//Heli //

Kivijalka kuulosteli Korppisydämen sanoja sekavin tuntein, mutta kasvoilla kivettyminä oleva tyyneys, vaikka hänen sydämensä takoi niin lujaa, että korvat nytkähtelivät säännöllisesti. Synkkävarjo olisi pettänyt antamansa sopimuksen Myrskyvaahteralle, jonka Kivijalkakin muisti kokoontumisesta, jossa Hiirenpolku oli edustanut Myrskyvaahteraa, kun johtajapari oli hautautunut lumen alle. Olisipa jo silloin Syystähti tarjonnut Taivaanliekin apua Myrskyvaahteralle. Kivijalka räpytteli surullisena silmiään.
Mitä Veritähti tällaisella toiminnalla ajoi takaa? Mitä hän halusi?
''Kiitos Korppisydän, kiitos'', Kivijalka hiljaa sai sanottua, samalla kun hänen mielessään kaikui uudelleen ja uudelleen Korppisydämen sanat siitä, että Syystähti olisi jättänyt Taivaanliekin Kivijalalle. ''Ota itsellesi tilaa luotamme ja huolehdimme, että saat täältä uuden kodin, jos olet sitä mieltä vielä huomenna. Nyt sinunkin on syytä käydä lepäämään. Jutellaan myöhemmin Veritähdestä lisää. Taivaanliekki kiittää sinua rohkeudestasi kohdata vaaroja kansamme ulkopuolisena, kun pelastit soturimme ja toit viestin päälliköltämme minulle. Otan sinut tänne ja opastan sinua parhaani mukaan, mikäli tahdot jäädä Taivaanliekkiin'', Kivijalka naukui ja nyökkäsi sitten kohden soturienpesää, ja sen vieressä olevaa saaliskasaa kohden.
Sitten hän nousi ylös ja katseli, miten Leopardinkukka siirrettiin parantajanpesään, jonka edustalla Vääräsydän istui hauteiden peitossa, hämähäkinseitit kutittaen nenää.
''Kanjonivuokko. Kun olet valmis ja uskot, että voit jättää joksikin aikaa Leopardinkukan lepoon pesääsi, haluan, että lähdet kanssani Usvajokeen. Kannan kaatuneet toverimme yksitellen rajalle, josta muutama soturi voi heidät tulla hakemaan. En halua aiheuttaa Tuulentähdelle tunnetta, että yrittäisimme hyökätä uudestaan, joten en ota ketään muuta mukaani kuin sinut. Jos siellä olisi vielä joku, kenet me voisimme pelastaa'', Kivijalka naukui vakavasti. Hänen alahuulensa värisi surusta, miten hän inhosi sotaa ja sotia. Hän ei muuta toivonut kuin rauhaa. Miksei Syystähti voinut kuunnella häntä? Kivijalka ummisti silmänsä. Hän ei kuitenkaan ollut vihainen Syystähdelle, tällä oli paljon voimaa ja taitoja, joita Kivijalalla ei ollut ja joita varapäällikkö ehkei koskaan voisi tarjota tälle kansalle. Hän jäisi kaipaamaan opastaan, edeltäjäänsä ja kansan todellista päällikköä, Syystähteä.
Hän toivoi hiljaisessa mielessään, että hän voisi vielä nähdä Syystähden, kun he saapuisivat Usvajoen reviirille.
''Kanjonivuokko! Näytä minulle, miten voin auttaa. Voin valvoa sisartani koko sen ajan, kun olet poissa. Mutta sinun täytyy kertoa ja näyttää minulle, miten voin auttaa häntä, kun hän herää tai jos hän tuntee kipuja'', Omenamyrsky naukui ja kiirehti niiltä sijoiltaan parantajapesään.

(Jatkuu Usvajoen puolella rooleissa)

//Masi
Korppisydän antoi Leopardinkukan painon poistua selältään, itse huohottaen pitkän matkan tekemisestä. Hänen jäseniään särki, niin koko kansan puolesta, kuin Leopardinkukan vammojen ja oman väsymyksensä seurauksena. Mutta hän olisi nyt täällä, ja naaras olisi turvassa. Kivijalka alkoi tiedustella heti häntä, naaras muisti toisen, Imperiumin sotaan valittu, kuten hän itsekin. Valkean oranssi naaras loi toisella ystävällisen hymyn.

“Minä-”, hän huokaisi ja katseli ympärilleen asettuen istumaan. “Synkkävarjo hyökkäsi Myrskyvaahteraan, joka oli saanut varakodin Hallavarjon leiristä lumivyöryn tuhotessa heidän kotinsa. En halunnut osaa siihen, kieltäydyin Veritähden tarjouksesta ja päätin lähteä. Varoitin Myrskyvaahteran kissoja, mutta en tiedä mitä siellä on nyt tapahtunut”, tuo aloitti huokaisten ja pudistellen päätään. “Yritin päästä sieltä pois, mutta Veritähti pysäytti minut ja ohjasi kohti Usvajokea. Sieltä kuului kamalaa taistelun ääntä, ja Veritähti varoitti minua valitsemastani tiestä. Hän päästi minut menemään, mutta uskon, että hän vaatii minulta vielä jotain myöhemmin. Minun on kohdattava hänet myöhemmin, vahvempana, parempana. Olen niin kiitollinen, että pääsin pois”, hän lopulta antoi lapojensa painua alas pään myötä, tuo hetken roikotti itseään hengittäen täristen.

“Hän kehotti minua auttamaan pakenevia kissoja parhaani mukaan. Hiippailin leiriin Vääräsydämen ja Syystähden juostua ulos, ja löysin Leopardinkukan hädistulkoon hengissä leirin reunamalla. Nappasin hänet mukaani ja lähdin tänne. Kaikista järkevin asia koko päivänä”, hän tokaisi tuhahtaen ja kohotti katseensa Kivijalan etsiviin silmiin. “Tapasin Syystähden, ja hän pyysi minua kertomaan, että Taivaanliekki kuuluu nyt sinulle. Hän ymmärtää virheensä ja pyytää anteeksi kansatoverien kaatumista. Hän ei enää kuulu tänne”, Korppisydän madalsi ääntään puhuen vain Kivijalan korville.

“Sitten saavuin tänne. Onneksi Leopardinkukka vielä hengittää”, naaras huokaisi ja katseli, miten Kanjonivuokko oli juossut pentutarhalta katsomaan Vääräsydäntä, sitten juoksi pesäänsä. Varmasti riittäisi työtä Leopardikukan paikkaamisessa.

“Sen perusteella mitä näin, ja kuka pääsi pakoon, uskon, että tässä on kaikki, ketä sieltä jäi jäljelle. Elleivät he ole raahustamassa matkalla kotiin ruhjeineen. Leiriä en ehtinyt silmäillä, kun huomasin hänet. Toisen sisarukselta näyttävän kissan vierellä”, Korppisydän paineli maata tassujensa alla haikeana katsellen ympärilleen. “Olen pahoillani. Tämä oli paikka, johon tassuni minut ohjasivat, enkä tahtoisi olla missään muualla, jos se sopii teille”, naaras painoi korviaan ja kohtasi Kivijalan katseen varovaisesti.

