//Heli//

Siitä oli nyt useampi päivä, kun kaikki hänen läheisensä oli pyyhitty pois heimolaisten keskuudesta. Ensin Aamunleijona oli hoidellut pois päiviltä Pisaratassun vanhemmat ja sitten huolehtinyt vielä muut pakenemaan kansasta, tai muuten heidänkin edessään olisi ollut kuolema. Pisaratassun olisi ehkä pitänyt olla kiitollinen, että Närhenloimu oli saanut hänestä jonkinlaisen pakkomielteen, jotta hän sai elää. Mutta se oli kaukana siitä elämästä, jonka nuori naaras olisi halunnut omaksi elämäkseen. Hän sai pelätä, että milloin Närhenloimu halusi olla rakastava hänelle ja milloin kolli ajoi häntä raivon täytteisen vimman saattelemana ympäriinsä pitkin leiriä, kynsi hänen turkkiaan tai löi kuonolle.
Silläkin hetkellä ajatuksiinsa uppoutuneena ja enemmän peloissaan kuin kiitollisena tilanteestaan olla heimossa, hän laahusti vaitonaisena Närhenloimun rinnalla kohti päällikönpesää, jossa Aamunleijona oli juuri heräillyt ja vastaanotti Valkohallan partiolta raporttia, ettei ollut jälkeäkään paenneista. Kun ehkä tyytymätön Aamunleijona passitti Valkohallan matkoihinsa raportin päätteeksi, Närhenloimu tervehti kumartaen arvostamaansa kissaa ja loi sitten painostavan katseensa Pisaratassuun, joka varovasti painoi päätään alaspäin tervehdykseksi heimon uudelle johtajalle.
''Tiedän, ettei varmasti ole aamutuimaan paras hetki keskustella heimolaistesi asioista. Mutta tuon sinulle nyt tiedoksi, että kumppanini Pisaratassu poiki viime yönä ja meille on syntynyt kolme tervettä pentua, jotka Ruskasade on tarkistanut. He saavat ylpeinä kertoa vielä nuoremmille polville olleensa heimon ensimmäiset pennut, nyt kun tätä voi todella taas heimoksi kutsua'', Närhenloimu hymähti tyytyväisenä. Pisaratassua painoi väsymys, mutta edes väsymys ei voittanut jatkuvaa pelkoa. Kaaottisuus ja voimakas stressi olivat käynnistäneet hänen synnytyksensä liian aikaisin, mutta onneksi kaikki oli mennyt hyvin, tosin pennut olivat poikkeuksellisen pieniä ja Ruskasade kävi tarkistamassa heidät joka aamu.
''Haluan saattaa tietoosi, että toivomme sinun ilmoittavan heidän niminään Reopentu, Naakkapentu ja Pantteripentu'', Närhenloimu juhlavasti naukaisi, Pisaratassun mulkaistessa toista.
''Hänen nimekseen piti tulla Meripentu ei Naakkapentu'', Pisaratassu sanoi hiljaa.
''Ei ketään sinun mielipiteesi kiinnosta, saithan jo nimetä Pantteripennun. Tyydy siihen'', Närhenloimu tiuskaisi. ''Sitäpaitsi saisit olla tyytyväinen siihen, jos päällikkömme haluaa sinulle antaa soturinimesi. Olethan täysikuinen ollut jo pitkät ajat, mutta mestarisi sai arviosi vasta muutamia päiviä ennen synnytystä suoritettua. Olisit voinut siitäkin suoriutua paremmin'', Närhenloimu murahti halveksivasti. Pisaratassu heilautti vaisusti korviaan. Niin kuin viimeisillään tiineenä oleva kykenisi kiipeämään puihin kuin innokas ja energinen oppilas.
''Niin, niin kai sitten'', naaras hiljaa sanoi, pää painuksissa.
Pisaratassu tiesi, että hänen olisi päästä täältä pois heti, kun saisi voimia kerättyä ja pennut olisivat tarpeeksi vanhoja pakoon. Nyt kun ne olivat liian pieniä, jokainen hetki olisi ikuisuus, mutta aina mahdollisuus pian päästä pakoon heimosta.

Yhdestä roolauksesta saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaten niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.

Masi: +6ap +20kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Pisaratassu, Heimon oppilas +20kp +5ap +1ap


Heli: +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Sakaalitassu, Myrkkysuon oppilas +20kp +5ap +1ap
+ Tyrskytassu, Myrkkysuon oppilas +20kp +5ap +1ap

Tyrskysydän puski pienempiä kissoja eteenpäin hangessa pian kuullen veden äänen lähempänä kuin olisi kuvitellut. Hän ei uskaltanut kääntää päätään taakseen kuultuaan Pisaratassun huudahduksen ennen kuin käpälän askelet vähenivät takana, ja vahvempi rummutus lähestyi. Aamunleijonan kissat jaksoivat jahdata heitä pitkälle, kunnes lopulta hiljaisuus alkoi ympäröidä heitä, kun järven kimaltava jääpinta näyttäytyi heidän edessään.

“Mihin me olemme menossa?” Maitotassu pian inisi väsyneenä ja istuutui alas takamukselleen lähelle järven rantaa. Tyrskysydän käänteli päätään epätoivoisena, Lummelinnun vielä katsellessaan taakseen etsien Pisaratassua.

“Hän ei kai selvinnyt?” Lummelintu henkäisi epäuskoisena painaen korviaan. Tyrskysydän painautui siskonsa turkkia vasten ja nuolaisi tuon korvia.

“Hän selviää. Emme voi hakea häntä nyt, mutta palaamme vielä etsimään”, Tyrskysydän henkäisi ja painoi päätään Sakaalitassun katsellessaan kiinnostuneena ympärilleen.

“Näyttääpä täällä erilaiselta verrattuna vuoristoon ja luolaan”, kolli pohti ja sai Maitotassulta yllättyneen katseen.

“Mietit tuollaista, kun isä ei herännyt ja meidän piti juosta pois kotoa? Oletko sekaisin?” naaras kavahti veljensä olemusta, mikä sai Sakaalitassun painamaan päätään.

“Piti vain sanoa”, hän hiljaa miukaisi ja painautui kasaan. Tyrskysydän hännällään rauhoitteli nuorta naarasta ja katseli sitten järven jään yli kohti saaristoa.

“Tiedän paikan, minne uskoisin, että voimme palata. Ainakin tuollaisella syyllä, joka meidät ajoi pois kotoa”, Tyrskysydän tokaisi kääntäen katseensa Lummelintuun. Tuon rohkaiseva pilke silmäkulmassa kertoi tukevasta vastauksesta. Vaikka Rikkotähti sekä Aallonsydän oli jätetty kuolleina makaamaan vanhaan kotiin, oli heillä toisensa. Jokainen menetti tänään jotain. Enemmän tai vähemmän. Naaras vilkaisi vielä taakseen surullisena, kääntyen sitten tökkimään nuorempia oppilaita kohti järven jäätä ja Myrkkysuon saarta. Heidän vanhaa kotiaan.

