujen puolelle vanha keltaoranssi laikukas kolli, jonka tassut, hännänpää ja korvat olivat valkoiset. Tuon kasvoille oli laskeutunut vanhuuden harmaus ja tuon selässä oli suuria arpia.
''Hei Leopardinpentu, minun nimeni on Kurjenlaulu'', vanhus hymyili, mutta lähellä toista ollessaan Leopardinpentu huomasi, että vanhalla kollilla oli toinen silmä sokeutunut kokonaan.
Naaraat tervehtivät kollia pehmeillä hymyillä, Leopardinpentu tarkkaili varuillaan, mutta lumoutuneena Kurjenlaulua, joka viisaat vihreät silmät tervehtivät häntä.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +6ap +20kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Fuuga, Kansaton +20kp +5ap +1ap

Heli: +6ap +20kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Umbra, Imperiumin päällikkö +20kp + 5ap +1ap

Sarahalla: +1ap
+ Sange, Kansaton +1ap

Umbra heilautteli häntäänsä innoissaan pienen kivikasan päällä, katsellen hiljaisesti miten laumalaiset alkoivat heräillä päivän toimiin. Pentutarhassa oli ollut vilkasta, sillä uudet sotilaat sekä emot olivat saaneet paljon pentuja keskenään, joka toisaalta oli kyllä naaraan mielessä hyvä asia. Pieni lauma saisi lisää tehoa itseensä, ehkä he voisivat vielä näyttää maailmalle, miten he nousisivat vielä tuhkista. Naaras oli saanut paljon tietoa lauman elintavoista, sekä Pakkastähden teoista ja säännöistä muilta sotilailta, ketkä olivat selviytyneet. Heitä ollut paljoa, mutta heistä oli tullut hyvä piiri kohoavan päällikön rinnalle. Hahtuvaroiske oli ollut myös Umbran rinnalla auttamassa lauman kokoonpanemisessa, ja kullankeltainen naaras nimittikin tämän pian amiraaliksi rinnalleen. Kollissa oli jotain sellaista vahvuutta, mikä herätti Umbran mielenkiinnon, eikä hän voinut jättää sitä huomiotta. Oli hänen pakko myös valita itselleen seuraaja.

Vihertävä silmäinen naaras kohosi lopulta tassuilleen ja loikkasi alas kiveltään, nyökäyttäessään päätä ohi kulkevalle sotilas partiolle, joka varmasti oli Hahtuvaroiskeen ohjeiden myötä menossa partioimaan. Ei heillä reviiriä ollut mitä suojella, mutta heidän pitäisi pitää silmällä muiden kansojen liikkeitä. Varsinkin, kun Rikkotähti oli löytänyt tiensä hyvinkin lähelle heidän luoliaan. Sentään tämä ei ollut palannut. Ainakaan vielä. Naaras heilautteli häntäänsä pari kertaa luisen kyljen palansa kohdalla, ja sitten poistui pienempiin luoliin hiljaisuuden ympäröidessä itsensä. Pian auringon himmeät säteet vastaanottivat naaraan luolan suulla, ja hän räpäytti pari kertaa silmiään kirkkaaseen valoon tottuessaan. Viileä katse tarkkaili ympäristöä, ja hän maisteli ilmaa löytääkseen partioiden tuoksut, jotta voisi lähteä toiseen suuntaan. Hän kaipasi nyt hetken aikaa rauhaa, sekä hän voisi käydä jättämässä hyväiset jollekin paikalle, jonka hyvittäisi Pakkastähden hautapaikaksi. Kollin ruumista ei koskaan saatu pelastettua kivikasasta, joten mitään hänestä ei olisi jäljellä. Hiljaisuudessaan naaras alkoi seuraamaan pientä puroa, pian löytäen itsensä kauniille niityn reunamalle. Umbra asettui istumaan pienen kuusen varjoon, ja huokaisi syvään ympäristönsä hajujen ympäröidessä itsensä. Hän tunsi viileyden saapuvan varjojen myötä, ja tuo hymähti itsekseen sulkiessa silmänsä hetkeksi. Varjot tuntuivat takertuvan hänen turkkiinsa, samalla kun tuulen vire pörrötti hänen häntäänsä. Hetken aikaa naaras tunsi olonsa hyvinkin levolliseksi, kunnes kuitenkin kuolon löyhkä hänen kyljestään sai naaraan irvistämään ja avaamaan silmänsä. Hän oli unohtanut sen kamalan palan turkissaan, jonka oli saanut heräämisen myötä. Kukahan se kissa oli, joka hänet oli palauttanut takaisin maanpäälle?

Tätä kissaa pohtiessaan äkkiä Umbra mieleen saapui se Kuutiikerin kansa, josta Iltahämärä oli kertonut hänelle. Hänen omia lapsenlapsiaan voisi olla siellä? Mielenkiinto kohotti hänen kulmakarvojaan ja lopulta Umbra kohosi tassuilleen lähtien askeltamaan takaisin kohti luolia.

“Lähden tarkkailemaan Kuutiikeriä”, Umbra naukaisi ohi kulkevalle Härmänraivolle ohi mennessään, saaden kollilta silmien pyöräytyksen marsalkan lähtiessä omille teilleen, kuten oli jo kuiden aikana näiden huomattu tekevän. Naaras lähti äkkiä askeltamaan ripeämmin kohti järveä, sen tuomia tuoksuja, jättäen Imperiumin oman pimeyteensä hetkellisesti. Hän tahtoisi tietää, mitä Iltahämärä tarkoitti, ja mitä siellä oikeasti odottaisi. Umbra uskoi voivansa tunnistaa Sangen pennun, vähintäänkin tämän tuoksusta. Ainakin toivottavasti, ellei hänen oma tuoksunsa paljastaisi itseään ensin. Virne kohosi naaraan suupieliin, kun hän kulki hiljaisia polkuja, pimeitä metsiä ja lopulta lähestyi kohti suota, hyvän matkan päästä. Hän ei tahtoisi paljastaa itseään muiden kansojen reviiriltä, vaikka kuka kuolon kalman hajua tahtoisi seurata. Se johtaisi useimmiten vain hankaluuksiin. Kultainen pilke silmissään naaras alkoi tunnistaa Kuutiikerin hajua, ja hetken aikaa naaras pohti itsekseen, miksi kukaan asettuisi soiselle alueelle. Mutta ehkä se tarjosi jotakin näille hyljeksityille kissoille. Kohauttaen olkiaan tämä piiloutui kaiken kasvillisuuden taa mitä löysi, ja hitaasti asetti käpäliään Kuutiikerin rajojen sisäpuolelle.