//Heli, Wilma//

Terätiikeri pisti hiljaisena merkille, istuessaan Varputassun vieressä kuulemassa Belladonnatähden uutisia ja seremoniaa, ettei Armonhalla istunut paikallaan. Naaras oli selvästi poistunut leiristä johonkin muualle, sillä tavallisesti hän ei mistään hinnasta jättäisi välistä yhdenkään uuden kissan seremonioita välistä, hän oli aina kovaan ääneen hurraamassa kaikkia. Kuitenkin hän työnsi naaraan pois mielestään, jopa happamasti häntäänsä nytkäyttäen. Kunnes tämän korvat suoristuivat korkealle, kun hän kuuli saavansa jonkinlaisen idun elämäänsä. Hän saisi kouluttaa Varputassua! Hänen ensimmäinen oma oppilaansa; Varputassu! Terätiikeri laski häkeltyneenä katseensa vierellään istuvaan jo aikuiseen kissaan, joka kuitenkin kärsi vieläkin oppilaan nimestä ja varmasti kaipaisi taidoilleen terästystä.
''Tietysti Belladonnatähti, se on kunnia'', Terätiikeri naukaisi, vaikka samalla oli kuullut, että hän huolehtisi myös Tyrskysydämen kotiuttamisesta. Voisikin olla hyvä ottaa seuraavana päivänä molemmat hänen mukaansa kiertämään aukiota ja leiriä. Äkkiä nuori soturi oli täynnä taas energiaa, suunnitella, huolehtia ja toteuttaa. Vaikkakaan hänen taakkansa kuunnella sotureiden leukojen naksutusta ei olisi vielä ohi. Hän kyllä huolehtisi, että ylimieliset korppikotkat saisivat tuntea hänen turhautumisensa ja kiukkunsa typerillä työtehtävillä, mitä hän ikinä keksisikään näille takaisin keksiä, kun pääsisi jatkamaan työtään soturien baronettina.
Terätiikeri kosketti kuonojaan Varputassun kanssa ja viittosi sitten oppilastaan seuraamaan häntä Tyrskysydämen luokse.
''Tyrskysydän. Olen pahoillani tapahtumien puolesta. Lepää tänään ja syö ruhtinaallisesti kerätäksesi voimia ja kerää hieman ajatuksiasi. Varputassun kanssa valmistelemme sinulle ja sisarellesi, teille, pedit soturienpesään, jotta voitte asettua sinne levolle. Tulen huomenna Varputassun kanssa hakemaan sinua, kun menemme kiertämään rajoja aamupartioon. Pääset hieman muistelemaan minkälaisia maisemia saarella olikaan. Ja mielelläni vaihtaisin kanssasi ajatuksiasi kierroksemme aikana tai sen jälkeen, mikä sinulle sopii parhaiten'', Terätiikeri katseli hetken naarasta, saaden toiselta hieman poissaolevan nyökkäyksen vastaukseksi (?).
Terätiikeri ja Varputassu liittyivät Simpukkapuron nimeämän oppilaspartion seuraan, jotka olivat jo hakeneet sammalia ja alkoivat rakentaa petejä oppilaidenpesään kolmelle uudelle tulokkaalle. Simpukkapuro oli ohjeistanut heitä keräämään niin paljon sammalta, että kahdelle soturille riitti niistä petejä varten rakennustarvikkeet. Terätiikeri näytti Varputassulle, miten sammalia kannetaan leuan alla rintakehää vasten, vaikkakin se näytti olevan jo tuttua naaraalle. Terätiikeri hymyili pienesti ja asetteli sammalia tiukemmin toisiaan vasten kasaan, ja kulki vaappuen oppilaansa edellä sammalta kantaen leukansa alla pesään.
Kun he saivat pedit rakennettua kaksikolle, Terätiikeri muistutti sammalien kuivuuden tärkeydestä, joten heillä meni vielä aikaa siinä, että he nyppivät märkiä sammalia joukosta pois.
''Kuule, on ollut pitkä päivä, mutta nyt kun leirissä on rauhallisempaa. Haluaisin vielä nähdä sinun tämänhetkisen tilanteesi metsästystaidoistasi. Ota tämä tehtävä vakavasti, sillä jos suoriudut hyvin, pidän tätä arviointia loppuarviointinasi ja keskitymme huomisesta alkaen taistelutaitoihin ja verrytämme muistia uimisen suhteen'', Terätiikeri hymähti kohteliaan tyytyväisellä hymyllä. Hän ei epäillyt, ettei paljon seikkailua ja itsestään hyvin huolehtinut oppilas kykenisi suoriutumaan metsästämisestä ilman ongelmia. Mutta mikäli tämä ei onnistuisi, se ei haittaisi, olisihan heillä aikaa harjoitella. Mutta Terätiikerin piti nähdä ja tietää, mikä olisi Varputassun tämän hetkinen tilanne.
''Haluan sinun kokeilevan tänään napata jokin maata pitkin kulkeva, joku puita pitkin kulkeva ja jokin vedessä elävän riistan. En juoksuta sinua pitkin rajojamme, koska me käymme ne tarkemmin yhdessä läpi huomenna aamupartiossa, kuten aiemmin varmasti kuulitkin. Mutta tulehan kanssani vielä kerran rannalle ja näytä minulle miten nappaat kalan, tai mitä sitten löydätkin vedestä'', Terätiikeri hymyili ja asteli lihaksiaan venytellen valmiina uuteen seikkailuun, lähtien rennosti askeltamaan oppilas vierellään kohti rantaa.