//Heli//

Pisaratassu seisoi jähmettyneenä Närhenloimun vierellä, mutta kuullessaan Lummelinnun huudon, hän pinkaisi nopeasti kohti sisariaan ja näiden seurassa olevien oppilaiden luokse, Närhenloimun ehtimättä reagoida häneen. Hunajatassu seisahtui hänen vierelleen ja katseli suojelevasti naaraaseen, mutta samalla kaikkien pelko pyörytti nuorta naarasta ystäviensä ja perheensä rinnalla. Aamunleijona olisi tappanut hänen molemmat vanhempansa ja ottaisi Heimon haltuunsa? Voisiko lauma oppilaita hyökätä tuota hirviötä vastaan?
Kun Tyrskysydän kehotti nuorempia oppilaita pinkaisemaan pakoon, Pisaratassu ja Lummelintu syöksyivät myös ulos leiristä, Tyrskysydän visusti heidän kintereillään. Hän kuuli kuitenkin jonkun ulvaisevan käskyn lähteä perään. Ehkä ajatuksena enemmänkin varmistaa heidän lähtönsä pois reviiriltä, eikä vastustaa Aamunleijonan käskyä paeta tai taistella.
Pisaravarjo ohitti nopeilla jaloillaan pian Lummelinnun ja pinkoi lähempänä Sakaalitassua ja Maitotassua, loikaten kaatuneen puun ylitse sulavasti kuin lintu lentäen ilmassa.
Mutta pian hänen vierelleen ilmestyi paljon suurempi soturi, jonka suuret ja valtavat tassut hakkasivat maata Pisaratassun rytmissä.
''Mihin sinä olet menossa, Pisaratassu?'', käheästi naurahtaen kolli irvaili, ja Pisaratassu vilkaisi pelokkaasti Närhenloimuun, joka samalla sekunnilla taklasi etutassunsa naaraan tassuihin, ja Pisaratassu kompastui, lennähtäen lumiseen maahan naamalleen. Närhenloimu loikkasi hänen niskaansa ja painoi hänet maahan. ''Sinä et minua ja meidän tulevaa yhteistä perhettämme jätä'', Närhenloimu murahti hänelle ja Pisaratassu vinkaisten sai päänsä taivutettua ylös lumesta, itkuisen pelokkaisin silmin luoden katseen Tyrskysydämeen ja muihin nuoriin, joista osa pysähtyi katsomaan heitä, joiden ohi he olivat jo juosseet.
''Juoskaa! Niitä tulee lisää!'', Maitotassu vinkaisi, kun Närhenloimun ja Pisaratassun ylitse viuhahti useita Aamunleijonan uskollisia sotureita. Lunta lensi Pisaratassun kasvoille, kun soturit syöksyivät pakenevien nuorien perään. Ja lopulta Pisaratassu ei enää nähnyt Sakaalitassua, Maitotassua, Hunajatassua tai edes sisariaan Lummelintua ja Tyrskysydäntä. Miten hänen nyt kävisi, kun hän jäisi Närhenloimun ja Heimon armoille? Närhenloimu pyyhki lunta naaraan päältä ja auttoi tämän istumaan, muttei Pisaratassu uskaltanut katsoakaan kollia, jonka kasvoilla roihusi samaan aikaan voitonriemu, että raivo siitä, että naaras olisi pettänyt hänen luottamuksensa pakenemalla.

//Masi
Sakaalitassun keltainen turkki hohti viimein kiiltävä, kun kolli oli saanut itsensä puhtaaksi pitkän päivän päätteeksi. Leijonalilja makasi huolestuttavan näköisenä hieman kauempana kaksikosta, kun Maitotassu myös oli saanut itsensä viimein puhtaaksi. Oppilaan katse kohottautui itsestään lopulta Aamunleijonaan, joka vain istui leirin keskellä, katsellen odottavaisena jopa kohti leirin suuta. Ketä hän odotti? Leirissä kävi pieni puheensorina, Pisaratassu jutteli Närhenloimun kanssa ja muita sotureita vaihtoi kieliä keskenään. Sitten lopulta leirin suulta asteli esiin Aallonsydän ja pari muuta mukana ollutta soturia. Hänellä ei ollut mukanaan kantamuksiaan, joiden kanssa lähti. Aamunleijona kohosi heti jaloilleen ja asteli tervehtimään kasvattiemoaan.

“Voiko Rikkotähti yhtään paremmin?” Aallonsydän huolestuttava kysymys oli hiljainen, mutta Sakaalitassu kuuli sen. Hän tarkkaili kaksikkoa erivärisillä silmillään, ja höristi korviaan kuullakseen paremmin.

“Hän voi oikein hyvin, voin luvata”, kollin tumma ääni oli uhkaava sekä kylmä, kuten yleensä aina ennenkin. Tuosta kollista ei löytynyt kyllä ystävä ainesta. Aina niin kylmä ja itsekeskeinen. Aallonsydän nyökäytti päätään kiitollisena ja oli lähtemässä Aamunleijonan ohi, kun kolli keskeytti naaraan matkan hännällään.

“Vain pieni hetki, minulla on vähän asiaa”, Aamunleijonan turkoosi katse välähti jännittävästi, ja Sakaalitassu aisti Närhenloimun keskittyvän keskustelemaan oman ateriansa lomasta paremmin. Mitä olisi tapahtumassa? Yhtäkkiä Leijonalilja alkoi haukkoa henkeään, ja Sakaalitassu loikkasi käpälilleen syöksyen isänsä viereen.

“Mikä on hätänä?” hän parkaisi hiljaa ja yritti kääntää tätä kyljelleen, mutta tuon rinta nytkähteli omituisesti ja hengitys oli karheaa. “Apua!” Maitotassu parkaisi vierestä, ja Sakaalitassu huomasi Aallonsydämen sekä Aamunleijonan kääntyvän heitä kohden.

“En usko, että Rikkotähti voisi voida paremmin. Enkä usko, että voisit sinäkään. Tapaatte kohta molemmat siellä, minne kuuluttekin oikeasti”, kollin tumma uhkaava ääni hiljaa naukui Leijonaliljan ähkinän yli, ja Aallonsydän kääntyi katsomaan kollia ihmeissään.

“Mitä sinä puhut? Olemme täällä yhdessä ja kaikki on täällä miten parhaimmin”, Aallonsydän tokaisi ja sitten tämän silmissä välkähti pelko.

“Rikkotähti on kuollut, kuten olet sinäkin”, Aamunleijona naukui vailla tunnetta äänessään ja sitten huitaisi kynnet esillä kohti Aallonsydämen kaulaa. Veri purskahti pitkin naaraan ruskeaa turkkia ja kyynelet täyttivät hänen katseensa. Aamunleijona veti kynnet sisään ja nuolaisi verta valuvaa käpäläänsä katsellessaan, miten elo haihtui ruskean naaraan silmistä, ja lopulta hiljaisuuden jälkeen tuo mätkähti maahan kyljelleen. Leijonaliljan keho nytkähti myös viimeisen kerran, ja sitten tämän katse lasittui. Sakaalitassun hengitys seisahtui kurkkuun ja kolli silmäili leiriä. Kaaoksen ainekset olivat läsnä. Ja sitten Tyrskysydän parkaisi kovaan ääneen, kun hän huomasi emonsa makaavan elottomana keskellä leiriä.

“Rikkotähden aikakausi on loppu! Häntä eikä hänen seuraajansa enää ole, ja minä otan tämän heimon itselleni”, Aamunleijona naukui kovaan ja kylmään ääneen tarkkaillen leiriläisiä. Maitotassu oli jo perääntynyt pitkälle kohti leirin suuta, ja Sakaalitassu vilkuili hätääntyneenä ympärilleen. Tyrskysydän kipristeli kynsiään Aamunleijonan käytökselle.

“Jos haluatte lähteä, lähtekää nyt. Jos haluatte taistella, kuolkaa”, Aamunleijona ärisi nyt hampaat esillä ja loikkasi kohti Tyrskysydäntä. Naaras väisti juuri ja juuri sivulle, loikkien sitten hätäisesti kauemmas kohti Maitotassua. Sakaalitassu perääntyi myös isänsä luota kohti leirin suuta, jonne Lummelintu löysi myös tiensä sisarensa vierelle.

“Tuletko Pisaravarjo?” Lummelintu hätäisesti parkaisi katsellen hätääntyneenä ympärilleen.

“Juoskaa ulos, älkää katsoko taakse, suunnatkaa järvelle”, Tyrskysydän kuiskasi ja puski nuoremmat oppilaat ulos leiristä. “Olet yhtä kirottu sekä mädäntynyt kuin kaikki synnyin juuresi”, hän sähähti Aamunleijonalle, sitten vilkaisten kohti Pisaravarjoa anovasti. Eihän sisar aikonut jäädäkään? Tyrskysydän vilkuili leiriä, kun Aamunleijonan ympärille alkoi kerääntyä kannattavia kissoja. Kollin ryhti kohosi ja hänen silmänsä leiskuivat. Mitä heimosta nyt tulisikaan? Sitä olisi pitänyt Rikkotähden sekä heidän emonsa johtaa vielä monta hyvää kuuta. Mutta sitten tämä mätä omena otti heimon käpäliinsä. Kenen luvalla? Naaras sähähti hampaidensa välistä ja kääntyi ulos leiristä Lummelintu vierellään. Hän vain tahtoisi saada vielä Pisaravarjon mukaansa.