Likaisen valkean kollin käpälät astelivat tasaiseen tahtiin veden silottamalla kalliolla. Lukuisten kuiden ajan vesiputouksen lähettämät kuohut olivat silottaneet kallion pintaa, joka oli saanut siitä pehmeän Sangen kipeiden ja turvonneiden polkuanturoiden alla. Entinen Imperiumin sotilaiden luutnantti oli kuiden ajan parannellut ilkeitä haavojaan ajauduttuaan Imperiumin tuhon jälkeen kaemmas kansojen reviiriltä. Aikoinaan hyvän koulutuksen saanut kolli osasi metsästää itselleen ruokaa vaivatta, vaikka jäsenet olivat tulehduksesta kipeät ja jomottavat. Sange oli löytänyt kivikosta kasvamasta maustekirveliä, jota kolli muisteli monesti parantajataitoisten käyttävän tulehduksiin. Siitä ei ollut takuita, että oliko aina soturina taistellut kissa käyttänyt yrttiä oikein - mitä todennäköisimmin ei täysin - mutta oli se ainakin pahinta jomotusta lievittänyt. Myös lepo ja pulskien hiirien syöminen oli tehnyt oman tehtävänsä parantumisessa. Vielä Sange ei ollut täysin kunnossa, mutta koki itsensä kyllin vahvaksi lähtemään seuraamaan jokea, joka ennen pitkää johdattaisi hänet takaisin kohti kansojen reviirejä. Todellisuudessa likaisenvalkea kolli ei edes tiennyt, että miksi hän halusi palata. Ehkä entinen sotilas halusi saada varmistuksen että Imperiumissa ei tosiaan olisi mitään jäljellä, ja hän voisi keskittyä palauttamaan mainettaan vaeltelemalla luopiona. Ensimmäistä kertaa koskaan Sange koki olevansa hukassa päämääränsä kanssa, vaikkei tuo ylimielinen silmäpuoli sitä myöntäisi yhdellekään elävälle sielulle. Vallan tavoittelussa ei ollut järkeä, sillä mistä hän valtaa tavoittelisi? Imperiumia ei enää ollut, niin ainakin kolli uskoi, eikä hän nöyrtyisi johtamaan vain kirppusäkeistä koostuvaa kulkukissojen laumaa, josta ei olisi hyötyä oikeissa taisteluissa. Sange tiesi kuitenkin, että vastauksia hän ei löytäisi pysyttelemällä joen alajuoksun lähistöllä - vastauksia olisi lähdettävä etsimään. Ehkä ensimmäistä kertaa Sange ymmärsi, ettei hänen ainainen tavoitteensa ollutkaan niin ainainen. Vaikkei kolli uskonut mihinkään ylempään voimaan, hän koki sen olevan jonkin sortin ihme, että hän oli edes selvinnyt ulos sortuvasta Saukkoluolasta hengissä. Kivutonta se ei ollut, mutta ainakin hän oli elossa - toisin kuin monet muut Imperiumin entiset jäsenet.

//Chabi//

Fuuga seisoi Apollon vierellä, katsellen kohti veden ylitse kaukana erottuvia vuoria. Hän oli koko lehtikadon ajan odottanut, että jäästä joko tulisi niin kantava, että hän voisi ylittää useat vesialueet tai uida niitä katkonaisesti. Mutta kun jäästä oli tullut kantava, Fuuga olikin epäillyt aikeitaan ja sitten he olivatkin löytäneet Tomutähden. Naaras tiesi olevansa tarpeellinen metsässä asuville kansoille, mutta samalla hän tiesi, mihin hänen sydämensä kuului. Hän oli myös jo useita kuita kulkenut Apollo vierellään ja pyrkinyt tekemään nuoresta perheensä ja elämänsä menettäneestä entisestä kotikisusta sellaisen nuoren kissan, jota metsä tulisi kaipaamaan. Nyt hän uskoi siirtäneensä kaikki taitonsa ja kykynsä Apollolle ja olevan valmis lähtemään takaisin kotiin. Josko kodista olisi enää mitään jäljellä.
Naaras veti rauhallisena ja jopa helpottuneena keuhkonsa täyteen ilmaa, ja nautti meren tuomista tuoksuista.
''On aikani lähteä takaisin'', Fuuga naukui pehmeästi ja kääntyi sitten katsomaan Apolloa hymyillen. ''Toivon, että me vielä voimme tavata ja että otat antamani opit käyttöösi. Metsä varmasti tarvitsee kaltaistasi nuorta ja taidokasta kissaa, ihan kuten minua, kun Punavirta toi minut tänne'', Fuuga hymyili, vaikkei aikonutkaan pitää suuria puheita kollille. Ei toinen sitten ylpistyisi liikaa.
Fuuga tunsi pian jonkin kutittavan turkkiaan ja huomasi rintakehänsä karvoista ilmoille lehahtavan kimaltavan ja sinisen perhosen, joka pyrähteli ilmassa hänen edessään. Fuugan silmät kimalsivat, kun hän katseli perhosta. Punavirta oli tullut sanomaan hänelle hyvästit! Toivottavasti entinen parantaja suojelisi nyt Apolloa.
''Hyvästi sitten nuori Apollo, kiitos kuluneista kuista'', Fuuga hymyili, kosketti ainoan oppilaansa päälakea nenällään, nautti hetken toisen ominaistuoksusta, jota ei aikoisi koskaan unohtaa. Ja sitten, ettei hetki ehtisi venyä niin pitkäksi, että Fuuga alkaisi jälleen epäröidä päätöstään, peloton taistelija otti vauhtia ja syöksyi reunan ylitse voimakkaalla loikalla veteen. Hetken kuluttua hänen rusehtava kuononsa ja päänsä kohosi pintaan ja tämä alkoi rauhallisin vedoin edetä vedessä, hännän liimautuessa veden pintaan kiinni.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +6ap +20kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Spiro, Kansaton +20kp +5ap +1ap

Heli: +80ap +24kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Umbra, Imperiumin päällikkö +20kp + 5ap +1ap
+ Iltatähti, Imperiumin päällikkö +60kp +15ap +3ap

//Imperiumi
Pimeydestä saapunut varjo askelsi hiljaa omaa vauhtiaan muun partion perässä, jotka olivat kuulleet kamalaa rytinää luolastojen ulkopuolelta. Itse kullanvärinen naaras käytti aikaansa luoliin tutustuen, sen hajuihin ja kulmiin tukeutuen, lopulta sihahtaen omalle hajulleen, kun kyljen kalman löyhkä alkoi vallata hänen nenäänsä uudestaan. Tuo pudistellen päätään kääntyi viimein kohti valoisaa suuta, jossa soturit huutaen lähtivät jonkun perään. Itse Umbra ei ollut järin kiinnostunut tästä tapahtumasta, kunnes oli itse astunut ulos ja nähnyt sen kauhun, joka siellä tosiaan olikin odottanut.