//Heli, Dia//

''Kivi?'', Kivijalka kurnahti hiljaa ja väräytti viiksiään, pörhistäen sitten selkäänsä hieman ja istuutuen kumaraan, tarkkaillen hyväntahtoisena kahta pentua. Olisihan sekin tietysti arvonimike ja rooli, olla kivenä kuningatarten pesässä. Kivijalan korvat hyppäsivät ylös yllättyneinä ja myöskin helpottuneina, kun Revontulikukka puhui hänen toiveensa julki ja jälleen, kuten useasti aiemminkin, tämä oli halukas tarjoamaan pennuille kodin. Rakastaa näitä kuin ominaan, vaikka samaa verta he eivät koskaan tulisikaan olemaan. Kivijalan kasvoille kohosi helpottuneen lempeä hymy, hänen katsellessaan kahta pentua.
''En haistanut löytöpaikaltanne kenenkään kissan sellaista hajua, joka olisi ollut siinä ihan hetki sitten'', Kivijalka mietti ääneen hiljaa itsekseen, vaikkakin pennuista rusehtavassa tuntui olevan ankaraa sisua, jolla tämä voisi uida vaikka valtameren halki. Mutta olisiko kuitenkaan mahdollista, että pennut olisivat karanneet jostakin muualta ja voimat loppuneet kyseiseen sijaintiin. Muistivatko nämä edes oikeaa emoaan? Kivijalkaa vihlaisi pienesti rinnasta. Hän oli itse suurperheen kasvatti, jonka vanhemmat olivat adoptoineet kaikki siipiensä suojaan. Ei yksinäisyydessä viihtyvä kolli olisi uskonut, että omien pienokaisten jälkeen, hänelle tulisi käymään jollakin tavalla sama juttu kuin Kettupisaralle ja Aamunkajolle.
''Miettikää rauhassa ajatuksianne. Täällä teillä on perhe, suojaa ja turvaa, ruokaa ja lämpöä. Mutta me emme pakota teitä olemaan täällä, jos kotinne on jossakin muualla. Nyt suosittelisin, että teidän on kuitenkin parempi asettua lepäämään Revontulikukan pehmeän turkin suomaan lämpöön'', Kivijalka hymyili. ''Jos kuitenkin tulette siihen ajatukseen, että olette valmiita jäämään uuteen kotiinne ja uuden perheenne luokse, opetamme teille kansakissan tavat ja opitte ymmärtämään lakimme ja kunnioittamaan niitä, siinä ohella, kun teistä kasvaa vahvoja kansamme tulevaisuuden lupauksia'', Kivijalka katseli pehmeästi ja vilkaisi sitten parantajaa ja kumppaniaan.
''Suokaa anteeksi, olin kuulevinani vartiossa olevan huudon, täytyy poistua aukiolle katsomaan tilannetta'', kolli sanoi, liikahti varovasti jaloilleen, kosketti kumppaninsa poskea nenällään ja poistui pesästä, höristellen korviaan.
Kalmankorppi laskeutui juuri paikaltaan, hän oli pitänyt vahtia leirissä siltä varalta, että Syystähti joukkoineen jo palaisi.
''Vääräsydän saapui, hän tarvitsee parantajaa'', Kalmankorppi naukui ja kiirehti ulos leiristä juostakseen toisen tueksi.
''Kanjonivuokko, Vääräsydän tarvitsee sinua! Hän on palannut'', Kivijalka huusi lapansa ylitse pesään ja ehti ottaa muutaman askeleen eteenpäin, kun pahasti loukkaantunut Vääräsydän ontui verta vuotavana leiriin Kalmankorpin kanssa. Kivijalka katseli kauhistuneena Vääräsydäntä.
''Missä muut ovat?'', Kivijalka naukaisi peräti jo vähän hädissään.
''Syystähti oli viimeinen elossa oleva, jonka näin taistelevan. Yritän huuta perääntymään kanssani, mutta hän jäi taistelemaan Tuulentähteä vastaan. En tiedä selvisikö hän'', Vääräsydän kähisi. Kivijalan veri tuntui seisahtuvan ja hän ei uskaltanut edes vetää henkeä.
''Ovatko kaikki kuolleet?'', hän kuiskasi ja katseli Kanjonivuokon, Kalmankorpin ja Vääräsydämen kulkemista.
Hän käänsi epätoivoisen katseensa sisäänkäynnille. Hänen olisi päästävä Usvajokeen.
Pian kuitenkin leirin sisäänkäynniltä kuului hiljainen ja varovainen, hieman pelokas naukaisu. Vieras kissa kantoi selässään pahoin loukkaantunutta naarasta.
''Leopardinkukka! Se on Leopardinkukka!'', Omenamyrskyn iloinen huuto kaikui aukiolla ja tämä juoksi vieraan kissan luokse, hieroen poskeaan sisarensa poskea vasten. Kivijalka raotti suutaan sanoakseen jotain, mutta osasi vain tuijottaa yllättyneenä Korppisydäntä, jonka lopulta tunnisti kissaksi, joka oli aikoinaan ollut yksi Kaiun valitsema hänen rinnallaan.
''Korppisydän? Olet tullut pitkän matkan'', Kivijalka henkäisi, ja auttoi Korppisydäntä siirtämään Omenamyrskyn selkään Leopardinkukan, jota Omenamyrsky lähti heti siirtämään parantajienpesään. ''Mitä sinä täällä teet? Tai mitä siellä tapahtui?'', Kivijalka änkytti hämmästyneenä, huomaten vielä, että Leopardinkukan kylki kohoili, joten hän selvästi oli elossa.

//Heli//

Leopardinkukan pää keikkui selvästi vahvan soturin lavalla ja hiljaa hänen silmänsä raottuivat. Hän ynähti hiljaa ja erotti metsän kadonneen hänen ympäriltään ja muuttuneen nummimaisemmaksi. Jostakin kantautui puron ääntä. Leopardinkukka haistoi kantajastaan Synkkävarjon tuoksua ja sai varovasti käännettyä verisiä kasvojaan, erottaakseen Korppisydämen häntä kantamasta.
''Kiitos'', hän sanoi käheästi sanottua. Usvajoen sota, Riitasointu ja ne liian monet loukkaantuneet palasivat hänen mieleensä ja hän painoi silmänsä visusti kiinni, ettei joutuisi kohtaamaan mieltään heti. Hän tunsi kipua vatsallaan ja rintakehällään, mutta pahin olotiloista oli silti heikotus, josta hän kärsi menetettyään paljon verta. Oliko hän todella selvinnyt sodasta? Kävyntaika ei ollut. Miten hän kertoisi siitä Omenamyrskylle? Miten hän kertoisi ylipäätänsä kenellekään sodasta? Miten kukaan voisi ymmärtää häntä tai tapahtumia, kun kukaan muu ei ollut siellä.
''Selvisikö ketään muuta?'', Leopardinkukka yskähti verta sylkensä mukana, mutta Korppisydämen surullinen vilkaisu häneen kertoi tarpeeksi. Missä Syystähti olisi? Kai päällikkö oli selvinnyt sodasta? Hän kykeni muistamaan päällikkönsä vain aggressiivisesta kamppailusta Tuulentähteä vastaan. Usvajoen päällikkö oli pitänyt pintansa ehkä liiankin hyvin.
Leopardinkukka helpotuksekseen huomasi, että he Korppisydän seurasi puroa ja he olisivat todella menossa takaisin kohti kotia. Soturin pää notkahti taas ja hän menetti tajuntansa uudemman kerran, jääden velttona makaamaan Korppisydämen selkään, sydän kuitenkin lämmittävästi takoen rinnassa Korppisydämen selkää vasten.

//Dia, Masi
Revontulikukka katseli nuoria pentuja häkeltyneen ihaillen, toivoen näiden nauttivan pesän lämmöstä sekä pelottavuuden sijaan. Nämä alkoivat pikkuhiljaa heräillä yrttien sekä kielenvetojen myötä, ja naaras painautui näitä lähemmäs toivoen lämmön heitä rauhoittavan. Toinen nuorukainen alkoi vain virottuaan heti uhoamaan vanhemmille, selvästi iässä, jossa tunnisti ja ymmärsi erilaisen kodin sekä tapahtumat. Harmaan valkea naaras painoi päänsä käpälilleen pentujen tasolle, varoen lähestymästä näitä liikaa, toisen varsinkin uhkaavana näytellen hampaitaan.

“Olette turvassa, kuten sisaresi sanoi. Olen Revontulikukka, ja te olette Taivaanliekin kansassa. Kumppanini Kivijalka, tämä harmaa kivi tuossa, löysi teidät kylmettyneinä kaukaa mistään suojasta. Ja tässä ystäväni Kanjonivuokko, meidän parantajamme, antoi teille vahvistavia yrttejä, jonka takia suussanne maistuu pahalta. Teidät piti pelastaa, anteeksi ikävä tunkeilu suuhunne”, naaras naukui mahdollisimman rauhoittavasti räpäyttäen sinisiä ystävällisiä silmiään. “Kukaan meistä, eikä kukaan tässä kansassa tahdo teille pahaa. Joku kansan ulkopuolella, voisi tahtoa teille pahaa. Olette suojassa täällä”, tuo naukui ja vilkaisi hymyillen Kivijalan kautta Kanjonivuokkoon. Hän toivoi voivansa vastata Kivijalan kysymykseen, että ehdottomasti tahtoi pitää nuorukaiset omanaan. Mikä ihana yllätys, mikä maaginen löytö olikaan heidän käpäliinsä suotu.