//Kuolleet Aallonsydän, Leijonalilja. Heimosta paenneet Tyrskysydän, Lummelintu, Sakaalitassu ja Maitotassu kohti Myrkkysuota

Yhdestä roolauksesta saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.

Masi: +6ap +20kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Rikkotähti, Heimon päällikkö +20kp +5ap +1ap


Heli: +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Aamunleijona, Heimon päällikkö +40kp +10ap +2ap

//Masi
Aamunleijonan korviin lopulta korahti Rikkotähden lopen uupunut ääni, joka kehotti häntä keskustelemaan Aallonsydämen kanssa, kun tämä vain palaisi tehtävältään. Hetken kolli paineli tassujaan pesänedustalla, kunnes päätti astella sisään vedettyään syvään henkeä. Asia olisi keskusteltava hänen kanssaan, jaksoi Rikkotähti tai ei. Oranssi karvainen kolli totutteli silmänsä pesän pimeyteen, huomaten sitten suuren kollin kehon raskaasti hengittäen liikkuvan pedillään. Hän todella oli väsynyt, todella uupuneen näköinen. Oliko lopulta heimon suojeleminen niin voimaa vievä, että kolli olisi tästä edes toipumassa? Oli miten vain, hän hiljalleen asteli lähemmäs kollin petiä ja asettui hetkeksi pienen matkan päähän katselemaan toisen kaunista punaista turkkia. Se tosin oli tummunut kaikista yrteistä sekä verestä, kaikesta läpikäydystä taistelusta ja lumessa riehumisesta. Mutta se oli silti kaunis. Jos Aamunleijona olisi ollut Rikkotähden oma poika, olisiko hän voinut saada kollin kauniin punaisen sävyn? Nyt hän omisti vain omituisen oranssin karvan, joka vielä tummui tassuihin mennessä mustaan. Oli se toisaalta hänen mielestään kaunis ehkä päivänvalossa, mutta Rikkotähden turkkia hän kadehti.

“Olen pahoillani, asiani ei voi odottaa Aallonsydäntä”, tuo yritti kohteliaasti asiaansa avata, huomaten Rikkotähden ummistuneen silmän hieman havahtuvan auki katselemaan poikaansa. Säihkyvässä katseessa ei ollut tunnistettavissa mitään tunnetta, ei mitään mikä kertoisi hänen olostaan, ajatuksistaan tai tunteistaan. Niin kuin aina. Kollin katse oli syvä kuin meri, kylmä kuin vuori. Välillä hän oli nähnyt jotain tunnetta, oliko se sitten rakkautta, ylpeyttä vai vain voimaa, ei sitä hän tiennyt. Väsy painoi toisen katseen kuitenkin takaisin kiinni, mutta päällikkö höristi korviaan sen merkiksi, että kuuntelisi poikaa. Aamunleijona kiristi hampaitaan yhteen ennen kuin asteli lähemmäs toisen petiä. Hän laski tuuhean häntänsä toisen selälle, ja lopulta veti sitä perässään pitkin Rikkotähden kehoa astellessaan kollin taakse maistellessaan samalla pesän tunkkaista ilmaa. Kukaan ei edes haistaisi mitään tämän sekamelskan läpi.

“Kaikki on leirissä kunnossa, mutta minulla on jotain, mikä painaa omaa mieltäni. Uskon, että rakas isäni voisi ajatuksiani hetken kuunnella”, kollin ääni oli kylmä, ja hyytävämpään suuntaan vain menossa tämän sanojen poistuessa suustaan. “Tiedän, että olet kasvattanut minua kuin omaa poikaa, pitänyt minusta huolta ja näyttänyt minulle vahvan sekä välittävän puolesi. Olen todella kiitollinen siitä, missä olen saanut kasvaa. Ei minulla olisi muuta tulevaisuutta voinut ollakaan”, hän tokaisi tunteettomasti häntäänsä pitäessään isänsä selän päällä, tuntien tuon lihasten jännittyvän turkin alla. Mutta olisiko hänellä sen enempää voimaa itsessään?

“Kuitenkin, Kuulammella nähtyäni enteeni, tai unen, mitä se ikinä olikaan. Tiedän, että saatan olla verisukua sinulla, mutta et ole isäni. Vaikka niin kovasti olet yrittänyt sellainen olla minulle”, tuo tuhahti ja painoi korviaan. “Harmillista nähdä miten huonossa kunnossa olet. Ehkä olisimme voineet mitellä oikeasta voimasta, kuten isältäni Iltatähdeltä voimaa sain. En ehkä samankaltaista kuin sinulta, mutta tarpeeksi päihittämiseesi”, Aamunleijona paljasti hampaansa ja katseli kylmin silmin Rikkotähden luimistuvia korvia. “Näin hänet. Hän kertoi. Nyt ymmärrän. En tiedä miksi et ole kertonut minulle siitä, olitko häpeissäsi vai uskoitko minun häpeävän lopulta itseäni. Mutta nyt tiedän mistä oikeasti tulen ja kenen verta olen. Asia ei ollut minulle yksinkertainen, olen käynyt monet epäilyt, ajatukset sekä skenaariot päässäni läpi, mikä oli uni, mitä se yritti kertoa ja miksi. Mutta nyt uskon ymmärtäväni. Ja tiedän, miltä tulevaisuuteni tulee näyttää”, hän naukui hiljaa, mutta varoittavan kylmällä äänellä paljastaen samalla kyntensä.

“Heimo ei tule kukoistamaan enää käpälissäsi, olisiko siitä koskaan voinut tulla mitään tästä parantumisesi jälkeen. Joten on aika siirtää voima uudelle suvulle, kai ymmärrät rakas isäukko?” hän irvisti ja nosti käpälänsä maasta ja vei sitä hiljalleen lähemmäs Rikkotähden niskaa, sekä kaulaa. “Olemme tulleet siihen tulokseen, että uuden voiman on noustava. Ja vaikka olen sinulle kiitollinen, olen vielä kiitollisempi sinulle tästä asemasta, sekä mahdollisuudesta”, kolli sanahti lopuksi, ja vei käpälänsä päällikön leuan alle tuntien vielä toisen yrittävän avata suutaan jotain sanoakseen, ennen kuin kynnet iskeytyivät läpi tuuhean turkin, syvälle kaulaan ja viilsivät auki ammottavan haavan, josta veri alkoi pulputa pitkin pesänlattiaa. “Iltatähti olkoon sinua vastassa, jotta voitte mitellä tasapuolisesti ilman asettasi, ilman voimaasi. Olit hyvä mestari, mutta et koskaan oikea isäni”, Aamunleijona huokaisi tuntiessaan lämpimän veren käpälällään, sen lopulta vetäessä takaisin itselleen, nuolaisten valuvan veren kielelleen. Sen lämmin rautaisa maku sai vienon hymyn toisen huulille, samalla kun Rikkotähden keho alkoi täristä, se yritti saada itseään ehkä pystyyn, iskeäkseen vihollistaan. Mutta jo valmiiksi väsynyt ja vanha kolli ei saanut voimaa käpäliinsä, veri täytti pesän lattiaa imeytyen myös Rikkotähden petiin. Ja lopulta hiljaisuus pesässä oli niin raskasta, että Aamunleijonan oli lähestyttävä pesän suuta. Hän kulki samaa tietä takaisin Rikkotähden etupuolelle, tarkkaili tuon ehkä vienoon kauhuun vääristynyttä ilmettä, kun osittain avonainen suu ei koskaan päässyt sanomaan viimeisiä sanojaan. Hänen silmänsä oli raollaan, ja oranssi kolli painoi sen kiinni haavan viiltäneellä käpälällään, jättäen verisen tassun jäljen toisen kasvoille. Hän oli viimein menettänyt viimeisetkin johtajan elämänsä, viimeisenkin voimansa. Rikkotähti olisi poissa.