“Voihan Kuolon käpälien kautta”, hän huokaisi voivotellen ja pudisteli päätään katsellessaan hajonneita kissojen hahmoja, joita makasi pienellä aukiolle kolme kappaletta, kaikki erilaisiin asentoihin, sekä palasiin repeytyen. “Miten joku saisi tällaista aikaan?” hän pohti itsekseen astellen tutun ystävänsä luo, ja tuon turkkia käpälällään koskettae, hän vain tuhahti ja vieno virne kohosi hänen kasvoilleen. Raivonkorento oli ollut ensimmäisenä paikalle, ja hänen ruumiinsa oli säästynyt joltain suurelta pamaukselta, mutta Iltatähden sekä jonkun ventovieraan ruumis makasivat erilaisissa kasoissa ympäri aukiota. Tai ehkä se oli vain turkkia, ja ruumiit itse olivat suurella kerällä jossain. Kullanvärinen naaras huokaisi uudestaan ja asteli katsomaan suuntaan johon partio oli kadonnut, kunnes nuori Räntätassu saapui ensimmäisenä takaisin.
“Valankirous lähti Rikkotähden perään, mutta se kiven kokoinen kolli on jopa nopeampi kuin hän loukkaantueena”, nuori oppilas kuulosti hieman pelokkaalta, mutta myös innostuneelta sekä vihaiselta varmaan kaiken adrenaliinin takia. Umbra otti pennun vastaan ja taputteli tämän selkää hännällään katsellen pian, miten Valankirous saapui takaisin sihisten itsekseen.

“Pääsikö hän karkuun?” Umbra kohotti kulmaansa ja katseli paikalle astellut kollia hieman huvittuneena.

“Sinunkin olisi pitänyt lähteä hänen peräänsä. Ei Rikkotähteä päästetä näiltä mailta karkuun, jokainen pentukin tietäisi sen”, kolli murahti hänelle, mutta Umbra vain naurahti hänelle.

“Pakkastähti koki oman kohtalonsa omalle pojalleen, ei se minun vikani ollut. Pääsin vasta takaisin tähän maailmaan”, viimeisen osan lauseestaan naaras sanoi lähes itsekseen katsellessaan kohti kauempana säihkyvää järveä. Lopulta tuo kohtasi Räntätassun ihmettelevän katseen, mutta naaras kääntyi vain viekas katse kasvoillaan ympäri ja kohti Iltatähden ruumista.

“Varmaan heidät pitäisi viedä leiriin? Vai haudataanko suoraan tänne?” kullankeltainen naaras pohti ja vilkaisi taakseen kohti musta valkeaa naarasta. “Tuokin varmaan pitäisi laskea johonkin”, hän pohti ja sai Valankirouksen irvistämään näystä, joka heitä odotti kaikkialla ympärillä.
“Kai se niin on parasta”, Valankirous huokaisi ja huiskasi hännällään Räntätassua lähtemään hakemaan leiristä aputassuja. Sitten kollin katse valui takaisin Umbraan, joka kohotti kollille kulmiaan toisen katseen tavatessaan.

“Odotatko minulta tässä jotain puhetta vai?” Umbra tuhahti käpäläänsä rinnalleen nostaen. Valankirous pyöräytti silmiään ja alkoi kiskoa Raivonkorentoa lähemmäs Iltatähden ruumista. “Kuolo ottakoon heidän henkensä vastaan, ja suojellen heidän muistojaan ikuisesti. Me emme koskaan unohda sotilaita rinnallamme, ja pidämme yllä Kuolon sekä Imperiumin mahtia ikuisesti”, Umbra lopulta naukui tyynen tasaisen äänen kummuten rinnastaan, kun hän lopulta kohotti katsettaan kohti taivasta. “Ehkä Pakkastähti ottaa teidät vastaan, ehkä teidän iänikuiset pelot. Mutta voittamalla ne, teistä tulee ikuisesti vahvoja Kuolon sotilaita”, tuo lopetti ja räpäytti silmiään pari kertaa sitten laskien katseensa Valankiroukseen, joka näytti hiljaa rukoilevan menetettyjen sotilaidensa puolesta. Imperiumi tarvitsisi pian lisää kissoja, jotta he voisivat pysyä vahvana. Sen Umbra oli nähnyt asuttuaan luolastoissa yhdessä muiden kanssa vain sen hetkenkin verran, jota hän oli siellä viettänyt. Ehkä hän voisi saada Kuutiikeristä poikansa sukulaiset takaisin? Tuo virnisti itsekseen ja kohosi käpälilleen katsahtaen kohti Valankirousta.

“Uskotko itsesi minun valtani alle, luottaen kykyyni johtaa Imperiumia siihen mahtiin, jota se oli ennen Pakkastähden aikakautta?” Umbra viileästi katseli Valankirousta, joka nyt aivan ällistyneenä katseli naarasta.

“Mitä sinä oikein höpötät?” tuo puuskahti ja heilautteli hännänpäätään ärsyyntyneenä.
“Imperiumi on minun laumastani luotu heimoyhteisö. Tämä, Imperiumi, on minun kansani”, Umbra virnisti ja sitten haihdutti koko ilkikurisen virneensä silmän räpäytyksessä kohdaten Valankirouksen vain tyytyväisellä hymyllä. “Hyvä kuulla sitten. Nousen Iltatähden seuraajaksi, kerran Raivonkorento koki myös ikävän kohtalonsa”, hän päätti yksimielisesti saaden Valankiroukselta vain äimistyneen tyhmän katseen turkilleen. Lopulta muita Imperiumin kissoja alkoi valua paikalle näkemään kaaosta, ja he pitivät yhteiset pienet hautajaiset menetetyille sotilaille. Tästä alkaisi Umbran lauman uusi aikakausi.