“Jos vain annatte meidän huolehtia teistä, lupaan pitää teistä erikoisen hyvää huolta. En tiedä onko oikea emonne hylännyt teidät, kuollut vai mitä on käynyt, mutta täällä te saatte kaiken ja enemmän, kuin mitä elämä kansan ulkopuolella teille tarjoaisi. Tahdon pitää teidät suojassa, voin opettaa teille meidän tapojamme ja saatte kasvaa vapaassa sekä rauhallisessa ympäristössä. En voisi enempää toivoa, kun saada pitää huolta pienokaisista”, hän huokaisi loppuun ja katsahti varovasti silmäkulmastaan Kivijalkaan, nostamatta päätään, ja liikkumatta jäsentäkään, ettei vain pelästyttäisi nuoria.

//Masi, Nuge, Wilma
Belladonnatähti katseli huolestuneena Terätiikeriä, joka oli huohottaen saapunut leiriin turkki osittain märkänä. Naaras paineli käpälillään maata yrittäessään tulkita jotain tuon katseesta, ennen kuin kolli ennätti hänen luokseen matkallaan pentutarhalle. Johtaja kääntyi kuuntelemaan kollia, tarkkaavainen sekä hieman huolestunut katse silmissään. Mitä tuo oli löytänyt? Ja sitten hyvinkin pian kollin sanat saivat jään rikki, ja Belladonnantähden korvat painuivat päätä vasten tämän kuullessa suru-uutisen. Hän etsi oitis katseellaan Armonhallaa, joka olisi poistunut leiristä, tai löytänyt itselleen rauhaisin pesän, jossa hieman levätä. Mutta myös Rikkotähti? Aamunleijona selvästi oli löytänyt sisäisen pahan itsestään, kapinen pentu sai pelastuksen Myrkkysuossa, ja näin kohteli sitten kasvatti-isäänsä ja kansaansa. Ei yllättänyt.

Mustan harmaa naaras nyökäytti päätään kiitollisena, ja kääntyi leiriä katselemaan.

“Kiitos Terätiikeri, toimit oikein. Hyvä että varmistit heidän olevan turvassa. Varmasti myös saalistuspartio löytää heidät ja ihmettelee pian, mutta tärkein, että he saavat kansasta apua. Akaasiapantteri, Virvatulitaival, tuletteko avuksemme. Meidän on autettava tuttuja”, Belladonnatähti kutsui aukiolla aterioivia sotureita avukseen, ja antoi Terätiikerin ohjata tietä ulos leiristä. Hän vilkaisi vielä taakseen tarkkaillen leiriä, josko Armonhalla olisi noussut uteliaisuuttaan ylös, mutta päätti säästää uutiset lopulta koko kansalle, mitä muuta pakenijat ikinä tiesivätkään.

Pieni partio saapui järven rantaan, jossa heimolaiset olivat kääriytyneet nuorempia ympärille, Tyrskysydämen sekä Lummelinnun sukiessa viimeisiä vesipisaroita itsensä, sekä nuorempien yltä.

“Kaiku teitä siunatkoon, miten selvisitte viileästä vedestä jokainen”, Belladonnantähti tervehti näitä ja painoi päätään niin osaa ottavasti, kuin tervehdyksenäkin. Tyrskysydän painoi päätään astellen nuorempien ohi tervehtimään johtajaa, kiittäen silmänräpäytyksellä Terätiikeriä.

“Emme tienneet minne paeta, tämä tuntui toiselta kodilta, parhaimmalta vaihtoehdolta. Emme me olisi selvinneet yksin erakkoina, ainakaan heti. Jos heimolaiset olisivat vielä jahdanneet ja löytäneet meidät”, naaras huokaisi syvään ja katsahti kahteen tärisevään pentuun. “Mitään ei ole onneksi käynyt. Pelkkää lämpöä ja hieman riistaa, kaikki tuntuvat olevan muuten kunnossa”, tuo nyökäytti päätään pari kertaa ja väistyi nuorukaisten tieltä, kun Belladonnantähti ohjasi sotureita ottamaan nuoremmat kissat selkäänsä matkan helpottamiseksi.

“Olette enemmän kuin tervetulleita. Tahdon kuulla teiltä lisää, vaikka taisin kuulla Terätiikeriltä pää pointit. Palataan leiriin, tule mukaan Terätiikeri”, naaras katsahti kolliin kiitollisin sinisin katsein, vaikka murhe sekä huoli raastoi häntä sisältäpäin. Kohoaisiko heimo vielä suuremmaksi uhaksi heille? Belladonnantähti nosti selkäänsä vielä nuoren Maitotassun, ja partio lähti palaamaan leiriin. Mitä kaikkea voisi heitä odottakaan vielä?

--

Leirissä Belladonnantähti ohjeisti oppilaat heti oppilaidenpesään, vanhemmat voisivat auttaa näille pedit ja ohjeista myös aterioimaan, sekä tutustumaan näihin. He olisivat löytäneet uuden kodin. Nuorukaiset painautuivat toisiinsa kiinni vielä hieman kylmissään, mutta kuitenkin rohkeana kohdaten uudet pesätoverinsa. Varputassu loikki esiin sisarensa luota ja otti Terätiikerin kiinni, jääden tämän rinnalle ihmettelemään asiaa.

“Mitä kaikkea sinä oikein löysit sieltä?” Belladonnantähti kuuli nuoren naaraan ihaillen sanahtavan kollille, loikkien kuitenkin itse kohti puhujankiveä.

“Saapukoot jokainen oman riistansa saalistamaan kykenevä puhujankivelle kokoontumiseen!” naaras kutsui kaikkia, loikkien sitten hieman alemmas ollakseen kaikkien tasolla. Kylmätaika loikki esiin pesästään ja Belladonnantähti ohjeisti tätä käymään oppilaat läpi, jotta nuorukaiset pääsisivät kunnon levolle. Parantaja lähti takaisin pesäänsä, ja loikki sitten oppilaiden pesälle tutkiakseen nuorimmat. Belladonnantähti vilkaisi Tyrskysydämeen sekä Lummelintuun, ja sen jälkeen paikalle saapuviin kansalaisiin, joiden utelias katse kävi heimolaisissa, sekä johtajassa.

“Tänään olemme saaneet kuulla, että heimon valtakausi on vaihtunut, eikä tämän myötä heimo ole enää Myrkkysuolle minkäänlainen ystävä. Rikkotähti on saanut surmansa, kuten myös tunnettu ja ihailtu Aallonsydän, ja heimoa johtaa Rikkotähden ilkeäksi muuttunut poika. Tyrskysydän sekä Lummelintu voivat kertoa meille hieman lisää, mitä kaikkea heimossa oli käynyt. He, sekä kolme nuorta oppilasta ovat paenneet jahtaavia ystäviään karkuun, ja löytäneet takaisin vanhaan kotiin. Jokainen heistä on tervetullut, ja heitä kohdellaan kuin omia perheenjäseniä”, Belladonnantähti käänteli katsettaan kissoissaan, jokaisen hieman värähtäen kuullessaan johtajaparin kohtalosta, sittemmin tutkaillen uusia nuorukaisia ja nyökytellen ehkä tyytyväisenä, tai tyytymättömänä, päitään. Tyrskysydän ravisti turkkiaan hieman epäileväisenä huomiosta, sitten korjaten kurkkuaan.