“Hyvästi, Rikkotähti. Taistelit hyvin kansasi puolesta, mutta et koskaan olisi täällä pitkälle päässyt. Kiitos kuitenkin opeistasi, sekä tästä heimosta. Olkoon unesi pitkä sekä unien täyteläinen, minne sitten joudutkin”, hän sylkäisi ja kääntyi kohti pesän suuta. Aamunleijonan oli vedettävä syvään henkeä, hän nuolaisi vielä pariin kertaan käpäläänsä, jotta suurin veri jäisi pesään. Jo veriset tassun jäljet seurasivat häntä pois Rikkotähden ruumiin luota. Kolli viimeisen kerran vilkaisi punaiseen elottomaan kolliin, kunnes asteli ulos pesästä.

Hän hetken vain seisoi pesän edustalla, katseli aukiolla olevia kissoja, kun Leijonalilja ikävän näköisesti yritti kammeta itseään pystyyn pentujensa luota. Pisaratassu oli yhä syömässä Närhenloimun kanssa, ja muutoin tavallinen elämä jatkui leirissä. Mutta kukaan ei tiennyt, mitä pian tulisi tapahtumaan. Närhenloimun katse oli merkillinen kohti Aamunleijonaa, mutta kolli vastasi vain tunteettomalla ilmeellä, ehkä pitkällä katseella, mutta ei antanut mitään irti. Hänen oli odotettava Aallonsydämen paluuta. Ennen sitä, ei voisi lietsoa paniikkia. Kolli lähti kuitenkin kohti paikkaa, josta Rikkotähti oli puhunut heimolleen aiemmin, hän katseli tovin sen kivistä rinnettä, kunnes asettui istumaan sen juureen tarkkailemaan leiriä. Olisi vain odotettava.

--

Omituinen tunne alkoi vallata Aamunleijonaa, kun hän istui ja odotti rinteen juurella. Oli täyteläinen olo, kun sai iskeä kyntensä lihaan, se lämmin veri, joka alkoi valua pitkin käpälää. Sen rautainen maku. Se sai hänen mielensä kehräämään, ajatukset rauhoittumaan. Jokin jopa sai hänet hymyilemään hetkellisesti. Mutta kuitenkin omituinen pelko, ehkä surukin ja ahdistus hiipi jossain mielensopukoissa. Hän oli tappanut oman kasvatti-isänsä, mestarinsa, johtajansa. Koko ikänsä kolli oli tuon tuntenut. Mutta Iltatähden nähtyään hän tiesi enemmän, ymmärsi enemmän. Ei hän koskaan ollut osa sitä kansaa, tätä heimoa. Ei oikeasti. Hänen kotinsa oli siellä, missä Rikkotähti lietsoi tuhoa, minne hän tappoi oman veljensä sekä mahdollisesti myös Aamunleijonan oikean perheen. Heitä kolli ei tuntenut. Voisiko koskaan tuntea? Jännittävä raskas, ehkä pimeä tunne alkoi levitä sisällä päin pitkin kollin turkkia, joka sai niskakarvatkin hetkeksi nousemaan pystyyn. Oliko se omat ajatukset vai jonkin nouseva pahuus?

Tuuhean hännän karvat sai pörhistymään kaikenlaiset ajatukset nuoren kollin mielessä. Hänen pitäisi vielä hankkiutua eroon Aallonsydämestä, lähtisi samalle matkalle esi-isiä kohti kuin kumppaninsakin. Oliko yhtäkkiä tällaiset ajatukset vain normaaleja hänelle, vai mitenkä tällaisen toteaminen edes mielessä tuntui niin, tavalliselta? Hetki sitten hän oli surmannut kissan, tärkeän hahmon heimossa. Mutta hänen olisi se pudistettava turkiltaan toistaiseksi. Se oli omituista. Vaikka jopa käpälissä kutittavaa. Aamunleijonan katse valui Pisaratassuun, yhteen Rikkotähden sekä Aallonsydämen pennuista. Mitä heille kävisi? Jäisivätkö he tänne? Varmasti osa lähtisi karkuun, kun Aamunleijona uhmaisi heimon rauhaa. Mutta vain tarpeeksi vahvat tänne jäisivät. Ei hän alkaisi anelemaan toisia jäämään, jos he eivät tahdo olla osa jotain mahtavampaa. Kolli korjasi ryhtiään, veti keuhkonsa täyteen viileää vuori-ilmaa ja antoi itsensä asettua nahkoihinsa. Hän oli tappanut oman isähahmonsa, eikä siitä olisi paluuta. Kuin kasvava voima olisi syttynyt sisällä päin, jokin oli eri lailla. Jokin tuntui olevan paremmin.

//Heli//

Rikkotähti raotti hänen lopen uupunutta silmäänsä, katsellen pesänsä sisäänkäyntiä usvan keskeltä. Hänen vammansa tekivät hänestä heikon, ja toipuminen veisi paljon aikaa, mutta myös hoitoon käytetyt yrtit pistivät hänet väsyneeksi. Hän kuitenkin erotti Aamunleijonan äänen ja hivenen asetteli päätään paremmin sammalpedille, maatessaan siinä kyljellään usvaisen katseensa pauloissa.
''Mikäli asiasi on kriittinen, pyydän sinua keskustelemaan asiasta Aallonsydämen kanssa, kun hän palaa tehtävältään. Mikäli asiasi voi odottaa, palataan siihen aamulla'', väsynyt ääni vastasi Aamunleijonalle ja Rikkotähden ainokainen näkevä silmä ummistui kiinni takaisin.
Hänellä ei ollut juuri nyt voimia edes keskustella ottopoikansa kanssa, mutta mikäli jokin uhkaisi heimoa, Aallonsydän palaisi varmasti pian takaisin leiriin ja voisi edistää asiaa Aamunleijonan kanssa.
Toivottavasti ei kuitenkaan mikään paha uhkaisi heimoa. Olisiko Rikkotähdestä enää edes suojelemaan heimoa? Vai kuuluiko hänen sydämensä lopulta Myrkkysuohon, johon hän oli lähettänyt aarteensakin? Hänhän olisi voinut esineen jättää myös Aallonsydämelle tai Aamuleijonalle, jotta nämä voisivat suojella heimoa. Mutta olisiko heimolla mitään sellaista todellista uhkaa, vaaraa tai pelkoa tulevaisuudesta, jonka esine voisi ratkaista? Myrkkysuolla voisi olla sille enemmän käyttöä, ja kun päivät Rikkotähdeltä loppuisivat, olisi esineen oikean omistajan saatava se.

//Masi
Aamunleijona katseli tiukasti Närhenloimun sekä Pisaratassun perään, kun nuori naaras oli jäänyt kiinni pienen kokouksen salakuuntelusta. Sentään Närhenloimu oli niin ylimielisesti valmis aina ottamaan vastaan naaraiden huomion, että Pisaratassun poisvienti kävi häneltä helposti. Kuitenkin kolli jäi lopulta miettimään mitä ehti nuori oppilas kuulla, ja mitä hän voisi viedä vielä eteenpäin. Hämärä alkoi jo saapua ja kolli tunsi käpälissään pian ajan käydä kohtaamassa isänsä. Aallonsydän oli lähtenyt leiristä pienen partion kera kohti Myrkkysuota, ja leiri kuitenkin palautui vielä Sitrusvarjon kuolemasta, ja soturit palautuivat vuorileijonan kohtaamisesta. Sentään ei punaruskean kollin haavoja särkenyt, vähällä kuitenkin lopulta selvinnyt. Mutta ei Rikkotähtikään voisi niin paljon pistää vastaan, etteikö häneltä löytyisi siihen voimaa. Kolli katseli vielä tarkkaavaisesti paikalle jääneitä kissoja, ja nyökäytti lopulta päätään näille kokouksen päättämisen merkiksi.