//Masi


Iltatähti oli taas poistunut leiristä kertoen suunnitelmansa Raivonkorennolle, joka hieman epäili kollin oikeita aikeita käydä järvellä, mutta ei myöskään noussut marsalkkaa vastaan. Ehkä enemmän naarasta vain tympi vahtia Iltatähden vasta silmänsä avannutta pentua, ja yrittää toimittaa leirissä jotain harjoituksia sekä pieniä partioita. Raivonkorento oli tiuskaissut Iltatähdelle, mutta kolli oli sivuuttanut toisen kommentit ja poistunut leiristä hiljaa. Hän kaipaisi vain jotain, jota löytäisi yksin järven rannalta. Umbraakaan ei ollut näkynyt heidän maillaan vielä, mutta kolli kuvitteli toisenkin olevan omilla retkillään missä ikinä mahtaisikaan nyt olla. Ehkä jonain päivänä heidän polkunsa vielä kohtaisi.

Oranssin punertava kolli saapui pian hämärästä aukealle niitylle, jonka toisella laidalla sijaitsisi järven ranta. Hän ensin maisteli ilmaa tarkasti ja katseli pitkälle ylös nummelle, sekä kohti metsää, josta voisi jommastakummasta syöksyä toisen kansan partio. Mutta hän kyllä uskoi kovasti, ettei tällä hetkellä kukaan mahtaisi käydä täällä. Toiset hajumerkit tuntuivat vahvemmilta, joten ehkä täällä olisi käyty äskettäin. Iltatähti jatkoi askeltamistaan tuttua polkua pitkin kohti rantaa, ja antoi itsensä vetää keuhkonsa täyteen raikasta järven ilmaa, katseensa siintäessä niin kohti järveä, metsän reunaa kuin myös Myrkkysuon saarta. Iltatähti heilautti häntäänsä hieman pohtivaisena, ja istuutui lopulta alas rantahiekkaan antaen käpäliensä vajota hiekkaan ja järven liplatuksen kaikua korvissaan. Hetkeksi aikaa kolli painoi jopa silmänsä kiinni ja antoi aistiensa vain täyttää itsensä. Kaikki tuntui siinä hetkessä hyvin rauhalliselta, tyyneltä, sekä vahvalta.

Lopulta Iltatähden transsin keskeytti vaisu vikinä, jonkun huuto kenties? Kolli ei saanut siitä aivan kiinni, kun huuto oli ollut niin hiljainen sekä nopea. Tai sitten se tuli kauempaa. Iltatähti raotti suutaan ja tarkkaili silmät viiruina ympäristöään, ollen kykenemätön ensin paikantamaan tätä huutoa. Kunnes lopulta näki pienen pään pomppivan tummassa vedessä vain pienen etäisyyden päästä hänestä. Kolli kohosi jaloilleen ja hetken katseli pienen pennun matkaa, ennen kuin lähti juoksuun ja loikkasi rannasta veteen. Hän äkkiä paikansa henkeä haukkovan pennun suunnan ja nopeasti ui tämän luokse napaten pientä kollia pian niskasta(?) lähtien sitten uimaan kohti rantaa. Kolli näki selvästi rantaan sekä sai pidettyä päätään niin ylhäällä, ettei pennunkaan pää hukkuisi veden pinnan alle. Tämän hengitys oli raskasta ja rohisevaa, varmasti niellyt runsaasti vettä matkallaan. Vaikka järven vedessä ollessaan marsalkka oli tunnistavinaan tässä pennussa jonkin tutun hajun, mutta hän päätti jättää toisen tutkailun siihen, kun selviäisi olisiko kolli edes hengissä. Iltatähti ui rantaan, kohosi turkki märkänä valuen kauemmas hiekasta laskien pennun sitten nurmelle ja katsellen tämän tärisee pientä kehoa. Liian nuori uimaan, saati edes osaamaan. Voisiko hän tehdä pennulle jotain? Hän ei ollut koskaan oikein hoitanut edes nuorempia kissoja, opastanut oppilaita kyllä, mutta tämä oli pentu. Oranssi kolli painoi lopulta käpälänsä osittain pennun vatsalle, ja alkoi painella tämän vatsan sekä keuhkojen aluetta, lopulta saaden pennun oksentamaan hieman vettä(?). Iltatähti painoi lopulta korviaan lähemmäs tämän rintaa ja sitten alkoi ripeästi nuolla tämän turkkia pitääkseen sitä lämpimänä.
Hetken aikaa tätä harjoitettuaan marsalkka käänsi päänsä takaisinpäin kohti järveä, sekä saarta. Olisiko pentu eksynyt Myrkkysuon saarelta, vai jostain muualta, kenties kauempaa? Nuorukaisen turkissa leijui niin Myrkkysuon tuoksu, kuin myös hyvin tutuksi tullut Tuskatiikerin ominaistuoksu. Mahtoiko tämä pentu olla kotoisin Myrkkysuosta, jonne oli oletettavasti orjien mukana paennut nuorimmat pennut? Tämä saattaisi hyvinkin olla Tuskatiikerin pentu. Iltatähti jätti arvailut sikseen ja antaisi pennun itse selittää, jos hän uskaltaisi puhua. Nyt hänen olisi keskityttävä pitääkseen toinen lämpimänä, sekä elossa. Ei suurella kollilla ollut mitään syytä, saati aikomusta jättää sitä menehtymään tänne koettuaan ensin veden kauhut. Päätään kääntäessään takaisin kohti liotettua pentua, Iltatähti oli näkevinään Myrkkysuon rantojen tuntumassa silmäparin, joka siintäisi katsettaan kohti vastarantaa. Mutta kolli ei ollut kykenevä tunnistamaan tätä, saati halukas kohtaamaan katsetta uudestaan. Kolli otti pennun hampaisiin niskasta ja lähti hiljaa kulkemaan takaisin kohti Imperiumin leiriä, jossa parantajat voisivat vielä tarkistuttaa pennun.