“Aamunleijonalla oli joku oma suunnitelmansa, enkä tiedä mistä, tai kauanko hän oli sitä suunnitellut. Hän oli saanut käännettyä useita kissoja puolelleen, ja lopulta hän murhasi Rikkotähden oman pesäänsä, sekä Aallonsydämen tämän saapuessa partiosta takaisin. Murhe näytelmä vaihtui meidän takaa-ajoon, kun emme halunneet alentua hänen kynsilleen. Siskomme Pisaratassu jäi heidän vangikseen, mutta toivon hänen selviävän”, Tyrskysydän painoi lapojaan alas ja katseli epätoivoisena kissoja ympärillään. “Tiedän, että tuntuu omituiselta päästää meidät takaisin, kun lähdimme. Mutta heimo ei ole enää kotimme. Ei mitään siihen verrattuna, mitä Myrkkysuo meille meinaa. Tahdomme taistella koko sielumme voimin todistaaksemme, että kuulumme tänne. Ja autamme Leijonaliljan sekä Sitrusvarjon pentuja löytämään myös oman paikkansa täältä, jos hyväksytte meidät riveihinne”, Tyrskysydän aneli ja paineli käpälillään maata. Varputassu Terätiikerin vierellä painoi korviaan apeana.

“Jos kukaan ei vastusta, Tyrskysydän sekä Lummelintu ovat Myrkkysuon uusia sotureita. Terätiikeri sekä Akaasiapantteri pitävät heistä huolta, ohjeistavat tavoillemme ja auttavat kotiutumisessa. Sakaalitassu sekä Maitotassu saavat mestareikseen Käärmeleikin ja Simpukkapuron, jotta voivat suorittaa koulutuksensa loppuun meidän tapojen mukaisesti”, kansa käänteli korviaan, mutta yhtään sanallista vastustusta ei kuulunut. “Siinä tapauksessa, Kaiun voimin sekä suojeluksen kautta, he ovat palanneet kotiinsa, ja aloittavat koulutuksensa mahdollisimman pian!” Belladonnantähti kohosi jaloilleen ja juuri ennen kuin kissat alkoivat perääntyä arkisiin tehtäviinsä, johtaja korjasi vielä kurkkuaan.

“Terätiikeri sai niskoilleen ehkä hieman epäoikeudenmukaisen rangaistuksen. Hän suorittaa vielä soturien toivomia tehtäviä, mutta tahdon antaa Terätiikerin vastuulle Varputassun koulutukseen loppuun panon. Vaikka nuorukainen oli pitkän aikaa poissa, eikä varmasti tiedä kaikkea soturilaista tai taistelutekniikoista, Terätiikeri toimii hänen mestarinaan, kunnes uskoo Varputassun olevan Myrkkysuon soturin arvoinen ansaitakseen soturinimensä”, sinisilmäinen naaras painoi päätään Varputassulle, joka loikkasi innoissaan käpälilleen saaden Salamasiiven suunnalta myös innostuneen sekä ilahtuneen huudahduksen. Sitten kansa alkoi huutaa uusien soturien sekä oppilaiden nimiä, ennen kuin paikallaolijat katosivat omiin tehtäviinsä. Johtaja katsahti Varputassun sekä Terätiikerin suuntaan, ja painoi päätään kollille kiitoksena. Sitten hän toivoi löytävänsä Armonhallan jostain, jotta voisi tukeutua ystäväänsä, ja auttaa tätä omassa surussaan, joka varmasti häneltä jäi vielä kuulematta.

//Masi
Syystähti maisteli lopulta ilmaa, tuntien viimein miten Usvajoen partio oli jättänyt hänet taakseen ja perääntyi takaisin omaan kotiinsa. Naaras ei ollut nähnyt mihin Vääräsydän oli mennyt, olisiko tämä jo matkalla kotiin, vai jäänyt vielä usvajoen kissojen kynsiin. Sentään Syystähti oli selvinnyt paosta, vaikka olikin jättänyt kaiken taakseen. Ja se painoi hänen lapansa, korvansa sekä häntänsä alaspäin. Verta valui pitkin jokaista jäsentä, pitkin katanana terää ja hänen hengityksensä oli rahisevaa. Hän oli menettänyt monta elämää, joka varmasti vei hänen voimiaan, ja myös vieläkin vuotavat haavat voisivat koitua hänen kohtalokseen. Kilpikonnakuvioinen kohotti päätään pensaan takaa kohti taivasta, ja pohti, olisiko koskaan voinut olla samankaltainen päällikkö kuin Kuolontähti. Oliko hän pettänyt naaraan koulutuksen sekä arvot, eikä kyennyt samanlaiseen voimakkuuteen kuten hän. Mutta se kaikki tuntui murentuneen kuitenkin käpäliin, ei Syystähdellä ollut enää voimaa, ei valtaa. Ei hän ollut kykenevä huolehtimaan Taivaanliekistä omine murheineen tai ajatuksineen. Pelkkää verenhimoa, joka oli ylittänyt huolen sekä murheen Risatähdestä. Nummelta tuleva kahiseva ääni sai Syystähden varuilleen, ja hän maisteli ilmaa yllättyne Synkkävarjon sekä Taivaanliekin hajusta. Naaras asteli varovasti esiin ontuen haavojaa, seisahtuen katselemaan Korppisydäntä, joka lopulta pelästyen seisahtui katselemaan Syystähteä.

“Oletko kunnossa? Voinko auttaa sinuakin?” Synkkävarjon kissa naukaisi huolestuneena käännellen päätään, mutta Syystähti vian pudisti päätään.

“Auta hänet kotiin, minne hän kuuluukin. Ja, voisitko kertoa pienen viestin puolestani?” Syystähti naukui varovasti painaen päätään alentuen ahdistukselle sekä pahoinvoinnille. “En aio palata enää. Kivijalka ottaa vastaan Taivaanliekin hallinnan, en ole enää kukaan. En kansan johtaja, en sen jäsen. Unohtakaa minut, ja antakaa anteeksi kansatoverien kaatuminen”, kilpikonnaturkkinen murehti ja katseli sitten Korppisydän anelevin silmin. Synkkävarjon kissa selvästi huomasi pelon ja murheen päällikössä, nyökäyttäen tälle sitten päätään.

“Teen parhaani. Aion auttaa heitä parhaani mukaan. Toivottavasti, löydät sinne, minne polkusi viekään”, Korppisydän pohti hiljaa viimeiset sanansa, tietämättömänä mitä Syystähti tarkoitti. Lopulta hän jatkoi matkaansa, ja jätti naaraan taakseen.

Syystähti kaatui maahan aivan pensaan juureen, katsellen sokeana eteensä. Maailma muuttui veren väriseksi, ja naaraan keho nytkähti viimeisen kerran, ennen kuin hän menetti yhden elämänsä Kaiulle, jättäen Kivijalalle saataviksi kaikki, paitsi kaksi elämää. Niin monta oli turha taistelu saanut hänet menettämään. Niin omat henkensä, kuin kansatoveriensakin. Niin turhaksi, oli hänen johtajakautensa päätynyt. Mikä olikaan hänen tavoitteensa? Ei hän sitä enää muistanut. Saanut vain itselleen kansan Hallavarjon jälkeen, jonka menetti myös Surutähdelle aivan noin vain. Mitään, ei hänellä ollut jäljellä.