“Tänään se tapahtuu. Närhenloimu pitäköön nuorison kiireisenä, joku voisi keksiä muille Pisaratassun sisarille myös tekemistä. Uskon, että leiri on muuten hiljainen sekä välinpitämätön tapahtuneiden lomassa”, kolli pohti ja sai tyytyväisiä nyökkäyksiä, jonka jälkeen kissat hiljaa yksitellen lähtivät takaisin kohti leiriä, Aamunleijonan jääden vielä katselemaan leirin pensaiden piirtämiä varjoja hiljalleen pimenevän päivän lomassa. Kaikki ajatukset alkoivat täyttää hänen päätään hiljaisuuden saavutettua yksinäisen kollin. Olisiko uni totta? Olisiko Rikkotähti vain valehdellut hänelle koko hänen elämänsä? Kynnet alkoivat jyystää maata hänen allaan ja pian tuo huomasi niskakarvojensa kohoavan kohti taivasta muistellessaan Aallonsydämen sekä Rikkotähden keskustelua. Se sai hänet vihaiseksi tietysti, mutta silti omituinen epävarmuus sykki sisältäpäin. Aamunleijona kohosi käpälilleen ja pudisteli turkkinsa.

“Oletko tulossa?” Malvahaukan yllättävä ääni sai Aamunleijonan räpyttelemään silmiään hämärässä. Naaras katseli häntä pienen matkan päästä odottavaisesti. Kolli nyökäytti lopulta päätään ja häntäänsä heilauttaen lähti naaraan perään toisen tyytyväisenä hymyillessä ennen kuin käänsi päänsä kohti meno suuntaa. Kolli hieman siristi silmiään naaraan ystävällisyydelle äskeisen puheen kärkkäisyyden myötä, mutta lopulta hän unohti toisen ja keskittyi omiin askeliinsa leirin lähestyvän kivilattian tervehtiessä häntä.

--

Aamunleijona vilkaisi leirissä vielä ympärilleen, huomaten miten Leijonalilja oli lähtenyt hankalan näköisesti astelemaan ulos leiristä, pienten pentujen kulkeutuessa kohti omaa pesäänsä, varmasti hautajaiset olivat nämä aivan uuvuttaneet, muttei myöskään isä näyttänyt hyvin voivalta. Närhenloimu nautti lounastaan epävarman näköisen nuoren oppilaan kera, sekä Hirvikanjoni oli lähtenyt Tyrskytassun sekä Maitotassun luo ja lähti lopulta johdattamaan näitä ulos leiristä, ehkä pienelle harjoitustuokiolle. Oranssikarvainen kolli nyökäytti itsekseen päätään, vilkaisi eteensä jääneeseen Malvahaukkaan, kun naaras räpäytti hänelle silmiään kuin sanoakseen, “Onnea matkaan”. Sitten kolli kääntyi kohti isänsä pesää ja lähti ehkä jopa raskain askelin kulkeutumaan sitä kohti pohtiessaan samalla sanojaan.

Pesän edustan saavutettuaan sinisilmäinen kolli tunsi epävarmuuden piikittävän turkkiaan. Se kihisi aivan hänen karvoituksensa alla, sai hännän viuhtomaan hieman epävarmasti takana ja sydämen sykkimään. Mutta vilkaistuaan tassujaan, mustat käpälät olivat täynnä voimaa sekä valmiit ottamaan tämän tilanteen itselleen. Tämä olisi hänen hetkensä. Tästä, ei olisi paluuta. Aamunleijona korjasi kurkkuaan pesän ulkopuolella ja varovasti pisti päänsä sisään pesään:
“Rikkotähti? Voinko häiritä?” kolli naukui hiljaa siristellen silmiään pesän pimeydessä, tuntien samalla haavojen imelän tuoksun koko pesässä. Voisiko Rikkotähti olla vielä niin heikkona, että häviäisi omalle pojalleen? >Pojalleen? Pyh, kasvatti kakaralleen<, kolli tuhahti mielessään nähdessään ajatuksissaan Iltatähden oranssit silmät Kuulammella nähneessä unessaan.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.

Masi: +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Rikkotähti, Vuorileijonien heimon päällikkö +20kp +5ap +1ap
+ Pisaratassu, Vuorileijonien heimon oppilas +20kp +5ap +1ap


Heli: +6ap +20kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+Aallonsydän, Vuorileijonien heimon varapäällikkö +20kp +5ap +1ap