//Heli


''Oletko varma, että haluat lähteä tällaiseen seikkailuun mukaan? Joudut juoksemaan paikalle tulevaisuudessa, kun yhteys kutsuu sinua herraasi. Tässä tapauksessa kissaan'', Spiro heilutteli käpäliään ilmassa hänen ja Sagan välillä. ''Sellainen polku ehkä takaa meille kaikille pitkää ikää, mutta oletko valmis heittämään oman elämäsi hukkaan? Mää en oikeastaan ole kovinkaan innostunut sellaisesta. Maailmassa on vielä paljon nähtävää!'', Spiro puuskaisi ja katseli murheellisena, jopa surullisena siltikin olkapäänsä ylitse Unta, joka katseli heitä vakavana.
''Jos me nyt lähdemme Unen mukaan, tulevaisuutemme on sinetöity. Kissat uskovat johonkin kuolleisiin esi-isiinsä, jotka istuvat pilvien päällä. Ja ne on pelottavia ja voimakkaita katteja! Heidän kauttaan voidaan yhteys ja amuletti luoda, joka valaa pedon tai lemmikin kissan sydämen kanssa yhteen'', Spiro osoitti taivaalle, selvästi nyt asennoituneena tarkemmin puhumaan kettuneidille.
''Saga, ne kissat tappoivat emosi. Miksi sinä haluat auttaa heitä?'', orava madalsi ääntään ja katseli murheellisena kettua. ''Siitä tiestä ei ole enää paluuta. Ei sinne mennä vain kokeilemaan. Pilvikissat ovat vahvoja, ne luovat maailman olentojen tulevaisuutta. Jos heidän polulleen astuu, he yhdistävät meidätkin kissoihin. Usein pedot ja lemmikit yhdistyvät kissojen elämiin juuri silloin, kun Pilvikissat ovat saattaneet jommankumman pulassa olleen toisensa luokse. Pilvikissat tällöin katsovat, onko peto, lemmikki tai kissa amuletin arvoinen'', Spiro huokaisi, pyllähtäen sitten takamukselleen turhautuneena päätään pudistaen.
''Uni auttoi Apilaa, sitä Salamahäntää, siitä Myräkkäkansasta. Uni on Pilvikissojen mielestä joko orjuutettava sellaiselle tai sitten sen kaiken arvoinen. En kuitenkaan ymmärrä, miten yksikään kissa voisi olla meidän muiden arvoinen'', orava hymähti, Unen laahustettua heidän taakseen ja huokaisten, sekä puhaltaen marjaisen puuskauksen ulos suustaan. Spiron rypistäessä otsaansa ja tuulettaessaan käpälällään ilmaa.
''Kaiun väki suojelee kaikkea ja kaikki, jotka haluavat toimia rauhassa ja yhdessä. Jos sinulle joskus olisi arvokasta metsän tulevaisuus, sinä et aina etsisi seikkailuja'', Uni hymähti yllättäen kettujen kielellä, oravan mököttäessä ja mulkoillessa Unta. ''Saga -neiti on älykäs, hänellä on hyvä sydän ja nuo sanat jo kuulostavat siltä, että Kaiun väki haluaa opastaa polkunne kissojen luokse'', Uni hymyili ruskeilla silmillään asti ketulle tassujensa juuressa.
''Jep, päätyä ateriaksi'', Spiro hymähti.

Yleiset säännöt pisteytyksessä:
• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmoille, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.


Masi: +22ap +60kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 5ap -bonus
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 10kp -bonus
+ Spiro, Erakko +60kp +20ap +2ap


Heli: +55ap +150kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp roolauksesta käytössä.
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 5ap -bonus
• Pääsiäiskissan palkinto: Kuukaudeksi 10kp -bonus
+ Saga, Erakko +90kp + 30ap +3ap
+ Iltatähti, Imperiumin päällikkö +30kp +10ap +1ap
+ Feykir, Erakko +30kp +10ap +1ap

//Masi
Saga kuunteli hämmentyneenä Spiron selityksiä, ja lopulta tämän loikatessa Unen olalle kuulemaan tämän murheita, Saga vain kuunteli ja katseli hiljaa maistellessaan marjaa suussaan, jonka Spiro oli sinne tunkenut. Jonkinlainan rauhan tunne levisi kettu neitiin ja tämä pohtivaisena tarkkaili Uni-karhun kasvonpiirteitä, kun tämä yksi silmä säihkyen yritti kertoa Spirolle tapahtumista. Ei Saga tästä selvää saanut, mutta ymmärsi toisen huolen. Se jotenkin levisi häneenkin. Naaras heilautti häntäänsä takanaan ja katseli lopulta oravaa joka mätkähti tämän eteen nenilleen. Kettu naurahti hiljaa, katsellen sitten oravasta kohti karhua.

“Ei mutta hänen huolensa ovat ihan oikeita”, naaras haukahti lopulta Spiron perään, ennen kuin lähti askeltamaan toisen perässä kohti Järveä. “Hän on saanut tavata sellaisen kissan erikoisella tavalla, ja nyt heillä oli erikoinen side. Karhu on hieno peto, ja Uni varmasti on ihana lämmin emo karhu. Kuten sanoit”, naaras vielä hieman kauhistuneena kohtaamisesta tokaisi sitten vilkuillen ympärilleen.

“Ehkä hän oikeasti tahtoo suojella heitä. Hän varmaan tuntee ne salamahännät kuitenkin jotenkin. Emme tiedä mikä ja kuka sen suojatin tappoi, mutta ehkä ne pennutkin ovat erikoisia”, kettu pohti ja vilkaisi olkansa yli takaisin kohti Uni-karhua. Matka alkoi taittua kohti järveä ja Saga näki sen kimmellyksen jo edessään. Minkähän laisia seikkailuja kissat pääsisivät näkemään? Minkähän laisia seikkailuja Uni kävisi niiden kissojen kanssa? Ehkä heidän yhteytensä oikeasti olisi erikoinen? Kettu loikkasi Spiron eteen ja esti tämän kulun eteenpäin.