//Heli ja Wilma, tiedoksi //

Jaguaarinraivo oli seurannut Veritähden ominaishajua, ja näytti siltä, että tämä oli menossa kohti Myrskyvaahteran leiriä tai Usvajokea tai jonnekin sinne suuntaan. Pian kuitenkin Jaguaarinraivo äkkäsi liikettä Myrkkysuon saarella ja unohti hetkeksi aikeensa palata sotaan edustamaan Synkkävarjoa. Nimittäin pyytäjien partiossa näytti olevan joku erittäin tuttu hahmo, joka sai kollin kiirehtimään välittämättä kansojen rajoista järven tuntumaan ja tarkkailemaan nuorehkoa soturi-ikäistä kollia. Jaguaarinraivo kohotti korviaan ja terävöitti kuuloaan, kun kuuli ryhmän johtajan, Käärmeleikin kutsuvan kyseistä kissaa ''Saarnitassu, mennään täältä yli'', kissa naukui kuuluvasti. Jaguaarinraivo laskeutui samalla sekunnilla kaislikoiden taakse piiloon ja silmät sirillään tarkkaili tilannetta.
Partio oli tulossa järven yli toiselle puolelle loikkimalla kaatuneella puulla, kiviä pitkin ja kahlaten lyhyen matkan. Selvästi Saarnitassun uimataito olisi yhtä huono kuin ennenkin, Jaguaarinraivo päätteli.
''Tuolla on lintuja, mennään sinne nappaamaan niitä Belladonnatähden käskyn mukaan'', Kehäkukkavirta naukui ja loikkasi uimaan ja kahlasi rantaan loppumatkan, kiitäen reviirien tuntumassa Jaguaarinraivon ohitse. Käärmeleikki tarkkaili hetken ympäristöä, kunnes seurasi Ivakyyneleen kanssa Kehäkukkavirtaa, Saarnitassun kahlatessa hitaimpana ja jääden jälkeen. Jaguaarinraivo näki tilaisuutensa tulleen ja loikkasi piilostaan esille, painaen veljensä rantaveteen, saaden toisen pelästymään kunnolla. Jaguaarinraivo painoi vaistomaisesti toisen pään veden alle.
''Mitä sinä saasta teet Myrkkysuossa? Onko Paahdekobrakin siellä?'', Jaguaarinraivo sähisi ja päästi toisen pään takaisin pinnalle, Saarnitassun alkaessa yskiä voimakkaasti.
''Toin meidät sinne turvaan'', Saarnitassu sähisi ja sukelsi äkkiä veden alle, jolloin Jaguaarinraivo menetti otteensa toisesta ja tämä kauempaa nousi rantaan. ''Hyvä että sain tavata sinut, Jaguaarinraivo. Minulla on sinulle ja Marraskauhulle viesti Paahdekobralta'', Saarnitassu hieroi naamaansa.
Jaguaarinraivo siristi silmiään ja koukisteli kynsiään inhon vallassa.
''Me aiomme yllyttää Yötaivaan kissat vastarintaan Myrkkysuossa, ja emo pyrkii sen kansan uudeksi päälliköksi. Sinä ja Marraskauhu voitte olla osana meitä. Liittykää sotaan rinnallemme, niin Paahdekobra antaa erheenne anteeksi ja pääsette korkealle Myrkkysuossa'', Saarnitassu kuiski, mutta jokin toisen kasvoilla kertoi Jaguaarinraivolle, että jokin olisi kuitenkin pielessä. Jaguaarinraivo vilkaisi taakseen, mutta partio huhuili vasta Saarnitassua, joka oli kadonnut.
''Tulee päivä, jolloin Synkkävarjo hallitsee koko metsää. Miksi asettuisimme heikoimpiemme puolelle?'', Jaguaarinraivo murisi.
''Heikompien? Me olemme samaa puolta, me tuemme Synkkävarjoa metsän hallitsemisessa'', Saarnitassu sähähti. Jaguaarinraivo siristi silmiään.
''Minä kerron Marraskauhulle'', Jaguaarinraivo lopulta murahti.
''Lupaatko sinä olla apunamme?'', Saarnitassu henkäisi, mutta jäi sen jälkeen pidättelemään henkeään.
Jaguaarinraivo siristi silmiään, mutta vastauksen sijaan, hän tönäisi Saarnitassun takaisin veteen ja pinkaisi pois rajalta kohti Myrskyvaahteraa.
'*Saarnitassu, mitä sinä vielä siellä räpiköit?! Hyvänen aika, sinähän hukut!'', Kehäkukkavirran nau'unta kuului vielä takana, kun Saarnitassu yskien sai apua kokeneemmalta kissalta apua päästä rantaan. Jaguaarinraivo kiisi takaisin sotaan, miettien veljensä sanoja.