//Heli//

Pisaratassu kulki Hunajatassun rinnalla saaliskasalta kauemmas, molemmilla keikkuen hiiret suussaan. Päivä oli ollut tavallista jännittävämpi, he olivat kuulleet suuresta vuoripuumasta, vaiko lumipuumasta, jonka perään oli lähtenyt iso joukko kissoja. Kaksikko oli jännityksellä seurannut tilannetta, ja yhdet hautajaisetkin oli ehditty pitämään pennulle ja tämän emolle, jotka olivat kuolleet petoa vastaan, mutta heidän ruumiitaan ei oltu löydetty. Pisaratassun sydäntä vihloi katsoa Leijonaliljaa ja tämän pentuja, jotka olivat kaikki yhdellä kerällä aukiolla kukkien vierellä, leväten rakkaimpiensa vierellä.
Hunajatassu tuttuun tapaansa puhua pulputti minkä ehti ja haukkoi vieläkin henkeään siitä, miten huonossa kunnossa Rikkotähti oli tullut. Pisaratassu oli kuitenkin luottavaisin mielin siitä, että Rikkotähti ja Aallonsydän turvaisivat heidän tulevaisuutensa heimossa ja askelsi kollin vierellä kohteliaasti kuunnellen hiiri suussaan.
Pian kuitenkin Hunajatassu pysähtyi ja pörröisiä korviaan höristäen keskitti huomionsa aukion synkimpään nurkkaukseen, joka jäi pesien taakse piiloon. Pisaratassukin alkoi erottaa matalaa ääntä, muttei saanut sanoista mitään selvää. Hunajatassu laskeutui maahan ja lähti uteliaana hiipimään. Pisaratassu yritti kuiskata, että olisi huono idea vakoilla ketään, mutta selvästi salapoliisiksi syntynyt Hunajatassu ei halunnut kuunnella ihastuksensa varoituksia. Pisaratassu vilkaisi empivästi ympärilleen, mutta Lummetassulla ja Tyskytassullakin tuntui olevan päivän harjoituksien jutut kesken, joten silmiään pyörättäen naaras lähti hiipimään Hunajatassun perään ja kaksikko katosi varjoihin.
''Mikäli olette kanssani yhtä mieltä, seuratkaa minua tänä yönä. On meidän aikamme ottaa heimo hallintaamme'', Pisaratassu erotti matalan äänen puhuvan, mutta ääni oli niin matala, ettei Pisaratassu ollut varma oliko puhuja Aamunleijona. Hunajatassu pysähtyi varpujen tasolle pensaan alle ja teki tilaa Pisaratassulle, joka jähmettyi tämän vierelle katselemaan.
Kannon päällä seisoi Aamunleijona, istui häijynä ja uhkaavana, ja tämän ympärillä oli useita kissoja kuuntelemassa.
''Oletko varma, että saat hänet hengiltä?'', Pisaratassu kykeni erottamaan Valkohallan empivän äänen.
''Hän on ollut hyvä päällikkö, mutta heimosta voisi olla suurempaankin, kun hänen tilalleen kohoaisi uusi päällikkö'', Lumipuuma naukui silmiään siristäen. Pisaratassu ja Hunajatassu vilkaisivat hämmästyneinä toisiinsa.
''Nyt on tilaisuutemme toimia ja kaapata heimo itsellemme! Minä sanon, että kaikki jotka kannattavat Aamunleijonasta uutta päällikköä, nouskaa nyt ylös ja ne jotka eivät, kaatukaa kynsissämme tai paetkaa sanomatta mitään'', Malvahaukka murisi ja koukisteli kynsiään maata vasten, häntä huiskien puolelta toiselle.
''Minä ainakin tuen sinua, olet aina ollut minulle päällikkö enemmän kuin Rikkotähti tai Aallonsydän'', Närhenloimu naukui. Pisaratassu tunsi vihlaisun rinnassaan ja jäi jähmettyneenä katsomaan suurta kollia, jota oli vielä muutama kuu sitten ihaillut enemmän kuin ketään.
''Meidän on varoitettava muita! Tule'', Hunajatassu henkäisi ja kiepsahti ympäri. Hän kuitenkin kompastui tassuihinsa ja pudotti törmäyksessä pensaan kautta hiirensä.
''Mikä se oli!'', Ukkostuuli sähähti aivan heidän vierestään. Pisaratassu tunsi, kuinka jonkun terävät kynnet nappasivat hänen hännästään kiinni ja hän henkäisi kauhistuneena, kun hänet huiskautettiin ilman poikki selälleen pensaiden ylitse kissojen keskuuteen. Hän ehti nähdä juurakoiden tasolta Hunajatassun kauhistuneen ilmeen ja miten toinen painautui uuteen piiloon, yrittäen epätoivoisesti keksiä keinoa jolla pelastaa Pisaratassun.
Ukkostuuli loikkasi oitis Pisaratassun päälle ja Pisaratassu pelästyneenä yritti piiloutua tassujensa taakse kollin kynsiltä.
''Hei, hän on vasta oppilas!'', Lehtohalla sähähti ja työnsi Ukkostuulen pois oppilaansa kimpusta. Pisaratassu kompuroi heti karvat pystyssä jaloilleen ja uskalsi tuskin vetää henkeä, kun hän katseli kauhuissaan aikuisia ja isoja kissoja ympärillään.
''Mitä sinä täällä teet, Pisaratassu?'', pian kuitenkin selvästi pehmeämpi ääni kysyi, kun Aamunleijonan viereltä matalamman kiven päältä laskeutui häntä kohden Närhenloimu, jonka silmissä tuikki jokin, joka sai Pisaratassun pelkäämään tosissaan.
''Eikö enemmänkin pitäisi tietää, mitä hän on kuullut!'', Malvahaukka murisi Hirvikanjonin viereltä, Hirvikanjonin vain tuijottaessa vakavana nuorukaista.
''Mi-minä tuota'', Pisaratassu vinkaisi ja tunsi häntänsä painuvan hiljalleen maata kohden, kun Närhenloimu oli astunut aivan hänen eteensä. Sitten Pisaratassu kiskaisi viereltään hiiren, joka ilmalennossa oli jäänyt hänen oman painonsa alle. ''Halusin syödä kanssasi'', oppilaan ääni ei ollut vinkaisua kovempi ja hän tuuppi hätäisesti hiiren Närhenloimun eteen.
Närhenloimu veti kuononsa toisesta kauemmas ja jäi hetkeksi yllättyneenä räpyttelemään silmiään, ennen kuin häijy hymy hiipi hänen kasvoilleen.
''Vai syödäksesi kanssani?'', kolli toisti ja mittaili pientä naarasta, joka nielaisi ja painoi vaivaantuneena katseensa tassuihinsa. Eikö hän ollut keksinyt mitään sen parempaa valhetta? Osa kolleista alkoi peräti räkäisesti nauraa koko tilannetta, kun Närhenloimu nosti hiiren hampaisiinsa.
''Oletpa sinä suosittu, Närhenloimu'', Valkohalla mutisi, silmiään siristäen, mutta enemmistö tuntui sen uskovan täysin. Närhenloimu kietaisi häntänsä Pisaratassun selän ylitse ja lähti taluttamaan tätä mukanaan kauemmas muista. Pisaratassu päätti olla pyristelemättä toisen läheisyydestä pois ja jättäytyi kulkemaan tämän rinnalla kauemmas.
''Älkäähän nyt kiusatko'', Lehtohalla hymähti kuitenkin itsekseen kehräten.
Pisaratassu kuitenkin tiesi, että vaikka hän olikin päässyt pois pahasta tilanteesta, Närhenloimu ei päästäisi häntä myöskään kertomaan kenellekään mitään. Hän ei saisi varoitettua ketään, koska olisi toisen valvovan silmän alla ja aterian syöminen veisi tasan niin kauan, että paholaisien suunnitelmat alkaisivat ja Pisaratassu ei voisi varoittaa ketään.
Entä Hunajatassu? Toivo syttyi hänen sydämeensä, muttei hän nähnyt enää Hunajatassua missään. Olisiko kolli pelastanut vain itsensä?
''Ymmärsit sitten lopulta kuitenkin kuunnella sydäntäsi, joka halusi valita minut?'', Närhenloimun lähes irtas ja ylimielinen kehräys uteli nuorelta Pisaratassulta. Oppilas sai juuri ja juuri väännettyä kaiken pelkonsa ylitse varovaisen hymyn kollille, kun he istuutuivat kauemmas aukiolta, jossa Närhenloimu varmasti lirkuttelisi Pisaratassun oksentamaan ja pitäisi tätä hyppysissään niin, ettei kukaan ehtisi varautua.

//Heli//

Rikkotähti katseli pesänsä edustalla aukion ylitse ainokaisella näkevällä silmällään, kun Aallonsydän lähti leiristä. Jonkinlainen haikeus, mutta samalla helpotuksen täytteinen tunne valtasi hänet. Hän oli viimeinkin saanut puhuttua Aallonsydämen kanssa, ja mikä parasta, oltua rehellinen sekä itselleen, että naaraalle. Hän oli pitkään, kuita ja kuita ajatellut perheen olevan vain taakka, mutta lopulta hän oli ymmärtänyt, että sellainen titteli kuin isä ja kumppani merkitsivät hänelle oikeastaan todella paljon. Hän ei ollut koskaan ollut ihanteellinen isä, muttei hän kokenut olleensa erityisen pahakaan. Hän ei ollut väkivaltainen, vaikkakin tunnekylmä. Hän oli ollut niin nuori, niin itsekäs ja niin ajattelematon, minkälaista tuhoa tunnekylmyys voisi aiheuttaa jälkeläisissä.
Vanhuuden harmaantama kuono siirtyi katselemaan aukiota, jossa hän erotti Pisaratassun, Lummetassun ja Tyrskytassun. Tuntui siltä, että Rikkotähti olisi saanut uuden mahdollisuuden elämäänsä, kun Aallonsydän oli kertonut kolmikon olevan heidän. Hän olisi näiden kolmenkin isä. Hivenen silmät pehmeytyen hän kääntyi etsimään kissojen joukosta Aamunleijonaa, Iltatähden poikaa, jonka hän oli adoptoinut omakseen, muttei nuorukaista näkynyt lähettyvillä. Hän oli varmaankin vielä paikkaamassa vammojaan. Rikkotähti räpäytti hiljaisena silmiään, muistaen kuin salaman iskusta omat kipunsa rinnalla ja kehossaan, sävähtäen nojaamaan vasten pesänsä seinämää ulkona.
Hänen olisi parasta palata lepäämään. Hän oli lähettänyt Aallonsydämen mukana niin kallisarvoisen aseen, että se suojelisi Myrkkysuota varmasti aina. Armonhalla sen oli löytänyt ja Rikkotähti uskoikin, että Armonhallan oli ollut määrä olla Kaiun valitsema kissa, mutta koska nuorukainen oli löytämänsä esineen halunnut antaa lahjaksi isälleen, Rikkotähti oli päätynyt suureen seikkailuun. Vaisusti ja hitaasti ontuen Rikkotähti palasi pesäänsä. Se ase olisi voinut tappaa Rikkotähden ja seuraava kerta olisi ollutkin hänen viimeisensä, mikäli hän olisi viikatteen kohottanut ilmoille. Mutta mitä sille olisi voinut tapahtua sen jälkeen? Kun hän pääsi petiinsä, Rikkotähti oli varma siitä, että hän oli tehnyt oikean päätöksen, kun hän oli palauttanut aseensa omistajalleen Aallonsydämen mukana.