“Tahdon että kuuntelet emoasi! Hän on sinut kasvattanut, ja hänen huolensa ovat ihan oikeita, minäkin näin sen”, naaras haukahti vakavana. “Tahdon myös tavata ne kissat, jotka Uni tietää, ja on tavannut. Jos se kissa kenellä oli amuletti oli hyvä kissa, on se hänen kumppaninsa sekä pentunsakin”, naaras räpäytti silmiään ja tarkkaili pientä Spiroa. “Tulet vaikka piilossa mukanani. Ehkä jos he näkevät sinut seurassani he eivät tahdo syödä sinua”, tuo tuumasi ja hännällään taputti Spiron päätä anelevaisena. “Tahdon nähdä ne kissat Unen seurassa. Jos se amuletti juttu oli erikoinen, on nämäkin kissat erikoisia. Ei sinun ole pakko amulettioravaksi ryhtyä, mutta käy edes kokeilemassa, minun kanssani?” Saga yritit taivuttaa päättäväistä oravaa johonkin, mihin itse kettunen nyt tunsi palavaa paloa kokea.

Iltahämärä asteli leiriin ja kutsui oitis Raivonkorennon puheilleen. Naaras oli juuri saapumassa pentutarhasta selvästi käynyt katsomassa Nokipentua, tai sitten naaras oli ollut tekemässä jotain muuta.

“En aio ilmoittaa siitä kissoille, mutta minua kutsutaan Iltatähdeksi tästä lähtien. En usko että Kuolo saapuu uniini lähettämään minulle elämiään, mutta haluan silti kulkea lauman keulakuvana”, Iltatähti äkkiä ensimmäisenä kertoi naaraalle, joka vieno virne huulillaan nyökäytti päätään kollille kyselemättä enempää. Ehkä Raivonkorento myös tiesi, ettei Imperiumista enää olisi suureksi laumaksi, joka voisi ansaita Kuolon suojeluksen. Mutta Iltatähti tahtoi silti tehdä asioista virallisia. “Tapasin myös yllättävän vieraan matkallani”, kolli naukaisi naaraalle asetuttuaan pedilleen pienen puhujanpaikkansa lähettyville, Raivonkorennon kääntäessä päätään kuunteluvalmiina. Iltatähti nuolaisi huuliaan ja katseli hiljaisen leirin eloa häntänsä heilauttaessaan käpälilleen.

“En tiedä oletko kuullut, mutta Pakkastähti ei ole oikea Imperiumin luoja. Metsässä asui jo kauan ennen meitä erakkolauma, jota johti Umbra. Se oli silloin Umbran erakkolauma, joka ei oikeastaan ollut tunnettu metsässä ennen Veristä kuuta. Siellä Umbra ja Pakkastähti aloittivat valtauksiaan sekä heidän vallan himonsa kasvoi. Umbra valtasi Myrskyvaahteran Pakkastähden kanssa, ja he tahtoivat musertaa koko metsän valtansa alle. Mutta Verisen kuun sodassa Umbra, silloinen Varjojentähti, kuoli”, Iltatähti lopetti ja katsahti Raivonkorentoon. Naaras nyökäytti vain päätään silmät tuikkien. “Pakkastähti johti hävinneet erakot toisaalle ja he asettuivat silloin Saukkoluolaan, ja siellä syntyi hänen Imperiuminsa. Pakkastähti siis jatkoi Umbran aloittamaa. Mutta se yllättävä vieras kenet tapasin nyt matkallani, oli Umbra”, kolli tokaisi ja Raivonkorento naurahti kuivasti, kuitenkin tuijottaen sitten kollia epäileväisesti.

“Tosissasi olet?” naaras tokaisi ja pyöräytti silmiään. Iltatähti hymähti hiljaa ja käänsi katseen leiriin.

“Hänessä oli kuoleman hajua, eikä hän näyttänyt ihan itseltään kuin silloin oli näyttänyt. Mutta kyllä, hän oli ilmi elävänä. En kerennyt kuulemaan hänen tarinaansa, mutta joku on hänet tuonut takaisin elävien kirjoihin”, kolli kohautti lapojaan ja kohotti käpälänsä tutkaillen kynsiensä välejä viileästi. Raivonkorento ei kuulostanut vakuuttuneelta, mutta Iltatähti käänsi sitten myrkyllisen katseensa naaraaseen.

“Valitsin sinut amiraalikseni, koska kykenen luottamaan sinuun. Ja näillä sanoilla, oletan, että totteletkin minua. Kerroin Umbralle vielä Imperiumin olemassaolosta, sekä Pakkastähden tuhosta. Ohjeistin hänet tänne. Jos ja kun hän saapuu tänne, hän on liittolainen, ei vihollinen. Hän on samalla pallilla kuin sinä”, kolli murahti ja Raivonkorento katseli Iltatähteä hiljaa, ennen kuin nyökäytti päätään.

“Kyllä Iltatähti”, vaikkei naaras ollut vakuuttunut. Ehkä hän kuitenkin muuttaisi mieltään tavatessaan toisen. Kolli pyöräytti silmiään itsekseen ja veti syvään henkeä keuhkoihinsa.
“En tiedä mitä tulee tapahtumaan, mutta odotan Umbran paluuta tänne. Hän on liittolainen, sillä on laumamme oikea luoja. Jos Umbra tahtoo, otan hänet rinnalleni johtamaan tätä laumaa, tai sitä mitä siitä on jäljellä”, kolli tokaisi katsahtaen kohti pesää, jossa pimeyden soturien kouluttaja makoilisi itsekseen. Sotilaita olisi vain pari, ja Tuskatiikerin sekä Värejuovan katoamisen jälkeen ei laumassa olisi montaa hengissä enää. Mutta ehkä Imperiumi vielä voisi kasvaa. Raivonkorennon poika Härmäntassu kasvaisi hyvää vauhtia Hahtuvaroiskeen opeissa, ja ehkä kolli voisi löytää itselleen kumppanin Kuratassusta. Olihan naaras ihan suloinen vanhemman kollin mielestä. Raivonkorento oli onneksi ottanut pienet oppilaat heidän luokseen heidät löydettyään. Ehkä vielä muitakin eksyneitä sieluja tahtoisi liittyä heidän riveihinsä. Iltatähti laski käpälänsä ja katsahti Raivonkorentoon.

“Kuolo varmasti tarkkailee meitä vielä, vaikkei heidän läsnäolonsa ole niin vahva. Kuitenkin jatkamme toimintaamme ja kasvuamme. Pidä sillä Hahtuvaroiskeen kouluttamista, sekä pidä huoli Nokipennusta. Hän on ainoa pentumme tällä hetkellä”, marsalkka naukaisi ja Raivonkorento nyökäytti päätään nyt hieman ystävällisemmän oloisena.