//Heli //

Terätiikeri oli määrätty vartioimaan rantaa, ja siellä leveä lapainen, harmaa raidallinen punaisin silmin istua nökötti. Kaiken tapahtunan valossa Belladonnatähti oli laittanut Terätiikerin suorittamaan oppilaiden tehtäviä sillä aikaa, kun hänen veljensä Simpukkapuro saisi leikkiä soturien baronettia. Kaikki sen takia, että Terätiikeri oli tehnyt uratyön, suojellut omaa emoaan varman kuoleman edessä. Ensi kerralla hän muistaisi paeta ja jättää muut oman onnensa nojaan, kolli sätti itseään mielessään, vaikka olemus oli tyyni ja rauhallinen.
Hän tiesi Pantteriroihun vain pilailevan hänen kustannuksellaan, nyt kun hän olisi oppilas, hän joutuisi tekemään kaikki likaiset työt ja myös ne turhatkin, kuten istua nököttää turhaan vartioimassa rantavettä. Hetken Terätiikeri oli varma, että veden mukana oli rantautumassa vielä elossa oleva ja voimakkaasti räpiköivä jänis, mutta tarkemmin katsottuna hän havaitsikin uimassa olevan iso joukko jäniksiä. Hän kohosi tassuilleen ja heilautti korviaan epäuskoisena, lähtien kohti rantaa.
Kun hän ymmärsi, että hän ei todellakaan vastaanottanut räpiköiviä jäniksiä, vaan entisiä Myrkkysuon kissoja, jotka olivat selvästi aivan lopussa, hän kahlasi rantaan ja kiskoi ensimmäisten joukossa olevan Tyrskysydämen rantaan. Kolli jäi rantahiekkaan puuskuttamaan voimakkaasti ja vilkuili suu raollaan puuskuttamisesta lapansa ylitse muihin.
''Minä autan heitä, mistä on kyse?'', Terätiikeri naukui ja kahlasi pidemmälle rantaan, kiskoen nyt veden kevittäminä kaksi oppilasta Maitotassun ja Sakaalitassun rantaan. Lummelintu kahlasi vapisevin tassuin sillä aikaa hänen ohitseen ja lysähti Tyrskysydämen vierelle rantaan.
''Aamunleijona tappoi Rikkotähden ja Aallonsydämen, hän on vallannut heimon ja me pakenimme tänne. Hän olisi tappanut meidätkin'', Lummelinnun puuskuttava ääni hiljaa kertoi, silmissä kauhoisa ja pelokas katse. Terätiikeri luimisti korviaan epävarmana siitä, miten tällaisiin uutisiin pitäisi suhtautua.
''Oliko mukananne vielä joku? Uinko etsimään puuttuvia?'', Terätiikeri naukui, Maitotassun köhiessä vettä keuhkoistaan.
''Pisaratassu ei ehtinyt paeta mukaamme, hän jäi kiinni. Tässä pitäisi olla kaikki'', Lummelintu kuiskasi.
Terätiikeri katseli uupunutta väkeä.
''Levätkää tässä hetken, mutta yrittäkää jaksaa siirtyä pois vedestä pois, jotta turkkinne kuivuaa. Käyn hakemassa Belladonnatähden ja muutamia sotureita tukemaan teidät leiriin. Onko teistä jollakin vammoja, tarvitaanko parantajaa?'', Terätiikeri ei kuitenkaan saanut keneltäkään vastausta, joten hän kiirehti heti leiriin, jossa hälytti Belladonnatähden. Armonhalla ei ollut leirissä, muttei Terätiikeri olisi toista halunnut hälyttääkään tehtävälle. Eihän Terätiikeri olisi enää hänen poikansa.
''Belladonnatähti, joukko entisiä heimolaisia rantautui juuri rannalle. Rikkotähti ja Aallonsydän ovat tapettu Aamuleijonan toimesta ja paenneet etsivät turvaa täältä'', Terätiikeri vauhdilla loikkasi Belladonnatähden kiinni, joka oli juuri kävelemässä kohti pentutarhaa, ehkä mennäkseen katsomaan Puolukkakyytä, jonka pitäisi pian poikia. Belladonnatähti mittaili hetken Terätiikerin hämmentynyttä ja huolestunutta naamaa. ''Kissoilla ei näyttänyt olevan hengenhätää, mutta tarvitsemme varmasti sotureita saattamaan heidät leiriin, sillä he ovat liian väsyneitä kävelläkseen tänne asti. Siellä ovat ainakin Rikkotähden ja Aallonsydämen lapset Tyrskysydän ja Lummelintu'', Terätiikeri piti äänensä hiljaisena, vaikka puhuikin tiheään. Hän sulki sitten suunsa, sillä ei voinut oppilaana määrätä sotureita mukaansa.

Pieni valkeanmusta naaras pärskähti tuntiessaan tasaiseen tahtiin lämmittävät nuolaisut, sekä voimakkaiden yrttien hajut. Avatessaan silmät, pentu huomasi kauhukseen olevansa vieraassa pesässä, kolmen täysikasvuisen kissan tuijotellessa heitä. Kollin naama oli tuttu, sillä hän oli tullut auttamaan sisaruksia ollessaan metsässä avuttomina.
"Hyi tämä on pahaa!", Korppipentu kiljaisi tuntiessaan lehdet suussaan. Hetken päästä Tomupentu avasi silmänsä ja painoi ruskean turkkinsa täristen Korppipentua vasten.
"Keitä he ovat ja miksi suussani maistuu pahalta?", naaras vinkaisi vihaisesti pörhistäen karvojaan. Vaikka Tomupentu oli sisaruksista nuorin, hän oli aina ollut heistä kahdesta äkkipikaisempi. Ruskea pentu ponnahti jaloilleen ja seisahtui Korppipennun eteen, horjahtelevin askelin.
"Koskettekin häneen niin", pieni pentu uhkasi, joka varmasti täysikasvuisista kissoista ei tuntunut uhkaavalta. Korppipentua lämmitti sisarensa uskollisuus häntä kohtaan. Korppipentu laski tuuhean häntänsä Tomupennun lavoille.
"Tomupentu, sinun pitää antaa heidän kertoa nimensä, ei voi olla noin töykeä", vanhempi sisaruksista naukaisi lempeästi, "He pelastivat meidät."

Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaten niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.

Masi: +48ap +160kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Armonhalla, Myrkkysuon varapäällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Terätiikeri, Myrkkysuon soturien baronetti +40kp +10ap +2ap
+ Kivijalka, Taivaanliekin varapäällikkö +80kp +20ap +4ap
+ Paahdekobra, Myrkkysuon vanhin +20kp +5ap +1ap


Heli: +48ap +160kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Varputassu, Myrkkysuon oppilas +20kp +5ap +1ap
+ Syystähti, Taivaanliekin päällikkö +40kp +10ap +2ap
+ Belladonnatähti, Myrkkysuon päällikkö +60kp +15ap +3ap
+ Revontulikukka, Taivaanliekin emo +20kp +5ap +1ap
+ Kanjonivuokko, Taivaanliekin parantaja +20kp +5ap +1ap


Diamella: +1ap
+ Korppipentu, Taivaanliekin pentu +1ap

/Heli, Dia

Kanjonivuokko oli onneksi heti valmiina auttamaan, muu kansa ei ollut leirissä huomaamassa Kivijalan saapumista tai käynnissä olevia tapahtumia pentujen kanssa.
''Kaiun valitsema muutos polulleni'', Kivijalka hiljaa hymyillen vastasi Kanjonivuokolle, kun tämä arveli pentujen viimeisten hetkien olleen tassuilla, mikäli Kivijalka ei olisi sattunut paikalle ja löytänyt heitä. Miten pentujen olisikaan käynyt, jos joku muu olisi heidät löytänyt? Vaikka joku kansaton kissa?
Kivijalka tarkkaili uteliaana yrttejä, jotka parantaja toi. Ne tulisi parantajan ohjeen mukaan rouskuttaa mössöksi ja saattaa pentujen suuhun. Revontulikukka aloitti heti työskentelyn Kanjonivuokon ohjeiden mukaan ja auttoi punertavanrusehtavaa naaraspentua saamaan tahnaa suuhunsa, vaikka pentu vaikutti lähes tajuttomalta. Molempien pentujen kurkusta kohosi hiljaista kehräystä eli tajunnanrajamaat alkoivat palailla heille, kun kaksikko pääsi Kivijalan ja Revontulikukan väliin petiin lämpimään.
''Minä kasvattaisin nämä kaksi mielelläni meidän ominamme, ellei Kukkaseni ole erityisen vastahakoinen ajatukselleni?'', Kivijalka loi hieman nolostuneen katseen Revontulikukkaan, mutta heilauttaen sitten korviaan alkoi pureskella parantajan antamia yrttejä mössöksi ja varovasti mössöä sai vaalean pennun hampaiden väliin, jolloin pennun nielu nielaisi mössöä alas. Kivijalka yritti olla todella varovainen, ettei änkisi liikaa yrttien sekaista mössöä pennun suuhun, ettei vain tämä tukehtuisi.
''Emme tiedä heidän oikeita vanhempiaan, mutta en myöskään halua, että he joutuvat sukuratsauksen kohteeksi, kun kasvatamme heidät ominamme. Vaikka Taivaanliekissä ollaan yllättävänkin suvaitsevaisia puoliverisiä tai kansattomia kohtaan, haluan heille taata parhaan mahdollisen turvallisuuden elämässään, kun kansamme ja muut kansat uskovat heidän olevan minun ja Revontulikukan pentuja'', Kivijalka hiljaa puhui.
Oli totta, että Taivaanliekissä kuhisi Usvajoen ja etenkin nyt Kuutiikerin kissoja, mutta kun kansa olisi sodassa Usvajokea vastaan, voisi Syystähti ja muut alkaa tiukentamaan otettaan puoliverisiä tai kansattomia kohtaan. Kuten epäilyksiä oli jo Revontulikukkaankin kohdistettua Vaahterakynnen kuoleman johtavien tekijöiden seurauksena. Kivijalka halusi antaa pennuille turvaa, perheen ja lämpöä, antaa näille mahdollisuuden uuteen elämään, vaikkei ehkä koskaan saisikaan tietää, minkälainen se aiempi elämä oli ollut.
''Mitä ajattelet Revontulikukka? Voisiko tämä olla sinun, minun ja Kanjonivuokon salaisuus?'', Kivijalka heilautti häntäänsä, samalla puhuen mössöiset yrtit suussaan hivenen epäselvästi. Kun hän oli kolmannen kerran juottamassa pennulle yrttimössöä, pentu pärskähti ja avasi silmänsä (?).