//Masi
Aallonsydän katseli kauhistuneena, miten lopulta osumaa ottanut partio saapui takaisin leiriin. Kärjessä oli loukkaantuneet soturit, ja sitten perässä saapuivat Aamunleijonan sekä Närhenloimun kantamana Rikkotähti. Ruskean naaraan sydän oli pysähtyä näystä, miten vahingoittuneelta Rikkotähti saattoi näyttää. Peto oli selvästi ollut astetta suurempi, sekä voimakkaampi kuin mitä vain pienehkö partio pystyi hoitamaan. Vaikka Sadevirran mukana oli tuota kaksi pentua, ei Sitrusvarjoa tai yhtä pentua ollut näkyvissä. Mikä murhenäytelmä oli taas käynyt toteen. Aallonsydän antoi kissoille tietä viedä Rikkotähti pesäänsä, mutta lähti lopulta heti näiden perään saatuaan selvyyden, että Leijonalilja sekä Koitomu yrittivät hoitaa vahingoittuneita sotureita. Vaikka paniikin lomassa Leijonaliljan käpälät tärisivätkin, eikä tämä ollut suureksi avuksi Koitomun rinnalla. Miten kollikaan selviäisi tallaisesta ikävästä tilanteesta? Sinisilmäisen naaraan murhe kuitenkin kääntyi Rikkotähteen, kun hän tunki sisään pesään, jonka neljä suurehkoa kissaa saivat näyttämään pieneltä, kuitenkin hereille vironnut kolli lopulta käski soturit poistumaan, ja Aallonsydän varovasti lähestyi kollia asettuen tuon vierelle, ja varovasti sukien tämän turkilla nähtävillä olevia haavoja. Pesän verho heilahti, kun Aamunleijona oli poistunut viimeisenä, ja kiinnostuneena Aallonsydän käänsi katsettaan kohti Rikkotähden ainoaa silmää. Varapäällikkö nyökäytti päätään Rikkotähdelle painaen samalla korviaan, kun kuuli Sitrusvarjon ja tuon pennun menehtyneen. Toivottavasti he löytäisivät toisensa edes Kaiussa, jossa voisivat katsella perheensä perään.

Ruskea naaras katseli empaattisena kollia, jonka kasvoilla ei usein surun tunteita voinut nähdä. Mutta nyt kerrankin, hän näytti niitä vaikkei ehkä täysin tarkoituksella Aallonsydämelle. Naaras kuitenkin apeana myös itse katseli kollia, ymmärtäen tämän ajatukset. Hän oli kuitenkin elänyt elämänsä vain vahvana omana itsenään, toivoen voivansa olla jotain muuta kuin Pakkastähti. Kun lopulta Rikkotähti alkoi puhua Aamunleijonasta, oli naaraan otettava tukevampi asento kollin vierellä, saaden itsensä myös ehkä jännittyneemmäksi kuin olisi tarvetta. Hänen katseensa hieman kiristyi, mutta uteliaisuus kuitenkin heräsi, kun Rikkotähti jopa toivoi vielä voivansa tulla rakastetuksi. Ei hän siis ollut hylännyt ajatusta heistä kuitenkaan? Vaikka matka olisikin tässä käyty heidän suhteessaan. Kuullessaan oikean tarinan Aamunleijonasta, ehkä jonkinlainen helpotus valtasi naaraan, tämä rentoutui hieman, mutta piti silti jokseenkin epäuskoisen katseensa kollissa. Iltatähden pentu? Hän kieltämättä näytti kummaltakin, Rikkotähdeltä sekä Iltatähdeltä, mutta miten ja kenen kanssa oli kolli saanut pentuja? Aallonsydämen oli laskettava katseensa hetkeksi tassuihinsa, vaikka hän tiesi ja ymmärsi, että vielä Aamunleijona johtaisi heimoa. Oli tuo sentään saanut oppinsa Rikkotähdeltä, joten ei hän voinut kovin huonolla polulla olla nyt. Aallonsydän hiljaa kohotti häntänsä Rikkotähden hännän päälle, ja lopulta kohotti katseensa takaisin kolliin, vielä hiljaisena. Viikate, jonka kolli veti esiin petinsä alta oli tuttu, ja vaikka Aallonsydän ensin kurtisti kulmiaan näylle, hänen kasvonsa lopulta valtasi lämmin hymy, kun kolli kuitenkin ajatteli vielä Armonhallaa. Omaa tytärtään, ensimmäistä perhettään Aallonsydämen kanssa. Ruskea varajohtaja nyökäytti päätään ja veti viikatteen hieman kauemmas kollista, sitten asettuen hieman lähemmäs Rikkotähteä nuolaisten tämän poskea varovasti.

“Olen ylpeä siitä, että Aamunleijona löysi itselleen hyvän kasvatti-isän. Ties millaiseksi olisi hänen polkunsa voinut karata Iltatähden käpälissä”, naaras huokaisi hiljaa, ja varovasti tarkkaili Rikkotähteä. “Olen aina rakastanut sinua, enkä koskaan voinut lakata rakastamasta”, tuo tokaisi vilkaisten kohti pesänsuuta.

“Ensin sain nähdä sinut Puronhengessä, Hurmelammessa ja Armonhallassa. Kukin omalla tavallaan ollen pala sinua”, hän huokaisi räpäyttäen silmiään Puronhengen menetykselle. “Sitten vielä kaiken kokemamme jälkeen Pisaratassussa, Tyrskytassussa ja Lummetassussa”, naaras naukaisi hiljaa räpäyttäen silmiään kollille. “Kaikki omia pentujamme”, hän hyvin hiljaa jatkoi ja painoi päätään hymyillen. Rikkotähti olisi voinut arvata tai kuvitella vain veikkauksiaan pennuille, mutta Aallonsydän hyvin tiesi, että vain Rikkotähti olisi pentujen oikea mahdollinen isä. Ja siitä hän oli iloinen. “Vaikka olin hämmentynyt Aamunleijonasta, en näe hänessä ketään muuta kuin sinut, olit hänelle hyvä mestari, sekä auttava käpälä polkuaan etsimässä. Ehkä hän voi jatkaa samaa nuoremmillemme”, tuo huokaisi ja hännällään silitti hiljaa Rikkotähden häntää. Voi miten voisi hän koskaan lakata rakastamasta tätä suurta punaista kollia? Aina alkuhetkistä asti vienyt ujon hiljaisen naaraan sydämen.

“Ehkä he vielä kaikki voivat auttaa ja tukea toisiaan, voiden jatkaa sitä mitä olet aloittanut, jatkaa tärkeää polkuasi sekä ylläpitää muistoasi. Ei aika vielä meistä pääse eroon, olemme molemmat taistelijoita”, hän kehräsi hiljaa ja räpäytti silmiään taas kollia katsellessaan. Toivottavasti ei aika heistä vielä tahtoisi eroon. Vaikka Kaiussa elämä voisi jatkua pitkään. Mutta Rikkotähti näytti niin väsyneeltä. Olisi tärkeää sanoa sanottavansa niin pian kuin mahdollista.

“Minä rakastan sinua Rikkotähti. Olen aina rakastanut. En voisi olla onnellisempi siitä missä olemme nyt”, hän sanoi hiljaa ja laskeutui lopulta kollin viereen makuulle, painaen turkkinsa kollin turkkia vasten, vaikka varoen tuon mahdollisia haavoja. Kunhan vain saisi olla toisen lähellä, maistella tämän tuoksua. Sitä oli ollut niin ikävä. Miten kolli oli kylmän olan hänelle kääntänyt, viettänyt mahdollisimman vähän aikaa hänen kanssaan. Mutta lopulta vielä pyytänyt varajohtajakseen, ja tässä sitä taas oltiin. Hän lähtisi maailman ääriin asti tämän kollin kanssa. Se olisi varmaa.

• Yhdestä roolista saa aina 1ap. Aktiivisuuspisteet kerääntyvät pelaajalle, ei pelihahmolle, vaikka pelaen niitä kerätäänkin.
• Palkinnoilla tai kuukauden titteleillä voi saada käyttöönsä suurempia kp tai ap määriä.
• Kuukauden parhaaksi hahmoksi nimetään kuukaudessa aktiivisin hahmo, eli se hahmo, jolla on eniten rooleja kuukauden aikana.