“Eiköhän kaikki ala vielä liukua parempaan suuntaan. Odotamme Umbraa, ja kerron tästä myös Hahtuvaroiskeelle”, Raivonkorento lisäsi, ja Iltahämärä hymyillen nyökäytti päätään toiselle.

//Heli//

''Täh? Onko se huono juttu, että hän on karvainen, iso, karhu?'', Spiro kurkisti Sagaa tuon otsalta, nuuskuttaen tuon kasvoja kummastuneesti heilutellen korviaan. ''En minä valehdellut sinulle. Kuvaukseni oli hyvinkin tarkka. Hän on lähes niin korkealla kuin taivas, kun hän seisoo kahdella jalallaan'', Spiro värisytti huvittuneena viiksiään. Ottaen sitten pensaasta lisää vatukoita ja tökäten yhden Sagan suuhun.
Uni kuitenkin urahti vaisusti, hakien huomiota, että joku voisi ymmärtää hänen murheitaan. Spiro heilautti häntäänsä ja hyppäsi Sagan pään päältä karhuemonsa lavalle, johon jäi pienenä karvaisena pallona istumaan ja kuuntelemaan.
''Myräkkäpuun katit vai? Apila-mikä? Jaa- justii'', Spiro tuumasi mässytykensä lomasta, Unen hiljaa ynähtäessä selvästi alakuloisena. ''Jaa penikoita sille Apilapäälle? Mikä? Karhu! No niin olet! Ai se Apilapää? Niiniin, justiinsa'', Spiro nyökytteli, muttei todellakaan ymmärtänyt karhumuorin käyttämiä termejä kissoista.
''Unen mukaan nyt on syytä olla Myrskypäitä. Eikun häntiä lähellä. Unella oli erityinen side erään kissaan siellä, jonka elämän Uni pyrki parhaansa mukaan turvaamaan ja hän aisti toisen pelkotuoksun erääseen amulettiin langetetun yhteyden välityksellä. Mutta amuletti on kadonnut ja sen seurauksena hänen suojelemansa katti on kuollut äskettäin'', Spiro liukui alas karhun lavalta ja askelsi Sagan luo, nyppien hampaidensa kolosta vatukoiden varsia. ''Ilmeisesti sen tyttönen on saamassa pentuja tälle kuolleelle Unen ystävälle ja Uni haluaa suojella heitä. Eipä kuulemma aio lähteä näiltä main ja odottaa hetkeä, että pääsee näkemään pennut'', Spiro kohautti lapojaan, mutta kuiskasi sitten.
''Kuka hullu salamahäntä ottaisi karhun toripäivilleen käppäilemään ja vetämään yläfemmoja penikoiden kanssa?'', Spiro naureskeli. ''Joo mennään vain sinne järvelle, ihan turhaa tuollainen Unen hössötys'', Spiro tuhahti, mutta sai pian sylkäistyn vatukan takaraivoonsa, joka kaatoi varomattoman oravan nenilleen Sagan tassujen juureen.
Spiro hieraisi marjaisaa takaraivoaan ja pörhistäen häntäänsä kääntyi vihaisena Unen puoleen, joka urahti hänelle voimakkaasti.
''No mitä ne oravalla siellä perhana vie tekee? Syö tietenkin! Mitä mää siäl muka tekisin?'', Spiro ristikätensä ja taputti vasemmalla jalallaan ärtyneenä maata. ''Amulettihömpötyksiin kietoisit mutkin, etten vaeltaisi metsässä yksin? Hullua, miksi ottaisin suojelukseeni yhdenkään salamahännän'', Spiro tuhahti, Unen katsellessa surullisena Spiroa ja Sagaa.
''Joojoo, se on sulle tärkeä asia. Mutta mä ja mun uusi ystäväni halutaan pysyä kateista kaukana'', Spiro nyökytteli voimakkaasti vielä, lähtien sitten saattamaan Sagaa kohden järveä.
Mutta sitä he eivät osanneetkaan odottaa, että mikä kissa voisi olla järvellä pulassa. Ja miten suuret tassut Kaiulla olisi, että se saisi oravan ja ketunkin sotkettua kissojen maailmaan.

//Masi
Saga kuunteli huvittuneena Spiron kertomusta Unesta, joka kuulosti kyllä ihan lämpimältä sekä mukavalta. Kettu neiti ei oikein osannut odottaa millainen Uni tulisi oikeasti olemaan, mutta kerran tämä äitimuori olisi pitänyt Spirosta huolta, pitäisi se ehkä Sagan seurastakin hetken. Kuitenkaan kuvaus toisesta, ei antanut neidille suuria mielikuvia, muuta kuin isosta, pulleasta oravasta suurella pörhöisellä hännällä. Saga värisytti viiksiään ja hymyili lempeästi Spirolle toisen taputellessaan hänen häntäänsä. Läheisyyttä ystävältä, jonka kuitenkin olisi hän tavannut vasta hetki sitten. Mutta Saga oli iloinen tästäkin mahdollisuudesta. Ei hänellä olisi muuta seuraa, kuin nyt hassusti puhuva orava. Spiro lopulta otti kiinni hänen hännästään ja lähti ohjastamaan Sagaa puiden lomitse kohti Myrskypuun kattien oleskelupaikkaa, tai niin hän oli sanonut. Sekin ajatus salaman väännättämistä hännistä sai kettuneidin naurahtamaan, mutta hän silti epäili kissojen lähellä olemista. Miten se olisikaan edes mahdollista? Kissojen hännän vääntyminen salaman seurauksena? Mutta hän piti kiinni siitä mielikuvasta ja lähti nyt jopa rauhanomaisin mielin kulkemaan Spiron ohjastamana kohti järveä, jonka tuoksu saapui jo pitkältä heitä vastaan. Hänen vatsansakin tuntui murahtavan, muttei naaras ollut nyt sillä mielellä saalistaakseen itselleen mitään. Kettuneiti laski katsetta ystäväänsä ja päästi jopa pienen naurahduksen ulos Spiron kelluvasta matkasta näin pitkälle.