//Masi, Dia

“Voi miten pieniä he ovat”, Kanjonivuokko kuuli Revontulikukan henkäisevän pesässä, ennen kuin parantaja asteli sisään ja ummisti silmiään totutellessaan pimeään. Kivijalka oli saapunut leiriin kaksi pentua hampaissaan, ja heti pyytänyt parantajaa saapumaan katsomaan varmasti pentujen tilannetta. Ruskea naaras laski yrtit hampaistaan ja lähestyi rakastavaisia varovasti katse pysyen pennuissa.
“Voi he ovat ainakin ihan jäässä”, tuo henkäisi ja katsahti Kivijalkaan. “Olit onnekas, kun löysit heidän juuri tällä hetkellä. Pienellä ei varmasti ollut montaa hengenvetoa enää itsessään”, Kanjonivuoko henkäisi ja kääntyi katsomaan yrttejään. Hän nappasi pari kakkaran lehteä sekä laventelia Revontulikukan vierelle varovasti sitten kurottaen nuuhkien kaksikkoa.

“Jos saatte syötyä lehdet tahnaksi ja saisitte ne pentujen kurkusta alas olisi todella mahtavaa. Uskon, että vähäinenkin määrä tahnaa suussa jo saavat he nielaisemaan tai jopa jo vaikutuksen alkamaan, kun he ovat niin nuoria”, naaras pohti ja katseli Kivijalkaa. “Mitä haluat tehdä heidän kanssaan?” utelias kysymys vain tupsahti ulos parantajan suusta, ja tämä jopa hieman nolona luimisti korviaan äkkiä omituiselle kysymykselleen.

//Diamella & Heli //

Kivijalka syöksyi eteenpäin pensaan takaa, mutta jäätyi karvat pörhöllään siltä seisomalta, kun huomasikin edessään kaksi kissanpentua. Lumi oli takertunut märkänä pentujen turkkiin ja paakkumaisesti painautunut heidän ihoaan vasten. Kivijalan karvat laskeutuivat ja kynnet valuivat takaisin, kun hän yritti ymmärtää näkemäänsä. Kaksi pentua hylättynä ei-kenenkään-maalle? Vaaleampi pennuista menetti tajuntansa tästä maailmasta, eikä ruskeakaan pentu ollut sen paremmin voimissaan tai enää tässä maailmassa. Mitä Kivijalan pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa?
Varapäällikkö kohotti kuononsa ja maisteli ilmaa, mutta hän ei erottanut lumen peittämässä maailmassa pentujen lisäksi vieraita hajuja, paitsi tietysti vain hetki sitten aiemmin kulkeneen vahvan Taivaanliekin partion tuoksun. Hän puri hampaitaan murheellisena yhteen, hän olisi halunnut juosta Syystähden ja partion vielä kiinni, vakuuttaa nämä kääntymään sodasta takaisin, mutta katsellessaan pentuja, hän tiesi, että Kaiku olisi tehnyt hänen puolestaan jo päätöksen hänen polulleen.
Varovaisesti hän otti muutaman askeleen lähemmäs ja viikset väristen nuuski tajutonta vaaleaa pentua, ja sitten rusehtavaa. Molemmilla kulki hengitys, mutta selvästi rusehtavalla naaraspennulla sydämen syke oli jo hyvin alhainen. Kolli nuolaisi varovasti pentujen kylmiä korvia, josta hän tiesi hypotermian olevan todella lähellä kumpaakin. Enempää jahkailematta hän otti pennut hampaisiinsa ja oli helpottuntu siitä, että nämä olivat vielä pieniä, jotta hän kykenisi kantamaan heistä molemmat. Toisaalta hän oli hampaat irvessä raahannut omaa kolmikkoaankin pois pahanteosta kuita sitten, mutta varmaankin vanhimpienpesässä viimeistään hän joutuisi vielä vaihtamaan nimensä Irvileuaksi, kun naama vääntyisi jatkuvasti kannettavien pentujen painon takia.
Kivijalka kiirehti takaisin leiriin, toisinaan luistellen jäällä ja toisinaan kompuroiden loskassa, mutta rampajalkainen kokenut soturi piti tasapainonsa. Matka sujui hiljaisesti, toisinaan hän vilkuili vielä lapansa ylitse, mikäli pentujen vanhemmat ilmestyisivät tai tämä paljastuisikin ansaksi, mutta lopulta hän hyväksyi sen ajatuksen, että joku oli hylännyt nämä kaksi. Mutta nyt he saisivat uuden perheen, lämpöä ja rakkautta.
Varapäällikön saavuttua odotettua nopeammin leiriin, Revontulikukka laskeutui puhujanpaikalta vartiosta alas ja tuli hänen luokseen hämmästynyt ilme kasvoillaan, mutta kun naaraan katse osui kahteen pentuun, molemmat työnsivät kysymykset ja ajatukset Syystähden partiosta sivuun.
''Löysin heidät Syystähden partion sijasta ei-kenenkään-maalta. Hengitys kuuluu, mutta pulssi on jo heikko. Auta minua lämmittämään heidät ja huolehtimaan heistä'', Kivijalka epäselvästi mumisi karvojen joukosta, astellen sitten jo kohti pentutarhaa. Hän pysähtyi vilkaisemaan Revontulikukkaa, mutta naaras kipitti hänen vierelleen ja työntyi edeltä pesään.
''Kanjonivuokko, tule pentutarhalle!'', Kivijalka naukaisi jälleen epäselvän käskyn, joka kuitenkin oli enemmän pyyntö parantajalle, joka oli juuri saapunut aukiolle huolestuneena. Kivijalka ei voinut olla pohtimatta sitä, että oliko Kuurasusi hyvästellyt parhaan ystävänsä ennen lähtöään sotaan. Vai olisiko Kuurasusi niin varma heidän voitostaan? Kanjonivuokko kuitenkin näytti ryhdistyvän tunteidensa ylitse, kun huomasi Kivijalan hampaissa roikkuvat pennut.
Varapäällikkö asteli Revontulikukan vierelle pesään ja laski pennut tämän vatsan vierelle, kiertyen Revontulikukan kanssa yhteiselle tiukalle kerälle, jossa kaksi pentua oli heidän välissään, samalla sukien vaaleamman pennun turkkia saadakseen tämän lämpeämään nopeammin. (?)