Masi: +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Rikkotähti, Vuorileijonien heimon päällikkö +40kp +10ap +2ap


Heli: +12ap +40kp
• Kokemuspisteiden pelaajapalkinto +20kp
• +5ap lisä kaikkiin rooleihin
+ Alice, Veriklaanin johtaja +20kp +5ap +1ap
+ Aamunleijona, Vuoriheimon soturi +20kp +5ap +1ap

//Aaduska
Keltaiset silmät raivosta leiskuen Alice heilautti vielä mustaa käpäläänsä kohti ruskeita silmiä omaavaa kollia, joka vihasta sähisten lopulta otti akselia taaksepäin, ja lähti nilkuttaen(?) juoksemaan pakoon niin nopeasti kuin vain käpäliltään pääsisi. Hahtuvaroiske oli jäänyt lopulta alakynteen omassa leirissään, kun Alicen kissat olivat raadelleet sekä ahdistelleet Hahtuvaroiskeen kissat piiloon pesiinsä tai karkuun sodasta. Ja Härmänraivon sekä parin muun kuoltua oli leirissä vain vähän taistelutahtoisia sotureita. Lauman johtaja epäuskoisena vielä taakseen katsoen lopulta katosi pensaisiin Hangenleijonan sekä parin muun juostessa näiden perään voitonriemuisena naukuen. Musta käpäläinen naaras seisahtui niille sijoilleen leirin keskelle ja alkoi katseellaan käydä läpi antautuneita sekä leirissä tapahtunutta tuhoa. Kaikki olisi korjattavissa. Paitsi kissat, jotka olisivat kaulat auki leirin maata vasten verilammikoissaan. Narsistinen nauru kohosi tuon kurkusta kuin kehräys, ja voitonriemuisena Alice kohotti häntänsä kohti taivasta keltaisen silmäparin viistäen kaikkia paikalle jääneitä.
--
Naaras lopulta katseli tyytyväisenä aukiota, jossa kissat olivat joko pakkautuneet pieneen ryhmään pelosta täristen, tai paenneet verisiä jälkiä jättäen jälkeensä. Aukiolla ei loppujen lopuksi montaa kuollutta maannut, mutta tarpeeksi monta, että siivottavaa riittäisi. Hangenleijona saapui pian paikalle pari sotilasta mukanaan tyytyväisenä räpytellen silmiään aukion näylle. Alice kohotti kiinnostuneena korviaan kollia kohden, tiputtaen lopulta käpälänsä maahan suittuaan korviaan sekä niskavillojaan, jotka vieläkin olivat aivan pystyssä taistelun jäljiltä. Sentään suurimman osan vihollistensa verestä oli naaras saanut poistettua turkiltaan.

“Viimeisetkin ovat poistuneet reviiriltä. Juuri ja juuri ehjin nahoin”, kolli paljasteli kynsiään pari kertaa aukiolla, viiru silmin katsellen tilannetta leirissä.

“Hyvä, parempi heidän tietää mihin ei asettua enää”, hiekansävyinen naaras puuskahti ja vilkaisi aukiolle kerättyjä ruumiita kohden. “Parempi heidät haudata johonkin takimmaiseen nurkkaan. En tahdo nähdä hautoja aivan tässä vieressä. Surevat saavat sitten nähdä vaivan, jos heikkoja pitää surra”, naaras mietti ja vilkuili leirissä istuvia kissoja. Harvinaisen moni oli lopulta lakannut laittamasta vastaan ja painunut yhteen kasaan toivomaan armoa. Moni heistä näytti jopa voimakkailta, joka sai Alicen virnuilemaan hieman. Fiksu päätös, vain ryhmän ulkopuolella heillä olisi ankara elämä. Lopulta naaras kohosi käpälilleen ja asteli Hangenleijonan ohi tuota hännän heilautuksella pyytäen peräänsä. Kolli väläytti hymyn partiossa olleille ja kissat hajaantuivat leirissä, osa lähti etsimään syötävää osa pesemään haavojaa. Koko lauma taisteli hyvin, ja siitä Alice oli ylpeä. Naarmuja jos kullakin, mutta ei se ennen ole kissaa rumemmaksi tehnyt. Hiekansävyinen naaras huomasi keltaisen kollin kiertelevän ympäri kissoja hännässään hämähäkinseittiä. Tuo siristi tuon toiminnalle silmiään, mutta Hangenleijona hänen vierellään vain hörähti.

“Joku parantajantaitoinen”, kolli tokaisi ja Alice vilkaisi seuraajaansa. Kai sellainen olisi hyvä olla.

“Mikä on nimesi?” Alice asteli hiljaa toisen vierelle ja sai keltaisen kollin säpsähtämään, mutta tämä lopulta rauhallisesti nyökäytti Alicelle päätään, selvästi hieman varautuneesti kuitenkin.

“Valveaamu”, sinisilmäinen kolli naukaisi katsellessaan naaraan keltaisia silmiä, ja lopulta palasi tehtäviinsä parsiessaan kasaan yhtä Hahtuvaroiskeen lauman kissaa. Valveaamun lähettyvillä tumma naaras paimensi hännällään kahta nuorempaa kissaa pysymään paikoillaan, selvästi varautuneena vilkuillen vielä ympärilleen. Alice kohotti kulmiaan naaraalle, joka vastasi tuon katseen silmien siristyksellä sekä tuimalla ilmeellä. Hiekansävyinen naaras vain tuhahti ja vilkaisi Hangenleijonaan tyytyväisenä.

“Jäi tänne sentään hyviä kissoja”, tuo tuumasi ja kääntyi sitten takaisin Valveaamun puoleen. “Kerta että ollut halukas lähtemään johtajasi perässä, voin kai kuvitella, että tahdot jatkaa tuota myös meidän luonamme?” Alice viittasi sanansa yrttitaitoiseen toimintaan, ja hetkeksi Valveaamu seisahtui katsellen tekosiaan arpisen kissan turkilla.
“En tiedä onko parempaa, joten toistaiseksi jään tänne perheeni kanssa”, keltainen kolli naukaisi ja vilkaisi sitten kohti mustaa emoa sekä pentuja. Alice kohotti kulmiaan ja tuhahti. Vai kauniin kumppanin oli kolli saanut.

“Ja miksi perheesi kissoja voidaan kutsua?” Naaras tuumasi käpäläänsä leuallaan pitäen, katseen hiljalleen siirtyen kohti emoa ja pentuja.

“Ruoto. Olen sinulle Ruoto”, naaras murahti ja kääri häntänsä kahden jo rotevan pentunsa ympärille. “Ja poikamme Pilvitassu sekä Monnitassu”, hän naukaisi ja katsahti kumpaankin kolliin, joista toinen näytti reippaalta valmiina tekemään jotain, ja toinen taas yhtä happamalta kuin emonsa.

“Loistavaa!” Alice kehräsi ja kohosi käpälilleen poistuen sitten paikalta.

“Ja Hahtuvaroiske juoksi häntä koipien välissä pitkälle?” hiekansävyinen naaras kysyi Hangenleijonalta, joka oli lopulta ottanut äkkiä liikkeelle lähtevän johtajansa kiinni. Kolli nyökäytteli päätään ja murahti lopulta.

“Loput juoksivat minne sattuivat, mutta hän varmasti on pitkälle poistunut enkä usko, että olisi palaamassa”, omahyväinen virne kohosi kollin kasvoille, kun Alice lopulta istuutui alas pienelle kivelle katselemaan seuraajaansa, sekä osittain leiriä. Hän nyökäytti päätään hyväksyvästi ja sitten häntänsä heilautuksella lähetti kollin matkoihinsa.

“Varmistakaa että ruokaa riittää, sekä kaikki löytävät itselleen pedin Voimme mielihyvin jäädä tänne, ja pitää kaksijalkalaa silmällä pienellä partiolla”, naaras tokaisi, ja Hangenleijona tehtävän ymmärtäen poistui paikalta keräten tuttuja kissoja, mutta myös lopulta heidän mukaansa innostui pari paikattua soturia entisestä laumasta. Lämmin, mutta omahyväisen narsistinen hymy levisi Alicen kasvoille, kun tämä jäi nuolemaan arpiselta rinnaltaan vielä Härmänraivon sekä muiden verta.