“Toivottavasti sinun ei usein tarvitse joutua joen uhriksi”, naaras leikkisästi tokaisi takaisin ja räpäytti silmiään iloisesti kuitenkin hymyillen toiselle matkalla eteenpäin. Kissojen hajua alkoi hyvin olla enemmän, ja Saga huomasi askeltensa olevan varovaisempia, sekä korviensa vääntyilevän kaiken äänen mukana. Ja niin hän pelästyi myös pientä louskutusta, josta Spiro kuitenkin keksi olevansa hyvin lähellä. Varautuneena naaras käänteli korviaan ja katseli oravan perään, joka äkkiä pinkaisikin hänen päänsä päälle. Naaras yritti maistella ilmaa, mutta pian hänet yllättikin urahdus takaata, ja ketterästi varautuneena Saga pyörähti ympäri kohdatakseen suuren karhun tuijotuksen vatukosta, kun Spiro putosi hänen päänsä päältä selkään. Saga pidätti hengitystään korvat luimistaneena ja hievahtamatta hän tarkkaili tätä karhua, joka jopa saapui lähemmäs häntä haistelemaan. Kettu neiti oli hyvin lähellä juosta karkuun ja raapaista tätä karhua kuonoon, mutta Spiron puheet saivat hänet lopulta lämpiämään ja rauhoittumaan enemmän. Karhu jopa lopulta istahti takaisin maahan ja tärinän voimasta Saga kohosi myös käpälilleen katsellen kuitenkin vatukkoa epäileväisenä.

“Sanoit että hän on emosi, pullea kuin kuu-ukko taivaalla!” Saga henkäisi hiljaa Spirolle katsellessaan karhun vatukoiden rouskuttamista, samalla kun kuunteli myös Spiron ärsyttävää mässytystä päänsä päällä. “Unohdit mainita että hän on karhu!” kettu neiti haukahti vinkaisten kuitenkin katsellessaan hieman tottuneempana nyt karhua, jonka toisessa tilanteessa olisi ottanut vihollisenaan. Kuitenkin tämä emo tuntui pitävän Spirosta, ja jos kerran karhu ei söisi häntä, ei Saga pitäisi toista uhkanakaan.

//Heli//

''Ah, Uni! Hää on meikäläisen emo. Hivenen isohko, pullea kuin taivaalla roikkuva kuu-ukko! Mutta kerrassaan lumoava äitihahmo, varmasti tykkäisi sustakin! Esittelen sut oikein mielelläni hälle, omalle rakkaalle äitimuorillein'', Spiro henkäisi hymyillen, viikset väristen innostuksesta ajatusta kohtaan sekä ohrantäkkä väreillen suupielessä.
Orava huomasi Sagan säpsähtävän ehdotusta järvelle, joten tämä taputteli toisen häntää lempeästi hymyillen, vaikka se hivenen härskille oravalle ei ollut tyypillistä näyttää niinkin pehmoiselta. Vaikkei hän koskaan pyrkinytkään olemaan uhkaava, mutta hänen maalaisen puhetapansa sai hänestä usein kummallisen kuvan.
''Voi älä huoleri siitä lätäköstä ja siellä olevista otuksista. Uni asustelee siinä lähellä Myrskypuun katteja, vai mikäs sen ryhmän nimi nyt olikaan. Niillä taisi olla hännät vääntyneet salamoiden muotosiksi tai jotakin sellaista, että saivat siitä nimensä'', Spiro hekotti huvittuneena itsekseen, että kissat olivat outoja! ''Uni kyllä suojelee meitä, kunhan ensin löydämme sen pulleron sieltä pöpeliköstä'', Spiro hymyillen kohosi taas jaloilleen ja otti kuin kädestä kiinni Sagaa, mutta hänen hännästään tassullaan, lähtien tuon kanssa kävelemään.
Hän hymyili toiselle ystävällisesti, kun toinen puhui haluavansa olevansa emonsa kaltainen. Ihana ajatus, oikein fiksu nuori kettunen.
''Tottamaar mää näytän! Mää kato oon siinä Myrskypuun äärellä oleskellut ikuisuuden. Nyt mä muutin tänne, kun mää putosin siihen purojokeen joka siinä Usvapöly -kissojen lähellä virtaa. Ja mää kelluin sitte aina tänne asti. Mutta oma koti tuntuu paremmalta vaihtoehdolta, tai siis lapsuudenkoti. Mennääshään sittenh'', orava pyöritellen toista tassuaan selitti ja kahdella jalallaan askeltaen saattoi toista kohden Myrskyvaahteran ja Usvajoen rajaa, sekä järveä näiden rajojen välissä. Mutta ennen kuin kaksikko oli päässyt rajalle tepastelemaan, jostakin kuului jo metsikön ja pensaiden joukosta hiljaista louskutusta, kun jokin otus söi lähistöllä marjoja.
''Ollaan niin lähellä jo kotikoloja, että voinen lähes sanoa, että mamma taitaa olla paikalla'', Spiro hymyili, päästäen irti Sagan hännästä ja kiipesi tämän pään päälle tähyilemään. ''Muori osaa isoon kokoonsa nähden piiloutua todella hyvin näiden vatukoiden joukkoon'', Spiro tuumasi huvittuneena, kunnes heidän takaansa kuului voimaa uhkuva henkäys, Spiron hymyillessä tähyillessä. Urahdus pääsi suuren Unin hampaiden välistä ja Saga pyörähti pelästyneenä ympäri (?), Spiron kellahtaessa tuon pään päältä selkään naamalleen.
Suuri karhu oli vatukoiden keskeltä kohonnut kahdelle jalalleen, haistettuaan ketun ja tarkkaili korkealta nyt kettua, sekä tuon selässä takaisin jaloilleen kampeamaa pörröhäntäistä Spiroa.
Spiro kiipesi takaisin Sagan pään päälle ja tapitti leveän hymynsä kanssa Unia.
''Saga, tämä tässä on emoni Uni. Uni, tämä viehättävä kettunen on Saga-neiti'', Spiro hymyili karhulle, joka laskeutui vatukoiden ylitse nuuskaisemaan Sagaa pienillä ruskeilla silmillään.
''Vattujako nää oos löytänyt täältä? No voi pojat! Khylmaar kelppaakki!'', Spiro kurotti Sagan pään yläpuolelta vadelmia kourallisen pieniin tassuihinsa ja heitti yhden suuhunsa, maiskuttaen niin, että vadelman marjan mehut pärskähtivät suupieliin asti.
Uni hiljaa urahti huvittuneena ja laskeutui sitten istumaan takamukselleen niin, että tuntui koko maan hyppäävän hänen painostaan.